Oletteko koronahysteerikot nyt tyytyväisiä, kun testausrumbassa suurin osa onkin flunssaa?

vierailija
Covidiootti tarkoittaa ihmistä, joka levittää tahallaan tai tahattomasti COVID-19 -virusta. Hän ei välitä ohjeistuksista taudin hillintään liittyen. Covidiootit pitkittävät maamme poikkeusoloja ja heitä voi kutsua myös vapaamatkustajiksi.
Osa ihmisistä elää ja toimii kuten ennenkin. He eivät välitä rajoituksista, vaan käyvät kaupoissa, ystävillä ja kulkevat yleisillä paikoilla. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan yliopistonlehtori Leena Paakkari ja Orkan Okan kirjoittavat arvostetussa The Lancet Public Health -lehdessä niin kutsutuista ”friiraidereista” eli vapaamatkustajista, jotka eivät juuri välitä annetuista ohjeistuksista koronavirusepidemian ehkäisemiseksi.

Vapaamatkustajat jättävät tietoisesti huomioimatta kansalliset suositukset pandemian leviämisen estämiseksi, koska he arvioivat henkilökohtaisen riskin pieneksi tai arvostavat jotain muuta asiaa enemmän. He esimerkiksi kokoontuvat isoissa ryhmissä välittämättä kehotteista rajoittaa fyysisiä kontakteja, koska ’jos he saavat tartunnan, he saavat tartunnan’. Kyse on tahtotilasta, mutta myös muun muassa osaamisen riittävyydestä reagoida annettuihin velvoitteisiin.
Sen lisäksi, että pitää tietää, miten kädet pestään oikein tai mistä löytyy luotettavaa koronavirukseen liittyvää informaatiota, niin pitää pystyä arvioimaan oman toiminnan vaikutuksia muihin ihmisiin ja osallistumaan yhteisen hyvän rakentamiseen. Vaaditaan riittävää ja monipuolista terveyden lukutaitoa. Nopeasti levinnyt koronaviruspandemia osoitti, että ihmisten terveyden lukutaidon taso on aliarvioitu ongelma, kun odotetaan nopeita muutoksia arjen toimintatapoihin, Paakkari sanoo.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es
vierailija
pitää pystyä arvioimaan oman toiminnan vaikutuksia muihin ihmisiin ja osallistumaan yhteisen hyvän rakentamiseen. Vaaditaan riittävää ja monipuolista terveyden lukutaitoa. Nopeasti levinnyt koronaviruspandemia osoitti, että ihmisten terveyden lukutaidon taso on aliarvioitu ongelma
 
vierailija
Joni sai koronaviruksen keväällä ja kärsii yhä kipukohtauksista – sadat suomalaiset sairastuneet vetoavat nyt päättäjiin: "En olisi uskonut maaliskuussa, että vielä elokuussa olen kipeänä"
Hieman yli 400 ihmistä Suomessa on allekirjoittanut vetoomuksen, jonka mukaan koronaviruksen lääketieteellistä ja taloudellista tutkimusta pitäisi lisätä. Vetoomuksen allekirjoittaneet ovat kärsineet koronaviruksen vaikutuksista huomattavan pitkään.

Maaliskussa koronavirukseen sairastunut Joni Savolainen, 34, tuntee edelleen päivittäin joka puolella kehoaan koronaviruksesta aiheutuneita oireita.
– Keuhko-ongelmia, lihas- ja nivelkipuja, lihasnykimistä ja erilaisia sähkömäisiä iskuja esimerkiksi ohimoon, jalkoihin ja reisiin. Erilaisia kovia kipukohtauksia on esimerkiksi pohkeissa ja reisissä, Savolainen luettelee.

