Elämättömän elämän häpeä

Mä olen elämäni aikana työskennellyt melkein puoli vuotta ammatissa johon mulla on koulutus.

Olen myös ollut melkein viisitoista vuotta pois työmaailmasta.


Ihmenirputusta aapeeltä.

 

En ole tätä koskaan kieltänyt. En ole älykäs, mutta en myöskään täysi idiootti. Kyllä mä jonkun koulutuksen voisin hyväksytysti suorittaa. Edelleenkäön tämä ei ole se pointti vaan kokonaisvaltainen pettymys ja väsymys elämään, jota ei laastareilla paikata tai hitailla askelilla mahdollisesti parempaan tulevaisuuteen. Ei. Mä olen tuollaisten pienten etappien ulottumattomissa.

[ap]

Onko opiskelut tai työllistyminen vain laastari? Meille muille se ei ole sitä.

Sä lapat siihen suureen synkkyyden saaviin kaiken hyvänkin elämässä. Terveys on paskaa, luonto ja läheiset ihmiset on paskaa koska ei ole muijaa ja ei pitkää cv:tä.

Tuossa vähän matkan päässä asuu ikisinkku-vanhus, on yrittäny saada puolisoa mut ei oo onnistunut. Silti se tulee kyläläisten yhteisiin juttuihin ja kukaan ei sitä oo koskaan haukkunu. Se on tykätympi kuin moni perheellinen.

Tai koko kylän arvostetuin henkilö oli eräs, joka sai puolison vasta 50-vuotiaana. Kaikki melkein pelkäsi häntä, arvostus oli huipussaan.

(En sano sukupuolia koska joku voi tunnistaa tuon jälkimmäisen)

Sä tarvitset terapiaa. Pitkää sellaista. Tuo sun keissi on terapeutin heiniä, et pärjää oman tukesi voimin. Tarttet ihmistä joka nostaa sut sieltä pakastimesta.

 

Aika monta sivua ja kuukautta sitten suosittelin sulle kirjaa

Jaakko Alasaarela Sinä pystyt

Oletko jo lukenut sen?

Kirjasuosituksia on kiva saada. Tarkistin, oli mulla tuokin listalla. Laitoin sen kirjastosta varaukseen.

[ap]

 

Tunnustat, että sinulla olisi mahdollisuuksia, mutta et halua kuitenkaan käyttää niitä mahdollisuuksia hyväksesi, koska et ole ennenkään käyttänyt.

Mitään nopeita askelia ei ole minkään ikäisille ihmisille tarjolla, jos ei nyt puhuta jostain lottovoitoista.

Niin. Tai olen mä ennen käyttänyt tai yrittänyt käyttää. Olen vain ne kaikki mokannut tai omaa tyhmyyttäni luovuttanut. Mä rakentaisin tässä iässä kaikkea tyhjän päälle, hataralle pohjalle. Alottaisin alusta, 20 vuotta liian myöhässä. On helpompi ottaa hidas askel, jos on aikaa tai jos on askelia jo takana.

[ap]

 

Niin. Tai olen mä ennen käyttänyt tai yrittänyt käyttää. Olen vain ne kaikki mokannut tai omaa tyhmyyttäni luovuttanut. Mä rakentaisin tässä iässä kaikkea tyhjän päälle, hataralle pohjalle. Alottaisin alusta, 20 vuotta liian myöhässä. On helpompi ottaa hidas askel, jos on aikaa tai jos on askelia jo takana.

[ap]

En usko, että olet yrittänyt kovinkaan pontevasti edes silloin nuorempana. Muutoin olisit nimittäin onnistunut. Eli ei vain olisi niin, että jo siinä iässä koit rakentavasi asioita tyhjän päälle ja hataralle pohjalle.

 

Ihmenirputusta aapeeltä.

Tätähän tämä ketju on ollut alusta asti. Valitan paskaa elämääni johon ainoa syypää olen minä itse.

