Poliisi on kovin huolissaan siitä mitä Hämeenlinnan murhasta kirjoitetaan somessa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Tuntuu vaan sille, että maailma heittää ylimääräisen kierroksen ympäri, kun tyhmät jutut alkaa olla pahempi rikos kuin murha.
Niin, noo homma riippuu siitä, miten asian tulkitset. Jos takerrut tuohon "tyhmään juttuun", niin se kertoo vain sinusta itsestäsi. Luulisin, että poliisit puhuu laajemmassa kokonaisuudessa. Valheet ja muu juoruilu on omiaan loukkaamaan mm. uhrin kunniaa. Ja se on jotenkin kitkerää.
 
vierailija
Tätä voi toki spekuloida, mutta ihmisillä pitäisi olla malttia tutkia ennen hutkimista. Itse haluaisin antaa poliisille työrauhan näissä tapauksissa. Millainen haloo siitä syntyisi, jos poliisi tiedottaisi vajaan tiedon valossa asioita. Ha! Poliisista tulisi aika nopeasti epäpätevä. Eli haluan mielummin luotettavan oikeusjärjestyksen kuin vastata ihmisten juoruilunhaluun.
jos esimerkin vuoksi kuviteltaisiin, että somessa alkaa kiertää huhu että uhrilta oli leikattu pää irti niin pitääkö poliisin tosiaan odottaa päiväkausia katkaistakseen huhuilta siivet

jo ensimmäinen paikalle saapunut konsta on nähnyt että oliko se irti vai ei
 
Porin tapauksessa poliisi kertoi ettei päätä ollut leikattu irti ja oikeudenkäynnin aikana selvisi että pää oli melkein leikattu irti. Valehteliko poliisi vai ei?
 
Niin, noo homma riippuu siitä, miten asian tulkitset. Jos takerrut tuohon "tyhmään juttuun", niin se kertoo vain sinusta itsestäsi. Luulisin, että poliisit puhuu laajemmassa kokonaisuudessa. Valheet ja muu juoruilu on omiaan loukkaamaan mm. uhrin kunniaa. Ja se on jotenkin kitkerää.
Jengi jauhaa aina paskaa. Niin on tehty iänkaiken ja tullaan tekemään. Jokainen täyspäinen osaa olla ottamatta ihan kaikkea tosissaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
jos esimerkin vuoksi kuviteltaisiin, että somessa alkaa kiertää huhu että uhrilta oli leikattu pää irti niin pitääkö poliisin tosiaan odottaa päiväkausia katkaistakseen huhuilta siivet

jo ensimmäinen paikalle saapunut konsta on nähnyt että oliko se irti vai ei
Mielestäsi poliisin pitäisi ensisijaisesti vartioida somea, että mitäs joku keksiikään jossain sanoa? Olisihan sillä tietenkin työllistävä vaikutus.
 
vierailija
Jengi jauhaa aina paskaa. Niin on tehty iänkaiken ja tullaan tekemään. Jokainen täyspäinen osaa olla ottamatta ihan kaikkea tosissaan.
Nimenomaan, mutta se täyspäisyys tuntuu olevan häviävä luonnonvara. Jengi uskoo ihan täysillä, että on oikein mennä kouluampumaan, jos muut on tyhmempiä kuin itse. Ja kun nämä keskustelut leviävät, niin myös tapahtumat leviävät.
 
Pessimisti
Tuntuu vaan sille, että maailma heittää ylimääräisen kierroksen ympäri, kun tyhmät jutut alkaa olla pahempi rikos kuin murha.
Ei kai kyse ole mistään yhtälönratkaisusta. Kaksi väärää ei tee yhtä oikeaa. Murha on väärin ja valheellisen informaation levittäminen on väärin. Murha on pahempi, kyllä, mutta ei omaa idioottimaisuutta voi perustella sillä, että se on vähemmän väärin.
 
vierailija
jos esimerkin vuoksi kuviteltaisiin, että somessa alkaa kiertää huhu että uhrilta oli leikattu pää irti niin pitääkö poliisin tosiaan odottaa päiväkausia katkaistakseen huhuilta siivet

jo ensimmäinen paikalle saapunut konsta on nähnyt että oliko se irti vai ei
Mitä se siviiliväestölle edes kuuluu miten uhri on tapettu tai silvottu? Yleensä yksityiskohdista ollaan hiljaa ihan tutkinnallisista syistä. Kun tutkimus on saatu loppuun, voidaan alkaa mässäillä
 
Silloin agressiivisuus voi aiheuttaa lisää murhia. Ajattele vaikka jotain äärijärjestöä, joka alkaa Illä. Tuskinpa se ilman sisäistä agressioverkkoa ja valeuutisia kauan rellestäisi.
Ja jos asioista ei saa puhua, sekin voi aiheuttaa aggressioita ja väärien tietojen leviämistä. Asioista keskustelemnen on luonnollinen asia. Sen sijaan keskustelun kieltäminen ei ole.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
Anteeksi kuinka?
Toisen tragedialla mässäily on julmempaa kuin murhata. Varsinkin kun se on murhanhimoista juoruilua, jolla on vain tarkoitus ajaa omia sairaita mielipiteitä.
Kun mässäilee toisen epäonnella, se on julmaa, kieroutunutta, sairasta, mielenvikaista, psykopaattista yms.
Samalla se tekee uhrista kaksinverroin uhrin, eli aivan kuin murha ei olisi jo tarpeeksi, vaan sillä pitää vielä mässäillä.
 
Toisen ihmisen hengen riistäminen on pahimpia asioita mitä ihmiselle ja hänen läheisilleen voi tehdä. Läheiset voivat jättää nettikeskustelut lukematta, mutta mikään ei voi tuoda enää kuollutta läheistä takaisin. Toisen ihmisen kuoleman mitätöiminen vertaamalla sitä johonkin nettikeskusteluun on suoraan sanottuna kuvottavaa ja jokseenkin häiriintyneen kuuloista.
 
Eli mielestäsi uhria on ookoo panetella, jos läheiset ei saa tietää. Onpas vain ajatus.
Koko netti"keskustelu" olisi voitu jättää käymättä ja mässäily hoitaa sivistyneemmin. Jos huolettaa, voi mennä vaikka terveydenhoitajalle puhumaan. Ei omia mielipiteitä ole tervettä julkaista jokapaikassa.
 
Yhteistyössä