Savolainen on vetoomuksen päävetäjä. Hänen mukaansa vetoomus on tänään lähetetty sähköpostitse kaikille kansanedustajille, monelle lääkärille, sairaanhoitopiirien johtajille ja avainhenkilöille ministeriöihin.
Tavoitteena on saada päättäjät antamaan nopealla aikataululla lisää tutkimusrahaa eri sairaanhoitopiirille. Valtion tulisi rahoittaa tutkimukset.
– Haluamme herätellä päättäjiä huomaamaan, että tämä ei ole mikään perusflunssa, vaan koronaviruksesta paraneminen kestää hyvin pitkään. Vetoomus lähetettiin, jotta pääsisimme tutkimuksiin selvittämään, miten meidät saataisiin kuntoon.
Savolainen kaipaa myös vertaistukiryhmää sairastuneille.
– Lääkäristä ei ole saanut tukea. Hirveästi on ollut vähättelyä terveyskeskuksissa.
Taloudellista tukea?
Monelle vetoomuksen allekirjoittaneelle koronavirukseen sairastuminen on aiheuttanut myös ison taloudellisen loven.
– Suurin osa meistä koronaviruksen pitkäaikaista muotoa sairastavista oli ennen sairastumista perusterveitä, eikä mitään perussairauksia ollut. Silti suurin osa meistä sairastaa vielä 150 päivän jälkeen, eikä ole pystynyt palaamaan työelämään. Tämä on taloudellisesti huomattavan iso menetys monelle, jos ei ole säästöjä. Päättäjien pitäisi päättää, mitä vaihtoehtoja on pitkäaikaiseen muotoon sairastuneille.
Savolaisen mukaan päättäjien tulisi miettiä myös taloudellisen tuen antamista sairastuneille.
Hänen elämäänsä sairastumisella on ollut iso vaikutus.

– En olisi uskonut maaliskuussa, että vielä elokuussa olen kipeänä.
 
vierailija
Niin....missä on miljoonat ihmishenget? Vielä suhteutettuna maailman väkilukuun
Ensimmäinen miljoona tulee täyteen lokakuussa. Tai oikeastaan se on jo tullut, mutta monien maiden viralliset kuolintilastot vähättelevät koronaan kuolleiden määrää. Joko poliittisista tai hallinnollisista syistä, esm. usein koronakuolleksi tilastoidaan vain sairaaloissa kuolleet.

Ymmärrätkö @Echo matematiikasta tai tilastotieteestä mitään? Katso käyrän tasaisesti nousevaa kulkua. Osaatko selittää, miksi se lähikuukausina/-vuosina muuttuisi, varsinkaan jos sinun neuvojesi mukaisesti lopetettaisiin rajoitukset ja "huolehtiminen"?

Toinen kysymys. Voisitko nimetä ne maat, jotka ovat selvinneet meitä paremmin siksi, että koronan leviämisestä ei ole välitetty, "koska se on vain flunssa".

No niin on influenssassakin vakavia jälkitauteja mutta kas kun se ei hysteerikoille kelpaa. Liian tavis tauti.
Tässä sinulle tarina "tavistaudista", ikäisesi nainen mutta kokemuksen jälkeen sinua viisaampi.

Maskulainen Sanna Lamminaho, 42, on joutunut kokemaan koronaviruksen kovimman kautta. Omaa aikaansa teho-osastolla hän kuvaa elämänsä pelottavammaksi ja tuskallisemmaksi ajanjaksoksi. Naisen kova koronakoettelemus alkoi toukokuun alussa. Tuolloin vantaalaisesta vanhainkodista viestitettiin, että Lamminahon monisairas äiti oli sairastunut koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin.
Äidin kunto oli huonontunut rajusti ja Lamminaho matkusti siskonsa kanssa Vantaalle hyvästelemään saattohoitoon siirrettyä äitiään. Ennen äidin hyvästelyä sisarukset pukeutuivat heille tarjottuihin suojapukuihin.
– Saimme huppupuvun, visiirit ja kirurgiset suusuojaimet. Jälkikäteen ajateltuna suojavarustuksen heikoin lenkki oli kirurginen suusuojain, jonka suojausteho ei tällaisessa tapauksessa ole riittävä.