Onneksi kukaan ei pakota tätä lukemaan.

[ap]

 

Onko opiskelut tai työllistyminen vain laastari? Meille muille se ei ole sitä.

Sä lapat siihen suureen synkkyyden saaviin kaiken hyvänkin elämässä. Terveys on paskaa, luonto ja läheiset ihmiset on paskaa koska ei ole muijaa ja ei pitkää cv:tä.

Tuossa vähän matkan päässä asuu ikisinkku-vanhus, on yrittäny saada puolisoa mut ei oo onnistunut. Silti se tulee kyläläisten yhteisiin juttuihin ja kukaan ei sitä oo koskaan haukkunu. Se on tykätympi kuin moni perheellinen.

Tai koko kylän arvostetuin henkilö oli eräs, joka sai puolison vasta 50-vuotiaana. Kaikki melkein pelkäsi häntä, arvostus oli huipussaan.

(En sano sukupuolia koska joku voi tunnistaa tuon jälkimmäisen)

Sä tarvitset terapiaa. Pitkää sellaista. Tuo sun keissi on terapeutin heiniä, et pärjää oman tukesi voimin. Tarttet ihmistä joka nostaa sut sieltä pakastimesta.

Tähän alkuun mun on pakko sanoa, että vaikka arvostan sitä, että olet mun kanssa keskustellut ketjun alusta asti niin en arvosta sitä, että mun ongelmat ovat turhia tai jotenkin vähättelyn arvoisia. Mä olen kärsinyt näistä valintojeni seurauksista vuosikymmeniä, olen kokenyt terveysongelmia, jotka ovat lamauttaneet mut vuosikausiksi ja koen syvää henkistä tuskaa joka ikinen päivä. Oli näiden ongelmien syy mikä tahansa niin ne ovat kaikki konkreettisia juttuja, jotka vaikuttavat mun hyvinvointiini ja tekevät arjestani vähemmän mukavaa. Ne eivät ole keksittyjä ongelmia, jotka voisi käden heilautuksella ohittaa.

Ei muakaan usein haukuta. Sä vain haluat pakottaa tota omaa kuvitelmaasi mun sanomisista.

Terapia on vain puhetta. Poistuessani sieltä huoneesta tilanteeni on edelleen sama.

[ap]

 

En usko, että olet yrittänyt kovinkaan pontevasti edes silloin nuorempana. Muutoin olisit nimittäin onnistunut. Eli ei vain olisi niin, että jo siinä iässä koit rakentavasi asioita tyhjän päälle ja hataralle pohjalle.

Okei. Eli kaikki yksinäiset, rakkaudessa pettyneet ja työelämän syrjimät ovat noissa tilanteissa vain, koska eivät yrittäneet tarpeeksi? Kiva tietää. Toivottavasti kerrot tämän kaikille muillekin joilla on vaikeaa elämässä.

[ap]

 

Okei. Eli kaikki yksinäiset, rakkaudessa pettyneet ja työelämän syrjimät ovat noissa tilanteissa vain, koska eivät yrittäneet tarpeeksi? Kiva tietää. Toivottavasti kerrot tämän kaikille muillekin joilla on vaikeaa elämässä.

[ap]

Vääristelet ja liioittelet.

Mutta fakta on, että sinulla on iso rivi noita asioita (opiskelu, työelämä, parisuhde) joissa olisit ilmeisesti halunnut onnistua, mutta et ole onnistunut. Siitä huolimatta, että esimerkiksi siinä opiskelussa on kynnys todella alhaalla, ja kun on opiskellut niin eipä se työelämäänkään pääsy mikään Mount Everestin valloitus ole sen jälkeen, paitsi jos alan valinta on mennyt täysin pieleen eli ei ole miettinyt työllistymisjuttuja ennen alan valintaa.

