Miksi tyttöystäväni pitää mukanaan ison pataljoonan entisiä poikaystäviään?

Niin. Entä jos minä lähtisin kaupungille ja tapaisin siellä tällaisen Pizzajorman tai ihan vain pelkän Jorman ilman pizzaakin niin, pitäisikö mun siitä ilmoittaa miehelleni vai ei? Ellen ilmoita, ja treffaan näin "salaa" tämän jorman, entäs jos joku näkeekin meidät siellä kahvilassa, esim. appiukkoni tai mieheni sisko, joka asuu kaupungissa?

Salaa vai ei?

Jos minä lähden kaupungille ilman miestäni (oletan tämän tarkoittavan siis shoppailemista, niin silloin menen juuri ilman miestäni), lähden yleensä jonkun kaverini kanssa, josta mieheni tietää etukäteen. Jos törmään jossakin kaupassa johonkin, saatan sopia hänen kanssaan tapaamisesta tai ainakin totean, että soitellaan ja katsellaan, sillä en nyt muista ulkoa mieheni aikatauluja. Jos ex tempore menenkin sitten siellä kaupungilla syömään sen Jorman kanssa, niin totta kai sanon siitä miehelleni, kerron, että törmäsin kaupungilla Joreen ja käytiin pizzalla. Mieheni ei tuumaisi siitä sen kummempaa kuin että "mitäs Jorelle kuului". Me luotamme toisiimme ja tiedämme, että pizzan syönti tarkoittaisi vain pizzan syöntiä, eikä mitään muuta.

Ovatko ihmiset "petturiluonteita", kun pitävät täysin viatonta tapaamista - ainakin usean tämän ketjun viestin perusteella - maailmanluokan syntinä?

Sinulla ei taida olla ihan oikeasti ihan oikeita kokemuksia vakavasta ihmissuhteesta, jota rakennetaan loppuelämää varten? Siihen ei kuulu Jormat eikä Jaanat, muuta kuin yhteisiksi tuttaviksi.

Kun minä lähden yksin shoppailemaan, sovitaan yleensä kuka syö ja missäkin etukäteen.
Jos mies esim. jäsi kotiin jatkamaan kylppäriremppaa, ja minä luuhaisin shoppailun sijaan jonkun ex-hoitoJoren kanssa pizzalla, tuntisin itseni melkoiseksi roistoksi. Menisinkö sitten kylmän pizzan kanssa kotiin ja selittäisin, kuinka kivaa mulla oli tämän jonkun ex-ex-kikkelinkantotelineen kanssa? ja sähän tykkäät tästä frutti di maresta, mä voin laittaa mikroon?
Et usko kun meillä oli hauskaa pitkästä aikaa, se oli niin freesin näkönen, miten sulla muuten sujuu toi remppa, eikö ne vanhat kaakelit nyt vieläkään ole pois seinästä, mitä sä olet oikeen tehnyt?

Todellakin, palaapa reaalielämään. Kuka on nyt puhunut siitä että mies tekee kylppäriremonttia? Keksit päästäsi jotain ihme skenaarioita joilla saat liioiteltua tämän jutun kauheutta. Eiköhän ole itsestäänselvää että jos mies tekee remonttia kotona ja nainen lähtee hakemaan pizzaa ruuaksi niin sillä reissulla ei poiketa kenenkään kanssa yhtään mihinkään. Vaan entäpä jos oma mies onkin vaikka kavereiden kanssa pelaamassa koripalloa. Miksei silloin voisi käydä jonkun kanssa vaikka sitten siellä pizzalla. Ja mistä kiskaisit tuon exän hehkuttelun ja nykyisen haukkumisen? Onko joku sanonut tekevänsä niin vai ihanko itse puhut miehellesi noin?

Täytyy sanoa että todella kiitollinen olen siitä että olen onnistunut välttämään kaltaistesi ihmisten tapaamisen. Keskustelutaito pyöreä 0 ja sen lisäksi vielä hiukan vainoharhainen.

 

Ei vainoharhainen, vaan realistinen ja monenlaista elämää nähnyt.
Sinulle, huoh, voi sopia exien kanssa hengailu, mutta kun on perhe ja lapsia ja yhteisiä tavoitteita, nämä eivät enää kuulu elämään.

Saattaahan olla, että jonkun kanssa on ystävystynyt toisella tavalla, mutta sitten se kuuluu yhteisiin ystäviin, ei yksin salamyhkäisesti tavattaviin. Kuten ap:n tyttöystävä tekee.

Ihmettelen reaktiotasi, herne nenään moisesta kannanotosta?

 

Niin. Entä jos minä lähtisin kaupungille ja tapaisin siellä tällaisen Pizzajorman tai ihan vain pelkän Jorman ilman pizzaakin niin, pitäisikö mun siitä ilmoittaa miehelleni vai ei? Ellen ilmoita, ja treffaan näin "salaa" tämän jorman, entäs jos joku näkeekin meidät siellä kahvilassa, esim. appiukkoni tai mieheni sisko, joka asuu kaupungissa?

Salaa vai ei?

Jos minä lähden kaupungille ilman miestäni (oletan tämän tarkoittavan siis shoppailemista, niin silloin menen juuri ilman miestäni), lähden yleensä jonkun kaverini kanssa, josta mieheni tietää etukäteen. Jos törmään jossakin kaupassa johonkin, saatan sopia hänen kanssaan tapaamisesta tai ainakin totean, että soitellaan ja katsellaan, sillä en nyt muista ulkoa mieheni aikatauluja. Jos ex tempore menenkin sitten siellä kaupungilla syömään sen Jorman kanssa, niin totta kai sanon siitä miehelleni, kerron, että törmäsin kaupungilla Joreen ja käytiin pizzalla. Mieheni ei tuumaisi siitä sen kummempaa kuin että "mitäs Jorelle kuului". Me luotamme toisiimme ja tiedämme, että pizzan syönti tarkoittaisi vain pizzan syöntiä, eikä mitään muuta.

Ovatko ihmiset "petturiluonteita", kun pitävät täysin viatonta tapaamista - ainakin usean tämän ketjun viestin perusteella - maailmanluokan syntinä?

Sinulla ei taida olla ihan oikeasti ihan oikeita kokemuksia vakavasta ihmissuhteesta, jota rakennetaan loppuelämää varten? Siihen ei kuulu Jormat eikä Jaanat, muuta kuin yhteisiksi tuttaviksi.

Kun minä lähden yksin shoppailemaan, sovitaan yleensä kuka syö ja missäkin etukäteen.
Jos mies esim. jäsi kotiin jatkamaan kylppäriremppaa, ja minä luuhaisin shoppailun sijaan jonkun ex-hoitoJoren kanssa pizzalla, tuntisin itseni melkoiseksi roistoksi. Menisinkö sitten kylmän pizzan kanssa kotiin ja selittäisin, kuinka kivaa mulla oli tämän jonkun ex-ex-kikkelinkantotelineen kanssa? ja sähän tykkäät tästä frutti di maresta, mä voin laittaa mikroon?
Et usko kun meillä oli hauskaa pitkästä aikaa, se oli niin freesin näkönen, miten sulla muuten sujuu toi remppa, eikö ne vanhat kaakelit nyt vieläkään ole pois seinästä, mitä sä olet oikeen tehnyt?

Ai että minulla ei ole kokemusta ihan oikeasta vakasta ihmissuhteesta, jota rakennetaan loppuelämää varten????! Kuinka niin? Minusta tuntuu, että sinulla ei ole, jos et perusta suhdettasi luottamukselle ja tiedolle siitä, että parisuhteeseen kuuluu uskollisuus - siihen, ettei tarvitse epäillä toisen pettävän, jos ei olla kylki kyljessä 24/7... Sehän oli juuri minun viestini ydin, ettei mitään jormia ja jaanoja tarvitse pelätä, kun suhde on kunnossa.