Sisarukset kävivät jättämässä jäähyväisiä äidilleen viiden päivän ajan. Viidentenä päivänä äiti menehtyi koronaviruksen aiheuttamiin vakaviin oireisiin. Samana päivänä sisaruksilla alkoivat ensimmäiset oireet.
– Omat oireeni alkoivat kovalla, 40 asteen kuumeella ja päänsäryllä. Kun kuume ei laskenut lääkkeilläkään, niin melkein jo tiesin sairastavani itsekin koronaa.
Lamminaho soitti kotikuntansa Maskun terveyskeskukseen, jonne sai testausajan parin päivän päähän. Testi näytti positiivista ja Lamminaho jatkoi kuumeen kanssa kärvistelyä kotona.
– Mieheni oli ennen oireitani ehtinyt lähteä työmatkalle ja olin kaksin 5-vuotiaan tyttäreni kanssa. Tilanne toi eteen monenlaisia haasteita, sillä en voinut esimerkiksi pyytää ikänsä puolesta riskiryhmään kuuluvia isovanhempia hoitoapuun.

Kun Lamminaho oli kuumeillut kotona viikon ajan, hänen vointinsa alkoi huonontua nopeasti.
– Sain vakavia hengitysvaikeuksia. Olin koko ajan hyperventilaatiotilassa. Normaalisti hengitystiheys on noin 15 kertaa minuutissa, minä haukoin henkeä samassa ajassa noin 50 kertaa.
– En pystynyt kunnolla edes puhumaan, kun jo hengästyin.
Eräänä yönä hengittäminen vaikeutui pelottavan paljon. Lamminaho hakeutui ohjeiden mukaan lääkäriin, joka potilaan tutkittuaan totesi, että nyt on aika siirtyä sairaalahoitoon.
– Minut vietiin ambulanssilla Tyksiin ja siellä keuhko-osastolle, jossa sain happiviikset ja -maskin. Ne eivät auttaneet tarpeeksi, joten minut siirrettiin teho-osastolle.

Teho-osastolla Sanna Lamminaho sai päähänsä NIV-kypärän (noninvasiivinen ventilaatio, mekaaninen hengityslaitehoito ilman, että potilas intuboidaan).
– Tässä vaiheessa happisaturaationi oli ollut jo kauan alle 90 eli hyvin alhainen. Keuhkokuvista näkyi, että keuhkoni olivat aivan täynnä koronaa eli valkoista höttöä.
Päänsärky oli niin voimakasta, että Lamminaho ei osannut kuvitellakaan sellaista olevan.
– Makasin vain sikiöasennossa sängyssä ja toivoin, että kello menee eteenpäin.
Teho-osastolla Lamminaho pelkäsi. Hän pelkäsi omaa mahdollista kuolemaansa sekä sitä, miten hänen tyttärelleen ja miehelleen tulee käymään.
– Jo pelkästään se, että se kypärä humisi päässäni ympäri vuorokauden, lisäsi pelkoa. Toisaalta kypärä oli myös pelastukseni, sillä sen ja lääkkeiden ansiosta vointini alkoi hiljalleen koheta. Olin hyvin lähellä hengityskoneeseen joutumista. Minulla oli jo kanyylitkin valmiina sitä varten.

Lamminaho sanoo, että pelon keskellä häntä lohdutti hoitohenkilökunnan asiallinen, sydämellinen ja empaattinen työote.
– He olivat esimerkiksi vilpittömän iloisia sen puolesta, että en joutunut hengityskoneeseen. Kyseessä on kuitenkin viikkokausia kestävä raskas hoito, josta kestää useita viikkoja toipua.
Lamminaho vietti tehohoidossa viisi päivää ja sen jälkeen vielä pari päivää keuhko-osastolla, kunnes koronatestin tulokset olivat negatiivisia.
Kotona toipuminen jatkui.
– Pahimmat oireet kestivät vielä 2,5 viikkoa, jonka ajan olin myös sairaslomalla työstäni yksityisen kotihoidon lähihoitajana. Vahvimpina oireina olivat järjetön väsymys, voimattomuus ja aivosumu.
Jälkioireista pahin oli aivosumu, joka tuntui imevän kaiken energian.
– En pystynyt tekemään mitään, kun pää oli kuin sumussa koko ajan. Ymmärsin kyllä tekeväni asioita, mutta en silti ymmärtänyt, mitä olin tekemässä.

