Riisuudutko alasti gynellä?

  • Viestiketjun aloittaja Suvillina
  • Ensimmäinen viesti
Rohkea minä
Jokunen vuosi sitten päätin ottaa gynellä kaikki kuteet pois. Voitte kuvitella, oliko gyne hämmästynyt nähdessään minut tulevan sermin takaa alastomana. :)

Sen jälkeen olen kerran käynyt hänellä, mutta tuolloin riisuin vain alaosan.
 
Vaura
Kun yksityisyyden säilyttämistä aina lääkärintutkimusten yhteydessä korostetaan, kuulostaa aika erikoiselta, jos gynekologi pyytäisi riisuutumaan ihan kokonaan normaalia tarkastusta varten. Jos näin tapahtuisi, kannattaisi ehkä kysäistä, että miksi.

Sitten on tietysti aivan toinen juttu, jos joku tieten tahtoen haluaa nakuilla saadakseen siitä kiksejä. Meitä on niin moneksi.
 
Tosijuttu
Yksi lääkäri uhosi minulle kotonaan ollessani vierailulla, että hän ei riisuta kuin namupaloja ja hyvännäköisiä. Rumat paksut ämmät saavat olla vaikka housut jalssa. Vaimonsa katseli vähän kalpeasti siinä vieressä, mutta olen kuullut, että tämä on ihan totta. Riisuttaa myös kun tutkii näen ajokorttia varten.
Me naiset olemme vähän liian sinisilmäisiä ja auktoriteettiuskoisia. Rinnat voi hyvin tutkia riisuutumatta.Oikeastaan olemme vähän naiiveja.Itse en riisuisi edes yleislääkärillä.
Kerran ollessani poliklinikalla potilaana muuan nainen ei antanut kenenkään miespuolisen tutkia itseään ja ihan terveen kirjoissa kulki. Ei hyväksynyt edes miessairaanhoitajaa.Oli ihan suomalainen nainen.
 
tyhmä saa olla..
No otan osaa jos et riisuudu. Minut on leikattu ja kyseessä oli iso leikkaus - kyllä salissa taisi olla sekä miehiä että naisia ja takuulla olin nukahdettuani keski- ja alavartalo paljaana koska kyseessä oli gynekologinen leikkaus. Pelastuipa henki mutta voi IIIKKKK kun niin moni näki mut alasti! Myöskään päivystyksessä ei voi valita lääkärin sukupuolta, kun ei ole mistä valita.

Ystävättäreni mies on vastavalmistunut lääkäri ja on jo kuulemma vaimolleen sanonut, että alastomista ihmisistä innostuminen on loppunut jo opiskeluaikoina. Itse en riisuutuisi ajokorttitarkastusta varten, eikä siihen tietääkseni mitään rintatutkimusta liity. Rintoja ei voi tutkia vaatteiden päältä, ultraäänestä puhumattakaan. Kyllä tämä ketju vaikuttaa jonkun r*nkkarin aloittamalta, johon muutama vastaava hullu on jatkoksi kirjoitellut urbaanilegendoja ja "tutun tuttu" -juttuja.
 
Jgb
Minusta olisi reilumpaa ja hauskempaa mennä gynelle jos sekin ottaisi housut pois. Ei tarttis hävetä siellä peppu paljaana olemista jos lääkärin olis tasapuolisuuden vuoksi oltava myös samassa asussa.
 
haaveilua
Luulenpa, että jos joku on joskus alasti gynellä pomppinut, hän on tehnyt sen omasta aloitteestaan, ei lääkärin pyytämänä. Nykyään kun tehdään näitä valituksia ties mistäkin, niin tuskinpa lääkärit moista riskiä haluavat ottaa, että joutuvat ehkäpä jopa oikeudessa vastaamaan riisuttamisestaan.

 
ca-elli
Riisudun alasti, mutten ole ilkosillani huoneessa.
Kavin viime viikolla vuosittaisen gynekayntini. Samat ohjeet kuin aiemmillakin kerroilla: riisutua kokonaan, laittaa sairaalakaapu- se selasta solmittava- paalle, ja kun nousee siihen tutkimuspoydalle laittaa kertakayttolakana viela jalkojen/alavartalon yli. Nilkkasukat saa muuten jattaa jalkaan :)

En tajua kommenttia, etta rinnat voi hyvin tutkia riisuuntumatta. Paidan ja rintaliivien lapi? Just juu. Ihanhan siina tunteekin kaikki muhkurat ja kyhmyt.
 
rutiinia
Eiköhän gynen työrutiineihin kuulu lähinnä tutkiminen, eikä yksityiskotien arvointi ja muistelu.

Hajamielinen gyne palasi ruokatunnilta takaisin vastaanotolle ja raapi päätään hajamielisenä pohtien - mihinkä v**tuun mä jäinkään"?
 