Tästä esimerkistäsi

Kun minä lähden yksin shoppailemaan, sovitaan yleensä kuka syö ja missäkin etukäteen.
Jos mies esim. jäsi kotiin jatkamaan kylppäriremppaa, ja minä luuhaisin shoppailun sijaan jonkun ex-hoitoJoren kanssa pizzalla, tuntisin itseni melkoiseksi roistoksi.

saa sen käsityksen, että tässä tapauksessa olisit valehdellut miehellesi - eli olisit kertonut lähtemäsi shoppailemaan, mutta oikeasti olisitkin mennyt tapaamaan Jorea. Kyllä, jos näin tekisit, saisitkin tuntea itsesi roistoksi, sillä kaikki, mitä tekee puolisonsa selän takana salaa, mistä ei voi kertoa puolisolleen, on mielestäni väärin. Mutta tästähän ei ollutkaan kyse.

Niin, kenties omaa suhdettani ei sitten voi kutsua vakavaksi, jota rakennetaan loppuelämää varten, sillä olen ollut vasta 20 vuotta mieheni kanssa, enkä ole koskaan häntä pettänyt, eikä - ainakaan tietääkseni - miehenikään ole minua.

 

Todellakin, palaapa reaalielämään. Kuka on nyt puhunut siitä että mies tekee kylppäriremonttia? Keksit päästäsi jotain ihme skenaarioita joilla saat liioiteltua tämän jutun kauheutta. Eiköhän ole itsestäänselvää että jos mies tekee remonttia kotona ja nainen lähtee hakemaan pizzaa ruuaksi niin sillä reissulla ei poiketa kenenkään kanssa yhtään mihinkään. Vaan entäpä jos oma mies onkin vaikka kavereiden kanssa pelaamassa koripalloa. Miksei silloin voisi käydä jonkun kanssa vaikka sitten siellä pizzalla. Ja mistä kiskaisit tuon exän hehkuttelun ja nykyisen haukkumisen? Onko joku sanonut tekevänsä niin vai ihanko itse puhut miehellesi noin?

Niin, esimerkiksi juuri sen vuoksi käyn yleensä shoppailemassa - silloin kun on pakko, en ole shoppailuihmisiä - ystävieni enkä mieheni kanssa siksi, että hän suorastaan inhoaa kaupoissa kiertelyä, eikä lähtisi suin surminkaan mukaan, vaan menee silloin mieluummin vaikka pelamaan sulkapalloa tai sählyä kavereiden kanssa tai käy ottamassa pari olutta baarissa. Jos tekisimme kylppäriremonttia ja haluaisimme pizzaa välipalaksi, lähtisimme joko molemmat hakemaan pizzaa ja haukkaisimme samalla raitista ilmaa tai sitten tilaisimme sen pizzan kotiin.

Minunkaan mielestäni parisuhteeseen ei kuulu missään nimessä oman miehen haukkuminen ja muiden kehuminen, eikä mielestäni kukaan ole näin väittänytkään tekevänsä. Jos joku niin tekee, niin se on totta kai "väärää" toimintaa, ei sellaisella parisuhdetta rakenneta.

 

Saattaahan olla, että jonkun kanssa on ystävystynyt toisella tavalla, mutta sitten se kuuluu yhteisiin ystäviin, ei yksin salamyhkäisesti tavattaviin. Kuten ap:n tyttöystävä tekee.

Ymmärsinkö väärin aloituksen, mutta mielestäni hän nimen omaan kertoi, että hänen tyttöystävä kertoo etukäteen sen, että mahdollisesti tapaa jonkun entisen poikaystävänsä? Eli silloinhan ei kyse ollut mistään salamyhkäisestä. Jos tapaaminen on salaista ja puolison selän takana tehtävää, niin se ei tietenkään kuulu parisuhteeseen.

 

Takerrut provosointimielessä kertomaani fiktiiviseen esimerkkiin avioelämästä.
Minä en myöskään käy shoppailemassa muuta kuin äärimmäisen pakon edessä. Äärimmäinen pakko saattaa olla seuraavana päivänä olevat kutsut, joihin on jotain päällepantavaa löydyttävä ja silloin lähden manaillen kaupoille ja mies saattaa hyvinkin jäädä tekemään kotitöitä.

Ap kertoi jossain myöhemmässä viestissä arvelevansa tyttöystävänsä lähtevän taas viikonloppuna shoppailemaan ja tapaavan jonkun näistä ex-hoidoistaan. Siis pelkäsi etukäteen, ilmeisesti asiasta ei ole puhuttu. Tai kenties tyttö on puhunut exän kanssa, mutta ei nyxän. Minusta se olisi salamyhkäistä ja roistomaista.

 

mielenkiintoista vääntöä. kirjoittelin aiheesta joskus johonkin aiempaan ketjuun. meillä mies pitää yhteyttä entiseen heilaan. lyhyesti: miehellä oli yli vuosi sitten, uuteen kaupunkiin muutettuaan ilmoitus deittipalstalla, että uudet YSTÄVÄT olisivat tarpeen. ystävää minäkin olin etsimässä, mutta huomasimme olevamme kuin toisillemme luodut. en olisi edes halunnut suhdetta, sillä edellisestä oli vielä toipumista. kuitenkin, tuo sama ilmoitus toi tuttavaksi miehelleni myös tytön, jonka kanssa he ehtivät käydä matkalla, harrastaa seksiä ja yrittää suhdetta. suhteentynkä toiseen tyttöön loppui kun meidän välimme lämpenivät, mutta ystävyys jäi.

ongelma on nyt tuo toinen tyttö. en ymmärrä miksi mies edes pitää yhteyttä häneen, kun kemiatkaan eivät toimi. tuo tyttö on sitä sorttia, joka haluaa (mielestäni) väkisin raahata perässään kaikki mahdolliset kummin kaiman serkut ja pitää väkisin yllä "hyvää ystävyyttä" jokaiseen tapaamaansa ihmiseen. poikaystäväni on myöntänyt, että ei oikein aina välittäisi olla tytön kanssa tekemisissä. tyttö tuntuu olevan liian kiinnostunut minusta, ja minulle on kasvanut vastenmielisyys tyttöä kohtaan. hän ehdotteee jatkuvasti, kuinka voisimme kolmisin käydä kahvilla jne. en ole nähnyt häntä koskaan, eikä huvita jatkossakaan nähdä. en tiedä, ehkä tässä ongelma on ennemminkin tuo tyttö kuin mieheni. tosin, ei mieskään halua välejä katkaista, vaan ei näe, miksi minulle se on niin suuri ongelma, että he juttelevat mesessä ja näkevät silloin tällöin. kauhistuin, kun mies asui luonani jonkun aikaa, ja toi kerran tämän tytön asuntooni minun ollessa töissä. olin järkyttynyt. mutta se oli kuulemma paras ratkaisu, kun oli niin lyhyesti aikaa nähdä ja kotini oli tytön työmatkan varrella. nykyään asumme yhdessä, ja tyttö ei (tietääkseni) ole yhteisessä kodissamme käynyt.

ap:lle miettimisen aihetta: onko suhteesi avovaimoosi hyvä, rakastava, toista kunnioittava? onko keskinäinen luottamus millä tasolla? jos edellisestä oli erottu 4kk sitten, luuletko olevasi vain yksinäisyyden korvike vai aito kandidaatti loppuelämän kestävään suhteeseen? jos tunnet, ettet saa tarpeeksi huomiota, liity lukuisaan eksien joukkoon, niin eiköhän sinulekin ala aikaa löytyä.. ei vaan. kunnioita itseäsi, ja mikäli ei avovaimosi kunnioita, sanoudu irti tuollaisesta "suhteesta" ja etsi itsellesi arvoisesi nainen. minäkään en hyväksyisi tuollaista eksien perässä juoksemista. taitaa vaan pitää laumaa varalla, että on edes joku joka hellii, kun teidän tienne eroavat.

