Horoskooppimerkkien yhteensopivuus – Testaa, ovatko tähdet rakkautenne puolella!

Ylilääkäri Timo Partonen sanoo Me naiset -lehden artikkelissa noin vuosi sitten, että kevätväsymyksen syyt ovat pimeän talven jälkeisessä valon määrän lisääntymisessä, mikä sekoittaa unirytmiämme säätelevä "keskuskelloa" ja hormonaalista toimintaa (mainitsee ainakin lisääntyvän serotoniinin tuotannon). Itse en ole kokenut selvää kevätväsymystä (mikä tietenkin saattaa johtua juuri siitä, että olen koko ajan väsynyt), joten en omakohtaisten kokemusten perusteella voi sanoa siitä juuta tai jaata, mutta Partosen selitys kuulostaa järkevältä. Syksyinen masennus lienee samoin valon muutoksesta johtuvaa?

Ravinteiden saanti on varmasti jos ei kaikkia vaivoja parantavaa niin ainakin paranemista tukevaa. Kuulemma borrelioosiinkin voi vaikuttaa ruokavaliolla ja ravinteilla. Miksi ei, sillä eläviä olentoja bakteeritkin ovat. Mitä kevätväsymykseen tulee, asiaan saattaa vaikuttaa se, että talvisesonkina ruokamme on vähäravinteisempaa, kun vihannekset kasvavat keinovalossa ja tuoretavara lienee kauemmin varastoitua kuin kesällä. Saatan kuitenkin olla väärässä, tämä on puhdasta spekulointia.

Avainapteekin sivulta lainattua kevätväsymyksen hoitoon:
1. D-vitamiini (voi ottaa reilusti yli perussuositusten ainakin pimeänä vuodenaikana)
2. Makeata vasta illalla (jotta melatoniinin ja serotoniinin muodostus ajoittuisi iltaan)
3. Muista antioksidantit (hedelmät, vihannekset, vihreä tee, tumma suklaa, C-vitamiini)
4. Liiku ja ulkoile
5. Lepää riittävästi

Ja lisäneuvona että kannattaa hakeutua lääkäriin, ellei parane kotikonstein.

Eli näytät kyllä tietävän, miten kevätväsymystä pitää torjua. Tuli vain mieleen, että jos talven kovan hiihtotreenin jälkeen et ole jatkanut liikkumista samaan tahtiin, niin keho ehkä ilmoittaa tästä väsymyksen kautta? Ajattelen, että kun urheileminen pistää kehon tuottamaan mielihyvähormonia dopamiinia, niin liikunnan lopettaminen voi aiheuttaa vierotusoireita, jotka ilmenevät mm. juuri väsymyksenä?

Eikö karvojen kasvukin osaltaan saattaisi johtua kovasta treenistä, lisääntyneen testosteronin tuotannon kautta?

"Raskas lihastyöskentely tuottaa testosteronin tuotannossa voimakkaan lisäymän. Tämä 'piikki' on voimakkaimmillaan n. 45min harjoittelun kohdalla ja alkaa laskemaan voimakkaasti 60min jälkeen." (kopioitu toiselta keskustelusivulta, tiedon todenperäisyyttä en ole varmistanut)

Jos mainitsemasi ravintolisä, jota talvella söit, sisälsi sinkkiä tai seleeniä, nekin lisäävät testosteronin tuotantoa, ja testosteroni (jota nainenkin tuottaa munasarjoissa ja lisämunuaisissa, niin "mieshormoni" kuin onkin) puolestaan yllyttää karvoituksen kasvua (ja varmaan myös genitaalialueilla, asiaan fiksoituneille keskustelijoille tiedoksi).

 

Ihan totta, että nyt on liikunta vähissä ja väsyttää. Aine on nimeltään evonia, kotimainen tuote ja suosittelen lämpimästi kaikille. Voittanut jonkin palkinnonkin.
Jos väsymys ei helpota kohta, niin menen tutkimuksiin, ei tunnu kivalta. Toisaalta tällainen asioiden käsittely antaa valtavasti voimaa ja olen erittäin hyvillä mielin, mitä olen nyt saanut tietää ihmismielestä.

 

Ahaa, kyseessä ei ollut siis "pelkkä" ravintolisä vaan ihan tarkoituksella hiusten kasvua vahvistava tuote. Ymmärsin väärin. Se selittää tietenkin sitten karvojen kasvun

Jotkut väittävät, ettei kyseinen tuote auta, monet kuitenkin kehuvat. Kai sekin on yksilöllistä. Ehkä uskolla on osuutensa tässä(kin) asiassa?

Heräsi vain ajatus tästä hiusaineen hankinnasta, että olisitko huomannut poikkeavaa hiustenlähtöä viime aikoina. Yhdistettynä epätavalliseen väsymykseen ja voimattomuuteen kyseessä voisi olla vaikkapa niin yleiseltä vaikuttava kilpirauhasen vajaatoiminta. Borreliassa on usein nämä samat oireet, mutta siinä on yleensä niin paljon muutakin, niveloireita, lihaskipuja sun muita (mitä kyllä pidemmälle ehtineessä kilpparivajauksessakin usein on), että sitä tuskin kannattaa tässä tapauksessa edes mainita.

Mutta ellei pirteys palaa (mukavaa sentään, että mieliala vaikuttaa hyvältä!), kannattaa tuo kilpparijuttu pitää mielessä.

Pirteyttä ja elämäniloa sinulle ja kaikille muillekin lukijoille!

 

Kiitos samoin. Tarkoitat siis niin, että uskon jonkun tuotteen auttavan karvoituksen kasvuun, niin silloin karvat lähtevät kasvamaan, huolimatta aineen vaikutuksesta? Minulle kasvoi ihan oikeat kulmakarvat eikä se ole mikään uskomus Jotkut sanovat, että he joutuivat lopettamaan aineen käytön, kun hiukset kasvoivat niin voimakkaasti, että hiustenleikkuulasku tuli suuremmaksi kuin aineen hinta. Joka tapauksessa aineen koostumus on hyvä, että on varmasti hyvä tuote sukupuoleen katsomatta, vaikka ei hakisikaan hiustenkasvua.

Tuo kilpirauhasasia pitää sitten selvittää, jos tilanne ei muutu. Kyllä järki pelaa? Kerron sitten, kun saan tietää mikä tämä juttu on. Kokeilla aloitetaan.

