Juuri tänään oli uutisissa siitä, että Suomi on toiminut keskimääräistä nopeammin esimerkiksi rajoituksia asettaessaan: siis suhteessa viruksen leviämiseen maassa. Suomi ei siis ole tullut jälkijunassa, vaikka tietyt tahot sitä toitottavat.
THL antoi Suomeen palaaville ohjeet karanteenista tekstiviestillä, ja tietoa tuli montaa muutakin kanavaa pitkin. Varmasti on ollut joku, jota se ei tavoittanut, sillä aina on niitä, jotka ei lue eivätkä kuuntele, vaikka tieto lykättäisiin heille naaman eteen. Karanteenin noudattaminen on kuitenkin yksilön vastuulla, sillä vaihtoehdot olisivat jokseenkin mahdottomia, kuten kaikkien 200 000 matkaajan sulkeminen leireille kahdeksi viikoksi. Ei ole hallituksen tai THL:n syytä, jos joku ei karanteenia noudata, ja olisi aika mahdotonta kuvitella, että poliisi kiertelisi karanteenissa olevien kodeissa tarkistamassa asiaa.
Jälkikäteen tarkastellen voidaan todellakin aina sanoa, että asiat olisi voitu hoitaa paremmin. Siis aina voidaan näin sanoa! Kyse on siitä kuuluisasta jälkiviisaudesta, josta täällä on keskusteltu moneen otteeseen. Virheitä tehdään aina niin arvioissa kuin päätöksenteossa, niitä ei voi välttää, mutta virheistä on opittava ja varmasti opitaan. Asiantuntijoille ja päättäjille virheiden havaitseminen ja myöntäminen on tuskallista varsinkin, kun he joutuvat niistä välittömästi hyeenojen saaliiksi, mutta niiden kanssa on vain pystyttävä elämään. Me kaikki olemme vain ihmisiä, emme meedioita.
Poliittisten irtopisteiden hakeminen luottamusta nakertamalla on halpamaista ja myös vaarallista. Jos jotkut poliitikot ja tiedotusvälineet luovat tarkoituksellisesti kuvaa, että viranomaisiin ja päättäjiin ei voi luottaa, karanteenien ja muiden rajoitusten rikkomiset yleistyvät. On sulaa hulluutta harrastaa desanttitoimintaa suomalaista yhteiskuntaa vastaan tällaisessa tilanteessa. Jos meiltä katoaa luottamus yhteiskuntaa kohtaan, sen korvaavat paniikki ja kaaos. Sitäkö jotkut haluavat?