Persut meni sekasi

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Tavio esitti hyviä pointteja keskustelussa.
Kysyi miksi THL:n valitsema linja koronan hoidossa poikkeaa niin paljon maista joissa ennenkin on nujerrettu samantyyppisiä Sars viruksia, esim. Etelä-korea, Singapore.
Samassa yhteydessä esitti miksi suomen hallitus tukeutuu vain THL:n asiantuntemukseen ja jättää humiotta hoitokäytännöt joita toteutetaan em. maissa, joissa koronan leviäminen pandemiaksi on saatu estettyä.

Vielä täytyy mainita hänen ihmttelynsä siitä, että vaikka kansainväliset huippututkijat mainitsevat hengityssuojainten käytön yhdeksi perussyyksi miksi korona on saatu kuriin useissa maissa, miksi THL tätä vastustaa niin kiivaasti.

THL:n linja on, antaa taudin levitä koko maahan, ehkä hieman hidasten kuolinlukujen nopeaa nousua ja katsotaan ketkä kuolevat ja ketkä jäävät eloon.
Pidemmälle aikavälille sijoitetut kuolemat eivät näytä niin pahalta kuin kertarysäys, mutta sama määrä niitä vainajia maassa tulee THL:n tavalla.

Tavio ei ole ainoa joka haluaisi kriisiin johtajan, johtoryhmän, joka osaisi tarkastella koronan hoitoa kansainvälisestä näkökulmasta, eikä antautuisi pelkästään muutaman THL:n arvion määrätä kuinka asiaa tulisi hoitaa.

Tytsät eivät uskalla tehdä päätöksiä, vaan vetoavat THL:n ohjeisiin ja kun ne näyttävät olevan perseestä, lopputulos on jo taputeltu.
Kansaa kuolee ja aika näyttää lasketaanko ruumissaldoa tuhansissa vai kymmenissätuhansissa, kiitos THL:n ja päätöksiä tekemään kykenemättömän jallituksen.
Niin mitä? Jetkä kaikki on tyhmempiä kuin persut.. siis WHO? Oke. Olette aika viksuja.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan terveen ihmisen ei tarvitse pitää maskia paitsi silloin, kun hän huolehtii koronavirusta sairastavasta.

vierailija
Absurdi ja älytön idea siksi, että ei perustuslakia noin vain voi heittää roskiin, niinkuin persut tuntuu sen kanssa kiimailevan. Pitäisi suitsait perustaa jokin totalitäärinen militaristivalito. huhhuh.

Minusta on hyvä, että pressa keskustelee aiheesta. Ainahan ne ottaa osaa ja antaa sympatiansa, jos jotain kauheaa tapahtuu. Mutta sitä ei tehdä perustuslain tai valtionsääntön kustannuksella.

Mutta huomaan kaikesta kommentoinnistasi, että perseilijäjälkijunapersut on niiiiiin sekasi, ettei ne enää edes tajua, mistä puhuvat. Kunhan pitää päästä vuh vuh -öyhöttään.
Kuka on sanonut, että nuoria naisia, flikkoja tai tyttöhallitusta vastaan hyökätään? Ainoastaan sinä!
Sekasi niin, että täytyy jo itte päätä puistella.

Ja ne on muuten hyviä, tuo hallitus. Ei valittamista. Ihan sama, kuinka pieni killi sulla roikkuu.
Did not see that was coming :D Mä olin jo unohtanut, että mitäänhän ei vasemmiston mukaan voi tehdä. Aina on joku kansainvälinen sopimus, perustuslaki tai virkamiessääntö estämässä. Suomen rajojakaan ei yksinkertaisesti voinut, siis kyennyt, laittamaan kiinni. Oli niitä kaikenlaisia sitovia sopimuksia :D Kas kummaa, tuli Timo Taikuri ja laittoi rajat sitten vain kiinni. Ai miten? No se vaan laittoi. Näin ihmeellisesti se kävi.

Sama homma nyt tämäkin suhteen - tottakai. Olin jo unohtanut. Vuonna 1642 kirjoitettu Waka Wanha Wäinömöisen laki sanoo perustuslaissa:

§ 10

Ällös sa laps’ milloingaan päästä presidenttiä johtamaan COVID-19 tartuntaepidempiaa maahas’. Se ollos suuri wirhe. Anna sa nuorten neitojen kahtella kuukautiswerestään, kun tuo gamala tauti - kaunis kaukomieli,
läksi selvälle merelle, lake'ille lainehille
tuonne kylmähän kylähän, pimeähän Pohjolahan. Kenpä tuossa soutajaksi? Yks’ on Zanna Maria, tuo neito jumalihinen. Anna jo vain sen päättää

Tämän vanhan kohdan perustuslaista olin jo ehtinyt unohtaa :D Hyvä että aikanaan seppä ilmarinen osasi tämänkin taudin ennustaa ja laatia lain sen varalle.

