Relaatio 485

vierailija
Ei näitä keksi. Sama juttu tämän laatijan muidenkin relaatioiden kanssa, olisinko kaksi niistä saanut tehtyä. Hyvin on laadittu, ei siinä mitään, mutta minulla ei vain mielleyhtymät mene lainkaan samalla lailla.:love:
 
vierailija
Ei näitä keksi. Sama juttu tämän laatijan muidenkin relaatioiden kanssa, olisinko kaksi niistä saanut tehtyä. Hyvin on laadittu, ei siinä mitään, mutta minulla ei vain mielleyhtymät mene lainkaan samalla lailla.:love:
Sama juttu, mutta vikahan ei ole laatijassa vaan meissä ratkojissa. Se näissä suututtaa, että on hirveän paljon sellaisia kolmen sanan ryhmiä, joista vain yhteen sanaan tulee viiva muualta. Niitä on melkein mahdoton ratkoa kun vinkkejä ei saa mistään muualta niihin kahteen muuhun sanaan. Ihan nyt vaikka esimerkkinä aloitusruudusta sen AT, josta löytyy kaksi A-alkuista nimeä, mutta se kolmas nelikirjaiminen sana ei sitten löydy noiden avulla yhtään mistään. Ja näitä on paljon.
 
On kyllä kinkkinen rellu tämä. Itsekin jään tietämättömyyttäni (ja laiskuuttani) näissä miettimään, mikä clue on näissä just kolmen sanan komboissa, jotka ei sitten johda kuitenkaan mihinkään. Ja niitä on paljon. Mutta onnittelut lampulle, olet kyllä pro! :)
 
  • Tykkää
Reactions: lamp
vierailija
Voisiko hieman saada vinkkejä näihin jumituksiin, ei oikein assosiaatio riitä enään näihin (eli en ole samalla aaltopituudella relan tekijän kanssa vaan ajattelen eri tavalla) ,alle 100 sanaa puuttuisi..

Yksitoista supernovaa:
ha da - supcel 11
pir ja kopi välinen 12
illal... 12+6
hein 6+11
eläi.. 6

Yö alkaa yhdeltätoista:
ang - aku ank 6+7
tukk 5
teho 2+4+12

Huomenna kello yksitoista:
pen cr -kei kni 10
karh ja jäkar 11

Yksitoista ovea ulos:
mait ja lehm 10
puuta 5
puutarh 12
puutar ja mie 11
mie kiv 6
fr sin 9

Islam – Yhdestoista vitsaus:
samm - järv 12
kal - kalas 7
kiss 6+6
kir 5+14
oul 5+10
oul 5+7
kaup 11
kuol 6

Eliisa ja yksitoista joutsenta:
ykstois.. 10+8
aar ten 14
laul 5
laul 5+5+6
punai -tul 8
punai 8+6
tul 4+2+4+5+5+5+6
nain 6+6
nain 5+5
liis 4+5

Kello yksitoista: vaunut, ranta:
pete.. 6+9+5
rad 5+5+8
rad 5+5+6
rant 4+6
rant 7
rant 11
kot 8
afr -ven 14
suk 10+9
suk 7+9
 
vierailija
Päivitys enään 49 sanaa vaille. En saa assosioita samoiten kuin relaation tekijä, voisiko saada vinkit näihin,niin pääsisi loppuun asti

Kello yksitoista: vaunut, ranta:
afr -ven 14

Yö alkaa yhdeltätoista:
ang - aku ank 6+7
tukk 5
teho 2+4+12

Huomenna kello yksitoista:
pen cr -kei kni 10
karh ja jäkar 11

Yksitoista ovea ulos:
mait ja lehm 10
puuta 5
puutarh 12
puutar ja mie 11
mie kiv 6
fr sin 9

Islam – Yhdestoista vitsaus:
samm - järv 12
kal - kalas 7
kiss 6+6
kir 5+14
oul 5+10
oul 5+7
kaup 11
kuol 6

Eliisa ja yksitoista joutsenta:
ykstois.. 10+8
aar ten 14
laul 5
laul 5+5+6
punai -tul 8
punai 8+6
 
vierailija
Täydellinen pattitilanne sanojen kanssa.
Voisiko joku ystävällisesti vihjata näitä jumeja auki?
10 sanaa jäljellä..

Huomenna kello yksitoista:
pen cr -kei kni 10

Yksitoista ovea ulos:
mie kiv 6
fr sin 9

Islam – Yhdestoista vitsaus:
kal - kalas 7

Eliisa ja yksitoista joutsenta:
punai 8+6
aut 8
 
vierailija
Täydellinen pattitilanne sanojen kanssa.
Voisiko joku ystävällisesti vihjata näitä jumeja auki?
10 sanaa jäljellä..

Huomenna kello yksitoista:
pen cr -kei kni 10

Yksitoista ovea ulos:
mie kiv 6, keksitty kertomus
fr sin 9

Islam – Yhdestoista vitsaus:
kal - kalas 7, kalalaji

Eliisa ja yksitoista joutsenta:
punai 8+6
aut 8
Loppuihin kaipailisin itsekin apuja :)
 
vierailija
Kiitos!!

Ja nyt puuttuisi enään 7 sanaa;

Huomenna kello yksitoista:
pen cru -kei kni 10

Yksitoista ovea ulos:
jutt 16
fr sin 9

Eliisa ja yksitoista joutsenta:
punai 8+6
aut 8

Miten nää voi löytää mm. aut merkit menin wikistä kaikki läpi ja mikään ei mennyt relaan? pen cru.. 10 ei mene näyttelijä/naispääosa ,
diccogs sivulta menin fr sin discoa läpi vaan ei sieltäkään mikään osu.. (n)
 
Kiitos!!