Eli voi sanoa, että jos olisit oikeasti yrittänyt, niin sinulla olisi osa niistä asioista saavutettuina. Ihan turha on vääntää tätä hommaa miksikään syrjimiskysymykseksi, koska ihan itsensäkin voi työllistää jos halua on.

Jotkut menevät vaikka läpi harmaan kiven, ja jotkut taas jäävät makaamaan ja sanovat olevansa luusereita ja että on turha yrittää koska ei voi olla varma mistään.

 

Vääristelet ja liioittelet.

Mutta fakta on, että sinulla on iso rivi noita asioita (opiskelu, työelämä, parisuhde) joissa olisit ilmeisesti halunnut onnistua, mutta et ole onnistunut. Siitä huolimatta, että esimerkiksi siinä opiskelussa on kynnys todella alhaalla, ja kun on opiskellut niin eipä se työelämäänkään pääsy mikään Mount Everestin valloitus ole sen jälkeen, paitsi jos alan valinta on mennyt täysin pieleen eli ei ole miettinyt työllistymisjuttuja ennen alan valintaa.

Eli voi sanoa, että jos olisit oikeasti yrittänyt, niin sinulla olisi osa niistä asioista saavutettuina. Ihan turha on vääntää tätä hommaa miksikään syrjimiskysymykseksi, koska ihan itsensäkin voi työllistää jos halua on.

Jotkut menevät vaikka läpi harmaan kiven, ja jotkut taas jäävät makaamaan ja sanovat olevansa luusereita ja että on turha yrittää koska ei voi olla varma mistään.

Mä olen aina sanonut, että ongelmiini on yksi syyllinen ja se olen minä. En ole syyttänyt muita tai pitänyt maailmaa mulle tilivelvollisena. Ja mitä sitten, jos olisin voinut tehdä jotain toisin? Se aika on mennyt. Sinne en enää pääse virheitäni korjaamaan. Mutta hienoa vähättelyä kuitenkin niitä satoja tuhansia työttömiä ja yksinäisiä kohtaan jota tästä maasta löytyy.

Tässä maassa on siis todella paljon luusereita, jotka ovat itse luuseriudellaan tilanteensa aiheuttaneet. Valitettavasti emme voi kaikki olla kaltaisiasi vahvoja, osaavia ja täydellisiä ihmisiä.

[ap]

 

Mä olen aina sanonut, että ongelmiini on yksi syyllinen ja se olen minä. En ole syyttänyt muita tai pitänyt maailmaa mulle tilivelvollisena. Ja mitä sitten, jos olisin voinut tehdä jotain toisin? Se aika on mennyt. Sinne en enää pääse virheitäni korjaamaan. Mutta hienoa vähättelyä kuitenkin niitä satoja tuhansia työttömiä ja yksinäisiä kohtaan jota tästä maasta löytyy.

Tässä maassa on siis todella paljon luusereita, jotka ovat itse luuseriudellaan tilanteensa aiheuttaneet. Valitettavasti emme voi kaikki olla kaltaisiasi vahvoja, osaavia ja täydellisiä ihmisiä.

[ap]

Todella paljon? Aiemmin kerroit, että olet poikkeusyksilö.

 

Todella paljon? Aiemmin kerroit, että olet poikkeusyksilö.

Todella paljon yksinäisiä. Todella paljon työttömiä. Todella paljon alikouluttautuneita.

Harvassa ovat seksuaalisesti kokemattomat, kouluttamattomat, lähes koko ikänsä työttömänä olleet keski-ikäiset. Monella puuttuu joku ja se on valitettavaa. Onneksi heillä on yleensä jotain muuta, josta voivat löytää voimaa hankaliin hetkiin.

[ap]

 

Sä olet jotenki rakastunut tuohon "vaikka saisin nyt tän ikäisenä kuun taivaalta, olisin luuseri ja se 20 vuotta tuli kuitenki hukattua jne".

