Millä oikeutatte yrityksenne muuttaa puolisoanne?

Täällä palstalla näkee niin paljon erilaisia valituksia siitä, kun mies on "vääränlainen" ja sitten täällä jaetaan vinkkejä miehen muuttamiseksi. Miksi ihmisellä on niin vimmattu tarve muuttaa toisia ihmisiä, mutta omia heikkouksia ei uskalleta kohdata? Millä oikeudella ihminen tunkeutuu toisen reviirille joskus jopa niinkin voimakkaasti, että toista vaaditaan muuttumaan ihmisenä jopa uhkailujen avulla?

Kertokaa, oi rakkaat Ellit, miten te perustelette ja oikeutatte yrityksenne muuttaa miehiänne joksikin muuksi, kuin mitä nämä itse tahtovat olla?

 

Vain itseään, ei toista.

 

Totta, vain itseään voi muuttaa, mutta totta on myös se, että lukemattomat naiset käyttävät ihan mielettömästi energiaa yrittäessään muuttaa miehiään. Minä ihmettelen sitä suunnattomasti ja haluaisin kuullä näiltä naisilta, että miksi ja millä oikeudella edes yrittävät.

 

Mennessään naimisiin vaimo odottaa, että mies tulee muuttumaan
- turhaan.

Mennessään naimisiin mies odottaa, että vaimo ei muutu
- turhaan.

Voidakseen olla onnellinen miehensä kanssa, vaimon täytyy ymmärtää häntä paljon ja rakastaa hitusen.

Voidakseen olla onnellinen vaimonsa kanssa, miehen täytyy rakastaa paljon, mutta ei saa ymmärtää lainkaan.

 

Minä en yritä muuttaa ketään.
Jos toista pitää yrittää muuttaa, niin sitten kannattaa etsiä sellainen ihminen tilalle, joka täyttää ne kriteerit.

Ketään ei voi muuttaa, ja aina ei voi saada mitä haluaa.

 

No eikö se vähän riipu siitä mitä yrittää muuttaa ??
Jos toinen on tuhlaavainen ? (verrannollista tietysti käytettävän rahan määrään)
Jos toinen ei osallistu kotitöihin ? (eikö se velvollisuus kuulu kummallekin jos molemmat käyvät töissä?)
Jos toinen valehtelee ?
Tietysti voisi ajatella ettei kannata ryhtyä edes suhteeseen jos ihmisellä on "huonoja" ominaisuuksia, mutta -heh- eikö silloin olisi maailmassa aika paljon enemmän sinkkuja...

 

Kyllä minä olen itse yrittänyt muuttaa itseäni suhteessani, vaikeaa tosi vaikeaa muttei mahdotonta.

 

Miksi toinen ei saisi tuhlailla, jos niin haluaa tehdä? Kai jokainen voi omilla rahoillaan tehdä, mitä haluaa. Jos nainen muuttaa yhteen miehen kanssa tuntematta miestään sen vertaa, että ei tietäsi miehen olevan onneton sottapytty, joka ei osallistu kotitöihin, niin se on jo naisen typeryyttä. Ja jos mies haluaa olla onneton sottapytty, miehellä on siihen täysi oikeus. Naisen oikeus on päättää, haluaako asua sellaisen miehen kanssa, vai pitääkö mielummin omat asunnot vai etsiikö kokonaan uuden miehen. Jokaisella on vapaus kieltäytyä miehestä, jonka valehtelu, tuhlailu tai sotkuisuus haittaa naista, mutta jokaisella miehellä on myös oikeus olla juuri niin sotkuinen ja valehteleva tuhlailija, kuin ikinä tahtoo! Se on sitten asia erikseen, kuka sellaisen miehen omakseen ottaa...

Mutta edelleenkään en ymmärrä naisten tarvetta yrittää muuttaa miestä. Sinä joka sanoit, että jos mies ei tee kotitöitä tai on tuhlaileva, niin silloin miestä saisi muuttaa. kertoisitko perustelun tuolle väitteelle? Miksei miehellä ole oikeutta ihan vapaasti vaan olla sotkuinen tuhlaajapoika, jos hän niin haluaa?

