Nuorehko naisenalku täälläkin
Mies löysi keskusteluja aiheesta ja niitä sitten yhdessäkin luettiin. Aluksi leikiteltiin ajatuksella jos meilläkin olisi siveysvyö. Ja sitten se vaan päätettiin tilata. Nyt on kikkeli putken sisällä ja lukossa. Meillä se on niin, että lukossa pidetään ja minä päätän koko asiasta kaiken. Mies ei saa edes puhua siitä tai sen avaamisesta. Pesulle avaan pari kertaa viikossa ja silloinkin mies pyytää avaamaan kun on muuten peseytynyt. Tuon avaimen ja odotan sen ajan ettei muuta tehdä kun pestään. Sitten takaisin lukkoon. En nyt ala toistamaan kaikkia etuja mitä sillä nainen saa, niitä löytyy paljon vaikka googlettamalla. Mutta kiva sillä on kiusatakin miestä. Lupaa saamisia palkinnoksi ja sitten lopettaakin ennenkuin tulee. Harvoin meillä on auki pidetty. Joskus jotain leikkiä on ollut, tai pieniä hiertymiä. Silloin meilläkin mies saa itse lypsää pussinsa niin tyhjiksi minun valvonnassa, ettei varmasti tarvitse salaa tehdä mitään. Toki silloin avaan jos itsellä tekee mieli, mutta voi se mies minut "hoidella" lukittunakin. Kaikkein kovinta katsottavaa tuntuu olevan, kun itse hieron omia paikkojani housun alla.(Ja vähän näyttelemistä lisäksi) Näin meillä, ja tuntuu että vain mielikuvitus on rajana, kun munat on lukossa. Siitä huomaa miten paljon mies ajattelee vain alapäällään... ;-)