 

Tuoda nyt toinen nainen poissaollessasi teidän asuntoon!!!
Ihan varmasti suuttuisin minäkin.

Meillä miehen ex tunki itsensä käymään jonkun lasten jutun takia ja työnsi nenänsä joka huoneeseen (nuuski siis). Minusta tuntui myöhemmin, että kodissani olisi ollut paha henki tms. Piti tuulettaa koko kämppä kunnolla ja polttaa kynttilöitä, että sain taas kodin itselleni. Hullu? Kyllä vain.

 

Ei vainoharhainen, vaan realistinen ja monenlaista elämää nähnyt.
Sinulle, huoh, voi sopia exien kanssa hengailu, mutta kun on perhe ja lapsia ja yhteisiä tavoitteita, nämä eivät enää kuulu elämään.

Saattaahan olla, että jonkun kanssa on ystävystynyt toisella tavalla, mutta sitten se kuuluu yhteisiin ystäviin, ei yksin salamyhkäisesti tavattaviin. Kuten ap:n tyttöystävä tekee.

Ihmettelen reaktiotasi, herne nenään moisesta kannanotosta?

Niin tosiaan. Miksi tuo exien tapailu pitäisikään olla salaista? Kukaan ei ole käsittääkseni sellaista ehdottanut eikä kannattanut. Jostain syystä sinä sen vain niin käänsit. Mieheni saa vallan mainiosti tavata exiäni aivan niin paljon kuin haluaa, häntäpä ei vain satu kiinnostamaan. Aivan kuten minuakaan ei kiinnosta aina lähteä kaikkiin hänen ystäviensä tapaamisiin.

Miten avioliitto/perhe taas estää ystävien tapaamisen (olipa kyse existä tai muusta)? Sitä en ymmärrä ja mikäli tuo pitäisi omassa avioliitossani paikkaansa niin olisi avioliitto jäänyt väliin sekä minulta että mieheltäni. En ymmärrä mihin tuo toisen elämän rajoittaminen perustuu. Minulle on aivan sama onko mies kahvilla exänsä kanssa vai jonkun sellaisen naisen kanssa jonka kanssa hän on ollut ystävä 15-vuotiaasta. Kumpaakin tapahtuu ja kummassakin tapauksessa luotan mieheeni. Ikävä toki jos joissain suhteissa luottamus saavutetaan vain varmistamalla ettei toinen tapaa ketään joka vähänkin voisi uhata.

 

mielenkiintoista vääntöä. kirjoittelin aiheesta joskus johonkin aiempaan ketjuun. meillä mies pitää yhteyttä entiseen heilaan. lyhyesti: miehellä oli yli vuosi sitten, uuteen kaupunkiin muutettuaan ilmoitus deittipalstalla, että uudet YSTÄVÄT olisivat tarpeen. ystävää minäkin olin etsimässä, mutta huomasimme olevamme kuin toisillemme luodut. en olisi edes halunnut suhdetta, sillä edellisestä oli vielä toipumista. kuitenkin, tuo sama ilmoitus toi tuttavaksi miehelleni myös tytön, jonka kanssa he ehtivät käydä matkalla, harrastaa seksiä ja yrittää suhdetta. suhteentynkä toiseen tyttöön loppui kun meidän välimme lämpenivät, mutta ystävyys jäi.

ongelma on nyt tuo toinen tyttö. en ymmärrä miksi mies edes pitää yhteyttä häneen, kun kemiatkaan eivät toimi. tuo tyttö on sitä sorttia, joka haluaa (mielestäni) väkisin raahata perässään kaikki mahdolliset kummin kaiman serkut ja pitää väkisin yllä "hyvää ystävyyttä" jokaiseen tapaamaansa ihmiseen. poikaystäväni on myöntänyt, että ei oikein aina välittäisi olla tytön kanssa tekemisissä. tyttö tuntuu olevan liian kiinnostunut minusta, ja minulle on kasvanut vastenmielisyys tyttöä kohtaan. hän ehdotteee jatkuvasti, kuinka voisimme kolmisin käydä kahvilla jne. en ole nähnyt häntä koskaan, eikä huvita jatkossakaan nähdä. en tiedä, ehkä tässä ongelma on ennemminkin tuo tyttö kuin mieheni. tosin, ei mieskään halua välejä katkaista, vaan ei näe, miksi minulle se on niin suuri ongelma, että he juttelevat mesessä ja näkevät silloin tällöin. kauhistuin, kun mies asui luonani jonkun aikaa, ja toi kerran tämän tytön asuntooni minun ollessa töissä. olin järkyttynyt. mutta se oli kuulemma paras ratkaisu, kun oli niin lyhyesti aikaa nähdä ja kotini oli tytön työmatkan varrella. nykyään asumme yhdessä, ja tyttö ei (tietääkseni) ole yhteisessä kodissamme käynyt.
eroavat.

Mielestäni tuon tytön asenteesta näkee ettei hän edes tavoittele miestäsi ja itse käsittäisin (näin ulkopuolisena) tilanteen niin että ei todellakaan halua sinun tuntevan itseään uhaksi. Ihan positiivista että hän haluaa tavata myös sinut. Mieltää teidät siis pariksi ja suhtautuu ystäviensä kumppaneihin niinkuin kuuluukin, eli kalustoon kuuluvana pysyvänä osana.

Ihmettelen vähän miksi monille on niin vaikeaa käsittää että jotkut haluavat pitää kiinni kaikista ystävistään olivat nämä sitten exiä tai muuten vain kavereita. Oletteko ajatelleet että kyseisillä ihmisillä on saattanut vaikka olla elämässään äärimmäisen yksinäisiä aikoja jolloin ovat oppineet ymmärtämään ystävyyden arvon ja päättäneet etteivät koskaan enää koe vastaavaa? SItä on vaikea tietysti ymmärtää jos itsellä seuraa on aina riittänyt eikä koskaan ole tarvinnut pelätä yksin jäämistä.

 

Niin. Entä jos minä lähtisin kaupungille ja tapaisin siellä tällaisen Pizzajorman tai ihan vain pelkän Jorman ilman pizzaakin niin, pitäisikö mun siitä ilmoittaa miehelleni vai ei? Ellen ilmoita, ja treffaan näin "salaa" tämän jorman, entäs jos joku näkeekin meidät siellä kahvilassa, esim. appiukkoni tai mieheni sisko, joka asuu kaupungissa?

Salaa vai ei?

Jos minä lähden kaupungille ilman miestäni (oletan tämän tarkoittavan siis shoppailemista, niin silloin menen juuri ilman miestäni), lähden yleensä jonkun kaverini kanssa, josta mieheni tietää etukäteen. Jos törmään jossakin kaupassa johonkin, saatan sopia hänen kanssaan tapaamisesta tai ainakin totean, että soitellaan ja katsellaan, sillä en nyt muista ulkoa mieheni aikatauluja. Jos ex tempore menenkin sitten siellä kaupungilla syömään sen Jorman kanssa, niin totta kai sanon siitä miehelleni, kerron, että törmäsin kaupungilla Joreen ja käytiin pizzalla. Mieheni ei tuumaisi siitä sen kummempaa kuin että "mitäs Jorelle kuului". Me luotamme toisiimme ja tiedämme, että pizzan syönti tarkoittaisi vain pizzan syöntiä, eikä mitään muuta.

Ovatko ihmiset "petturiluonteita", kun pitävät täysin viatonta tapaamista - ainakin usean tämän ketjun viestin perusteella - maailmanluokan syntinä?