Hävettääkö? :D
 
  • Haha
Reactions: m1es
vierailija
Todennäköisesti olet silakka tai trolli, mutta vastataan nyt kuitenkin.
Neljä maata, Tsekki, Itävalta, Bulgaria ja Israel, ovat määränneet itsetehdyt hengityssuojat pakollisiksi kaikille julkisissa tiloissa liikkuville.
Nämä maat noudattavat Aasian maiden esimerkkiä ja heidän asiantuntijoidensa ohjetta, hengityssuojien käytöllä voidaan estää koronan leviämistä.
Nyt sinä tietämätön nulikka kysyt tietnnkin kui nii kun Thl sanoo toisin.
Vastaus on yhtä yksinkertainen kuin sinäkin.
Hengityssuojalla ei suojata omaa terveyttä, vaan estetään omien virusten leviäminen muiden hengitettäksi.
Yleensä älykääpiöt väittävät tässä vaiheessa, mutta kun ei saa mistään ostettua hengityssuojia ja älykkäämmät vastaavat, tee itse kuten kaikki muutkin niitä tekevät.
Seuraavana tulee yleensä väite, hengityssuojat täytyy säästää ammattilaisten käyttöön, johon vastaan, luuletko tosiaan että tervydenhoito ostaa hengityssuojansa K-raudasta tai Motonetistä.

Yleensä venkoilijat esittävät seuraavaksi, hengitysteiden eteen asetettu tiheäkudoksinen itsetehty maski tai huivi ei pysäytä viruksia ja vastaan, ettei sen tarvitsekaan estää kaikkien viruksien liikettä, sillä pienikin määrä estettyjä viruksia on poissa lähettyvillä olevien hengitysilmasta.
Viruskuorma on se rtakaiseva tekijä jolla suojellaan muita ihmisiä.

Yleensä tampiot jatkavat vastaanväittämistään mitä utopistisimmilla väitteillä, alkaen, suomalaiset ovat tyhmempiä kuin miljardi aasialaista eivätkä osaa käyttää hengityssuojaa ja tässä vaiheessa yleensä kyllästyn idioottien kanssa kinaamiseen ja vastaan.
KVG.
 
vierailija
huhtikuu 03, 202023:27
Sissikouluttaja hoputtaa käynnistämään operaatiokeskuksen täydellä teholla – muistuttaa Adolf Ehrnroothin opista: ”vastahyökkäys ei tule koskaan liian aikaisin, yleensä se tulee liian myöhään”

Normaaliolojen hallinnollinen johtaminen ei riitä poikkeustilassa, vaan sen rinnalle tarvitaan kriisiajan johtamisjärjestelmä, joka on vakiomenettely tällaisissa tilanteissa. Eversti Urpo Leppäjärven mielestä operaatiokeskus olisi pitänyt ottaa käyttöön heti, kun koronakriisi alkoi. Hän kommentoi asiaa Suomen Uutisille.
 
vierailija
Todennäköisesti olet silakka tai trolli, mutta vastataan nyt kuitenkin.
Neljä maata, Tsekki, Itävalta, Bulgaria ja Israel, ovat määränneet itsetehdyt hengityssuojat pakollisiksi kaikille julkisissa tiloissa liikkuville.
Nämä maat noudattavat Aasian maiden esimerkkiä ja heidän asiantuntijoidensa ohjetta, hengityssuojien käytöllä voidaan estää koronan leviämistä.
Nyt sinä tietämätön nulikka kysyt tietnnkin kui nii kun Thl sanoo toisin.
Vastaus on yhtä yksinkertainen kuin sinäkin.
Hengityssuojalla ei suojata omaa terveyttä, vaan estetään omien virusten leviäminen muiden hengitettäksi.
Yleensä älykääpiöt väittävät tässä vaiheessa, mutta kun ei saa mistään ostettua hengityssuojia ja älykkäämmät vastaavat, tee itse kuten kaikki muutkin niitä tekevät.
Seuraavana tulee yleensä väite, hengityssuojat täytyy säästää ammattilaisten käyttöön, johon vastaan, luuletko tosiaan että tervydenhoito ostaa hengityssuojansa K-raudasta tai Motonetistä.

Yleensä venkoilijat esittävät seuraavaksi, hengitysteiden eteen asetettu tiheäkudoksinen itsetehty maski tai huivi ei pysäytä viruksia ja vastaan, ettei sen tarvitsekaan estää kaikkien viruksien liikettä, sillä pienikin määrä estettyjä viruksia on poissa lähettyvillä olevien hengitysilmasta.
Viruskuorma on se rtakaiseva tekijä jolla suojellaan muita ihmisiä.

Yleensä tampiot jatkavat vastaanväittämistään mitä utopistisimmilla väitteillä, alkaen, suomalaiset ovat tyhmempiä kuin miljardi aasialaista eivätkä osaa käyttää hengityssuojaa ja tässä vaiheessa yleensä kyllästyn idioottien kanssa kinaamiseen ja vastaan.
KVG.

