Kiuru Ylellä: 1000 viikkotartuntaa Uudellamaalla johtaa mahdollisesti valmiuslakitoimiin

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Rajoitustoimet ovat aika rankkoja. Vähättelemättä itse tautia, muistutan kuitenkin että Suomessa ennen heinäkuuta kuolleisuus todettuihin tapauksiin verrattuna oli 4,5 prosenttia, heinäkuun alun jälkeen toistaiseksi noin 0,4 %. Jälkimmäinen luku on paljon ensimmäistä todellisempi arvio koronaviruksen tämänhetkisestä tappavuudesta, mutta sekin on yläkanttiin, koska kaikkia tautitapauksia ei saada vieläkään todettua.

Jokainen kuolema on tietenkin henkilökohtainen tragedia kuolleelle ja tämän lähiomaisille. Tämän hetken tiedon mukaan (THL) yli 95 prosentilla Suomessa koronaan kuolleista on yksi tai useampi pitkäaikaissairaus. Tämä tarkoittaisi, että suurin piirtein reilu kaksikymmentä kuolemaa Suomessa selittyisi pelkästään koronalla.

Korona vaikuttaa nyt leviävän ennen kaikkea pääkaupukiseudun ”muunkielisten” keskuudessa, joissa esiityvyys on moninkertainen kantaväestöön ja muualla Suomessa asuviin verrattuna.

Kyllähän se kun tätä tilannettaa koittaa objektiivisesti tarkastella, niin jokseenkin erikoiselta vaikuttaa. Kuinka suuri se tartunnan mahdollisuus todellisuudessa on jossain Hankasalmen lähiöbaarissa ja jos onkin, niin miten älyttömän vaarallisena sitä olisi pidettävä? Influenssakin on tappavampi tauti, muttei siitä, tai edes sikainfluenssasta, hypitty pitkin seiniä ja vaadittu koko Suomea kiinni.

Oulun yliopiston lääketieteellisen ylilääkäri ennusti keväällä, että korona niittaa ekassa aallossa noin 70 000 suomalaista. Oikea luku oli helvetin kaukana (onneksi) todellisuudesta. Noin 350hlö kuoli, joista suurin osa vanhuuteen tai muuten vain monisairaina. Että jotenkin tämä paniikin aste ei vain mitenkään mätsää asiaan, vaikka en tietenkään kiistä etteikö tauti ole vaarallinen. Aika moni tauti sitä on.
 
vierailija

Erinomaisen asiallinen kommentti. (y)

Kyllähän se pistää miettimään miksi mennään niin kuin mennään. Tietenkin somella on uskomaton voima luoda ilmiöitä ("some räjähti"), mutta näin pitkäkestoisesti ja kattavasti..? Ennestään on ollut shokkidoktriinin käsite. Ei saa päästää hyvää katastrofia hukkaan. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Tämä on vähän niin kuin ennen fasismin nousua, että katsotaan miten pitkälle voidaan mennä ennen kuin joku pistää vastaan.
 
vierailija
Yhä useampi porvarikin alkaa vaatia Uudellemaalle kovempia tolkun koronarajoituksia mm. ravintolaelänälle ennen kuin ollaan muun Euroopan katastrofissa.
Väitätkö että porvareille palaisi tolkku?
 
Ei koronaan heti kuole. Ne kuolemat seuraavat noin kolmen viikon kuluttua tartunnasta. Sinun pitää siis verrata kolme viikkoa sitten havaittua tartunnan saaneiden määrää ja kuolemia nyt.
Luultavasti pahimmat seuraukset eivät aiheudu kuolemista, mutta sinä olet toista mieltä.

Kun talous kärsii, on yllättävää nähdä miten rajuun toimien preferointiin olet valmis. Hoidetaan vain niitä tapauksia, joista todennäköisesti seuraa kuolema. Kaikki iho-ongelmat, raajojen nyrjähdykset, selkäkivut ja ei-kuolemaan johtavat tartuntataudit voidaan jättää hoitamatta ja rahaa säästyy paljon. Vaihdevuosiongelmiin apua hakevat naiset nauretaan pilkkahuutojen kera ulos terveyskeskuksesta, eihän niihin kukaan kuole! Jos joku soitaa apua onnettomuuspaikalle, kysytään soittajalta, onko joku juuri kuolemassa? Jos ei, on turha pitää kiirettä (tosin ei se kiire niitä kuolleitakaan enää pelasta).