Tuo ajatus estää sua ottamasta iloa elämääsi, tai järkkäilemään asioita jotka vois tuoda iloa.
No. Itsensä vihaaminen on tietty turvallinen, nöyrä tie. Itseviha ottaa aina vastaan sut. Pakastin on turvapaikka.

Mutta ei ihmiset mieti jälkikäteen usein kurjia vuosiaan, jos elämä on kääntynyt parempaan. Se uusi elämä pitää kaiken lisäksi kiireisempänä, joten ei siinä ehdi edes menneitä miettiä.
Jos sä saat vaikka 5 vuodessa ammatin ja pätkätöitä, ei se ole liian myöhään. Sulla on silti vielä n.20-25 vuotta työikää jäljellä.

Mene lisäksi vapaaehtoistyöhön, mäkin oon/oon ollu siinä. Se jos mikä ei ole turhaa.

 

Todella paljon yksinäisiä. Todella paljon työttömiä. Todella paljon alikouluttautuneita.

Harvassa ovat seksuaalisesti kokemattomat, kouluttamattomat, lähes koko ikänsä työttömänä olleet keski-ikäiset. Monella puuttuu joku ja se on valitettavaa. Onneksi heillä on yleensä jotain muuta, josta voivat löytää voimaa hankaliin hetkiin.

[ap]

Mutta sinulla ei siis ole, vaikka olet aina yrittänyt kaikkesi?

 

Mutta sinulla ei siis ole, vaikka olet aina yrittänyt kaikkesi?

No justhan se sano et miksi edes yrittää kun onnistumisesta ei ole takeita?. Mielummin tyytyy samaan jolloin onnistumis prosentti on ainakin se nolla?. Sinällään jännää kun yrittämisellä voisi saada vaikka sen 1 prosentin lisää nollan sijaan?.

 

Sä olet jotenki rakastunut tuohon "vaikka saisin nyt tän ikäisenä kuun taivaalta, olisin luuseri ja se 20 vuotta tuli kuitenki hukattua jne".

Tuo ajatus estää sua ottamasta iloa elämääsi, tai järkkäilemään asioita jotka vois tuoda iloa.
No. Itsensä vihaaminen on tietty turvallinen, nöyrä tie. Itseviha ottaa aina vastaan sut. Pakastin on turvapaikka.

Mutta ei ihmiset mieti jälkikäteen usein kurjia vuosiaan, jos elämä on kääntynyt parempaan. Se uusi elämä pitää kaiken lisäksi kiireisempänä, joten ei siinä ehdi edes menneitä miettiä.
Jos sä saat vaikka 5 vuodessa ammatin ja pätkätöitä, ei se ole liian myöhään. Sulla on silti vielä n.20-25 vuotta työikää jäljellä.

Mene lisäksi vapaaehtoistyöhön, mäkin oon/oon ollu siinä. Se jos mikä ei ole turhaa.

En mä ole siihen rakastunut. Jos voisin unohtaa menneisyyteni tai muuttaa ajatteluni painamalla nappia niin painaisin sitä heti. Painaisin sitä sata kertaa tai niin kauan, että peukaloni olisi verillä.

Sanoin tuolla jo aikaisemmin, että jos viiden vuoden päästä olisin vaikka vakityössä ja mulla olisi hyvä suhde mukavaan naiseen ja olisin terve niin en muuta voisi toivoa. Mutta entä jos ei olekaan? Saanko sitten luovuttaa?

[ap]

 

Mutta sinulla ei siis ole, vaikka olet aina yrittänyt kaikkesi?

En ole yrittänyt kaikkeani. Tätä aina meille poikkeaville tai epäonnistuneille toitotetaan: et saa tuntea pettymystä, jos et ole yrittänyt kaikkeasi. Se on paskaa. Ne ihmiset, jotka ovat yrittäneet kaikkensa, jotta saavuttavat edes keskinkertaisen elämän ovat harvassa. Miksi meidän luusereiden pitää jatkuvasti yrittää kaikkemme, jotta saamme edes jotain, jos tätä ei vaadita oikeastaan yhdeltäkään ns. normaalilta ihmiseltä?