Sanna Lamminahon elokuun alussa otettu keuhkokuva osoitti viimein, että hänen keuhkonsa näyttävät puhdistuneen koronasta.
– Enää minua vaivaavat kova väsymys ja univaikeudet. Töissä pystyn kuitenkin jo käymään ihan normaalisti.
Lamminahon puoliso sekä pariskunnan viisivuotias tytär eivät koskaan sairastuneet. Sisko sairasti koronan lievempänä. Hänen oireisiinsa lukeutuivat lievä kuume, maku- ja hajuaistin menetys, väsymys ja samainen aivosumu. Sen sijaan siskon mies sairastui vakavasti ja joutui myös sairaalaan tehohoitoon.
– Keväällä hieman vielä vähättelin, että eihän se korona nyt niin vakavaa ole, se on ihan verrattavissa influessaan. En olisi koskaan uskonut, että se osuu meidän perheessämme neljälle henkilölle näin raskaasti.
Lamminaho kertoo olevansa perusterve nainen, joka ei ole koskaan esimerkiksi tupakoinut eikä sairastanut mitään riskiä lisäävää sairautta.
– Koen viisaana kertoa tästä kokemuksesta avoimesti. Ihmiset eivät usko, että korona voi iskeä ihan tavalliseen, perheelliseen kotiäitiin. Mutta nyt tiedän, että kyllä se vaan voi. Hyvin rajusti.

”Suomessa pitäisi olla tiukempi linja”

Vakavan taudin koronaviruksesta saanut ja siitä toipunut maskulainen Sanna Lamminaho toivoo, että ihmiset kunnioittaisivat itseään, omaa perhettään ja kaikkia kanssaihmisiään ottamalla koronaviruksen aiheuttaman uhan tosissaan.
– Maskisuositus busseissa on hyvä asia, eikä se olisi huono asia julkisissa tiloissakaan. Tärkeää olisi myös se, että ihmiset eivät osallistuisi isoihin tapahtumiin, joissa ollaan vieri vieressä.
– Olen huomannut, miten esimerkiksi terasseilla monet istuvat hyvinkin lähekkäin ja huolettomasti. Sellainen ei tulisi itselleni mieleenkään.

Suomen tuorein linja koronarajoitusten suhteen ihmetyttää Lamminahoa.
– Suomessa pitäisi olla tiukempi linja. Ihmettelen sitä, että keväällä tehtiin niin kovia toimenpiteitä ja nyt ei meinaa tapahtua yhtään mitään. Uusi aalto on selvästi tulossa, joten esimerkiksi kaikki tapahtumat pitäisi nyt uudestaan kieltää.
Lamminaho sanoo seuranneensa maskikeskustelua hieman kummastuneena.
– Ymmärrän, että kaikilla ei ole niihin rahaa. Kokonaisuudessaan maskien aiheuttama rahanmeno on kuitenkin pienempi sekä yksilölle että yhteiskunnalle kuin teholle joutuminen ja kenties henkensä menettäminen, Lamminaho painottaa.
 
Influenssa ei ole niin vaarallinen, arvaamaton eikä aiheuta yhtä paljon erilaisia oireita, vaivoja ja jälkitauteja.
Eipä siitä itketä, kun influenssa vie vuosittain 0-2 -vuotiaita lapsia teholle, se on oikein joka ikäluokan tauti.

Sit jos korona tekee sen yhteen tai kahteen Jessicaan, niin hirveet otsikot.
Korona on vanhojen ihmisten ja joidenkin itsensä turvottaneiden diabeetikoiden/verenpainepotilaiden tauti.
Jos meikäläiseen se iskee joskus 70-vuotiaana, niin joudankin mennä jo siinä vaiheessa.
 
Ja sä luet muna kädessä pahimmat POIKKEUS-kertomukset? Koska se, että korona tekee perusterveelle ja työikäiselle vakavia oireita, on edelleen harvinaista.