 

Ei sentään. Tarkoitin vain, että jos ihminen uskoo, hän näkee. Jos hän uskoo jonkun aineen tehoon, hän saattaa myös kuvitella sen auttavan, vaikkei se sitä tekisikään. Tässä tilanteessa taitaa kuitenkin olla ihan empiirisiä todisteita aineen tehosta, joten ei siitä sen enempää. Hienoa, jos todella on jotakin, mikä auttaa huonoon karvankasvuun.

En tosin näe tällaisia seikkoja itse mitenkään ongelmina, karvoja on tai ei ole, jos on ollakseen. Ihminen ei siitä muutu yhtään sen paremmaksi tai huonommaksi. Jollekin se voi olla se asia, joka saa hänet tuntemaan huonommuutta tai ylpeyttä, jos itsetunto ei toimi niin kuin sen pitäisi. Silloin tällaiset "ulkoiset" ominaisuudet saavat ratkaisevan roolin ihmisen omanarvontunteen ylläpitäjinä tai alasvetäjinä.

Sielun lentokyky ja kehon terveys, ne ovat minulle olennaisia asioita. Kukin tyylillään. Ei ole koiraa karvoihin katsominen, vai miten se meni...

 

"Jos käytän sanaa ja sen käännöstä korrektisti, käytännössä on myös koulutuksellinen aspekti." by K.Westerlund.

Toi koko lauserakenne on perseestä.

Mistä sä oikeen lainailet näitä tekstejäsi?

Ja, ketäs ajattelit kouluttaa? Ja, miksi?

Ei se sinunkaan äidinkielesi aina niin sujuvaa ole. Huomaan, että et ole oppinut käyttämään esim. possessiivisuffikseja juuri lainkaan.

Itse en käytä kirjakieltä juurikaan, en varsinkaan keskustelupalstoilla. Miksi pitäisikään? Hyvin kaikki ymmärtävät ihan kansankieltä. Ainoa jota asia häiritsee, olet sinä. Kieliikö se pahasta olostasi ja huomion puutteesta? Teet tikusta asiaa huomion varmistamiseksi.

 

jep jep.

Teet tikusta asiaa huomion varmistamiseksi.

 

Ei sentään. Tarkoitin vain, että jos ihminen uskoo, hän näkee. Jos hän uskoo jonkun aineen tehoon, hän saattaa myös kuvitella sen auttavan, vaikkei se sitä tekisikään. Tässä tilanteessa taitaa kuitenkin olla ihan empiirisiä todisteita aineen tehosta, joten ei siitä sen enempää. Hienoa, jos todella on jotakin, mikä auttaa huonoon karvankasvuun.

En tosin näe tällaisia seikkoja itse mitenkään ongelmina, karvoja on tai ei ole, jos on ollakseen. Ihminen ei siitä muutu yhtään sen paremmaksi tai huonommaksi. Jollekin se voi olla se asia, joka saa hänet tuntemaan huonommuutta tai ylpeyttä, jos itsetunto ei toimi niin kuin sen pitäisi. Silloin tällaiset "ulkoiset" ominaisuudet saavat ratkaisevan roolin ihmisen omanarvontunteen ylläpitäjinä tai alasvetäjinä.

Sielun lentokyky ja kehon terveys, ne ovat minulle olennaisia asioita. Kukin tyylillään. Ei ole koiraa karvoihin katsominen, vai miten se meni...

Se on pitkä tarina miten se vitamiinipaketti minulle päätyi, jopa aivan uskomaton, mutta ei siitä sen enempää; itse en ensimmäistä pakettia heittänyt . Kuitenkin se, että ihmiselle tapahtuu jotakin, edellyttää sitä, että hän lähtee ja käy, mieluiten pois kotoaan. Plussaa on se, että saa suunsa auki. Minäkin, paniikkireaktioinen pahimmassa vaiheessa, olen nyt puhelias, rohkea ja avoin ihminen? Joten ei ole koiraa karvoihin katsominen. Joskus hävettää, kun suomalaiset kutsuvat lapsiaan hundsvoteiksi.

Aurinko on jo korkealla ja kahden kuukauden kuluttua alkaa päivä lyhenemään. Kyllä tänä vuonna pitäisi olla ajoissa liikkeellä, kevät jää todella lyhyeksi ja räjäyttää meille kesän. Viime kesänä menin vahingossa erään artistin konserttiin ja siitä tuli sen kesän ihme, joka jatkuu vieläkin. Mikähän ihme on tänään vuorossa. Olen alkanut ajattelemaan positiivisesti niin, että joka päivä nimeän sen päivän ihmeen.

Minulle sopii hyvin sellainen elämä, että annan elämän ohjata minua. En lyö lukkoon asioita, vaan katson siinä hetkessä, jolloin minun pitää tehdä valinta, että mikä on suotuisampi reitti. Minun suunnitelmani muuttuvat aikataulujen mukaan. Menen siihen kauppaan, joka on matkan varrella. Ostan viinin, jota en valitsisi millään kriteerillä. Ostoslistaa ei ole, koska annan kauppiaan ohjata minua valinnoillaan; hän on laittanut tarjoukseen minun ruokani. kaupasta jää mieleeni myyjät, joiden kanssa juttelen, tutut, joiden kuulumiset kuuntelen. Siivoan huomenna tai viikon päästä, meillä ei ole ohjelmaa tai työlistaa. En tarvitse herätyskelloa, koska herään juuri sinä hetkenä, jolloin illalla ajattelen herääväni.

Elämä on rakas matka ja Rakas on elämän matka.

 

Olin jo aiemmin koneella ja tarkoituksena vastata tähän, mutta kun luin kommenttisi kevään ohimenevyydestä, koin vastustamatonta halua mennä ulos katsomaan sen etenemistä, vaikken oikeasti ehkä olisi jaksanut (kai se oli jo jonkinmoinen ihme sekin?). Lumet ovat kadonneet pelloilta melkein kaikki kerrallaan ihan muutama päivä sitten, ja talven hiljaisuus vaihtunut kevään sirkutukseksi ja säksätykseksi.