[ap]

 

En ole yrittänyt kaikkeani. Tätä aina meille poikkeaville tai epäonnistuneille toitotetaan: et saa tuntea pettymystä, jos et ole yrittänyt kaikkeasi. Se on paskaa. Ne ihmiset, jotka ovat yrittäneet kaikkensa, jotta saavuttavat edes keskinkertaisen elämän ovat harvassa. Miksi meidän luusereiden pitää jatkuvasti yrittää kaikkemme, jotta saamme edes jotain, jos tätä ei vaadita oikeastaan yhdeltäkään ns. normaalilta ihmiseltä?

[ap]

Mitään valtavaa vikaa sinussa ei taida olla esimerkiksi terveydellisesti. Joten vaikea on tehdä muuta johtopäätöstä kuin se, että olet yrittänyt huomattavasti vähemmän kuin keskivertoihminen. Ja joku syy siihen on, että miksi et ole yrittänyt enempää.

 

En mä ole siihen rakastunut. Jos voisin unohtaa menneisyyteni tai muuttaa ajatteluni painamalla nappia niin painaisin sitä heti. Painaisin sitä sata kertaa tai niin kauan, että peukaloni olisi verillä.

Sanoin tuolla jo aikaisemmin, että jos viiden vuoden päästä olisin vaikka vakityössä ja mulla olisi hyvä suhde mukavaan naiseen ja olisin terve niin en muuta voisi toivoa. Mutta entä jos ei olekaan? Saanko sitten luovuttaa?

[ap]

Miksi haluat luovuttaa? Tuottaako se jotain tyydytystä sinulle, että luovutat sen sijaan, että pyrkisit parantamaan elämääsi pieni askel kerrallaan eli jokaisesta askeleesta hyötyen (kuten ihmiset yleensä tekevät)?

 

Mitään valtavaa vikaa sinussa ei taida olla esimerkiksi terveydellisesti. Joten vaikea on tehdä muuta johtopäätöstä kuin se, että olet yrittänyt huomattavasti vähemmän kuin keskivertoihminen. Ja joku syy siihen on, että miksi et ole yrittänyt enempää.

Voin mä mun sairaskertomukset tänne laittaa. Niitä on paljon. En käytä niitä tekosyynä, mutta sanon vain, että ne ovat olleet eri vaiheissa elämääni todella vaikeita paikkoja. Ja ovat edelleen.

Olen tietyn kohdan saavutettuani yrittänyt vähemmän. Ja siihen on kyllä ihan syy.

[ap]

 

Miksi haluat luovuttaa? Tuottaako se jotain tyydytystä sinulle, että luovutat sen sijaan, että pyrkisit parantamaan elämääsi pieni askel kerrallaan eli jokaisesta askeleesta hyötyen (kuten ihmiset yleensä tekevät)?

Varmaan niitä syitä löytyy lukemalla tätä ketjua taaksepäin. Perimmäisesti mä haluan luovuttaa, koska en usko ikinä pääseväni tilanteeseen, jossa voisin olla onnellinen tai tyytyväinen elämääni. Sellainen elämä ei ole mukavaa mulle tai reilua ketään muutakaan kohtaan. Mä voisin yrittää parantaa askel askeleelta, jos olisin 20 vuotta nuorempi. Nyt en enää halua edetä hitaasti pitkältä takamatkalta. Tätä ei ole pakko ymmärtää ja tuskin kukaan normaalia elämää elännyt edes pystyy ymmärtämään, mutta tämä on mun valinta ja syy.

[ap]

 

En mä ole siihen rakastunut. Jos voisin unohtaa menneisyyteni tai muuttaa ajatteluni painamalla nappia niin painaisin sitä heti. Painaisin sitä sata kertaa tai niin kauan, että peukaloni olisi verillä.