Muuten, miksi naiset tarvivat jonkun naispuolisen ystävänsä shoppailureissuille? Itse käyn aina yksin shoppaamassa, en tarvi ketään haukottelemaan pukukoppien tuntumaan tai huonekaluliikkeisiin, puhumattakaan lastentarvikeliikkeeseen (vieläpä lapsetonta ihmistä sinne, heh..) ... Asiaan.

Eli jos menisin kaupungille ja tapaisin sen Jorman ja kävisin vaikka kahvilla extempore, ei kai siinä nyt vielä henkeä uhattaisi. Mutta tarkoitinkin jos sopisin etukäteen tämän Jorman kanssa, että käydäänpä vähän kahveilla, ja vaikka pizzalla ja jos vaikkapa parit jouluglögitkin ottaisimme pubin puolella näin joulunajan kunniaksi? Niin vähän kyllä arveluttaisi ilmoittaa miehelleni tuollaisesta, ihmettelisi se että mitä minä sen Jorman perään enää huokailen.

 

Niin. Entä jos minä lähtisin kaupungille ja tapaisin siellä tällaisen Pizzajorman tai ihan vain pelkän Jorman ilman pizzaakin niin, pitäisikö mun siitä ilmoittaa miehelleni vai ei? Ellen ilmoita, ja treffaan näin "salaa" tämän jorman, entäs jos joku näkeekin meidät siellä kahvilassa, esim. appiukkoni tai mieheni sisko, joka asuu kaupungissa?

Salaa vai ei?

Jos minä lähden kaupungille ilman miestäni (oletan tämän tarkoittavan siis shoppailemista, niin silloin menen juuri ilman miestäni), lähden yleensä jonkun kaverini kanssa, josta mieheni tietää etukäteen. Jos törmään jossakin kaupassa johonkin, saatan sopia hänen kanssaan tapaamisesta tai ainakin totean, että soitellaan ja katsellaan, sillä en nyt muista ulkoa mieheni aikatauluja. Jos ex tempore menenkin sitten siellä kaupungilla syömään sen Jorman kanssa, niin totta kai sanon siitä miehelleni, kerron, että törmäsin kaupungilla Joreen ja käytiin pizzalla. Mieheni ei tuumaisi siitä sen kummempaa kuin että "mitäs Jorelle kuului". Me luotamme toisiimme ja tiedämme, että pizzan syönti tarkoittaisi vain pizzan syöntiä, eikä mitään muuta.

Ovatko ihmiset "petturiluonteita", kun pitävät täysin viatonta tapaamista - ainakin usean tämän ketjun viestin perusteella - maailmanluokan syntinä?

Sinulla ei taida olla ihan oikeasti ihan oikeita kokemuksia vakavasta ihmissuhteesta, jota rakennetaan loppuelämää varten? Siihen ei kuulu Jormat eikä Jaanat, muuta kuin yhteisiksi tuttaviksi.

Kun minä lähden yksin shoppailemaan, sovitaan yleensä kuka syö ja missäkin etukäteen.
Jos mies esim. jäsi kotiin jatkamaan kylppäriremppaa, ja minä luuhaisin shoppailun sijaan jonkun ex-hoitoJoren kanssa pizzalla, tuntisin itseni melkoiseksi roistoksi. Menisinkö sitten kylmän pizzan kanssa kotiin ja selittäisin, kuinka kivaa mulla oli tämän jonkun ex-ex-kikkelinkantotelineen kanssa? ja sähän tykkäät tästä frutti di maresta, mä voin laittaa mikroon?
Et usko kun meillä oli hauskaa pitkästä aikaa, se oli niin freesin näkönen, miten sulla muuten sujuu toi remppa, eikö ne vanhat kaakelit nyt vieläkään ole pois seinästä, mitä sä olet oikeen tehnyt?

Aivan. Ja todellakin, meillä mieheni kanssa sovitaan syömiset sun muut. Jos minä lähtisin lauantaina vaikkapa shampoita ja sukkiksia hakemaan AleHallista keskustasta, ja törmäisin siellä johonkin expanoon, mieti, miltä miehestäni tuntuisi kun hihkuen lähtisinkin hänen kanssaan pitsoille, tulisin tosiaan kotiin siinä joskus sitten, ja kertoisin miehelleni että laita sä nyt tosta lihasta mitä tykkäät, mä näin kaupungilla Jorman ja käytiin pitsalla. Illaksi yhteiseksi ostettu punaviinipullo toki voidaan juoda puokkiin.

Näin toimii ihminen joka ei näe ympärillään mitään muuta kuin oman navan.

 

Ja montako kertaa tässäkin asiassa PITÄÄ toistaa itseään:

On eri asia jos se eksä on sellainen jonka kanssa on yhteisiä lapsia, on ollut naimisissa tai vaikka 20 vuotta yhdessä, toki sellaisiin voi yhteyttä pitää, mutta täällä on vastaillut PALJON meitä nuorempia, alle 3-kymppisiäkin, joilla ne suhteet ovat kestäneet korkeintaan sen vuoden, ja siksi taas näissä tapauksissa en ymmärrä, että miksi pitäisi jotain kaveruutta koittaa kehitellä, kun ei siihen ole mitään syytä tai tarvetta?

No jos itsellä ei ole tarvetta niin ei tietenkään tarvitse. Mutta jos haluaa ymmärtää miksi jotkut niin tekevät, olisi hyvä kuunnella sitä vastapuoltakin.

Sillä ei ole mitään väliä ollaanko hankittu jotain yhteistä omaisuutta (jota täällä niin kovasti peräänkuulutetaan merkitykselliseksi asiaksi) suhteen aikana vai ei. Saati sitten kauanko seurustelu on kestänyt. Tuskinpa monellakaan on ystäviensäkään kanssa yhteistä omaisuutta muuta kuin se yhdessä vietetty aika.

Sama se on exienkin suhteen. Halutaan pitää yhteyttä niihin, jotka tuntevat sinut pitemmältä ajalta. Monet suhteet alkavat ystävyydestä ja välissä saattaa olla pätkä jolloin on kokeiltu olisiko siitä seurusteluksi. Jos/kun ei ole ja erotaan sovussa, se ystävyys ei välttämättä katoa mihinkään jos sitä ei itse halua. Ei se välttämättä tee ihmisestä luotaantyöntävää kaverimielessä jos seurustelukokeilu on epäonnistunut jostain syystä.

Mutta jos osaa lukea, huomaa ap:n tekstistä pari seikkaa:

a) se eksä on kohdellut huonosti sitä ap:n tyttistä mutta silti vain eksän seuraa haikaillaan

b) kyse ei todellakaan ollut mistään pitkästä seurustelusta eikä ystävyydestä vain parista pizzalla tms käynnistä, eli ei voida puhua parhaalla tahdollakaan mistään kunnon seurustelusta.

Ei muuta, mutta oppikaa lukemaan.

 

Ei vainoharhainen, vaan realistinen ja monenlaista elämää nähnyt.
Sinulle, huoh, voi sopia exien kanssa hengailu, mutta kun on perhe ja lapsia ja yhteisiä tavoitteita, nämä eivät enää kuulu elämään.

Saattaahan olla, että jonkun kanssa on ystävystynyt toisella tavalla, mutta sitten se kuuluu yhteisiin ystäviin, ei yksin salamyhkäisesti tavattaviin. Kuten ap:n tyttöystävä tekee.

Ihmettelen reaktiotasi, herne nenään moisesta kannanotosta?

En tiedä kanssa, minkä ikäinen "huoh" on, mutta pitkästä ja harmoonisesta parisuhteesta on tuskin kokemusta. Ellei hänen puoliso ole ihan tohveli.