Olen lapsuudesta asti harrastanut lintujen tarkkailua, varsinkin keväisin muuttoa ihastellen. Joskus nuoruudessani näin sellaisia painajaisia, että yhtäkkiä vain havahduin siihen, että kevät oli huomaamattani mennyt ja kaikki linnut jo saapuneet. Viime vuosina kyseinen uni on osoittautunut enneuneksi, sillä juuri noin olen joutunut todellisuudessakin kokemaan. En ole jaksanut pysyä ajan tahdissa.

Nyt onneksi luonto on melko hyvin ajallaan, ja huomaan ehtineeni menoon mukaan: kiuru, peippo ja västäräkki ovat kyllä jo tulleet (kesään on sitten vissiin vain enää "vähäsen"), kurjet ja joutsenet kailottavat komeasti, jopa sarvipöllö on intoutunut huhuilemaan ilta-auringossa punarinnan ja mustarastaan laulua vienosti säestäen. Sinivuokot kukkivat, kuten krookukset ja lumipisaratkin pihalla. Mutta parhaat hetket ovat vasta koittamassa, paljon on vielä koettavaa.

En kuitenkaan enää osaa olla tunnelmassa niin konkreettisesti ja syvästi läsnä kuten nuorempana, nyt koko touhu muistuttaa enemmän urheilusuoritusta - hyvä ettei hampaat irvessä pidä eteenpäin puskeman. Jaksoin sentään vielä, mikä kiitollisuudella noteerattakoon. Huomenna sitäkin vähemmän.

Minua suututtavat vanhemmat, jotka sättivät ja haukkuvat lapsiaan - puhumattakaan heistä, jotka lapsiaan rankaisevat. Lapset käyttäytyvät niin kuin heidät on kasvatettu käyttäytymään, joten lastaan rankaiseva tai haukkuva tekee kaksinkertaista hallaa, ensin opettamalla lapsen epätoivottuun käytökseen ja sen jälkeen vielä rankaisee häntä siitä. Rankaisu ja haukut kuuluisivat vanhemmille itselleen, ja lasten kuuluisi saada pätevää ja rakkaudellista kasvatusta.

Mutta kuka kasvattaa vanhempia hyviksi vanhemmiksi, varsinkaan elleivät itse ole saaneet kotoaan hyvästä vanhemmuudesta mallia?

Mukava kuulla, että on muitakin, jotka elävät kuvaamallasi tavalla. Minusta herätyskello on ihmiskunnan tuhoisimpia keksintöjä. Joka kerta kun heräät herätyskelloon, olet nukkunut liian vähän. Ihmisen kuuluu herätä itsestään, vasta silloin hän on saanut nukuttua tarpeeksi.

Ei, ymmärrän kyllä, että herätyskelloa on turha "syyllistää". Tietynaikaisen heräämisen idea on kyllä tullut ihan toisaalta. Ahneuden aikakausi ei katso hyvällä nukkuvaa ihmistä.

 

Onko meidän maailmastamme tullut omien oikeuksien maailma. Ei varmaan ole enää yhtään paikkaa tai asiaa, jossa yksilö ei ole vaatimassa oikeuksiaan. Olemme alkaneet itsekkäästi ajatella niin, että minun kokemukseni ja etuni on ensimmäinen, joka pitää ratkaista, ja vielä minun hyväkseni. Alkaa se lapsuudesta, lapsen uhmaiästä. Kyllä se tuo meidän tomi oli jo vauvana tarmokas ja tiesi millaiset tumput haluaa. Tomi meni kouluun ja oli hyvin tietoinen siitä, että ryhmälle oppilaita opettaja ei voi olla kuin kaveri välitunnilla. Tomi tiesi, että oppilailla on oikeuksia ja opettajan pitää käyttäytyä häntä kunnioittaen. Työelämässä Tomin työaika alkaa klo 7.46 ja päättyy 15.39, vaikka työpaikka olisi joutumassa kaaokseen, niin Tomi on autossaan 15.40 , koska hänen työaikansa on päättynyt. Vaikka hän olisi hoitaja ja potilas olisi tipassa ja lääke juoksisi, niin Tomi ei jäisi katsomaan minuuttiakaan ylitse potilastaan, vaan huikkaisi muille juostessaan, että siellä on tippa just loppumassa menkää ottamaan se pois...se olisi hänen oikeutensa. Kotona hän on väsynyt ja silloin ei maistu seksi; toisaalta hän ei muista sitä, miten hän sai raivarin, kun puoliso ei kyennyt yhdyntään hänen aikataulullaan. Lapsilleen tomi opettaa, että auktoriteettejä ei saa olla ja rokotuksia ei meillä oteta. Hän on väsäilemässä kansalaisaloitetta erästä ammattiryhmää vastaan ja lähtee kohta kahdeksi viikoksi jenkkeihin, viikko lapissa on takana ja toinen kesällä veneellä. Tomi on hyvin itsenäinen ihminen, mutta muut hänen seurassaan ovat aina voineet huonosti ja hänen kanssaan on ollut vaikea sopia yhteisistä asioista.

 

Olen hämmästellyt, kuinka "Tomin" kaltaiset ihmiset kykenevät läpi elämänsä olemaan tajuamatta, kuinka heidän vaativa itsekeskeisyytensä, kontrollintarpeensa ja välinpitämättömyytensä tekevät heidän omasta elämästään tyhjää ja yksinäistä. Siitäkin he syyttävät muita.

Yksilön ja yhteiskunnan tasapaino on aina ollut ihmiskunnalle haaste, mutta harvemmin lienee perhe- ja lähisuhteiden tasapaino ollut yhtä hakusilla kuin tämän päivän narsistisen maailmankatsomuksen ajassa.

Luulen kuitenkin ymmärtäväni melko hyvin, miten Tomista on tullut sellainen kuin hän on. Hänen itsekeskeisyytensä on - toisin kuin monet luulevat - laiminlyönnin tulosta. Hän saattaa toki olla materialistisessa mielessä hemmoteltu, ja sosiaaliset puitteet hänen elämässään yltäkylläiset. Mutta henkisellä tasolla hän on paitsi jäänyt orvoksi myös monasti karvaasti saanut kolhuja omanarvontunteelleen. Hänellä on siis ollut resursseja, mutta on tuntenut itsensä sivuutetuksi ja ihmisarvoltaan jäänyt vaille tarvitsemaansa kunnioitusta.