Sanoin tuolla jo aikaisemmin, että jos viiden vuoden päästä olisin vaikka vakityössä ja mulla olisi hyvä suhde mukavaan naiseen ja olisin terve niin en muuta voisi toivoa. Mutta entä jos ei olekaan? Saanko sitten luovuttaa?

[ap]

Älä
laita
tuollaisia
meriitti-etappeja.

Koska: ei niitä ole luvattu kellekään.

Mä luettelisin sulle tämmösen paketin.

-4-5 vuoden sisään valmistut johonki hyvin työllistävään ammattiin
-> satsaat opiskeluaikaan, eli yrität tutustua opiskelukavereihin.
-Joka harjoittelupaikassa oot suu messingillä ja lipilipi ja teet mitä käsketään
- otat todella ison haarukan työllistymisen suhteen maantieteellisesti. Oot valmis lyhyihin 1-2 päivän pätkiin ensteks.
Maaseutukunnat on huippuja: voi olla suosittukin ala, johon ei ole hakijoita, tai ottavat yli 50-vuotiaan, jos tää on ahkera. Jos kaupungista joudut ajamaan vaikka 50 km päivittäin landelle, se ei ole paljon.
(Ja heti kun saat töitä jostain pöndeltä, hommaat autolainan ja auton, jos sulla on ajokortti).
Maaseutukunnassa on sekin hyvä puoli, että jos sössit, niin kaikki sun virheet ei kantaudu juoruina pitkin sun asuinkuntaa, jos asut kaupungissa.
Toki: monet innostuu muuttamaankin maalle, sekin vaara on olemassa. Maalla ON ihanaa.

-Satsaat seuraavaksi työkavereihin. Meet jokaiseen illanistujaiseen ja tyky-iltaan. Jos löytyy mukava miespuolinen kollega, voit sen kanssa suunnitella vapaa-ajan touhuja. Eräjormailusta tietokoneiden kans pelaamiseen.

Sit ei kovin kristillinen neuvo:
- työkaverit on myös kätevä tapa päästä viihteelle, viimestään firman pikkujouluissa pääset lääppimään baarissa jotain kännistä muidua. Koska sä tarttet ns.jään särkemistä sun omassa itsessäsi.
-kollegan kans voi käydä myös viihteellä, jossa aina joku mukava Liisa-Kerttuli on mahdollista kohdata.

-samalla pidät yhteyttä sukulaisiisi. He ovat tärkeitä!
-samalla käyt terapiassa. Oikeasti joskus semmoinen pitkä terapiasuhde on kullan kallis. Ihana, lämmin, tsemppaava ja aina sinuun uskova terapeutti.
-samalla otat luontoelämysten keräämisen tavoitteeksi: valokuvaus, makkaran paisto jne.
-yks tapa haudata murheensa on juoksuharrastus, jos terveys kestää. Ja jos ei kestä, niin kävelyharrastus. Lataat jonku sport trackerin tms.

 

Ja siis oikeesti, tänne palstalle kirjoittaa monenlaisia sekopäitä. Sä kirjoitat fiksusti ja sivistyneesti. Mä uskon, että susta on moneen.

Tää ei liity mihinkään: Mitäs jos rekkautuisit ja tulisit höpöttämään meidän kans tuonne Ketjuun?
Mitään jokapäiväistä "olen muuten edelleen luuseri"-juttua me ei kuunneltais ihan joka päivä koska välillä on päästävä sieltä omasta navasta pois, mut höpöteltäis kaikkea maan ja taivaan väliltä. (Ja välillä saat kirjoittaa sielläkin "olen muuten vieläki luuseri". Ei mekään mitään ikuisia onnistujia olla)

 

Älä
laita
tuollaisia
meriitti-etappeja.