Itse olin kaupungilla jossa törmäsin sattumalta erääseen entiseen miespuoliseen työkaveriini, ja käytiin kahvilla ex tempore. Ja ei todellakaan ollut mitään seksijuttuja ollut koskaan tämän miekkosen kanssa. Kahvittelimme ehkä 20 minuuttia, mutta sinä aikana oli siskoni mies mennyt ohi sen kahvilan, ja huomannut meidät. Tämä siskon mies joka on läheinen mieheni kanssa, oli soittanut miehelleni ja muun asian lisäksi maininnut nähneensä minut kaupungilla vieraan miehen kanssa kahvilassa. Tätä ei oltu esitetty missään juorumielessä, siskon mies on fiksu eikä harrasta mitään jäytämistä eikä paskan puhetta, mutta voin sanoa että kotiin palatessani minulla oli selitettävää. Olin ilmoittanut miehelleni meneväni yksin kauppaostoksille ostoskeskukseen jossa sattumalta näin miespuolisen vanhan työkaverini. Uskoi mieheni lopulta totuuden, mutta miten olisi ollut jos minulla olisi ollut vähemmänkin epäilyttäviä juttuja taustalla, niin ei olisi läpi mennyt. Mieheni ei ole mikään vainoharhainen, mutta väitän että kukaan meistä ihmisistä ei mitenkään riemastu jos kuulee puskista että puoliso oli ollut kahvilla jossain vieraan vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen kanssa, jos oli ilmottanut menevänsä vain johonkin veskipaperiostoksille.

 

Ei vainoharhainen, vaan realistinen ja monenlaista elämää nähnyt.
Sinulle, huoh, voi sopia exien kanssa hengailu, mutta kun on perhe ja lapsia ja yhteisiä tavoitteita, nämä eivät enää kuulu elämään.

Saattaahan olla, että jonkun kanssa on ystävystynyt toisella tavalla, mutta sitten se kuuluu yhteisiin ystäviin, ei yksin salamyhkäisesti tavattaviin. Kuten ap:n tyttöystävä tekee.

Ihmettelen reaktiotasi, herne nenään moisesta kannanotosta?

Niin tosiaan. Miksi tuo exien tapailu pitäisikään olla salaista? Kukaan ei ole käsittääkseni sellaista ehdottanut eikä kannattanut. Jostain syystä sinä sen vain niin käänsit. Mieheni saa vallan mainiosti tavata exiäni aivan niin paljon kuin haluaa, häntäpä ei vain satu kiinnostamaan. Aivan kuten minuakaan ei kiinnosta aina lähteä kaikkiin hänen ystäviensä tapaamisiin.

Miten avioliitto/perhe taas estää ystävien tapaamisen (olipa kyse existä tai muusta)? Sitä en ymmärrä ja mikäli tuo pitäisi omassa avioliitossani paikkaansa niin olisi avioliitto jäänyt väliin sekä minulta että mieheltäni. En ymmärrä mihin tuo toisen elämän rajoittaminen perustuu. Minulle on aivan sama onko mies kahvilla exänsä kanssa vai jonkun sellaisen naisen kanssa jonka kanssa hän on ollut ystävä 15-vuotiaasta. Kumpaakin tapahtuu ja kummassakin tapauksessa luotan mieheeni. Ikävä toki jos joissain suhteissa luottamus saavutetaan vain varmistamalla ettei toinen tapaa ketään joka vähänkin voisi uhata.

Tunnen erään ukkomiehen, joka on todella härski, hänellä on sutinaa erään muijan kanssa, joka on heidän perhetuttu. Vaimolla ei ole aavistustakaan. Tämä miespä ei keksikään mitään poikien jalkkisiltaa selitykseksi, vaan sanoo aivan suoraan vaimolleen menevänsä "Tuulan" kanssa/luo kahville. Vaimo uskoo. Meneehän se kahville, mutta on siinä kahvin ohella muutakin ohjelmaa. Eli kyllä kaikein sutkimmat tekevät sen julkisesti, silloinhan ei voi mitään epäilläkään.

 

Ei vainoharhainen, vaan realistinen ja monenlaista elämää nähnyt.
Sinulle, huoh, voi sopia exien kanssa hengailu, mutta kun on perhe ja lapsia ja yhteisiä tavoitteita, nämä eivät enää kuulu elämään.

Saattaahan olla, että jonkun kanssa on ystävystynyt toisella tavalla, mutta sitten se kuuluu yhteisiin ystäviin, ei yksin salamyhkäisesti tavattaviin. Kuten ap:n tyttöystävä tekee.

Ihmettelen reaktiotasi, herne nenään moisesta kannanotosta?

Heh. Kuvitelkaa vaikkapa jokin tuttavaperheenne. Mies siinä lauantai-aamupäivänä alkaa laittamaan kaakelointia, pihaa tai uutta tapettia, ja vaimo lähtee kaupungille ruoka- ym ostoksille. Törmää sitten sattumalta entiseen hoitoonsa, ilahtuu silmät palaen sattumuksesta ja lähtevät ravintolaan syömään ja perään vielä viinerikahvit, ellei vielä oluetkin!( Tätähän tällä palstalla jotkin pitävät ihan normaalina. )
Vaimo tekee sitten ostokset ja palaa kotiin. Mies kysäisee mitähän tänään syötäisiin, pitäisikö vaikka jotain hyvää syödä tai käytäisikö vaikka ravintolassa rankan remppapäivän kunniaksi saunan jälkeen? Vaimo tähän: Ei, kulta, söinkin oikeastaan jo kaupungilla, törmäsin Joreen..hihiii..

Miettikääpä vähän. Miettikää tuttavianne, kaikkia jotka ovat olleet yksissä jo vuosikausia. Miettikää miten mies tässä tilanteessa reagoisi. Sanoisiko vain että ai, no mitäs Jorelle kuului, vai sanoisiko jotain muuta? Vai peräti tekisikö jotain muuta?

 

Ei vainoharhainen, vaan realistinen ja monenlaista elämää nähnyt.
Sinulle, huoh, voi sopia exien kanssa hengailu, mutta kun on perhe ja lapsia ja yhteisiä tavoitteita, nämä eivät enää kuulu elämään.

Saattaahan olla, että jonkun kanssa on ystävystynyt toisella tavalla, mutta sitten se kuuluu yhteisiin ystäviin, ei yksin salamyhkäisesti tavattaviin. Kuten ap:n tyttöystävä tekee.

Ihmettelen reaktiotasi, herne nenään moisesta kannanotosta?

Heh. Kuvitelkaa vaikkapa jokin tuttavaperheenne. Mies siinä lauantai-aamupäivänä alkaa laittamaan kaakelointia, pihaa tai uutta tapettia, ja vaimo lähtee kaupungille ruoka- ym ostoksille. Törmää sitten sattumalta entiseen hoitoonsa, ilahtuu silmät palaen sattumuksesta ja lähtevät ravintolaan syömään ja perään vielä viinerikahvit, ellei vielä oluetkin!( Tätähän tällä palstalla jotkin pitävät ihan normaalina. )
Vaimo tekee sitten ostokset ja palaa kotiin. Mies kysäisee mitähän tänään syötäisiin, pitäisikö vaikka jotain hyvää syödä tai käytäisikö vaikka ravintolassa rankan remppapäivän kunniaksi saunan jälkeen? Vaimo tähän: Ei, kulta, söinkin oikeastaan jo kaupungilla, törmäsin Joreen..hihiii..

Miettikääpä vähän. Miettikää tuttavianne, kaikkia jotka ovat olleet yksissä jo vuosikausia. Miettikää miten mies tässä tilanteessa reagoisi. Sanoisiko vain että ai, no mitäs Jorelle kuului, vai sanoisiko jotain muuta? Vai peräti tekisikö jotain muuta?