 

Milläkö oikeudella?
No avio-oikeudella tieténkin ja se pätee myös siihen että miehellä on oikeus muuttaa naistaan, esim. hoikemmaksi

 

Milläkö oikeudella?
No avio-oikeudella tieténkin ja se pätee myös siihen että miehellä on oikeus muuttaa naistaan, esim. hoikemmaksi

Miksi haluat naimisiin ihmisen kanssa, jota et rakasta? Ja jos rakastat, miksi et hyväksy toista sellaisena kuin hän on? Ja mikä tärkeintä, mistä kumpuaa tarpeesi muuttaa toista ihmistä?

 

Milläkö oikeudella?
No avio-oikeudella tieténkin ja se pätee myös siihen että miehellä on oikeus muuttaa naistaan, esim. hoikemmaksi

Minä asetin miehelle ehdon, painon on lähdettävä laskuun (hänellä oli painoindeksi yli 40) tai suhde päättyy. Suhde päättyi.

Ymmärrän lievän ylipainon, tai jos painoindeksi edes on lähempänä 30 kuin 40, en siis mielestäni ole mikään esteetikko mutta kun se haittaa jo kaikkea normaalia toimintaa, ei jaksa eikä pysty ja terveyskin reistaa niin se on jo liikaa.

 

Suhteen ihastumis- ja rakastumisvaiheessa toista katsotaan niiden omien toiveiden, haaveiden ja odotusten värittämien silmälasien läpi. Kumppaniin liitetään luonteenominaisuuksia joita hänellä toivotaan olevan ja katsellaan sitä armasta vaaleanpunaisten rakastumishattaran läpi.

Jossain vaiheessa toisen todellinen minä alkaa hahmottua niiden päälleliimattujen ominaisuuksien alta. Moni suhde ei kestä tätä vaihetta, jolloin paljastuu ettei toinen olekaan juuri sellainen tai tälläinen kuin miksi oma mielemme on hänet meille maalannut. Miten sitten tätä asiaa kukin pystyy käsittelemään, loppuuko suhde kokonaan, yrittääkö muuttaa vai yrittääkö hyväksyä, riippuu ihmisen omasta kehitysasteesta ja paljastusten vakavuudesta.

Se että hyväksy toisen ja toteaa " ai tollanen se oikeasti onkin" on merkki siitä että voidaan alkaa puhua rakastamisesta ja rakkaudesta realistisesti, eikä käyttää rakastumisen tunnetta rakkauden synonyyminä.

Lähtökohtaisesti jokainen meistä kai toivoo tulevansa parsiuhteessaan hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Juuri niin sottapyttynä, aamuäreänä tai tuhlaavaisena kuin on tottunut olemaan, Se pystyykö hyväksymään toisen juuri sellaisena kuin hän on, onkin se vaikeampi pala, vaikka samojen sääntöjen tulisi koskea molempia.

Toisen hyväksyminen omana itsenään ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihan mitä käytöstä tai kohtelua olisi suhteessaan saatava toteuttaa.

 

Milläkö oikeudella?
No avio-oikeudella tieténkin ja se pätee myös siihen että miehellä on oikeus muuttaa naistaan, esim. hoikemmaksi

Miksi haluat naimisiin ihmisen kanssa, jota et rakasta? Ja jos rakastat, miksi et hyväksy toista sellaisena kuin hän on? Ja mikä tärkeintä, mistä kumpuaa tarpeesi muuttaa toista ihmistä?

Kyllä minä rakastan. Hyväksyminen sellaisenaan aina ja joka tilanteessa vuodesta toiseen ei ole jatkuvaa, ihmiset nääs muuttuvat, molemmat. Silloin voi tulla tarve muuttaa itseä ja toista tilanteen vallitemalla tavalla. Mikään ei onneksi pysy ennallaan, samanlaisena vuodeta toiseen. Muutoinhan ei missään olisi mitään järkeä.

Enpä usko että itsekään pysyt muuttumattomana, ulkoisesti tai sisäisestikään, toiveet, tavoitteet, haasteet, tarpeet, kaikki on muuttuvaa. Luojan kiitos!

 

Jos rakastaa, haluaa miellyttää rakastettuaan ja toteuttaa pieniä pyyntöjä ja toiveita.

 

MOLEMPIEN ON MUUTUTTAVA JA MOLEMMILLA PITÄÄ OLLA HALU MUUTTUA, JOTTA IHMISSUHDE RULETTAA VUOSIKYMMENIÄ.

