Minä toimin erityisluokanopettajana yläasteella vuodet 1990-2000, koulu oli maalaiskoulu, jossa muutama sata oppilasta. Oppilaani olivat kieltämättä vähän vaikeita, levottomia ja käytöshäiriöisiä, monilla kotiolot tosi kurjat. Valtaosa oli poikia, mutta joukossa aina muutama tyttö. Jo silloin ihmettelin sitä, että tyttöjen väkivaltaan joutui puuttumaan, ne löi ja kovaa. Pojat enemmän nahisteli keskenään ja se oli aika tasaväkistä, sellaista pientä kisailua. Monesti välituntivalvoja näin, kuinka tytöt potkivat poikia suoraan jalkoväliin ja räkättivät päälle. Pojat olivat selvästi tosi hämmentyneitä eivätkä tienneet, mitä tehdä. Minä puutuin tuohon niillä keinoin, mitkä koululla oli; jälki-istuntoa puhuttelun kera. Luullakseni sain tuon kiusaamisen loppumaan, mutta aina tuli uusia oppilaita. Se, mitä ihmettelin oli, että kaikki opettajat eivät noihin tilanteisiin reagoineet. Koulussamme oli myös ""normaali"" koulu ja valvonnat oli jaettu eli kaikki valvoivat kaikkia omalla vuorollaan. Kerran näin ikkunasta kuinka tyttö ohimenessään löi pesäpallomailalla poikaa valvovan opettajan varmasti nähdessä. Odotin, että tämä kollegani olisi raportoinut asiasta minulle saadakseen oppilaalle rangastuksen. Tätä hän ei kuitenkaan tehnyt. Hoidin itse tytölle jälkiseuraamukset.
Tuo asia jäi kyllä vaivaamaan. Tupakanpolttoon (ja jopa jo hajuun) reagoidaan kyllä herkästi samoin kielenkäyttöön, mutta fyysiseen väkivaltaan ei. Minä olen aina ajatellut, että pientä suunsoittoa tulee jokaisen kestää, mutta toisen kehoon ei saa koskea satuttaen.
Ilmeisesti me opettajakuntakin olemme niin erilaisia ja meilläkin on estomme. Minulle ei ole koskaan tuottanut vaikeuksia tarttua navanalaisiin asioihin koska tahansa enkä tarvitse mitään erityistä valmistautumista niille tietyille tunteille. Tiedän kuitenkin, että minulla on ammattitovereita, jotka ovat muuten mitä mainioimpia opettajia, mutta eivät pysty oppilaille (tai muillekaan) seksistä puhumaan. Ei se ""luette sitten nämä sivut kotona"" ole ollenkaan harvinaista. Monella lapsella on myös sellaiset vanhemmat, että kotoa ei tällaista kasvatustukea ole mahdollista saada.
Tämä sepustukseni on pitkä, mutta koitan sanoa, että kai jotenkin ymmärrän noita lyöjiäkin. Heille ei välttämättä ole kukaan koskaan tehnyt selväksi, että niin ei tehdä tai, että se on jopa hyväksyttävää.
Tomille toivon voimia ja ehkä sitä ymmärtämystäkin. Edellisen ehdottoma avoin keskustelu olisi paikallaan ja ennenkaikkea pitäisi julkituoda se, että Sinuun on todella sattunut sekä fyysisesti että henkisesti.