Kesäkuiset 2020 <3

Täällä menossa kai 10+5. Nt-ultra tulossa 28.11., ens viikolla on neuvola ja labrat. Oon huomannut että mulla on kotona pahoinvointi aina pahempaa, mitä muualla. Aattelin että johtuisko siitä kun kotona ehtii ajatella ja kuulostella enempi. Kamalan hitaasti tämä aika vaan kuluu. Ootan niin älyttömän paljon ensinnäkin toista kolmannesta ja sit rakenneultraa. Sen jälkeen uskallan ehkä heittäytyä niiiiin raskaana olevaksi. Nyt vieläkin sellanen inhottava epävarmuus ajatuksissa. Voi kunpa vauvalla olis kaikki hyvin.❤
 
@Ofelia88 Ei olla ikinä oltu lapsen isän kanssa yhdessä, lyhyesti tapailtiin syksyllä. Olen elänyt jo piiiiiitkään vakiintuneena sinkkuna, kouluikäisen kuopukseni kanssa olen ollut myös yksin raskauden alusta lähtien. Hänen isänsä ei halunnut olla kuvioissa. Tämän tulevan vauvan isän kanssa ei olla tällä hetkellä missään väleissä. Mistäpäin olet ja onko lapsi ensimmäisesi? Aikooko exäsi osallistua lapsen elämään?
Kiitos vastauksestasi @Vauhtimamma :). Aivan käsittämätöntä, kuinka vastuuttomia ja itsekkäitä jotkut miehet ovat. Olen havahtunut huomaamaan lukiessani kokemuksia ja kuunnellessani muita, kuinka usein painostavat naista tekemään mm abortin tai eivät vain halua pitää mitään yhteyttä omaan jälkikasvuunsa. Huoh.

Tämä lapsi on minulle ensimmäinen, yllätys melko lyhyestä suhteesta (noin 4kk). Emme kuitenkaan käytännössä enää olleet yhdessä, kun pienokainen sai alkunsa. Omien sanojensa mukaan hyväksyy asian ja kantaa vastuun, mutta hänen tapauksessaan tarkoittaa muutamia kymmeniä euroja elatusmaksuja kuussa, ei mitään muuta. Emme ole varsinaisesti väleissä mekään. Olen Pirkanmaalta, mistä sinä?

Olet kyllä todella vahva, joutunut yksin lasten kanssa pärjäämään.
 
Kävin tiistaina ekassa neuvolassa. La siirtyikin 8.6.. Itse olin kuvitellut sen olevan vasta 20.6. Saapa nähdä miltä ultrassa sitten näyttää. Neuvolassa kuunneltiin sydänäänet ja sieltähän ne löytyi.❤ Helpotti oloa paljon, kun en oo käynyt varhaisultrassa, joten en oo aiemmin tiennyt onko siellä eloa. Sikiöseulontoja varten otettiin torstaina verikokeet ja ens viikon torstaina sitten nt-ulta. En millään malttais oottaa. Nyt siis menossa 10+5. Ps vielä on ollut ajoittain huonoa oloa. Ei kuitenkaan onneksi oo tarvinnut oksentaa. Jospa säästyisin siltä.
 
