Demareiden ja vihreiden kannatus jyrkässä laskussa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
IS:
Kommentti: Politiikassa alkaa taas uusi aika – Marinille tuli raja vastaan, Ohisalon hermot ovat kovilla
Sanna Marinilla riittää mietittävää, Maria Ohisalolla vielä enemmän.

Julkaistu: 9:46
Uutta aikaa leimaavat kansainvälinen koronalama ja huoli taudin uudelleen leviämisestä, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.

Ylen uuden kannatusmittauksen mukaan Sanna Marinin demarien kannatuksen kasvu on pysähtynyt puolen vuoden nousun jälkeen. Se notkahti 1,3 prosenttiyksikköä.

Tämä osuu yksiin koronarajoitusten purkamisen kanssa. Kevään pelon kuukausina Marinista tuli majakka, jonka valoon hakeuduttiin. Nyt akuutein kriisitunnelma on ohi, ja myös rajoitusten tuomia harmeja mietitään.

Marin ei ole samalla tavalla joka päivä televisiossa kiihkeästi tietoja ja päätöksiä odottavien kansalaisten edessä. Se näkyy kannatuksessa.

Toisaalta demarien pitkä kannatusnousu alkoi jo syksyllä, kun Marinista tuli pääministeri. Koronakriisi joudutti sitä.

Nyt suomalaisessa politiikassa ollaan jälleen siirtymässä uuteen aikaan. Sitä leimaavat kansainvälinen koronalama ja sittenkin jatkuva huoli taudin uudesta leviämisestä.

Tästä harmaasta ja huolten täyttämästä ajasta tulee Marinille uusi testi. Hän ei ole ainoa, joka sen kohtaa. Politiikka voi muuttua yhtä paljon kuin 1990-luvun suuren laman aikoihin. Suuntaa emme vielä tiedä.

Ohisalon ahdinko
Musta pekka jäi tässä mittauksessa Maria Ohisalon vihreille. Heidän kannatuksensa oli 10,9 prosenttia. Notkahdusta oli prosenttiyksikkö.

Kun Ohisalo valittiin puheenjohtajaksi takana olivat hyvin menneet eduskuntavaalit ja vuosi sitten vihreiden kannatus Ylen mittauksessa oli yli 14 prosenttia.

Sisäministeri Ohisalo on jäänyt pääministeri Marinin varjoon koronakuukausina. Vielä syksyllä ilmastonmuutos oli iso teema Suomessakin. Sitten tuli korona ja todistettiin jälleen se, että ihmisten päähän mahtuu vain yksi asia kerrallaan.


Vihreiden usko Ohisaloon oli kova, kun hänestä tuli puolueen puheenjohtaja vuosi sitten. Nyt se voi jo hiukan rapista.
 
vierailija
Virhemarginaalin 2% sisällä. Koska tekijänä kokoomusmoguli Eero Lehden Taloushutkimus Oy, joka antaa omilleen kaverikapitalisti-kokoomuslisää +2% ja dissaa kilpailevaa tuotetta -2% kannatusluvut ovat entisellään.
 
vierailija
Tässä seurataan kyllä ihan kauhealla mielenkiinnnolla prosenttivaihtelua, mutta Amerikan vaaleissa "täytyy odottaa vaaleja".... Siis mitä, mistä asioista saa puhua? Voisitteko tehdä listan?
 
vierailija
Tutkii on eri asia kuin että rikos on tapahtunut. Mutta teikäläisethän haluavat omia mahdollisia rikollisia suojella.
Tästäkin kauheaa uhriutumista, vaikka olisi nimenomaan auttanut määrittelemään oman agendan, eli saanut vihapuheen lailliseksi tavaraksi, kellään ei olis ollut mitään sanomista, kun olisi oikeudessa arvioitu. Mutta ei kelpaa sekään.
 
vierailija
Tämä tuomio on kyllä naurettavuuden huippu. Toivon, että asia menee vielä korkeimpaan oikeuteen.

Eikä noilla oikeuden vaatimilla tiedoilla ole mitään merkitystä. Terroritekoja ei voi selittää tai oikeuttaa koulutuksella tai henkisellä terveydellä. Mistä edes suomalainen kansanedustaja voisi saada tietoonsa terroristin terveystiedot?
Tulee korkeimmasta "oikeudesta" samana takaisin (jos sinne pääsee). Suomen "oikeus"laitos on täysin politisoitunut.
 

Yhteistyössä