Yksi lento toi runsaasti koronatartuntoja Turkuun viikonloppuna

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
En. Yksistään mun maskin käyttö ei juuri suomen tilannetta muuta, vaikutus tuntuu vasta kun valtaosa väestä käyttää. Ja jotta valtaosa saadaan käyttämään maskia, siihen vaaditaan valitettavasti hallituksen painostus.
Ullatus
Jos kaikki noin ajattelevat käyttäis sitä maskia niin tilanne pysyis hallinnassa.
Turha ainakaan haukkua ihmisiä tartuttamisesta jos ei itse huolehdi omasta osuudestaan.
 
Mä toimin tuota maski-asiaa lukuunottamatta sen verran vastuullisesti että osaltani maskittomuus on hyvin pieniasia, oikeastaan jos kaikki käyttäytyisi tavallani ei varmaan maskeja edes tarvitsisi ajatella. Mutta kun KAIKKI muut ei toimi niin. Esimerkkinä mm. nämä maailmanmatkaajat ja festari-party-bilehileet joiden on vaan pakko päästä hirveisiin ryysiksiin ja "vähän tuulettuun" sekä reissaamaan (eli pyydystään koronaa pitkin maita ja mantuja), kaikenlisäksi ilman maskeja yms.
Mutta pointti oli se että hallituksella on mahdollisuus asiaan vaikuttaa, (ja olisi ollut jo aiemminkin ettei virus lehahtaisi), toisin kuin minulla joka en yksistäni maskillani vaikuta em. henkilöihin ja heidän käyttäytymiseen mitenkään, tai kenenkään muunkaan toimintatapoihin..
 
  • Tykkää
Reactions: Palstapesu
Kuka se sitä maskia loppujenlopuksi siis käyttää? Hallitus vai ihminen?
Johan haukuit sen huonoksi, niin miksi teet, kuin ne sanoo? Ei mee mun päähän tämmönen.
Sinun ja minun ajatusmaailma on melko erilainen. Ei mun tarvi pokkuroida hallituksen suosituksia/määräyksiä vastaan vain siksi että määräykset/suositukset tulee eri aikaan kuin olisin toivonut.
 
vierailija
Kakkoskoronalento saapui tiistai-iltana:

Skopjen-lento laskeutui Turkuun, yksi matkustaja kimmastui maskittomuudesta – ”Aikuinen voisi olla syömättä ja juomattakin kolme tuntia”
Kaikki matkustajat eivät käyttäneet lennon aikana maskia.

Eikö lennoilla olekaan maskipakkoa?

Eipä tarvitsisi näitä lentoja järjestää..
Hallitus nukkuu ruususen unta Kiurua lukuunottamatta.
 
vierailija
Mä toimin tuota maski-asiaa lukuunottamatta sen verran vastuullisesti että osaltani maskittomuus on hyvin pieniasia, oikeastaan jos kaikki käyttäytyisi tavallani ei varmaan maskeja edes tarvitsisi ajatella. Mutta kun KAIKKI muut ei toimi niin. Esimerkkinä mm. nämä maailmanmatkaajat ja festari-party-bilehileet joiden on vaan pakko päästä hirveisiin ryysiksiin ja "vähän tuulettuun" sekä reissaamaan (eli pyydystään koronaa pitkin maita ja mantuja), kaikenlisäksi ilman maskeja yms.
Mutta pointti oli se että hallituksella on mahdollisuus asiaan vaikuttaa, (ja olisi ollut jo aiemminkin ettei virus lehahtaisi), toisin kuin minulla joka en yksistäni maskillani vaikuta em. henkilöihin ja heidän käyttäytymiseen mitenkään, tai kenenkään muunkaan toimintatapoihin..
Juujuu. Enhän minä, mutta ko kaikki muut. Minä toimin vastuullisesti, muut ei. Toi ajattelu on se syy, miksi meillä ylipäätään on pandemioita.
 
vierailija
Kakkoskoronalento saapui tiistai-iltana:

Skopjen-lento laskeutui Turkuun, yksi matkustaja kimmastui maskittomuudesta – ”Aikuinen voisi olla syömättä ja juomattakin kolme tuntia”
Kaikki matkustajat eivät käyttäneet lennon aikana maskia.

Eikö lennoilla olekaan maskipakkoa?

Eipä tarvitsisi näitä lentoja järjestää..
Hallitus nukkuu ruususen unta Kiurua lukuunottamatta.
Juu, kato jos ei käsketä aikuista ajatteleen, niin ei se niin tee.
 
vierailija
Eikös sieltä tullut telakoiden ja raksojen ulkomaista halpatyövoimaa. Miten pakollinen koronakaranteeni sujuu 6-10 hengen kimppamajoituksessa, mene ja tiedä.
Tässä onkin sellainen jännä detalji, joka on jäänyt yllättävän vähälle huomiolle. Sen nyt ymmärtää, että media ja viranomaiset ovat hyshys, mutta että maamme rasistiosasto ei ole ollut sen äänekkäämpi kritiikissään. THL siis tunnisti kaksi selvää tartuntaketjua: Pohjois-Makedonia ja Romania. Nämä eivät ole sellaisia paikkoja, joissa bilehaluiset suomalaiset lomalaiset kävisivät suurin joukoin. Ne ovat paikkoja, joissa maahanmuuttajat käyvät lomalla ja josta kerjäläiset tulevat duuniin Suomeen. Ottakaa se huomioon kun haukutte vastuuttomia suomalaisia. Niillä lennoilla ei välttämättä ole yhtään pellavapäätä mukana.
 