Ja nyt puuttuisi enään 7 sanaa;

Huomenna kello yksitoista:
pen cru -kei kni 10 synonyymi näyttelijälle

Yksitoista ovea ulos:
jutt 16 kappale
fr sin 9 tähtimerkkinsä

Eliisa ja yksitoista joutsenta:
punai 8+6 kappale, loppuun "Teuvon kulkupeli"
aut 8 kappale eli mitä tuolla tehdään

Miten nää voi löytää mm. aut merkit menin wikistä kaikki läpi ja mikään ei mennyt relaan? pen cru.. 10 ei mene näyttelijä/naispääosa ,
diccogs sivulta menin fr sin discoa läpi vaan ei sieltäkään mikään osu.. (n)
Toivottavasti apua näistä :)
 
vierailija
Toivottavasti apua näistä :)
Kiitos paljon! valmiiksi tuli

Oli muuten haastava relaatio nyt, ja paljon noita 3 sanan ketjuja joihin pääs vain 1 kautta ja jos et löytänyt avainsanaa jumissa olit.

En kyllä ymmärrä ihan kaikkea mitä relaation tekijä ajatellut sanaketjuissa,kun tehnyt. Semmosia yhtymiä joita ei wikistä/googlella vastasanoilla löytynyt edes ja sai kahlata isoja listoja läpi -turhaan (esim nyt fra sin discoa discogs sivustolla,ihan muutama albumi ja single läpi käytävänä)..
 
vierailija
Kiitos paljon! valmiiksi tuli

Oli muuten haastava relaatio nyt, ja paljon noita 3 sanan ketjuja joihin pääs vain 1 kautta ja jos et löytänyt avainsanaa jumissa olit.

En kyllä ymmärrä ihan kaikkea mitä relaation tekijä ajatellut sanaketjuissa,kun tehnyt. Semmosia yhtymiä joita ei wikistä/googlella vastasanoilla löytynyt edes ja sai kahlata isoja listoja läpi -turhaan (esim nyt fra sin discoa discogs sivustolla,ihan muutama albumi ja single läpi käytävänä)..
Niin, ei kai rellun tarkoitus oo käydä vaan wikiä tai kirjasampoo läpi, eiköhän niitä voi ihan hetken vaan miettiä ja yrittää keksiä muitakin reittejä. Ei tää minusta nyt kauheen vaikee ollu ja aika moni sen on jo ratkonut. Välillä noita ei saa ikinä loppuun ja toisaalta ei sellaset läpikirjoitettavatkaa oo kivoja. Haasteita pitää olla. Ja jos yksin ei osaa niin yleensä näitä on ratkottu porukalla ja siltikään aina ei luonaa. Kiitokset laatijalle ihan sopivan haastava rellutus minusta.
 
vierailija
Vähän on kyllä turhan implisiittistä logiikkaa minun makuuni, mutta melkein silti loppuun asti selvitty. Pari kohtaa ei silti aukea:

Kello 11, vaunut ranta
ylhäällä VL 7 tai Se 13

Yö alkaa 11
Tu 5 ja samaan liittyen Te 2 4 12
 
Vähän on kyllä turhan implisiittistä logiikkaa minun makuuni, mutta melkein silti loppuun asti selvitty. Pari kohtaa ei silti aukea:

Kello 11, vaunut ranta
ylhäällä VL 7 eläin tai Se 13 liittyy edelliseen eläimeen

Yö alkaa 11
Tu 5 ja samaan liittyen Te 2 4 12
Noita viimeisiä hain itsekin kauan, muuta 5 irtoaa päänahasta ja jatko on tuote sen hoitamiseen :)
 
vierailija
Saisiko apua viimeisiin sanoihin:
toinen ruutu ylhäältä PERHEEN 11. LAPSI: oike yläkulma Roo Ank 5+10
toinen ruutu ylhäältä PUOLI 11 KESÄILTANA: alhaalla Kii 7+7 ja sen jatko 9
kolmas ruutu ylhäältä YÖ ALKAA: vasen yläkulma Ak An 6+7 Ang
neljäs ruutu ylhäältä ISLAM: alhaalla Kal 9 Lih

Ovat varmaan taas aika simppeleitä, mutta ei vaan ajatukset kohtaa tekijän kanssa.
 
vierailija
Niin, ei kai rellun tarkoitus oo käydä vaan wikiä tai kirjasampoo läpi, eiköhän niitä voi ihan hetken vaan miettiä ja yrittää keksiä muitakin reittejä. Ei tää minusta nyt kauheen vaikee ollu ja aika moni sen on jo ratkonut. Välillä noita ei saa ikinä loppuun ja toisaalta ei sellaset läpikirjoitettavatkaa oo kivoja. Haasteita pitää olla.
Juu, haasteita saa olla mutta kylllähän se olon saa aika epätoivoiseksi, kun ei viikon miettimisen jälkeen millään keksi jotain sanaa. Etenkin kun sellaisia sanoja on tässäkin relaatiossa kymmenittäin. Mutta edelleen korostan, että vika on tässä ratkojassa eikä laatijassa, ei vain ajatus vinksahda samalla tavalla. Mutta jos jää ratkomatta niin jääköön.:LOL:
 

Yhteistyössä