ZXCVBNv
Alkuperäinen kirjoittaja ca-elli:
Riisudun alasti, mutten ole ilkosillani huoneessa.
Kavin viime viikolla vuosittaisen gynekayntini. Samat ohjeet kuin aiemmillakin kerroilla: riisutua kokonaan, laittaa sairaalakaapu- se selasta solmittava- paalle, ja kun nousee siihen tutkimuspoydalle laittaa kertakayttolakana viela jalkojen/alavartalon yli. Nilkkasukat saa muuten jattaa jalkaan :)
Missäs Jenkkilässä näin toimitaan? En ole koskaan Suomessa gynellä saanut mitään lakanoita saati kaapuja suojaksi. Toivoisin kyllä saavani, ei olisi niin alaston olo :)
 
iisiä
Ensin tutkitaan alapää joten riittää kun on riisunut housunsa. Sen jälkeen nostetaan paita + liivit ja lääkäri tutkii rinnat. Helppoa! Ei tosiaan tarvitse olla alasti.
 
nalle22 ei kirj
tollanen tyyli olis mun mielestä ihan tervetullut suomeenkin.
kukaan ei ainakaan vois syyttää yksityisyyden loukkauksesta yms....se taitaa syy olla jenkkilässäkin tähän käytäntöön, siis se, että ihmisen yksityisyyttä ei loukata.
 
sohvis
Alkuperäinen kirjoittaja Rohkea minä:
Jokunen vuosi sitten päätin ottaa gynellä kaikki kuteet pois. Voitte kuvitella, oliko gyne hämmästynyt nähdessään minut tulevan sermin takaa alastomana. :)

Sen jälkeen olen kerran käynyt hänellä, mutta tuolloin riisuin vain alaosan.
Hauskalta kuulostava tapaus.Itsekkin jälkeenpäin näet asiassa hauskan,koomisen puolen.Lääkärin etiikka,moraali on korkeata luokkaa.Heidänlaiset ihmiset näkevät asiat asioina ja tekevät parhaansa auttaakseen ihmistä .
 
kaikkeen te alistutte
Alkuperäinen kirjoittaja nalle22 ei kirj:
tollanen tyyli olis mun mielestä ihan tervetullut suomeenkin.
kukaan ei ainakaan vois syyttää yksityisyyden loukkauksesta yms....se taitaa syy olla jenkkilässäkin tähän käytäntöön, siis se, että ihmisen yksityisyyttä ei loukata.
Kyllä sillä gynekkä millä minä olen käynyt, on annettu ns. aamutakki päälle. Ei ole tarvinnut peppu paljaana kulkea. Alapää paljaana potilasta pitäminen, ei ole varmastikaan täysin laillista, eikä ainakaan hyvien tapojen mukaista. Tuttavani on fysioterapeutti ja heillekin jopa on painotettu jo koulutus aikana sitä, että asiaksta ei saa pitää ilman peitteitä. Intimiteettisuoja pitää olla jokaisella. Jos gyne käskee riisumaan alasta, tai vaikkapa "vain" alapään paljaaksi, ilman mitään suojaa, niin se on kyllä aivan tahallista nöyryyttämistä. Kuinka paljon naiset antaa lääkäreiden nöyryyttää itseään??? Lääkäri on vain lääkäri ja ihmisten palvelija. Häntä koskee myös säännöt. Olisipa kiva tietää mitä teo tuumaa tuollaisesta nöyryytyksestä. Normaali gyne siirtää suojatakkia syrjään kun aloittaa tutkimuksen.
 
en tajuu
Varsin monella gynellä olen käynyt enkä ikinä mitään suojatakkia ole saanut. Gynellä on sermi ja naulakko johon laitetaan housut ja istahdetaan n. 50 cm päässä olevalle tutkimuspöydälle, jossa gyne jo odottaa. Niin että mihin väliin siihen oikein tarvitaan suojatakkia? Samoin, mitenköhän jotkut tutkimukset, kuten vatsan alueen ja rintojen ultraus mahtaisivat onnistua takin kanssa? Johan se takki olisi aivan liisterissä!
 
kaikkeen te alistutte
Alkuperäinen kirjoittaja en tajuu:
Varsin monella gynellä olen käynyt enkä ikinä mitään suojatakkia ole saanut. Gynellä on sermi ja naulakko johon laitetaan housut ja istahdetaan n. 50 cm päässä olevalle tutkimuspöydälle, jossa gyne jo odottaa. Niin että mihin väliin siihen oikein tarvitaan suojatakkia? Samoin, mitenköhän jotkut tutkimukset, kuten vatsan alueen ja rintojen ultraus mahtaisivat onnistua takin kanssa? Johan se takki olisi aivan liisterissä!
Äly hoi!!! Sen takin saa auki ja siirrettyä sivummaksi. Ei sitä ole liimattu päälle!!! Vaikka lääkäri ei tihtaisikaan taka- eikä etupuolta silmä kovana, niin kyllä se normaalille ihmiselle on noloa olla alapää paljaana kokonaan. Jos ei anna itselleen mitään ihmisarvoa, vaan antaa kohdella itseään nöyryyttävästi ja kokee sen ansainneensa, niin siitä vaan.
 