Meidän perheessä on ollut 2-3 kuukauden jatkuva mahatautikierre, vaikka satsattiin hygieniaan. Tavisflunssa voi olla kuukauden päällä.

Tulkoon korona. En jaksa siitä stressata.
 
Ensimmäinen miljoona tulee täyteen lokakuussa. Tai oikeastaan se on jo tullut, mutta monien maiden viralliset kuolintilastot vähättelevät koronaan kuolleiden määrää. Joko poliittisista tai hallinnollisista syistä, esm. usein koronakuolleksi tilastoidaan vain sairaaloissa kuolleet.

Ymmärrätkö @Echo matematiikasta tai tilastotieteestä mitään? Katso käyrän tasaisesti nousevaa kulkua. Osaatko selittää, miksi se lähikuukausina/-vuosina muuttuisi, varsinkaan jos sinun neuvojesi mukaisesti lopetettaisiin rajoitukset ja "huolehtiminen"?

Toinen kysymys. Voisitko nimetä ne maat, jotka ovat selvinneet meitä paremmin siksi, että koronan leviämisestä ei ole välitetty, "koska se on vain flunssa".

Kyllä säkin olit palstalla hiirenhiljaa keväällä, kun koulujen aukaiseminen ei tuonutkaan isoa piikkiä sairastavuuteen.
Järjetön pelottelu sen sijaan tällä palstalla oli, että nyt kuollaan melkein kaikki.

Tällä hetkellä Suomessa on 600 aktiivista koronatapausta. Hidastahan tää on, vaikka kohta 2 kk ollaan kirmattu vapaina.

Jotkut hoivakodit - no jooo, testattakoon siellä vaikka joka päivä henkilökuntaa. Mut muu väestö saa edelleen toimia vapaasti.
Kas, kaunistuisivat koronatilastot heti kun kohdennettaisiin se suojelu oikein.
 
Nyt voi tutut tunnistaa jälleen miljoonannen kerran, mutta kuulinpa tässä erään ulkomailla olleen kertomana, että USA:ssa osa sairaaloista saa RAHAA positiivisista koronatuloksista, mikä näkyy väärinä testituloksina. Demokraateilla on niin kova kiire syöstä Trump vallasta.
 
Meidän alueella 1/100 testeissä kävijöistä on ehkä koronapositiivinen.

Mutta testirumban takia töissä kaaos, sijaisia ei saa mistään, koulupoissaoloja, jne. - ja tuloksena: hyvin vähän koronaa missään.
Siinä kuitenkin menee about 1-3 päivää ennenku pääsee testiin ja reilut 1 vuorokausi tulosten valmistumisesta, ja oot parhaillaan 4 pv karanteenissa jonkun pikkulenssun takia, jonka takia et muuten olisi pois.
(Ja joka muuta väittää, ei tunne työelämää aikaisemmilta vuosilta ja
vuosikymmeniltä: puolikuntoisena on suurin osa mennyt töihin ja kaikki toiminu loistavasti)

On ihan hullua, että pujon kukinta-aikana ja syysflunssan (rinovirus) aikaan juoksutetaan ihmisiä testeissä. Tippa nenän päässä ja yskäisy, niin hysteria valmis.
En missään nimessä kannata hysterisointia, mutta olen kyllä tällä hetkellä sitä mieltä, että testaus on tärkeää. Korona- tilannetta pitää seurata. Vaikka suurin osta flunssista on rinoviruksen aiheuttamia, ei se poista mahdollisuutta koronaviruksesta. Kyseinen virus on kai jo muuttunut helpommin tarttuvaksi.
Suomelle ahkera testaus tulee ennenpitkää paljon halvemmaksi kuin koronan leviäminen.
 