Koska: ei niitä ole luvattu kellekään.

Mä luettelisin sulle tämmösen paketin.

-4-5 vuoden sisään valmistut johonki hyvin työllistävään ammattiin
-> satsaat opiskeluaikaan, eli yrität tutustua opiskelukavereihin.
-Joka harjoittelupaikassa oot suu messingillä ja lipilipi ja teet mitä käsketään
- otat todella ison haarukan työllistymisen suhteen maantieteellisesti. Oot valmis lyhyihin 1-2 päivän pätkiin ensteks.
Maaseutukunnat on huippuja: voi olla suosittukin ala, johon ei ole hakijoita, tai ottavat yli 50-vuotiaan, jos tää on ahkera. Jos kaupungista joudut ajamaan vaikka 50 km päivittäin landelle, se ei ole paljon.
(Ja heti kun saat töitä jostain pöndeltä, hommaat autolainan ja auton, jos sulla on ajokortti).
Maaseutukunnassa on sekin hyvä puoli, että jos sössit, niin kaikki sun virheet ei kantaudu juoruina pitkin sun asuinkuntaa, jos asut kaupungissa.
Toki: monet innostuu muuttamaankin maalle, sekin vaara on olemassa. Maalla ON ihanaa.

-Satsaat seuraavaksi työkavereihin. Meet jokaiseen illanistujaiseen ja tyky-iltaan. Jos löytyy mukava miespuolinen kollega, voit sen kanssa suunnitella vapaa-ajan touhuja. Eräjormailusta tietokoneiden kans pelaamiseen.

Sit ei kovin kristillinen neuvo:
- työkaverit on myös kätevä tapa päästä viihteelle, viimestään firman pikkujouluissa pääset lääppimään baarissa jotain kännistä muidua. Koska sä tarttet ns.jään särkemistä sun omassa itsessäsi.
-kollegan kans voi käydä myös viihteellä, jossa aina joku mukava Liisa-Kerttuli on mahdollista kohdata.

-samalla pidät yhteyttä sukulaisiisi. He ovat tärkeitä!
-samalla käyt terapiassa. Oikeasti joskus semmoinen pitkä terapiasuhde on kullan kallis. Ihana, lämmin, tsemppaava ja aina sinuun uskova terapeutti.
-samalla otat luontoelämysten keräämisen tavoitteeksi: valokuvaus, makkaran paisto jne.

Kiva että loit mulle tämmöisen suunnitelman. Se voisi toimia, jos kaikki tuo toiminta ei olisi vastoin perusluonnettani. Oikein nauratti mielikuva itsestäni "lääppimässä kännistä muidua".

Ja edelleen kysyn: jos toteutan tuon kaikki ja silti olen samassa tilanteessa niin saanko sitten hypätä sillalta?

[ap]

 

Ja siis oikeesti, tänne palstalle kirjoittaa monenlaisia sekopäitä. Sä kirjoitat fiksusti ja sivistyneesti. Mä uskon, että susta on moneen.

Tää ei liity mihinkään: Mitäs jos rekkautuisit ja tulisit höpöttämään meidän kans tuonne Ketjuun?
Mitään jokapäiväistä "olen muuten edelleen luuseri"-juttua me ei kuunneltais ihan joka päivä koska välillä on päästävä sieltä omasta navasta pois, mut höpöteltäis kaikkea maan ja taivaan väliltä. (Ja välillä saat kirjoittaa sielläkin "olen muuten vieläki luuseri". Ei mekään mitään ikuisia onnistujia olla)

Sivistykseni on vanhempieni ansiota. He korostivat sitä mikä on tärkeätä ja ohjasivat mut tähän suuntaan. Valitettavasti vain olen heidän työnsä pettänyt ja nyt he häpeävät poikaansa joka päivä.

Ai tohon pitkään ketjuun? Tuntisin itseni liian ulkopuoliseksi.

[ap]