Ja se piti vielä jatkaa, että kuinka uskottavaa muuten on moinen, törmätä sattumalta yksin ollessaan lauantaina expanoonsa ja käydä sitten vielä kunnon päivällisilläkin. Harva siippa uskoisi tuollaisia, minä en siis ainakaan uskoisi vaikka olisi miten rehellinen puoliso. Tai jos toi on ihan arkipäivää, on niitä eksiä oltava todellakin vähintään se pataljoona.

 

Niin. Entä jos minä lähtisin kaupungille ja tapaisin siellä tällaisen Pizzajorman tai ihan vain pelkän Jorman ilman pizzaakin niin, pitäisikö mun siitä ilmoittaa miehelleni vai ei? Ellen ilmoita, ja treffaan näin "salaa" tämän jorman, entäs jos joku näkeekin meidät siellä kahvilassa, esim. appiukkoni tai mieheni sisko, joka asuu kaupungissa?

Salaa vai ei?

Jos minä lähden kaupungille ilman miestäni (oletan tämän tarkoittavan siis shoppailemista, niin silloin menen juuri ilman miestäni), lähden yleensä jonkun kaverini kanssa, josta mieheni tietää etukäteen. Jos törmään jossakin kaupassa johonkin, saatan sopia hänen kanssaan tapaamisesta tai ainakin totean, että soitellaan ja katsellaan, sillä en nyt muista ulkoa mieheni aikatauluja. Jos ex tempore menenkin sitten siellä kaupungilla syömään sen Jorman kanssa, niin totta kai sanon siitä miehelleni, kerron, että törmäsin kaupungilla Joreen ja käytiin pizzalla. Mieheni ei tuumaisi siitä sen kummempaa kuin että "mitäs Jorelle kuului". Me luotamme toisiimme ja tiedämme, että pizzan syönti tarkoittaisi vain pizzan syöntiä, eikä mitään muuta.

Ovatko ihmiset "petturiluonteita", kun pitävät täysin viatonta tapaamista - ainakin usean tämän ketjun viestin perusteella - maailmanluokan syntinä?

Sinulla ei taida olla ihan oikeasti ihan oikeita kokemuksia vakavasta ihmissuhteesta, jota rakennetaan loppuelämää varten? Siihen ei kuulu Jormat eikä Jaanat, muuta kuin yhteisiksi tuttaviksi.

Kun minä lähden yksin shoppailemaan, sovitaan yleensä kuka syö ja missäkin etukäteen.
Jos mies esim. jäsi kotiin jatkamaan kylppäriremppaa, ja minä luuhaisin shoppailun sijaan jonkun ex-hoitoJoren kanssa pizzalla, tuntisin itseni melkoiseksi roistoksi. Menisinkö sitten kylmän pizzan kanssa kotiin ja selittäisin, kuinka kivaa mulla oli tämän jonkun ex-ex-kikkelinkantotelineen kanssa? ja sähän tykkäät tästä frutti di maresta, mä voin laittaa mikroon?
Et usko kun meillä oli hauskaa pitkästä aikaa, se oli niin freesin näkönen, miten sulla muuten sujuu toi remppa, eikö ne vanhat kaakelit nyt vieläkään ole pois seinästä, mitä sä olet oikeen tehnyt?

Aivan. Ja todellakin, meillä mieheni kanssa sovitaan syömiset sun muut. Jos minä lähtisin lauantaina vaikkapa shampoita ja sukkiksia hakemaan AleHallista keskustasta, ja törmäisin siellä johonkin expanoon, mieti, miltä miehestäni tuntuisi kun hihkuen lähtisinkin hänen kanssaan pitsoille, tulisin tosiaan kotiin siinä joskus sitten, ja kertoisin miehelleni että laita sä nyt tosta lihasta mitä tykkäät, mä näin kaupungilla Jorman ja käytiin pitsalla. Illaksi yhteiseksi ostettu punaviinipullo toki voidaan juoda puokkiin.

Näin toimii ihminen joka ei näe ympärillään mitään muuta kuin oman navan.

Sama ihminenkö näitä samanlaisia kirjoituksia jankkaa? Kun tässä viime aikaisessa keskustelussa ei ollutkaan kyse siitä että yhtäkkiä mennään pitsalle exän kanssa ja hihkuen tullaan kotiin. Kyse oli siitä että exän kanssa on jotain sovittu ja asiasta omalle miehelle etukäteen kerrottu ja sovittu. Ja se oma mies saattaa olla omien kavereidensa kanssa kotiin. Enkä sitten tiedä minkälainen tapa teillä on mutta minulla ei ainakaan mitenkään kummemmin ole tapana hihkua olenpa ollut ulkona kenen kanssa tahansa.

 

Ei vainoharhainen, vaan realistinen ja monenlaista elämää nähnyt.
Sinulle, huoh, voi sopia exien kanssa hengailu, mutta kun on perhe ja lapsia ja yhteisiä tavoitteita, nämä eivät enää kuulu elämään.

Saattaahan olla, että jonkun kanssa on ystävystynyt toisella tavalla, mutta sitten se kuuluu yhteisiin ystäviin, ei yksin salamyhkäisesti tavattaviin. Kuten ap:n tyttöystävä tekee.

Ihmettelen reaktiotasi, herne nenään moisesta kannanotosta?

En tiedä kanssa, minkä ikäinen "huoh" on, mutta pitkästä ja harmoonisesta parisuhteesta on tuskin kokemusta. Ellei hänen puoliso ole ihan tohveli.

Itse olin kaupungilla jossa törmäsin sattumalta erääseen entiseen miespuoliseen työkaveriini, ja käytiin kahvilla ex tempore. Ja ei todellakaan ollut mitään seksijuttuja ollut koskaan tämän miekkosen kanssa. Kahvittelimme ehkä 20 minuuttia, mutta sinä aikana oli siskoni mies mennyt ohi sen kahvilan, ja huomannut meidät. Tämä siskon mies joka on läheinen mieheni kanssa, oli soittanut miehelleni ja muun asian lisäksi maininnut nähneensä minut kaupungilla vieraan miehen kanssa kahvilassa. Tätä ei oltu esitetty missään juorumielessä, siskon mies on fiksu eikä harrasta mitään jäytämistä eikä paskan puhetta, mutta voin sanoa että kotiin palatessani minulla oli selitettävää. Olin ilmoittanut miehelleni meneväni yksin kauppaostoksille ostoskeskukseen jossa sattumalta näin miespuolisen vanhan työkaverini. Uskoi mieheni lopulta totuuden, mutta miten olisi ollut jos minulla olisi ollut vähemmänkin epäilyttäviä juttuja taustalla, niin ei olisi läpi mennyt. Mieheni ei ole mikään vainoharhainen, mutta väitän että kukaan meistä ihmisistä ei mitenkään riemastu jos kuulee puskista että puoliso oli ollut kahvilla jossain vieraan vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen kanssa, jos oli ilmottanut menevänsä vain johonkin veskipaperiostoksille.

Niin mitenkäs minulla nyt pitkää tai onnellista suhdetta voisikaan olla kun minun suhteeni kuulostaa niin kovin erilaiselta kuin sinun. Silloinhan se ei voi olla harmooninen. Sinun tapasi hoitaa asiat on kuitenkin se ainoa oikea.

Onko se nyt sitten todella niin vaikea ymmärtää, ettei tässä ole kyse mistään sellaisesta, että kumppani saisi "puskista" tietää jotain. Kyllä ne menot ihan etukäteen kerrotaan ja mies tietää tasan täsmälleen etukäteen missä olen ja kenen kanssa. Toisekseen, jos minulle soitettaisiin että mies on ollut toisen naisen kanssa kahvilla niin eipä tulisi ensimmäisenä mieleen että miehellä on selitettävää. Kyllä ensimmäinen ajatus olisi että mies on kollegan tai vastaavan kanssa käynyt kupillisille. Kannattaa ehkä hiukan tarkastella omaa parisuhdettaan tarkemmin mikäli jokaisen vastakkaisen sukupuolen edustajan kohtaamisen jälkeen toisella "on selitettävää".