KUMMALLAKIN ON SIIS OLTAVA HALU MUUTOKSELLE, JONKA JOKAINEN TEKEE ITSE. VAIN TOISEN IHMISEN MUUTTAMINEN/MUUTTUMINEN EI SIIS RIITÄ. KOMPROMISSEJA ELI VASTAANTULEMISTA SIIS TARVITAAN PUOLIN JA TOISIN.

LÄLLÄLLÄLLÄLLÄÄ :d)

 

Jos rakastaa, haluaa miellyttää rakastettuaan ja toteuttaa pieniä pyyntöjä ja toiveita.

Totta. Mutta muutoksen, kompromissien tekemisen ja toisen miellyttämisen pitäisi lähteä kummallakin omasta vapaasta tahdosta, eikä toisen painostamana.

Koko elämä on muutosta ja hyvä niin. Pointtini tässä onkin se, että miksi ihmiset haluavat vaatia toisiaan muuttumaan sen sijaan, että muuttaisivat itse itseään, rakastaisivat toisiaan ehdoitta tai jos toinen ei rinnalle kelpaa, niin aina voi lähteä pois, jos sen parhaaksi ratkaisuksi kokee.

Mutta se, että väittää rakastavansa toista ja kuitenkin vaatii ihmistä muuttumaan joksikin muuksi, on mielestäni ristiriitaista.

Joku tuossa mainitsi laittaneensa ylipainoiselle miehelle ehdot; joko laihdutat tai minä lähden. Se on mielestäni ihan eri asia, kuin muutokseen painostaminen. Tässä tapauksessa nainen salli miehen olla juuri niin lihava, kuin mies itse haluaa, mutta nainen vain kertoi miehelle, että hän ei tahdo elää lihavan kanssa. Ja tässä tapauksessa kummallakin oli vapaus olla oma itsensä - mies sai olla lihava ja nainen sai elää ilman lihavaa miestä, aivan kuten hän halusikin.

 

Jos rakastaa, haluaa miellyttää rakastettuaan ja toteuttaa pieniä pyyntöjä ja toiveita.

Totta. Mutta muutoksen, kompromissien tekemisen ja toisen miellyttämisen pitäisi lähteä kummallakin omasta vapaasta tahdosta, eikä toisen painostamana.

Koko elämä on muutosta ja hyvä niin. Pointtini tässä onkin se, että miksi ihmiset haluavat vaatia toisiaan muuttumaan sen sijaan, että muuttaisivat itse itseään, rakastaisivat toisiaan ehdoitta tai jos toinen ei rinnalle kelpaa, niin aina voi lähteä pois, jos sen parhaaksi ratkaisuksi kokee.

Mutta se, että väittää rakastavansa toista ja kuitenkin vaatii ihmistä muuttumaan joksikin muuksi, on mielestäni ristiriitaista.

Joku tuossa mainitsi laittaneensa ylipainoiselle miehelle ehdot; joko laihdutat tai minä lähden. Se on mielestäni ihan eri asia, kuin muutokseen painostaminen. Tässä tapauksessa nainen salli miehen olla juuri niin lihava, kuin mies itse haluaa, mutta nainen vain kertoi miehelle, että hän ei tahdo elää lihavan kanssa. Ja tässä tapauksessa kummallakin oli vapaus olla oma itsensä - mies sai olla lihava ja nainen sai elää ilman lihavaa miestä, aivan kuten hän halusikin.

Halusin lyhyellä lauseellani kertoa, etten ymmärrä painostamista missään suhteessa; en ystävien, en lasten enkä rakastetun suhteessa.

Elämässä on vaan niin paljon opittavaa ja korjattavaa; en voi odottaa - en uskalla, vaikka haluaisinkin - että lapseni jo 20-kymppisinä tietävät, ettei painostaen saa toimia. Vanhemmat opettavat lapsiaan tekemään virheitä, ohjaavat väärille poluille. Toiset vähemmän, toiset enemmän.

Me voidaan päivitellä täällä suureen ääneen joka päivä sitä, että joku painostaa jonkun toisen muuttumaan. Sillä saadaan heräteltyä muutamia silloin tällöin. Mutta kyllä siinäkin se lopullinen oivallus tulee oman pään sisältä. Ei me oikeen voida mitään tehdä. Paitsi muistaa ohjata omia lapsiamme oikeaan suuntaan.