Hänessä on kasvanut katkeruutta muita kohtaan, ja sisimmässään muodostunut tyhjä tila, joka kaipaa jatkuvaa huomiota. Hänen itsenäisyytensä on suojamuuri tunnetason kohtaamista vastaan, ja itsetietoisuutensa itsepyhityksen ylpeyttä.

Miksi hän välittäisi muista, eihän kukaan ole oikeasti koskaan välittänyt hänestäkään?

Uhmaikä on mielenkiintoinen käsite. Uhma on valtataistelua, ja vallasta taistelee ihminen, joka sitä janoaa ja jolta se viedään, tai joka sitä haluaa muilta. Valta on kontrollia, ja kontrollia kaipaa ihminen, joka sisimmässään on turvaton tilassaan. Uhma on siis turvattoman lapsen reaktio epävarmuuteensa, ja tämä epävarmuus johtuu yleensä vanhempien epävarmuudesta tai epäjohdonmukaisuudesta. Yhtä paljon kyse voi olla myös siitä, että vanhemmat eivät ole osanneet luoda lapselle turvallisen kasvuympäristön.

Tarkoitan "uhmalla" nyt silmiinpistävää ja jatkuvaa raivon ja vastaanhangoittelun ilmaisua, sillä lapsenkin on opittava sanomaan "ei", ja hänelläkin pitää olla ihmisen oikeudet olla osallinen omien asioidensa päättämisestä (toki tiettyyn rajaan asti, sillä vastuu lapsen hyvinvoinnista on aina lopulta vanhemmilla, ja järki pitäisi myös olla heidän hallussaan). Lapsi on ihmisyksilö alusta alkaen.

Miksi sitten uhma esiintyy niin selvästi tiettyinä ajanjaksoina, että on tullut aihetta puhua tietystä iän mukanatuomasta ikään kuin "luontoon ohjelmoidusta" ilmiöstä? Selitys on yksinkertainen: uhmaa esiintyy siinä vaiheessa, kun lapsen tietoisuus omasta minästään on vahvistumassa. Väitän kuitenkin, että rakkaudellisesti ja kunnioitettavasti kohdeltu lapsi ei koe tarvetta mihinkään erityiseen uhmaan. Suuret taistelut ovat merkki valtatilan jännitteistä, jotka syntyvät juuri vanhempien ylivaltapyrkimyksistä tai kykenemättömyydestä luoda selviä rajoja.

Kasvattaminen ei ole valta-auktoriteettikysymys, vaan järjellisen auktoriteetin ohjausta. Tämä jää monelta kasvattajalta ymmärtämättä, ja siksi he yrittävät voimalla ja väkisin muokata lapsistaan haluamansa mielikuvan kaltaisia (tai eivät ollenkaan tiedä, mitä heidän pitäisi tehdä päästäkseen siihen). Lapsi vain reagoi sen mukaan, kuin mitä häntä lähestytään. Valitettavan usein häntä sitten vielä rangaistaan siitä.

Ei ole helppoa olla kasvattaja, mutta lapsena olo on yleensä vielä vaikeampaa.

 

Eli ihmisen taipumus on luonnostaan olla itsenäinen, mutta muiden pyrkimys kahlita hänet ja tehdä hänet kaltaisekseen, saa hänet kapinoimaan ja hän joutuu kyynärpäillä hankkimaan itsenäisyytensä. Hän onnistuu olemaan itsenäinen, koska hän taisteli sen itselleen. Toisaalta , jos muut olisivat johdonmukaisesti toimineet tiettyjen rajojen mukaan ja antaneet nuoren elää vapaana niissä rajoissa, niin hän olisi hyväksynyt tilanteen. Hän olisi itsenäinen ihminen, mutta hän olisi sitä nauttien. Sitten hän osaisi käydä kouluakin nauttien ja tiskata nauttien ja tehdä töitä nauttien, koska ne olisivat hänen valintojaan, jotka hän halusi valita. On pieni naksaus ihmisaivoissa suhtautua positiivisesti, kuin kiukutella ja pilata kaiken, harrastuksista alkaen. Luoja miten onnellinen olen tästä pienestä naksauksesta. Joskus on tyhmäkin olo, kun tuntee tyhmää onnea, maailman arkisimmassa asiassa. "Päämäärä ei ole tärkeintä, vaan matka"

Se väsymys on poissa, vaikka kuinka sanotaan, että D-vitamiini on myrkyllistä vasta suurina annoksina, niin minä otin sitä 100 mikrogramman tabuina , plus muut. Sitten menin nettiin, jossa sanottiin D-vitamiinin yliannostuksen aiheuttavan väsymystä ja taisi minulla olla juuri sitä, koska se kamala olo loppui lähes saman tien, kun pienensin annostusta. Nyt se on alle 50 mikrogrammaa. Tietysti muutenkin on ollut "mukavaa" aikaa.

 

En oikein tiedä tuosta D-vitamiinin yliannostuksesta vielä 100 mikrogramman annoksilla (ellei ole samalla paljon auringossa ja syö paljon kalaa, kantarelleja, munia ja maitotuotteita, joihin sitä on lisätty). Aikuisella ihmisellä jonkinlainen riskiraja on tietääkseni 1200 mikrogramman paikkeilla per vuorokausi. Mutta jos olo parani annosta pienentämällä, niin mikäs sen parempi sitten?

Positiiviset elämäntapahtumat toisaalta poistavat väsymystä tehokkaasti ja nopeasti. Ajattelen, ettei D-vitamiiniannoksen pienentäminen ihan heti vaikuta yliannostuksessa, sillä sen täytyy myös "palaa" pois kehosta, ennen kuin yliannostusoireet sitten vähitellen laantuvat (saatan toki olla väärässä). Näihin kuuluvat tietääkseni myös mm. päänsärky, pahoinvointi, ummetus, sydänoireet ja ruokahaluttomuus.

Aivan niin, ihminen haluaa olla itsenäinen ainakin tiettyyn rajaan asti, voisi ehkä mieluummin sanoa omavoimainen. Kyllä hän saattaa ihan vapaaehtoisestikin haluta olla muiden kaltainen (idolisointi on tästä hyvä esimerkki), mutta pakottamalla tapahtuvaa muokkausta harva sietää mukisematta. Kasvattajan pätevyys on paljolti kiinni juuri siitä, että osaa saada kasvatettavan itse haluamaan kohti sitä lopputulosta, mikä kasvattajallekin on mieleen.