Et siis ole lukenut lennoista kertovia uutisia?
Monessa mainittu suuren osan matkustajista olleen ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia.
 
vierailija
Kakkoskoronalento saapui tiistai-iltana:

Skopjen-lento laskeutui Turkuun, yksi matkustaja kimmastui maskittomuudesta – ”Aikuinen voisi olla syömättä ja juomattakin kolme tuntia”
Kaikki matkustajat eivät käyttäneet lennon aikana maskia.

Eikö lennoilla olekaan maskipakkoa?

Eipä tarvitsisi näitä lentoja järjestää..
Hallitus nukkuu ruususen unta Kiurua lukuunottamatta.
Jutussahan se luki
Maskit oli syömisen ja juomisen ajan pois.
 
vierailija
Tässä onkin sellainen jännä detalji, joka on jäänyt yllättävän vähälle huomiolle. Sen nyt ymmärtää, että media ja viranomaiset ovat hyshys, mutta että maamme rasistiosasto ei ole ollut sen äänekkäämpi kritiikissään. THL siis tunnisti kaksi selvää tartuntaketjua: Pohjois-Makedonia ja Romania. Nämä eivät ole sellaisia paikkoja, joissa bilehaluiset suomalaiset lomalaiset kävisivät suurin joukoin. Ne ovat paikkoja, joissa maahanmuuttajat käyvät lomalla ja josta kerjäläiset tulevat duuniin Suomeen. Ottakaa se huomioon kun haukutte vastuuttomia suomalaisia. Niillä lennoilla ei välttämättä ole yhtään pellavapäätä mukana.
Rikkautta ja voimavaraa...
 
vierailija
Niin siis karanteenin rikkomisesta voidaan määrätä sakko, tai enintään 3kk vankeutta. Tuo tarkoittaa, että vankeutta ei määrättäisi koskaan ja koska vankeuden enimmäisaika on noin lyhyt, niin sakot ovat pienet rapsut. Voin kertoa samantien, että ei toimi. Se tyyppi joka karanteenia haluaa rikkoa, rikkoo jatkossakin. Ei se pikku rapsuja pelkää. Toinen on valvonta. Miksei sitä tehosteta? Esimerkiksi niin, että sun on lain mukaan pakko ladata vaikka joku appi puhelimeen, millä puhelimen sijaintia seurataan. Ei tietty sekään mikään varma keino ole, mutta on se nyt jotain. Harva lähtee ainakaan kovin pitkälle ilman kännykkäänsä tai ostaa tämän parin viikon takia uutta luuria. Myös sakkojen tulee olla tuntuvat, vaikka nyt 1000e jos karanteenia rikkoo.
 
No niin, muiden pitää kyllä käyttää mutta sun ei
Väännä se nyt sitten niin. Minä en kyllä ole sanonut missään kohdin että muiden tarvitsisi käyttää maskia ja minun ei. Vaan että yksistään minun maskin käyttö ei juuri vaikuta, siihen tarvitsee valtaosan.
Juujuu. Enhän minä, mutta ko kaikki muut. Minä toimin vastuullisesti, muut ei. Toi ajattelu on se syy, miksi meillä ylipäätään on pandemioita.
Ei ole tuo ajattelu. Vaan se että kaikki ihmiset ei toimi niin, osa toimii ja sitten on iso osa niitä mitkä tuijottaa vain omaa napaansa.
Minä tai mieheni käydään noin kerran, joskus kaksi kertaa viikossa kaupassa, nopeasti, suunnitellun listan kanssa. Vältämme kaikkia mahdollisia ihmispaljouksia, kahviloita ja ravintoloita, pidämme hyvät turvavälit, pesemme ja desinfioimme kädet kauppaan mennessä ja sieltä tullessa autossa ja kotona, tänä vuonna reissaaminen ja "huvittelu" on ihan kotona ja kotikaupungin luonnossa. Eli kevään poikkeusajan kaltaisesti toimimme edelleen.
Uskallan väittää että jos muidenkin toimintatavat olisi samanlaiset ei maskeja välttämättä edes tarvitsisi. Mutta kun ei. Sitä on (liian) paljon ihmisiä joita ei kiinnosta tarttuuko korona itseen tai levittääkö sitä muihin, kunhan vaan itsellä on hauskaa.
 
Yhteistyössä