 

[/quote]


Kyllä minä rakastan. Hyväksyminen sellaisenaan aina ja joka tilanteessa vuodesta toiseen ei ole jatkuvaa, ihmiset nääs muuttuvat, molemmat. Silloin voi tulla tarve muuttaa itseä ja toista tilanteen vallitemalla tavalla. Mikään ei onneksi pysy ennallaan, samanlaisena vuodeta toiseen. Muutoinhan ei missään olisi mitään järkeä.

Enpä usko että itsekään pysyt muuttumattomana, ulkoisesti tai sisäisestikään, toiveet, tavoitteet, haasteet, tarpeet, kaikki on muuttuvaa. Luojan kiitos![/quote]



Tietysti muutun. Ja toinen muuttuu myös. Eikä se ole aina helppoa. Mutta minä koen, ettei minulla ole oikeutta vaatia toiselta muutosta; toisen ihmisen muutoksen tulee lähteä hänen omasta vapaasta tahdostaan. Minä rakastan ja hyväksyn hänet sellaisena, kuin hän on. Jos hän jonakin päivänä osoittautuu/muuttuu sellaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa en halua elää, silloin omalla vastuullani poistua suhteesta tai tilanteesta. Mutta minä kunnioitan toisen itsemääräämis oikeutta ja vapautta toteuttaa itseään ja elää elämäänsä haluamallaan ja itse valitsemallaan tavalla.

Se pääponttini tässä koko ketjussa on se, että onko minulla oikeutta vaatia puolisoani esim. luopumaan jostain, joka on puolisolleni tärkeää, vain siksi, että siitä tulisi minulle parempi olo? Sitä nimittäin tapahtuu jatkuvasti: Mies kieltää naista lähtemästä tyttöporukalla etelän matkalle, koska mies tulisi mustasukkaiseksi. Nainen kieltää miestä lähtemästä puolen vuoden työkomennukselle ulkomaille, vaikka mies olisi haaveillut siitä vuosia ja nainen tekee sen "rakkaudesta", koska hänelle tulisi muuten niin kova ikävä miestään. Onko se rakkautta, vai riippuvuutta? En väitä, että juuri sinä olisit käyttänyt kyseisiä painostuksia, mutta otinpahan vaan esimerkkinä tuollaiset asiat. Monesti suhteissa vaaditaan toista muuttumaan sellaiseksi, joka vastaa parhaiten MINUN tarpeitani, eikä ajatella sitä, mikä toiselle voisi olla tärkeää ja että toisella pitää olla oikeus olla oma itsensä ja elää elämäänsä vapaasti ja syyllisyyttä tuntematta, vaikka sitten itsekkäästi haluaisikin ottaa sen ulkomaan komennuksen vastaan. Siis niinku esimerkiks.

 

Kyllä minä olen itse yrittänyt muuttaa itseäni suhteessani, vaikeaa tosi vaikeaa muttei mahdotonta.

Pitkästä aikaa Leena Joko teillä on haikara käynyt?

 

Nyt minä en ymmärrä ap:n pointtia ollenkaan? "Lähde vain sinne ulkomaan komennukselle, totta kai sinulla on oikeus olla sellainen kuin olet. Mutta minullakin on oikeus tulla hyväksytyksi tällaisena kuin olen, joten en odota sinua takaisin."
Siis tämä on oikein. Ok.
Minäkin olen pyrkinyt muuttamaan miesystävääni, ja tietysti yritän myös muuttua itse, jotta osaisin antaa monien pikkuasioiden olla. Jollei hän joissain asioissa muutu, suhde saa jäädä. Se muutos sitten lienee vapaaehtoista, jos hän itse kysyy, mitä hänen pitäisi tehdä, jotta jatkaisin hänen kanssaan.

 

Niin ja kai parisuhteessa on kyse myös kavamisesta.

Minä olen opettanut miehelleni, ettei huutaminen ja nimittely ole ok, hän minulle toisen huomioon ottamista, etten esim tee vaan omia suunnitelmiani ja ilmoita niistä hänelle, mikä taas minulle on luonteenomaista.