 

Ei vainoharhainen, vaan realistinen ja monenlaista elämää nähnyt.
Sinulle, huoh, voi sopia exien kanssa hengailu, mutta kun on perhe ja lapsia ja yhteisiä tavoitteita, nämä eivät enää kuulu elämään.

Saattaahan olla, että jonkun kanssa on ystävystynyt toisella tavalla, mutta sitten se kuuluu yhteisiin ystäviin, ei yksin salamyhkäisesti tavattaviin. Kuten ap:n tyttöystävä tekee.

Ihmettelen reaktiotasi, herne nenään moisesta kannanotosta?

Niin tosiaan. Miksi tuo exien tapailu pitäisikään olla salaista? Kukaan ei ole käsittääkseni sellaista ehdottanut eikä kannattanut. Jostain syystä sinä sen vain niin käänsit. Mieheni saa vallan mainiosti tavata exiäni aivan niin paljon kuin haluaa, häntäpä ei vain satu kiinnostamaan. Aivan kuten minuakaan ei kiinnosta aina lähteä kaikkiin hänen ystäviensä tapaamisiin.

Miten avioliitto/perhe taas estää ystävien tapaamisen (olipa kyse existä tai muusta)? Sitä en ymmärrä ja mikäli tuo pitäisi omassa avioliitossani paikkaansa niin olisi avioliitto jäänyt väliin sekä minulta että mieheltäni. En ymmärrä mihin tuo toisen elämän rajoittaminen perustuu. Minulle on aivan sama onko mies kahvilla exänsä kanssa vai jonkun sellaisen naisen kanssa jonka kanssa hän on ollut ystävä 15-vuotiaasta. Kumpaakin tapahtuu ja kummassakin tapauksessa luotan mieheeni. Ikävä toki jos joissain suhteissa luottamus saavutetaan vain varmistamalla ettei toinen tapaa ketään joka vähänkin voisi uhata.

Tunnen erään ukkomiehen, joka on todella härski, hänellä on sutinaa erään muijan kanssa, joka on heidän perhetuttu. Vaimolla ei ole aavistustakaan. Tämä miespä ei keksikään mitään poikien jalkkisiltaa selitykseksi, vaan sanoo aivan suoraan vaimolleen menevänsä "Tuulan" kanssa/luo kahville. Vaimo uskoo. Meneehän se kahville, mutta on siinä kahvin ohella muutakin ohjelmaa. Eli kyllä kaikein sutkimmat tekevät sen julkisesti, silloinhan ei voi mitään epäilläkään.

Tähän ei enää voi sanoa mitään muuta kuin että onnea ansiokkaasti yleistämisestä. Näinhän me kaikki toimimme kun yksi näin toimii.
Mitä muuten luulette, jos mieheni toimisi noin niin kiinnostaisiko minua väkisin takertua häneen estämällä häntä tapaamasta kyseistä "Tuulaa"? Ei. Jos mies on aikeissa minua pettää niin hän tekee sen aivan varmasti vaikka miten kieltäisin tapaamisen joka suuntaan. Siinä realismia itse kullekin. Mutta takertukaa te vaan, mutta älkää luulko sitä luottamukseksi.

 

Ei vainoharhainen, vaan realistinen ja monenlaista elämää nähnyt.
Sinulle, huoh, voi sopia exien kanssa hengailu, mutta kun on perhe ja lapsia ja yhteisiä tavoitteita, nämä eivät enää kuulu elämään.

Saattaahan olla, että jonkun kanssa on ystävystynyt toisella tavalla, mutta sitten se kuuluu yhteisiin ystäviin, ei yksin salamyhkäisesti tavattaviin. Kuten ap:n tyttöystävä tekee.

Ihmettelen reaktiotasi, herne nenään moisesta kannanotosta?

Heh. Kuvitelkaa vaikkapa jokin tuttavaperheenne. Mies siinä lauantai-aamupäivänä alkaa laittamaan kaakelointia, pihaa tai uutta tapettia, ja vaimo lähtee kaupungille ruoka- ym ostoksille. Törmää sitten sattumalta entiseen hoitoonsa, ilahtuu silmät palaen sattumuksesta ja lähtevät ravintolaan syömään ja perään vielä viinerikahvit, ellei vielä oluetkin!( Tätähän tällä palstalla jotkin pitävät ihan normaalina. )
Vaimo tekee sitten ostokset ja palaa kotiin. Mies kysäisee mitähän tänään syötäisiin, pitäisikö vaikka jotain hyvää syödä tai käytäisikö vaikka ravintolassa rankan remppapäivän kunniaksi saunan jälkeen? Vaimo tähän: Ei, kulta, söinkin oikeastaan jo kaupungilla, törmäsin Joreen..hihiii..

Miettikääpä vähän. Miettikää tuttavianne, kaikkia jotka ovat olleet yksissä jo vuosikausia. Miettikää miten mies tässä tilanteessa reagoisi. Sanoisiko vain että ai, no mitäs Jorelle kuului, vai sanoisiko jotain muuta? Vai peräti tekisikö jotain muuta?

Ja se piti vielä jatkaa, että kuinka uskottavaa muuten on moinen, törmätä sattumalta yksin ollessaan lauantaina expanoonsa ja käydä sitten vielä kunnon päivällisilläkin. Harva siippa uskoisi tuollaisia, minä en siis ainakaan uskoisi vaikka olisi miten rehellinen puoliso. Tai jos toi on ihan arkipäivää, on niitä eksiä oltava todellakin vähintään se pataljoona.

Juu näitä sinun kirjoittamiasi samanlaisia skenaarioita on nyt tässä luettu jo useampikin. Että rauhoitu jo. Kunpa vielä tajuaisit ettei tässä ole ollut kyse tuollaisesta tilanteesta laisinkaan.

 

"Huoh..."-nimimerkki ja minä puhumme selvästi eri asiasta kuin muutama muu viime kirjoittaja (tai kirjoitustyylistä ja asiasisällöstä päätellen kirjoittajia on vähemmän kuin nimimerkkejä...). "Huoh" ja minä puhumme siitä, että puolisoon pitää voida luottaa ja ellei voi, niin parisuhteessa on jotakin perustavanlaatuista vikaa. Olemme puhuneet siitä, ettei ole pettämistä eikä paha asia, jos sattuu törmäämään kauppareissulla johonkin tuttuun ja vaikka juoda kupposen kahvia. Olemme puhuneet siitä, että totta kai tällaisesta satunnaisesta tapaamisesta voi kertoa puolisolle.

Minä olen ainoa nainen työpaikallani, joten käyn päivittäin syömässä miespuolisen työkaverini kanssa. En joka päivä soita miehelleni etukäteen, että lähdenpä tästä Jorman kanssa lounaalle ja jos joku näkisi Jorman ja minut lounaalla, hän ei varmasti ajattelisi yhtään sen kummempaa kuin että siinä ovat työkaverit lounaalla, sillä kaikki tuttuni tietävät, etten petä miestäni. Jos joku olisi niin vainoharhainen, että menisi heti soittamaan miehelleni, että siellä se Jonna istui jonkun miehen kanssa lounaalla, toteasi mieheni varmasti vain, että Jonna oli työkaverinsa Jorman kanssa lounaalla, ei hän epäilisi minua mistään pettämisestä, sillä hän tietää, että minuun voi luottaa.