Ja montako niitä influenssaan kuolleita mielestäsi oli, jos käytetään samoja kriteereitä kuin koronaan? Eli potilaasta on tehty virusmääritys ja todettu tuo kyseinen virus kuoleman aiheuttajaksi? Luulen, että influenssaan kuolleet noin määritettynä lasketaan meillä kymmenissä....
Selkäkivut ja vaihdevuosiongelmat on pitkäaikaisia, naisen vaihdevuodet kestävät ehkä 7-10 vuotta. Selkäongelmat voivat olla hautaan asti.

Koronan jättämät jälkitaudit (joita suurimmalla osalla sairastaneista ei ole), paranevat yleensä, kesti siinä 1 tai 5 kuukautta.
(Tietysti otat sen pienen promillen joka nyt jostain syystä ei ole parantunut kevään koronasta)

M1es! Sä et ole mitään myönnytystä sanonut yli puoleen vuoteen koronasta. Mä sentään olen myöntänyt koronan vaarallisuudesta sen verran, että suojaudun yleensä näillä seuduilla ekana - ei itseni, vaan muiden takia.

Mä oon käsittäny että oot ainakin osittain aika älykäskin ihminen. Mutta tiedätkö, mikä on älykkyyden yks tunnusmerkki? Tarkastella asioita eri kanteilta. Semmoinen teksti on luettavuudeltaan tämmöistä "toisaalta....mutta taas toisaalta..."

Mä en ole kertaakaan törmänny kuin sokeaan median uskomiseen korona-asiassa.
Ymmärrätkö, miten paljon iltapäivälehdet vaikuttavat politiikkaan? Vaalien tuloksen voi nähdä otsikoista 1-2 kk ennen vaaleja. Koronasta ollaan myös hysterisoitu ihan liikaa. Mutta mitään et koskaan myönnä.
 
Sinähän alat muistuttaa noita "Voisko palstan mustat myöntää olleensa väärässä Trumpin suhteen"-vierailijoita. :ROFLMAO:

Minun korona-tietoni keväällä eivät olleet peräisin iltapäivälehdistä vaan ensimmäisistä tutkimustiedoista ja ulkomaisista lääketieteellisistä julkaisuista ja blogeista. Olin oikeassa tartuumistapojen ja maskien hyödyllisyyden suhteen. Tautitapausten kasvun suhteen esittämäni skenaariot olivat kevään osalta liian pahat - onneksi suomalaiset osaavat edes hieman käyttäytyä ja hallituskin ryhdistäytyi alun veivaamisen jälkeen. Nyt syksyllä on länsinaapurissa nähty, miten meilläkin voisi mennä echolaisilla "vain flunssa"-valinnoilla. Tänään 174 uutta kuollutta ja 5400 tautitapausta.

Huhtikuussa Ruotsissa "tyrmistyttiin" kahden professorin laatimaa ennustetta koronaviruksen aiheuttamista kuolemantapauksista. Biologi Uno Wennergrenin ja matemaatikkoi Tom Brittonin ennusteiden mukaan Ruotsissa kuolisi 10 000 – 20 000 ihmistä koronaan. No, tällä hetkellä kuolleita on kaikkiaan 7000. Kevään ennuste näyttää osuvan kohdalleen, nykyisellä tahdilla saadaan joulukuun aikana 3000-5000 kuollutta lisää. Tammikuussa kuolevuus toivottavasti lähtee laskuun rokotteiden ansiosta ja kokonaiskuolleisuus siis jäänee alle 20 000 henkeen. Haitat taloudelle ja ihmisten hyvinvoinnille ovat paria kertaluokkaa suuremmat kuin Suomessa.

Sinun ei tarvitse huolehtia siitä, vaikutanko älykkäältä. Minä tiedän ja se riittää.

Sekä sinä että @Lispetti olette omaksuneet USAn mallin mukaan koronan politisoitumisen ja siihen liittyvät salaliittoteoriat. Vaikka Trumpin talous- tai maahanmuuttopolitiikka tuntuisikin sinusta hyvältä, pitäisi silti nähdä, että hän ei ymmärrä epidemiologiasta mitään ja on koronan suhteen toiminut kuin ääliö - ja menetti sen seurauksena virkansa. Se on sitä toisaalta - toisaalta-ajattelua - ei koskaan pidä takertua mihinkään kuplaan vaan tarkistaa oma kantansa kuhunkin asiaan parhaan mahdollisen tiedon mukaan itsenäisesti.
 