 

On eri asia ehdottaa muutosta, kuin vaatia sitä. Tottakai voi ehdottaa toiselle, että sopisiko, ettet olisi niin paljon pois kotoa, tai et jättäisi sukkiasi lattialle tai toisit minulle useammin kukkia tai tuhlaisit vähemmän. Mutta on aivan toinen asia, jos toinen ei halua muuttua, mutta toinen jää silti vuosiksi jankkaamaan ja nalkuttamaan ja vaatimaan muutosta - rakkauden nimissä.

Kaikkea voi kysyä ja ehdottaa, lähinnä ihmettelen, millä ihmiset perustelevat itselleen sen, jos jäävät vuosiksi vääntämään toista muottiin, johon eivät tätä ikinä saa taipumaan. Mutta ehkä tässä ketjussa ei ole sellaisia ihmisiä. Olisin vain kiinnostunut kuulemaan tällaisten iki-muuttajien perusteluja.

 

Siis että pistettäisiin aina piste, että jollet ala korjata noita sukkiasi, minä lähden. Jos jatkat tuota tuhlailua, lähden. Onhan sillä toisellakin jalat lähteä, jos hän vaatii toista lopettamaan itsensä muuttamisen.. Tai siis niinku toisen muuttamisen tai siis.. Niinku.

 

Joskus seuraan kaupassa pariskuntia... yleensä se menee niin päin että mies tuo ostoskärryyn jotain ja nainen kiikuttaa sen pois tai luo vähintään murhaavan katseen jostain makkaralenkistä. Olen nähnyt naisen palauttavan hyllyyn tuoremehupurkinkin, jonka mies toi ostoskoppaan. Ihan kuin lapsen kanssa, miehellä ei saa olla omaa tahtoa.

 

Kyllä minä rakastan. Hyväksyminen sellaisenaan aina ja joka tilanteessa vuodesta toiseen ei ole jatkuvaa, ihmiset nääs muuttuvat, molemmat. Silloin voi tulla tarve muuttaa itseä ja toista tilanteen vallitemalla tavalla. Mikään ei onneksi pysy ennallaan, samanlaisena vuodeta toiseen. Muutoinhan ei missään olisi mitään järkeä.

Enpä usko että itsekään pysyt muuttumattomana, ulkoisesti tai sisäisestikään, toiveet, tavoitteet, haasteet, tarpeet, kaikki on muuttuvaa. Luojan kiitos![/quote]



Tietysti muutun. Ja toinen muuttuu myös. Eikä se ole aina helppoa. Mutta minä koen, ettei minulla ole oikeutta vaatia toiselta muutosta; toisen ihmisen muutoksen tulee lähteä hänen omasta vapaasta tahdostaan. Minä rakastan ja hyväksyn hänet sellaisena, kuin hän on. Jos hän jonakin päivänä osoittautuu/muuttuu sellaiseksi ihmiseksi, jonka kanssa en halua elää, silloin omalla vastuullani poistua suhteesta tai tilanteesta. Mutta minä kunnioitan toisen itsemääräämis oikeutta ja vapautta toteuttaa itseään ja elää elämäänsä haluamallaan ja itse valitsemallaan tavalla.

Se pääponttini tässä koko ketjussa on se, että onko minulla oikeutta vaatia puolisoani esim. luopumaan jostain, joka on puolisolleni tärkeää, vain siksi, että siitä tulisi minulle parempi olo? Sitä nimittäin tapahtuu jatkuvasti: Mies kieltää naista lähtemästä tyttöporukalla etelän matkalle, koska mies tulisi mustasukkaiseksi. Nainen kieltää miestä lähtemästä puolen vuoden työkomennukselle ulkomaille, vaikka mies olisi haaveillut siitä vuosia ja nainen tekee sen "rakkaudesta", koska hänelle tulisi muuten niin kova ikävä miestään. Onko se rakkautta, vai riippuvuutta? En väitä, että juuri sinä olisit käyttänyt kyseisiä painostuksia, mutta otinpahan vaan esimerkkinä tuollaiset asiat. Monesti suhteissa vaaditaan toista muuttumaan sellaiseksi, joka vastaa parhaiten MINUN tarpeitani, eikä ajatella sitä, mikä toiselle voisi olla tärkeää ja että toisella pitää olla oikeus olla oma itsensä ja elää elämäänsä vapaasti ja syyllisyyttä tuntematta, vaikka sitten itsekkäästi haluaisikin ottaa sen ulkomaan komennuksen vastaan. Siis niinku esimerkiks.[/quote]





ei ole oikeutta!