Itsetehdyt pakollisena ? Miksi niitä sitten jaetaan markettien ovella ja käyttöpakko koskeekin vain marketissa oloa?
Ullatus et väitteesi on paskaa.

voit toki linkittää ”oikeaa” tietoasi vahvistavat lähteet.

en pidätä hengitystäni odottaessani

btw Itävalta oli taudin lähde esim Suomeen, heidän lukuihin vois aika monta laskettelijaa laskea lisää
 
vierailija
Jyrki Lehtolan kolumni: Sanna Marin – likka, jota tarttee vielä kouluttaa

Julkaistu: 8:00

Ei se tunnu kivalta, mutta miehenä osaan erottaa tunteet faktoista ja fakta on se, että nyt oltais kipeästi kaivattu presidentin ja muiden aikuisten kokemusta, kirjoittaa Jyrki Lehtola kolumnissaan.

Viimeaikasia tapahtumia kun on fundeerannut, on mieleen tullut, mitä meikää fiksummat miehet on aikoinaan sanoneet.

Voltaare sano, että ne kekkä osaa, tekee ja ne kekkä ei osaa, perustaa likkahallituksen.

Churhchill sano, että kun kattoo kaivon pohjaan, voi perse, siellä on taas joku leidi kirkumassa, että auta mut mies ylös, tipuin tänne, kun oon nainen ja keskityin meikkaamiseen.

Martti Luther King sano, että tää on pieni askel mulle, mutta jos olisin likka, sille tää olis jättiaskel.
 
vierailija
Did not see that was coming Mä olin jo unohtanut, että mitäänhän ei vasemmiston mukaan voi tehdä. Aina on joku kansainvälinen sopimus, perustuslaki tai virkamiessääntö estämässä. Suomen rajojakaan ei yksinkertaisesti voinut, siis kyennyt, laittamaan kiinni. Oli niitä kaikenlaisia sitovia sopimuksia Kas kummaa, tuli Timo Taikuri ja laittoi rajat sitten vain kiinni. Ai miten? No se vaan laittoi. Näin ihmeellisesti se kävi.

Sama homma nyt tämäkin suhteen - tottakai. Olin jo unohtanut. Vuonna 1642 kirjoitettu Waka Wanha Wäinömöisen laki sanoo perustuslaissa:

§ 10

Ällös sa laps’ milloingaan päästä presidenttiä johtamaan COVID-19 tartuntaepidempiaa maahas’. Se ollos suuri wirhe. Anna sa nuorten neitojen kahtella kuukautiswerestään, kun tuo gamala tauti - kaunis kaukomieli,
läksi selvälle merelle, lake'ille lainehille
tuonne kylmähän kylähän, pimeähän Pohjolahan. Kenpä tuossa soutajaksi? Yks’ on Zanna Maria, tuo neito jumalihinen. Anna jo vain sen päättää

Tämän vanhan kohdan perustuslaista olin jo ehtinyt unohtaa Hyvä että aikanaan seppä ilmarinen osasi tämänkin taudin ennustaa ja laatia lain sen varalle.

Hävettääkö?
Miksi hävettäisi? En ymmärrä. Perustuslakia pitää ja tutkittiin, ennenkuin rajoituksia laitettiin. Sen jälkeen, kun asiat on puitu ja tutkittu, voi ryhtyä toimenpiteisiin. Juuri niin kuin on nyt tehty.
Tietoa viiruksen leviämisestä ja haitallisuudesta on tullut lisää natkan varrella. Persujen mielestä rajat olisi pitänyt laittaa kiinni ja ulkona liikkuvat ihmiset ampua ennen kun tiedettiin, millainen viirus oli kyseessä. Sitten, jos uhka olisi ollut floppi, he olisivat vikisseet liian suurten toimenpiteiden takia. Ei-uutinen.
Sellaisia te vain olette, öyhöttäjiä. Hävettääkö?
 
Suomi on koronapandemuassa takamatkalla, joten Suomen hallitus olisi voinut ottaa oppia muiden maiden toimista. No, olihan Marin kaukaa viisas kun oli kyseessä oman lapsen terveys...
 
vierailija
Jyrki Lehtolan kolumni: Sanna Marin – likka, jota tarttee vielä kouluttaa

Julkaistu: 8:00

Ei se tunnu kivalta, mutta miehenä osaan erottaa tunteet faktoista ja fakta on se, että nyt oltais kipeästi kaivattu presidentin ja muiden aikuisten kokemusta, kirjoittaa Jyrki Lehtola kolumnissaan.

Viimeaikasia tapahtumia kun on fundeerannut, on mieleen tullut, mitä meikää fiksummat miehet on aikoinaan sanoneet.

Voltaare sano, että ne kekkä osaa, tekee ja ne kekkä ei osaa, perustaa likkahallituksen.

Churhchill sano, että kun kattoo kaivon pohjaan, voi perse, siellä on taas joku leidi kirkumassa, että auta mut mies ylös, tipuin tänne, kun oon nainen ja keskityin meikkaamiseen.

Martti Luther King sano, että tää on pieni askel mulle, mutta jos olisin likka, sille tää olis jättiaskel.
Ehkä, jos lakkaisit olemasta ääliösovinisti, niin ne femakotkin katoais.
 
Yhteistyössä