Positiivinen suhtautuminen on onnellisen elämän alkuitu. Onnellinen se, joka osaa nauttia arjen pienistä asioista. Tämän päivän ihminen ei aina osaa nauttia edes niistä valtavimmistakaan elämyksistä, kun läsnäolon kyky on peittynyt itsetarkkailun ja tunnelukkojen vankilaan.

Päämäärä ei ole ehkä se tärkein, mutta ilman päämäärää ei matkaankaan päästä, tai se on umpimähkäistä pyörimistä.

 

Joka tapauksessa olo on parantunut. Voi olla myös virustartunta, jonka elimistö hoiteli ilman tuntuvaa sairautta.

Kyky nauttia pienistä asioista tuo paremman onnen. Rahalla onnea ei saa, se on lohdullista tietää.

Keväällä mielen valtaa aina tavaton innostus puutarhanhoitoon. Sienestyskausi alkaa. Samoin lavakausi. Maaliskuun lapset laitetaan alulle kesällä. Netti-ihmiset missaavat auringonpaisteenkin, he vain viettävät aikansa tappelemassa tai muuten vain kyvyttömänä tarttumaan elämästä kiinni.

 

Hauska kuulla, että olo on parantunut. Terveys on loppujen lopuksi varmasti se kaikkein tärkein asia, mikä ihmisellä voi olla, perusturvan lisäksi. Joskus sen ylläpitämiseen tarvitaan sitä rahaa vähän enemmän, joten siinä mielessä rahakin jos ei tuo niin ainakin auttaa ylläpitämään onnea.

Mutta olen muuten ehdottomasti samaa mieltä, ja en voi kun harmitella heidän puolestaan, jotka pää kolmantena jalkana juoksevat rahan ja varallisuuden perässä, sen itsensä takia. He eivät ymmärrä elämästä yhtään mitään. Heillä saattaa olla uima-altaat loistohuvilallaan, huvijahti rannassa ja toinen toistaan hienompia autoja tallissaan, kaviaaria ja shampanjaa - mutta sydän tyhjä ja mieli turtunut.

En vaihtaisi päivääkään heidän kanssaan omasta elämästäni.

 

Mutta olen muuten ehdottomasti samaa mieltä, ja en voi kun harmitella heidän puolestaan, jotka pää kolmantena jalkana juoksevat rahan ja varallisuuden perässä, sen itsensä takia. He eivät ymmärrä elämästä yhtään mitään. Heillä saattaa olla uima-altaat loistohuvilallaan, huvijahti rannassa ja toinen toistaan hienompia autoja tallissaan, kaviaaria ja shampanjaa - mutta sydän tyhjä ja mieli turtunut.

En vaihtaisi päivääkään heidän kanssaan omasta elämästäni.

Olipas paksusti sanottu! Mielestäni moinen kateus kököttää sydämen ja mielen, ennemmin kuin raha ja samppanja. Onnellisia perheitä on myös rikkaiden joukossa. Köyhät ihmiset ovat useimmin kateellisimpia kuin rikkaat. Heillä on myös enemmän masennusta ja mielenterveysongelmia kuin varakkailla. Kateus vie kalatkin vesistä ja näköjään myös aivosolut aivoista. Olen nauttinut todella varakkaan ystäväni vieraanvaraisuudesta heidän huvilallaan ja jahdillaan useinkin. Voi kun ovat olleet ihania päiviä. Niitä en vaihtaisi pois

 

Olipas paksusti sanottu! Mielestäni moinen kateus kököttää sydämen ja mielen, ennemmin kuin raha ja samppanja. Onnellisia perheitä on myös rikkaiden joukossa. Köyhät ihmiset ovat useimmin kateellisimpia kuin rikkaat. Heillä on myös enemmän masennusta ja mielenterveysongelmia kuin varakkailla. Kateus vie kalatkin vesistä ja näköjään myös aivosolut aivoista. Olen nauttinut todella varakkaan ystäväni vieraanvaraisuudesta heidän huvilallaan ja jahdillaan useinkin. Voi kun ovat olleet ihania päiviä. Niitä en vaihtaisi pois

Huolellisemmin lukemalla käynee tekstistäni ilmi, etten kirjoittanut rikkaista yleensä, veneenomistajista tai samppanjan juojistakaan yleensä. Kirjoitin heistä, joille rahan ja varallisuuden keruu on itsetarkoitus. Ihmisistä, joille mammona ja tavara ovat elämän sisältö ja tarkoitus. Vauraita ihmisiä on monenlaisia, kuten köyhiäkin, joten yleistäminen ei ole mielekästä.

Kyllä varakkaan on helppo olla vieraanvarainen, eivätkä kaikki ole omaisuutensa takia itaria. Itsetarkoituksellinen varallisuuden keruu, ahneus, itsekkyys ja kyltymättömyys, kuitenkin saavat kimmokkeensa syvältä ihmismielen sopukoista, ja tätä piiskaa yleensä sisäinen riittämättömyyden ja turvattomuuden mörkö. Voin hyvin kuvitella, että vieraanvaraisuus ja ehkä anteliaisuuskin kuuluvat tällaisenkin ihmisen ominaisuuksiin, näyttämisen tarpeena ja puutteellisen itsetunnon pönkittäjänä. En taaskaan sano, että vieraanvaraisuuden tai anteliaisuuden motiivi suinkaan aina olisi puutteellisessa itsetunnossa, asia on usein aivan päinvastoin , mutta puhun edelleenkin tästä mainitsemastani teoreettisesta ihmisryhmästä.

Entä kateus sitten? Mielellämme tulkitsemme tällaisen negatiiviseen sävyyn arvostelevan kritiikin kateuden kirvoittamaksi, ja tokihan se usein sitä onkin. Ehkä joku oikeasti kadehtii "bling-blingiä" ja ylellisyyttä, jolle se ei ole turhamaisuutta ja turhantärkeyttä, hienostelua ja omahyväisyyttä.

Joillekin tällaiset ylenpalttiset ulkoiset puitteet eivät vain ole kiinnostavia ja puhuttelevia, kun elämässä on niin paljon todellista iloitsemisen arvoista. Pintakiillon sokaisemille tämä voi olla vaikeata ymmärtää.

