Ihan uteliaisuuttani katsoin joskus kehitysvammaisten omaa Me Itse ry - yhdistystä, jossa vaatimuksina oli mm. pakkoehkäisystä luopuminen ja oikeudesta perhe-elämään. Nämä ovat juuri samanlaisia kuin naisasianaiset käytökseltään: oikeuksia lisää, muttei velvollisuuksia. Tosin sillä erotuksella, että kehitysvammaisten mokista hoitajat tai joku muu asianomainen ottaa vastuun, jos jokin meni pieleen.
Kehitysvammaisilla on myös tunnepuolen taidotkin heikot. Miten kuvittelette ihmisen, joka on papereilla aikuinen mutta henkinen ikä on 6 vuotta, pärjäävän vanhempana, jos tunnetaidot ovat pienen lapsen tasolla kiukutteluineen ja raivokohtauksineen. Minulle tulee tästä mieleen eräs lähellä 30 vuoden ikää oleva kehitysvammainen, jonka vamma on lievä, muttei hän tulisi edes tuen avullakaan oppimaan vanhemmuuden taitoja. Hän saa helposti lapsenomaisia raivareita, jos ei saa esim. tietyn väristä pelinappulaa.
Nykyäänhän on valloillaan kehitysvammaisten itsemääräämisoikeus kaikilla osa-alueilla ja oikeus itsenäiseen elämään. Leikitään, että kehitysvammainen on täysin kykenevä pärjäämään siinä missä muutkin. Tämähän on tuonut vaikeuksia hoitohenkilökunnalle tai muille kehitysvammaisten kanssa työskenteleville ihmisille, kun ei saa rajoittaa sipsien syömistä, vaikka olisi diabetes, tai ei saa eristää väkivaltaisesti käyttäytyvää kehitysvammaista. Imo menee turvallisuuden ja terveydenkin edelle.
Hyvä se on tulla vaatimaan kehitysvammaisille oikeuksia ja etenkin itsemäääräämisoikeutta, jos ei edes tunne lähipiiristään kehitysvammaista ihmistä. Omaisethan tästä oli kaikista eniten riemuissaan, mutta myöhemmin sitten ovat olleet raivoissaan, kun vieraat ukot tulevat panemaan heidän keharityttöään eikä niitä häädetä pois. Tai sitten koti on paskainen, minkä vanhemmat siivoavat tai hyvän rahatilanteen salliessa tilataan siivousfirma siivoomaan. Vanhemmat saivat, mitä tilasivat: itsenäistä elämää, jolloin oletetaan lapsen tekevän kotiaskareet omatoimisesti ja ottamaan vastuuta itsestään.