Onneksi persut on vastuullisia

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Tökeröä joo, tyhmä virhe persulta. Heidän just pitöisi olla tarkkana näiden "pikkujuttujen" kanssa. Taksikortilla Jussina ajelut ja muu on just sellaista joka kansaa vituttaa, joten populistien ei soisi tällaista virhettä tekevän.

Parhaat populistit tekee pikkujutut oikein, lahjoittavat vielä vähän palkasta johonkin hyvään tarkoitukseen. Sitten isoissa asioissa voidaan olla pihalla kuin lumiukot, mutta kansa tykkää kun ei mokailla.

Persut eivät ole kauhean hyvin töhän pystyneet. Liikaa tämmöstä mokailua heillä. Varmaan osittain siksi, että aika paljon alkomahoolia kuluu tolla porukalla.
 
vierailija
Luitko juttua?
Jos luit, ymmärsitkö?
Luin ja ymmärsin. Packalén ei tuntenut itseään sairaaksi eikä sen takia osannut arvioida milloin oireet edes alkoivat. Luonnollisesti meni sen takia töihin. Sitten kun sai tiedon positiivisesta testituloksesta, lähti kotiin. Käytti maskia siinä välissä ihmisten ilmoilla liikkuessaan kuten asiaan kuuluu kun on ollut tilaisuudessa, jossa joku on ollut sairas.

Ja tuon oikeaoppisen ja ennen kaikkea vastuullisen käytöksen jälkeen ap vihjaa, että ei olisi käyttäydytty vastuullisesti. Eli ap:n mukaan ilmeisesti jokaisen ihmisen on oltava eristyksissä, vaikka ei olisi oireitakaan. Ja ei, "pieni nenävuoto" ei ole oire lokakuussa syystuulten tuivertaessa ja lämpötilan ollessa alle 10 celsiusastetta.
 
Hän kertoi haastattelussa oireiden alkaneen ke tai jo aiemmin, oli silti ke töissä ja vielä to menossa.
Mikä siinä on vastuullista? Ohjeistus on et pienistäkin oireista jäädään kotiin.
 
Ei toteudu käytännössä suurimmalla osalla työpaikoista, kyllä niiskuttelijat töihin menee jos ei saa palkallisesti olla pois, kun koronatestiinkään ei noin pienestä pääse. Ja palkatta joutuisi tuloksia odottamaan myös vaikka pääsisi. Valitettavasti tän takia korona leviääkin
 
Meni kuitenkin testiin ja testin jälkeen ei mennä takaisin töihin kuin vasta sitten kun tulos tulee
 
vierailija
Ei toteudu käytännössä suurimmalla osalla työpaikoista, kyllä niiskuttelijat töihin menee jos ei saa palkallisesti olla pois, kun koronatestiinkään ei noin pienestä pääse. Ja palkatta joutuisi tuloksia odottamaan myös vaikka pääsisi. Valitettavasti tän takia korona leviääkin
kyllä toteutuu, vain ne jotka kuvittelee olevansa korvaamattomia, tai oikeutettuja mennä tartuttaa muita lähtevät töihin, siitähän tässä ketjussa just kyse onkin.
 
vierailija
Hän kertoi haastattelussa oireiden alkaneen ke tai jo aiemmin, oli silti ke töissä ja vielä to menossa.
Mikä siinä on vastuullista? Ohjeistus on et pienistäkin oireista jäädään kotiin.
Joka toisella ihmisellä nenä vuotaa näinä aikoina. "Jos en tietäisi, että minulla on korona, niin en varsinaisesti pitäisi itseäni sairaana, Packalén kuvaili vointiaan STT:lle." Toisin sanoen hän ei tuntenut itseään sairaaksi mennessään töihin. Hän alkoi kelailla asiaa sen jälkeen kun sai tietää positiivisesta tuloksesta ja alkoi sitten ajatella, että ehkä on saattanut olla tai ei olla oireita. Yhtä hyvin olisi voinut olla kyse huonosti nukutusta yöstä ja väsymyksestä. Testiin hän meni koska tiesi olleensa yksityistilaisuudessa, jossa tartunta on voinut tulla. Ei siis sen takia, että olisi havainnut oireita ja päätellyt testin olevan paikallaan. Ja maskia piti koko ajan. Eli vastuullista toimintaa alusta loppuun. Toisin kuin pääministerillä, joka päätti lintsata töistä koska voi. Ilman oireita tai oikeaa altistumistakaan.
 
Turhaan puolustelet häntä. Hän tiesi altistuneensa, eihän muuten olisi koko testiin mennyt mutta töihin meni silti.
 
Onhan se tietenkin, jos persuja yleistetään negatiivisessa valossa. Nämä ovat vähän sellaisia tapauskohtaisia juttuja.
En oikein pysy kärryillä, että saako niin tehdä vai ei.

Toki olen samaa mieltä siitä, että Pacalenin olisi ollut järkevä jäädä kotiin.
Ymmärrän tosin sen, miten hullulta välillä tuntuu jäädä kotiin esim. siksi, että kurkku kivisti hetken aamulla ja maha vähän mylläsi. Ainakin minusta tuntuu sille, että "lintsaan", vaikka olenkin kotona lääkärin määräyksestä.
 
Yhteistyössä