 

Kyllä varakkaan on helppo olla vieraanvarainen, eivätkä kaikki ole omaisuutensa takia itaria. Itsetarkoituksellinen varallisuuden keruu, ahneus, itsekkyys ja kyltymättömyys, kuitenkin saavat kimmokkeensa syvältä ihmismielen sopukoista, ja tätä piiskaa yleensä sisäinen riittämättömyyden ja turvattomuuden mörkö. Voin hyvin kuvitella, että vieraanvaraisuus ja ehkä anteliaisuuskin kuuluvat tällaisenkin ihmisen ominaisuuksiin, näyttämisen tarpeena ja puutteellisen itsetunnon pönkittäjänä. En taaskaan sano, että vieraanvaraisuuden tai anteliaisuuden motiivi suinkaan aina olisi puutteellisessa itsetunnossa, asia on usein aivan päinvastoin , mutta puhun edelleenkin tästä mainitsemastani teoreettisesta ihmisryhmästä.


Joillekin tällaiset ylenpalttiset ulkoiset puitteet eivät vain ole kiinnostavia ja puhuttelevia, kun elämässä on niin paljon todellista iloitsemisen arvoista. Pintakiillon sokaisemille tämä voi olla vaikeata ymmärtää.

Ei ole tullut mieleen, että monelle joka hyvin menestyvää firmaa pyörittää, on osa elämänlaatua ja elämäntapa se, että työtä tehdään ja paljon. He ovat myös tulosvastuullisia ja mitä siitä tulisi, jos tekisivät töitä kuin heinäsirkat?
On sinulla todella kummalinen käsitys rikkaista, montako tunnet? Sama, kuin minä väittäisin, että sinulla on oma elämä joka osa-alueella vaillinainen, kun niin tohkeissas täällä "analysoit" ihmisten tarinoita. Tiedän, en voi sanoa tuntevani, Illka Herlinin, hän tekee paljon hyvänteväisyystyötä ja on aktiivinen sillä saralla. Ei siksi, että loisi hyvää kuvaa itsestään, vaan siksi, kun esim ympäristöasiat ovat lähellä sydäntää ja hänellä on stä rahaa millä vaikuttaa tunnettavuuden ohella. Muitakin varakkaita tunnen, yhteinen piirre heillä on se, että he ovat aidosti huolissaan esim. nuorten pahoinvoinnista ja tukevat sekä rahallisesti, että ajallisesti heitä.

Tekeekö se esimerkiksi minusta "pintakiillosta sokaistuneen", kun nautin asioista joihin ei minun tuloillani yllä?
Kuinka monta tuollaista "teoreettista" ihmistä tunnet mainitsemastasi ryhmästä? Luulen, että ovat pikemminin poikkeus, kuin sääntö. Tapasi puhua muista (rikkaista) ihmisistä on jotenkin alentuva ja hurskasteleva, oisko kuitenkin jonkilainen katkeruuden tai kateuden piikki lihassa?

 

Eikös horoskooppiin liity kaikki maan ja taivaan väliltä?

Kyllä liittyy. Aiheet ja pohdinnat mitä tässä on käyty voi lueskella myös astrologiselta kantilta vaikka itse keskustelua ei käydäkään astrologisista näkökulmista käsin.

 

Hauska kuulla, että olo on parantunut. Terveys on loppujen lopuksi varmasti se kaikkein tärkein asia, mikä ihmisellä voi olla, perusturvan lisäksi. Joskus sen ylläpitämiseen tarvitaan sitä rahaa vähän enemmän, joten siinä mielessä rahakin jos ei tuo niin ainakin auttaa ylläpitämään onnea.

Mutta olen muuten ehdottomasti samaa mieltä, ja en voi kun harmitella heidän puolestaan, jotka pää kolmantena jalkana juoksevat rahan ja varallisuuden perässä, sen itsensä takia. He eivät ymmärrä elämästä yhtään mitään. Heillä saattaa olla uima-altaat loistohuvilallaan, huvijahti rannassa ja toinen toistaan hienompia autoja tallissaan, kaviaaria ja shampanjaa - mutta sydän tyhjä ja mieli turtunut.

En vaihtaisi päivääkään heidän kanssaan omasta elämästäni.

On varmaan vaikea solmia hyvää parisuhdetta, jos on rahaa paljon? Aina se raha kiinnostaa ja tuo oman osuutensa suhteeseen, tai oikeastaan suhteen aloittamiseen. Rikas voi olla kiinnostava puoliso, kun hän samalla ratkaisisi taloudelliset ongelmat. Toisaalta rikas voi kuvitella saavansa rahoillaan myös puolison itselleen. Onkin varmaan vaikein tehtävä sulkea pois mielestään raha. Kuitenkin parisuhteen ainoa onnistumisen edellytys on keskinäinen rakkaus ja siihen ei rahalla voi vaikuttaa millään tavalla. Mutta voiko raha sitten korvata joitakin puutteita suhteessa? Varmaan avioliitossakaan ei aina kaikki kohdat natsaa ja sitten niitä on haettava muualta tai luovuttava niistä.

 

Kuitenkin parisuhteen ainoa onnistumisen edellytys on keskinäinen rakkaus ja siihen ei rahalla voi vaikuttaa millään tavalla.

Jos köyhyys on toivotonta, voi romanttinen rakkaus kärsiä voimien loppuessa ja agapekin kokea inflaation. Sikäli raha kyllä vaikuttaa, mielestäni.

 

Ei ole tullut mieleen, että monelle joka hyvin menestyvää firmaa pyörittää, on osa elämänlaatua ja elämäntapa se, että työtä tehdään ja paljon. He ovat myös tulosvastuullisia ja mitä siitä tulisi, jos tekisivät töitä kuin heinäsirkat?
On sinulla todella kummalinen käsitys rikkaista, montako tunnet? Sama, kuin minä väittäisin, että sinulla on oma elämä joka osa-alueella vaillinainen, kun niin tohkeissas täällä "analysoit" ihmisten tarinoita. Tiedän, en voi sanoa tuntevani, Illka Herlinin, hän tekee paljon hyvänteväisyystyötä ja on aktiivinen sillä saralla. Ei siksi, että loisi hyvää kuvaa itsestään, vaan siksi, kun esim ympäristöasiat ovat lähellä sydäntää ja hänellä on stä rahaa millä vaikuttaa tunnettavuuden ohella. Muitakin varakkaita tunnen, yhteinen piirre heillä on se, että he ovat aidosti huolissaan esim. nuorten pahoinvoinnista ja tukevat sekä rahallisesti, että ajallisesti heitä.?