Sen sijaan emme ole puhuneet siitä, että olisi oikein sanoa puolisolleen, että lähdenpä tästä ostamaan vessapaperia, kun oikeasti olisi suunnitelmissa mennä tapaamaan Jorea. Emme ole myöskään puhuneet siitä, että olisi oikein jättää mies remppaamaan kylpyhuonetta ja lähteä muka hakemaan miehelle pizzaa, mutta unohtaakin miehensä pizzanhaku ja mennä sen sijaan itse syömään ja tuoda miehelle joskus pizzanjämät "dogibägissä". Emme ole myöskään puhuneet siitä, että olisi oikein suunnitella miehen kanssa, että mitä illalla syödään ja sitten mennäkin Joren kanssa syömään ja oluelle ja palata kotiin silmät innosta hehkuen ja sanoa omalle miehelle, että sori, kävin jo syömässä. Emme ole myöskään puhuneet siitä, että olisi oikein palata kotiin ja ylistää exää ja haukkua nykyistä puolisoa. Ei, mikään näistä EI olisi minun eikä varmasti "huoh"inkaan mielestä oikein, mutta tästähän ei ole ollut kysymys missään vaiheessa.

 

Muuten, miksi naiset tarvivat jonkun naispuolisen ystävänsä shoppailureissuille? Itse käyn aina yksin shoppaamassa, en tarvi ketään haukottelemaan pukukoppien tuntumaan tai huonekaluliikkeisiin, puhumattakaan lastentarvikeliikkeeseen (vieläpä lapsetonta ihmistä sinne, heh..) ... Asiaan.

Siksi, että shoppailu on niin tylsää ja jaettu kärsimys on puoli kärsimystä ; ) Lisäksi siksi, että esim. vaateostoksilla on hyvä olla makutuomari mukana. Huonekaluliikkeissä sen sijaan käymme miehen kanssa yhdessä, sillä meillehän ne huonekalut tulevat, tarvitaanhan siihen molempien mielipide.

Eli jos menisin kaupungille ja tapaisin sen Jorman ja kävisin vaikka kahvilla extempore, ei kai siinä nyt vielä henkeä uhattaisi. Mutta tarkoitinkin jos sopisin etukäteen tämän Jorman kanssa, että käydäänpä vähän kahveilla, ja vaikka pizzalla ja jos vaikkapa parit jouluglögitkin ottaisimme pubin puolella näin joulunajan kunniaksi? Niin vähän kyllä arveluttaisi ilmoittaa miehelleni tuollaisesta, ihmettelisi se että mitä minä sen Jorman perään enää huokailen.

Mielestäni sen Jorman kanssa voi käydä etukäteen sovitustikin kahvilla ja vaikkapa glögilläkin, jos kyse on siis tosiaan kaveruudesta. Minulla on tosiaan paljon miespuolisia kavereita ja he ovat vain kavereita. Se tietenkin olisi eri juttu, jos sitä Jormaa lähtisi tapaamaan salaa ja jos mielessä olisi joko suunnitelma tai edes toive siitä, että tapahtuisi muutakin kuin täysin viatonta kahvin tai glögin juomista. Eli ihan platoninen ystävyys miehen ja naisen välillä on mahdollista.

Omassa elämässä tämä tilanne on siinä mielessä teoreettinen, että JOS miehellä ei ole omia menoja, käymme totta kai ulkona syömässä yhdessä, mutta jos mies sattuu olemaan vaikkapa jääkiekkopelissä ja aikoo käydä sen jälkeen tai sitä ennen syömässä vaikka nyt sen pizzan kavereittensa kanssa, niin ei mielestäni ole mitään väärää, että minäkin voin tavata ystäviä siinä samalla, ei kai minun tarvitse kotona kyyhöttää...

 

Heh. Kuvitelkaa vaikkapa jokin tuttavaperheenne. Mies siinä lauantai-aamupäivänä alkaa laittamaan kaakelointia, pihaa tai uutta tapettia, ja vaimo lähtee kaupungille ruoka- ym ostoksille. Törmää sitten sattumalta entiseen hoitoonsa, ilahtuu silmät palaen sattumuksesta ja lähtevät ravintolaan syömään ja perään vielä viinerikahvit, ellei vielä oluetkin!( Tätähän tällä palstalla jotkin pitävät ihan normaalina. )
Vaimo tekee sitten ostokset ja palaa kotiin. Mies kysäisee mitähän tänään syötäisiin, pitäisikö vaikka jotain hyvää syödä tai käytäisikö vaikka ravintolassa rankan remppapäivän kunniaksi saunan jälkeen? Vaimo tähän: Ei, kulta, söinkin oikeastaan jo kaupungilla, törmäsin Joreen..hihiii..

Miettikääpä vähän. Miettikää tuttavianne, kaikkia jotka ovat olleet yksissä jo vuosikausia. Miettikää miten mies tässä tilanteessa reagoisi. Sanoisiko vain että ai, no mitäs Jorelle kuului, vai sanoisiko jotain muuta? Vai peräti tekisikö jotain muuta?

Tällaista tilannetta en osaa edes kuvitella, sillä en minä, eikä kukaan tuttavani tekisi näin, ei edes kävisi kauppareissun aikana pikaisesti kahvilla kenenkään kanssa, vaan sanoisi sille jolle kulle sattumalta tapaamalleen henkilölle, että sori, en nyt ehdi, meillä on kaakelointi/tapetointi/pihatyöt kesken, käväisen vain pikaisesti kaupassa. Näin toimisi jokainen normaalissa parisuhteessa oleva.

En myöskään tunne ketään sellaista, joka nyt niin silmät palaen ihastuisi jonkun tuttunsa tapaamisesta, että heittäisi lekkeriksi kaiken miehensä kanssa suunnitellun. Jos parisuhde olisi "realismia arkeen ja juhlaan" -nimimerkin kaltaisessa tilassa, ei se silloin mikään kunnon parisuhde olisikaan.

 

Ei taida olla kovinkaan viisasta kinastella siitä, minkälainen on kunnon parisuhde. Jokainen elää tyylillään, oman valintansa mukaan.

Ajattelin tarkemmin tuota syömistä yhdessä. Tässä taitaa vallita joku sukupolvien välinen kuilu. Itse, keski-ikäisenä, olen aina pitänyt perheen keskeistä päivällistä lähes pyhänä toimituksena, siihen osallistuu jokainen ja se onkin usein ollut ainoa hetki kun kaikki ovat yhtä aikaa koolla. Silloin puidaan päivän tapahtumat, ilot ja surut, että jaksetaan taas jatkaa.

Nyt lapset ovat jo omillaan, mutta he jatkavat samaa perinnettä. Meitä on kotona enää kaksi, mutta silti syömme aina yhdessä kun siihen vain on mahdollisuus.
Se tapahtuma on siis paljon muutakin kuin ruuan nopeaa naamaan vetämistä. Perheen keskeinen suoritus, jota tehdään aina iltaisin ja viikonloppuisin.

Tottakai päivällä työn lomassa käydään syömässä miten milloinkin, sekä mies- että naispuolisten työkavereiden kanssa. Se on ihan eri asia, ravinnon tankkaamista. Joskus on kummallakin omien ystävien tai työn vaatimia iltoja, joilloin syödään sovitusti muiden kanssa, mutta ei silloinkaan jormien ja jaanojen kanssa.

Mitä ihmeen epäluottamusta tms. se on, jos nämä exät eivät kuulu elämään? Minä haluan kunnioittaa liittoani ja puolisoani rajaamalla heidät pois. Jos he olisivat niin ainutlaatuisia, he olisivat nyt puolisonani. Ystäviä ja sukulaisia on riittämiin, voin vallan hyvin jättää heidät ulkopuolelle. Ja ihmettelen jos jollekin muulle on niin vaikeaa ystävien löytäminen, että siksi TÄYTYY heitä mukana roikuttaa. Kuulostaa tekosyylle.