Väitätkö etten mä ole katsonut tilastoja? :D
Koko ajanhan mä olen toitottanut tilastojen puolesta. Vaikken ole epidemiologi, niin osaan niitä lukea.

Ja koko ajan olen toitottanut vain yhtä asiaa: ainoastaan iäkkäiden eristämistä. Joku astmaatikko 15 v.nuori ei kuole koronaan, koska nuori ikä on suojaavin tekijä.

Mutta hei, yhden myöntämisen löysin tekstistäsi -mut niitä ei heru oma-aloitteisesti, eijei....
 
Väitätkö etten mä ole katsonut tilastoja?
Koko ajanhan mä olen toitottanut tilastojen puolesta. Vaikken ole epidemiologi, niin osaan niitä lukea.

Ja koko ajan olen toitottanut vain yhtä asiaa: ainoastaan iäkkäiden eristämistä. Joku astmaatikko 15 v.nuori ei kuole koronaan, koska nuori ikä on suojaavin tekijä.

Mutta hei, yhden myöntämisen löysin tekstistäsi -mut niitä ei heru oma-aloitteisesti, eijei....
Ei se tilastojen lukeminen auta, pitää ymmärtää mitä on eksponentiaalinen kasvu.

Ajat ovat sellaiset, että sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita. Pahoittelen näkösi puolesta.:(
 
Sinähän alat muistuttaa noita "Voisko palstan mustat myöntää olleensa väärässä Trumpin suhteen"-vierailijoita.

Minun korona-tietoni keväällä eivät olleet peräisin iltapäivälehdistä vaan ensimmäisistä tutkimustiedoista ja ulkomaisista lääketieteellisistä julkaisuista ja blogeista. Olin oikeassa tartuumistapojen ja maskien hyödyllisyyden suhteen. Tautitapausten kasvun suhteen esittämäni skenaariot olivat kevään osalta liian pahat - onneksi suomalaiset osaavat edes hieman käyttäytyä ja hallituskin ryhdistäytyi alun veivaamisen jälkeen. Nyt syksyllä on länsinaapurissa nähty, miten meilläkin voisi mennä echolaisilla "vain flunssa"-valinnoilla. Tänään 174 uutta kuollutta ja 5400 tautitapausta.

Huhtikuussa Ruotsissa "tyrmistyttiin" kahden professorin laatimaa ennustetta koronaviruksen aiheuttamista kuolemantapauksista. Biologi Uno Wennergrenin ja matemaatikkoi Tom Brittonin ennusteiden mukaan Ruotsissa kuolisi 10 000 – 20 000 ihmistä koronaan. No, tällä hetkellä kuolleita on kaikkiaan 7000. Kevään ennuste näyttää osuvan kohdalleen, nykyisellä tahdilla saadaan joulukuun aikana 3000-5000 kuollutta lisää. Tammikuussa kuolevuus toivottavasti lähtee laskuun rokotteiden ansiosta ja kokonaiskuolleisuus siis jäänee alle 20 000 henkeen. Haitat taloudelle ja ihmisten hyvinvoinnille ovat paria kertaluokkaa suuremmat kuin Suomessa.

Sinun ei tarvitse huolehtia siitä, vaikutanko älykkäältä. Minä tiedän ja se riittää.

Sekä sinä että @Lispetti olette omaksuneet USAn mallin mukaan koronan politisoitumisen ja siihen liittyvät salaliittoteoriat. Vaikka Trumpin talous- tai maahanmuuttopolitiikka tuntuisikin sinusta hyvältä, pitäisi silti nähdä, että hän ei ymmärrä epidemiologiasta mitään ja on koronan suhteen toiminut kuin ääliö - ja menetti sen seurauksena virkansa. Se on sitä toisaalta - toisaalta-ajattelua - ei koskaan pidä takertua mihinkään kuplaan vaan tarkistaa oma kantansa kuhunkin asiaan parhaan mahdollisen tiedon mukaan itsenäisesti.
Lähtikö nyt mopo käsistä?:unsure:

Kuka menetti virkansa?

Muuhun viestiin höpöhöpö. En ole maininnut missään, että Trump olisi hoitanut koronaa hyvin - ei juuri kukaan ole.
 
Yhteistyössä