Rikkaita on, kuten sanottu, monta lajia, kuten rikkauden taustatekijöitäkin. Joku omaisuuden kerää, joku toinen perii. Raha myös tuottaa rahaa. Tähän palaan tuossa alempana.

Jos lähtee firmaa pyörittämään, pitää olla halukas tekemään töitä, ja usein yrittäminen ja yrityksen ala itsessään ovatkin yrittäjälle melkeinpä harrastus - tai kuten sanoit elämäntapa. Mitä tekemistä sillä silloin on rikkauden haalimisen kanssa - kyseessähän on ihan eri motiivi?

Tekeekö se esimerkiksi minusta "pintakiillosta sokaistuneen", kun nautin asioista joihin ei minun tuloillani yllä??

Ei välttämättä, koska nämä eivät ole toisistaan riippuvaisia. Mutta saattaa olla, että se aiheuttaa juuri tätä mainitsemaasi katkeruutta ja kateutta, jos haluaisit olla rikas muttet pääse tavoitteeseesi. Ja ainakin se on motiivi varallisuuden keräämiselle, sekä saattaa myös olla pontena sille, että kokee tarvetta roikkua varakkaiden seurassa ja elää heidän "siivellään".

Tapasi puhua muista (rikkaista) ihmisistä on jotenkin alentuva ja hurskasteleva, oisko kuitenkin jonkilainen katkeruuden tai kateuden piikki lihassa?

Jos nyt väkisin haluat. En vain tiedä, miksi olisin kateellinen, sillä itselläni on varaa hankkia se, mitä tarvitsen, asua mukavasti ja elää haluamani kaltaista elämää. Olen aivan tyytyväinen körötellessäni elämää kokeneella autovanhuksellani (ja varaa ostaa uusi käytetty auto, kun siitä aika jättää), voidessani uida paikallisessa kansanuimahallissa tai "rahvaan rannassa" ja ihastellessani ensimmäisen leskenlehden ja kottaraisen ilmestymistä. Mitä toisi elämääni varallisuus, joka olisi moninkertaisesti suurempi kuin mitä ikimaailmassa ehtisin kuluttaa - muuta kuin ylimääräistä työtä, huolia ja murheita? Mitä minä ikinä tekisin ylellisyystavaroilla, muotivaatteilla, Jaguarilla tai pramealla loistohuvilalla kaikkine ajateltavissa olevine tilpehööreineen? Olen aivan tyytyväinen itseeni ilman "lainahöyheniä", minulle riittää teepaita, verkkarit ja kurasaappaat.

Ja jos ei maailmankatsomuksellinen ero riitä syyksi, voisi kolmas vaihtoehto olla, että näen rikkauden haalimisessa jotakin, mikä sotii minun oikeustajuani vastaan. Ylenpalttista rikkautta ei nimittäin voi olla ilman huonotuloisuutta, ja jos joku rohmuaa, se on aina joltakin toiselta pois. Ja vaikkei näin jonkun selityksen mukaan olisikaan, miten joku silti voi hyvällä omallatunnolla omistaa enemmän kuin tarvitsee, samanaikaisesti kun maailma on täynnä ihmisiä, joilla ei ole perusturvaakaan?

Minusta on myös väärin, että varallisuus voi vaurastuttaa itseään. Onhan tämä systeemi hienosti suunniteltu: ne jotka rahaa saavat kasaan, saavat sitä sen jälkeen jopa ihan "itsestään". Se päivä, jolloin varallisuuden arvo irrotettiin työn tai materian konkreettisesta arvosta, kun raha itsessään muuttui pelivälineeksi, oli tasa-arvoiselle ihmiskunnalle synkkä päivä.

Sivuamme siis jo yhteiskunnallisia perusarvoja, itsekkyyttä, riistotaloutta ja "jatkuvaa kasvua", tuota sairasta ahneuden synnyttämää illuusiota.

Aina löytyy niitä, jotka henkeen ja vereen puolustavat rikkaiden oikeuksia keräämiinsä rikkauksiin, yleensä heidän joukostaan, jotka innokkaasti itsekin ovat kiipeilemässä kohti tätä "autuaaksi tekevää" varallisuuden tilaa.

En tunne henkilökohtaisesti ketään niin varakasta ihmistä, että häntä voisi kutsua "rikkaaksi". Mitä yhteistä meillä sitten edes olisi, minulla ja rahanhimoisella, että voisimme mielekkäästi seurustella keskenämme?

Toisaalta tiedän monia vähemmän varakkaita ihmisiä, joiden elämää ohjaa juuri tämä kuvaamani kaltainen varallisuudenhimo. Vaikka puhuin huvijahdeista ja loistohuviloista, silti useimmat rahanhimon sokaisemista ihmisistä eivät vielä ole siellä. Tässäkään mielessä en siis ole erityisesti halunnut osoittaa sormella nimenomaan juuri rikkaita (kuten ilmeisesti olet ymmärtänyt), vaan olen koko ajan puhunut ominaisuudesta, joka ajaa ihmistä sitä kohti, ja niistä ihmisistä yleensä, joilla tämä ominaisuus ohjaa heidän elämäänsä.

Tämä oli sanomani kohde ja ydin (lainaus omasta tekstistäni 24.4 klo 18.17): "en voi kun harmitella heidän puolestaan, jotka pää kolmantena jalkana juoksevat rahan ja varallisuuden perässä, sen itsensä takia.".

Heitä on kaikissa yhteiskuntaluokissa, keskituloisissa uskoakseni kaikkein eniten.

 

On varmaan vaikea solmia hyvää parisuhdetta, jos on rahaa paljon? Aina se raha kiinnostaa ja tuo oman osuutensa suhteeseen, tai oikeastaan suhteen aloittamiseen. Rikas voi olla kiinnostava puoliso, kun hän samalla ratkaisisi taloudelliset ongelmat. Toisaalta rikas voi kuvitella saavansa rahoillaan myös puolison itselleen. Onkin varmaan vaikein tehtävä sulkea pois mielestään raha. Kuitenkin parisuhteen ainoa onnistumisen edellytys on keskinäinen rakkaus ja siihen ei rahalla voi vaikuttaa millään tavalla. Mutta voiko raha sitten korvata joitakin puutteita suhteessa? Varmaan avioliitossakaan ei aina kaikki kohdat natsaa ja sitten niitä on haettava muualta tai luovuttava niistä.