en tajuu
No mutta jos tutkimuspöydän ja sermin välillä on matkaa se 50 cm ja tutkimuksen alettua takki siirretään sivuun, niin siinähän ehtii jopa 2 sekuntia olla ihmisarvoisesti takin suojissa. Vatsan ja rintojen ultrassa saman verran, plus että pitäisi onnistua pyyhkimään geelit pois hankalasti takkia varoen. Ei helskutti, ei suojatakittomuudessa ole mitään nöyryyttävää - sievistelevien hupsujen hömpötyksiä. Jos sinusta on alapääasioiden lääkärissä noloa olla alapää paljaana niin ehkä vika on sinun estyneisyydessäsi eikä minun omanarvontunteessani =)
 
Joo kyllä minäkin...
...ennemmin pidän omat vaatteet päällä kuin vaihtaisin johonkin kertakäyttötakkiin. Todella hidasta ja monimutkaista. Puseroa saa kuitenkin nostettua tarvittavan määrän. Sitäpaitsi siinä takaasidottavassa sairaalapaidassa on kuitenki takapuoli paljaana ja kerran leikkauksessa olleena, en pitänyt sitä yhtään sen "ihmismäisempänä", lähinnä tuli olo, että jotain tästä nyt puuttuu. Ennemmin rehellisesti ilman housuja kuin jonkun kaavun takana. Siinä kuitenkin liikutaan sen verran sukkelaan ettei siinä ehdi ylenmäärin paikkojaan esittelemään.
 
ja ei...
...minuakaan ole kukaan pyytänyt kokonaan alastomaksi riisuuntumaan. Olisi vähintäänkin outoa eikä sille ole mitään perusteitakaan. Yleensäkin lääkärit ovat enemmänkin huolissaan siitä ettei potilaalle tule kylmä. Näin ainakin minulla.
 
Siiri57
Alkuperäinen kirjoittaja Suvillina:
Otatteko te kaikki vaatteet pois gynen tarkastuksessa vai riisutteko vain alaosan? Mitähän gyne ajattelisi, jos riisuisi kaikki pois? Itse oon vähän ajatellut...
Kun minä olin nuori alle 20vuotta , kävin lääkärissä, jonkun silmävaivan takia.
Lääkäri pyysi riisuuntumaan alasti kokonaan, jo silloin olin niin "tiukka " että sanoin sille mieslääkärille etten usko tarvitsevani riisuntua alasti silmässä olevan roskan takia, enkä riisuuntunut.
Vaikka hän sanoi sen olevan välttämätöntä, sanoin, että minua et saa uskomaan tuota millään, jälkeenpäin kuulin, että kyseinen lääkäri pyysi kaikkia naisia,siis nuoria, riisuuntumaan alasti:))
 
Siiri1
Alkuperäinen kirjoittaja no hyi mikä ukko!:
Onpas ällöä! Kaikkea keksivätkin nähdäkseen paljasta pintaa! Kumma kun tuollanen saa olla töissä!
Niimpä, ei varmaan enää nykyään saakkaan, ainakin toivon niin, tää siis tapahtui 70-luvulla, oli muuten nuori lääkäri, vastavalmistunut.
Suomenruotsalainen, joka varmaan luuli, että kaikki suomalaiset tytöt on niin yksinkertaisia , että uskovat mitä vaan, en tiedä, oiliko vähän kyynistä?
 
lekuri sai varmaan kovat kiksit pikkutytöistä
Koulussa ala-asteella oli niin pervo lääkäri, että kurkki pikkutyttöjen alushousuihin. Näkö ja kuulo tarkastettiin ja koko ajan olit ilman paitaa, vain pikkuhousut jalassa ja sitten se saatanan pervo,veti alushousuja ja kurkkasi sinne, että onko jo karvat kasvaneet. Jäi helvetinmoinen inho lääkäreihin. Tämä oli mieslääkäri vielä, mutta poikien karvojen kasvu sitä ei kiinnostanut yhtään, ei kurkkinut niiden housuihin. Ja se oli joka vuosi sama juttu. Viimein meistä monet alkoi jäämään pois koulusta sinä päivänä kun oli lääkärintarkastus. Perverssejä on joka alalla.
 

Yhteistyössä