Nyt voi tutut tunnistaa jälleen miljoonannen kerran, mutta kuulinpa tässä erään ulkomailla olleen kertomana, että USA:ssa osa sairaaloista saa RAHAA positiivisista koronatuloksista, mikä näkyy väärinä testituloksina. Demokraateilla on niin kova kiire syöstä Trump vallasta.
Jep. Se näyttää pitävän paikkansa. Joillain klinikoilla jokainen testi on ollut positiivinen.
On jotenkin uskomatonta, miten poliitikka on työntänyt lonkeronsa kaikkialle Usassa eikä sieltä tunnu enää löytyvän "puolueetonta" tahoa mistään.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Ensimmäinen miljoona tulee täyteen lokakuussa. Tai oikeastaan se on jo tullut, mutta monien maiden viralliset kuolintilastot vähättelevät koronaan kuolleiden määrää. Joko poliittisista tai hallinnollisista syistä, esm. usein koronakuolleksi tilastoidaan vain sairaaloissa kuolleet.

Ymmärrätkö @Echo matematiikasta tai tilastotieteestä mitään? Katso käyrän tasaisesti nousevaa kulkua. Osaatko selittää, miksi se lähikuukausina/-vuosina muuttuisi, varsinkaan jos sinun neuvojesi mukaisesti lopetettaisiin rajoitukset ja "huolehtiminen"?

Toinen kysymys. Voisitko nimetä ne maat, jotka ovat selvinneet meitä paremmin siksi, että koronan leviämisestä ei ole välitetty, "koska se on vain flunssa".
Sen verran nyt korjaan, että joissakin maissa kaikki kuolemat tilastoidaan koronakuolemina, mikäli henkilöstä on löydetty kyseinen virus, vaikka itseasiassa kuolema ei ole liittynyt tähän virukseen.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Jep. Se näyttää pitävän paikkansa. Joillain klinikoilla jokainen testi on ollut positiivinen.
On jotenkin uskomatonta, miten poliitikka on työntänyt lonkeronsa kaikkialle Usassa eikä sieltä tunnu enää löytyvän "puolueetonta" tahoa mistään.
Usa on sekaisin, monella tapaa. Koronahulluus ja BLM-mellakat. Järkevän rationaalista suhtautumista ja rehellisyyttä sieltä on vaikea löytää tällä hetkellä.
 
Koska mitä eläminen oikeastaan tarkoittaa? Onko elämän tarkoitus olla oikeassa?
Ei mulla ole ensisijainen pyrkimys olla oikeessa. Voi että mä hyppisinkin riemusta, jos voisin yhtyä yleiseen mielipiteeseen edes joskus. Olisi ihana olla uutisia lukiessa edes jonkun median synnyttämän kohkausaallon kanssa samaa mieltä.

Mutta kun en edelleenkään, oikeasti näe tätä vakavana pandemiana. Tää on vain pandemia joka on tuotu NÄKYVIIN. Muut pöpöt ovat piilossa julkisuudelta.

Median aiheuttama hysteria on vakava asia. Näinkö vietävissä porukka on?
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Meidän alueella 1/100 testeissä kävijöistä on ehkä koronapositiivinen.

Mutta testirumban takia töissä kaaos, sijaisia ei saa mistään, koulupoissaoloja, jne. - ja tuloksena: hyvin vähän koronaa missään.
Siinä kuitenkin menee about 1-3 päivää ennenku pääsee testiin ja reilut 1 vuorokausi tulosten valmistumisesta, ja oot parhaillaan 4 pv karanteenissa jonkun pikkulenssun takia, jonka takia et muuten olisi pois.
(Ja joka muuta väittää, ei tunne työelämää aikaisemmilta vuosilta ja
vuosikymmeniltä: puolikuntoisena on suurin osa mennyt töihin ja kaikki toiminu loistavasti)

On ihan hullua, että pujon kukinta-aikana ja syysflunssan (rinovirus) aikaan juoksutetaan ihmisiä testeissä. Tippa nenän päässä ja yskäisy, niin hysteria valmis.
Olisitte pitäneet ne suositukset toimissanne niin flunssat ja muut hengitystieinfektiot olisivat pysyneet matalalla tasolla kuten loppukeväästä. Pitääkö parveilla toisissa kiinni?
 
Yhteistyössä