Ei kai se raha loppujen lopuksi ole mikään ongelma itsessään, vaan osallisten suhde siihen ja sen mahdolliseen epätasapainoon (poislukien tietysti rahan suoranainen puute).

Rikas saa varmasti helposti itselleen seuraa, mutta ihmettelen silti, onko tämä seuralainen sitten lopulta enemmän kiinnostunut rahoista kuin niiden omistajasta? Tietenkin on mahdollista, että rahasta huolimatta ihmiset voivat löytää toisensa ja onnellisen yhdessäolon, mutta olemme taas tässä ahneuden ja rahanhimon rakkaassa aiheessa.

Minunkaan mielestä rahalla ja rakkaudella ei ole yhtikäs mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta käytännön tasolla kyllä rahan puutteesta varsinkin voi tulla jopa rakkautta koetteleva ongelma. Parisuhde tarvitsee käytännössä toimiakseen rahaa, aivan kuten yksinkin elävä.

Siksi ei raha myöskään voi mielestäni korvata oikeassa rakkaussuhteessa mitään. Raha on käytännön väline, rakkaus ja ihmissuhteet henkisiä ilmiöitä. Voihan tietenkin rahalla poiketa ostamassa "rakkautta" (siis seksipalveluita), mutta rakkauden kanssahan sillä ei ole mitään tekemistä.

Ihmisten välinen liitto on siitä hankala juttu, että kun sitoudutaan toiseen ihmiseen, tämä toinen pitäisi voida suoda sinulle kaiken sen, mitä parisuhteessa tarvitset ja parisuhteelta haluat. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että parhaiten tämä onnistuu, kun molemmat osapuolet haluavat mahdollisimman samanlaisia asioita, mitä parisuhteeseen liittyviin asioihin tulee. Näitä asioita ovat kai lähinnä seksiin ja yhteisen arkipäivän pyörittämiseen kuuluvat seikat. Omakohtaiset harrastukset ja yksityiset tekemiset voivat toki kummallakin olla ihan omanlaisensa, toisen siitä kärsimättä.

Ellei sitten toinen osapuoli osaa tai halua tulla tällaisissa yhteisissä asioissa vastaan, syntyy tietenkin jännitteitä kumppaneiden väliin. Toinen vaikkapa haluaisi suuseksiä, mutta kumppani ei suostu siihen, tai jotakin muuta vastaavaa. Silloin on parisuhteen toimivuuden kannalta ensisijaisen tärkeätä, että tämä epätasapaino voidaan ratkaista kumpaakin tyydyttävällä tavalla. Toinen saattaa joutua tyytymään vähempään, tai toinen ehkä joutuu myöntymään ei niin mieluisaan asiaan.

Minkäs sitten teet, ellei kumpikaan suostu asian suhteen kompromissiin? Monelle parisuhde on loppujen lopuksi aika löyhä instituutio, ja saattavat vaikka kummatkin sopia siitä, että voidaan vaikka käydä vieraissa, kunhan ei tuoda näitä tilapäiskumppaneita kotiin. Toisille tällainen vapaus olisi parisuhteen tuho. Olennaisinta kuitenkin mielestäni on se, että mitä tahansa päätetäänkin, kumpikin kumppani tekee yhteisiä päätöksiä siitä, miten toimitaan, eikä tehdä mitään kumppanin selän takana salassa. Silloin parisuhteessa on se sidosaine, luottamus, joka pitää sen koossa.

Jos sitten eteen tuleekin niin iso asia, ettei sitä saada keskenään sovittua, on vaakakuppiin asetettava kyseisen parisuhteen hyvät ja haittapuolet: onko tämä asia minulle niin tärkeä, että sen takia haluan luopua tästä suhteesta kokonaan? Ja toisaalla, onko tämä asia minulle niin mahdoton, että mieluummin uhraan suhteemme kuin tulen kumppaniani vastaan?

Parhaissa suhteissa pelataan aina avoimin kortein; se on ainoa tapa, jolla luottamus pysyy hengissä. Ilman luottamusta ei ole yhteistä elämääkään. Ja mitä parisuhde on, ellei yritystä yhteiseen elämään?

 

Juuri niin. Kirjoitit hienosti, mutta taas me olemme vaatimuksissa ja syyllistymässä. Emmehän me pääse lainkaan eteenpäin, jos parisuhteen yhdeksi ongelmakohdaksi nousee koko ajan erilaiset toiveet ja niiden sopiminen ja hyväksyminen. Mutta onko parisuhde sittenkin neuvottelusuhde ja joskus jopa tappelusuhde, että nämä erilaiset toiveet tulevat käsitellyiksi ja kompromissi tehdyksi. Se kai on tosiasia, että maton alle näitä asioita ei voi lakaista: tulevat sieltä esiin kuitenkin seuraavassa suursiivossa. Oikeaan parisuhteeseen kuuluu siis "keskustelu" ja keskustelu, jos vain siihen kyetään. Toisaalta asiaa helpottaa huomattavasti, jos ei jääräpäisesti vaadi jotakin omaa mieltymystä, jos selvästi huomaa sen olevan toiselle mahdoton asia toteuttaa.

Ongelma helpottuu huomattavasti, jos puolisoiden arvot, empatiakyky ja mieltymykset ovat samansuuntaisia. Puolisot voivat myös täydentää toisiaan ja ottaa tehtäviä, jotka toiselle ovat vaikeita toteuttaa. Raha on ehkä liian suuressa roolissa ja en oikein halua siitä enempää edes keskustella, koska siitä riittää turhaa lätinää, aina ja iankaikkisesti, harvoin sitä on sopivasti oikealla ihmisellä.

 

Niillä parjaamien rikkaiden rahoilla elätetään teidät köyhät. Jos kukaan ei olisi rikas, niin köyhät olisivat lirissä. Kateellisia selvästi ootte, kun noin jaksatte asiasta vouhottaa.