Terkut täältä Espanjasta!
Pari viikkoa sitten käytiin ultrassa, möykky oli kiinnittynyt hyvin ja oikeassa paikassa, sydän sykki oikeaan tahtiin ja oli kooltaan viikkojaan isompi (tosin kun katsoin suomalaisia kokotaulukoita niin normaali mutta täällä pitivät isona, totuushan on että täällä lapset ovat keskimäärin syntyessään tosi pieniä ja siroja).
Eli kaikki hyvin, tissien kipeyttä lukuunottamatta ei edelleenkään tasan mitään oireita, naurankin välillä että jos tämä odottaminen on näin helppoa niin näytähän vois ruveta tehtailemaan, toisina päivinä toivoisin edes pientä vihlaisua tai pahoinvointia kun pelottaa ettei sydän enää syki. Ikuista mielen tasapainoilua.
Tänään 10 tasan ja ensi pe, 10+6 mennään sellaiseen jännään 5D ultraan missä näkee värikuvina toivottavasti elossa olevan murmelin.
Mun vanhemmille kerrottiin, viime su isänpäivänä lähetettiin video jossa mun mies sanoi huonolla suomella että 'meille tulee vauva' jne. Äiti vastas viestillä 'kiva juttu' ja isä ei vastannut 2 päivään mitään. Että kiitos. Onneksi mulla on maailman ihanimmat espanjalaiset anoppi ja appi.
Niin ja mulla siis ikää 38 että en enää kuitenkaan mikään teini ole mutta onneksi omat vanhemmat sitten omaavat lapsellisen käytöksen.
 
Ai niin, mun miehellä on edellisestä suhteesta 7v poika joka on minulle todella rakas ja kaikki todella hyvin hänen kanssaan, mm haluttais että hän muuttaisi asumaan meidän kanssa ja poikakin haluaisi mutta äiti ei koska sitten loppuisi rahavanat sinnepäin.
Voi luoja miten haluaisinkin avautua tästä paikallisesta elatusapusysteemistä, täytyy myöntää että minustakin on tullut super antifeministi.

Mutta asiaan..
Parina viikonloppuna ollaan aloitettu keskustelua pojan kanssa että piiitttkän ajan päästä olisi tulossa pikkuveli tai sisko ja koitettu kaikki mahdolliset ideat kuinka kääntää asia positiiviseksi mutta pojan reaktio on valtava itku ja ahdistuskohtaus, miten teillä lapset on reagoinut? Jos negatiivisesti niin annatteko vaan asian olla ja muhia ja sitten kun vauva pamahtaa maailmaan niin sitten pamahtaa?
Täällä Espanjassa en tunne ketään jonka jälkikasvu olisi halunnut lisää sisaruksia, kateus tulevia kohtaan on jäätävän raakaa koska edellisiä hemmotellaan pilalle.
Ihanaa viikonloppua kaikille!
 
@Ofelia88 Mä olen omasta halustanikin ollut lasten kanssa yksinhuoltajana ja viihtynyt erinomaisesti. Rima on aika korkealla puolison suhteen ja yksikään Helmi ei ole kohdalleni osunut, usein vaan liian mustasukkaisia kiukuttelijoita tms ja en jaksa sellaisia juttuja tippaakaan niin ne yrityksetkin on loppuneet hyvin nopeasti. Miehen pitäisi myös olla sopivan aktiivinen ja reipas pysyäkseen arjen pyörityksessä ja harrastuksissa mukana, kun nyt huolehdin yksinkin isosta talosta pihoineen niin kaikkihan ei halua sellaista hoitaa edes kahdestaan. Ja sillon joku some-maailmassa eläminen ei voi olla suurimpia kiinnostuksen kohteita.

Sisaruksille kertomisesta. Mulla nuorinkin (9v) on toivonut vauvaa :D ja olen aina sanonut, että en enää vauvoja ehdi hankkimaan.. joten tulee kyllä yllättymään mutta positiivisesti, koska haluaa olla isoveli. Kerron nuoremmille vasta sitten kun mahaa ei saa arjessa piilotettua saunoessa jne, esikoinen on yläasteella ja hänelle jo kerroinkin, kun osaa pitää omana tietonaan. En halua julkisesti vielä asiaa huudella, kun olen totutellut tähän vielä itsekin.
 
@MariCarina Aika jännä tuo syntyvien lasten koko ero. Mistäköhän se johtuu? Onko suomalaiset vaan isompia jo alusta alkaen? :LOL:

Täällä on nyt ehkä viikon tai kahden verran ollut ongelmana se ettei mikään ruoka oikein maistu (n) Kaupassa kaikki vaan jotenkin ällöttää. Ainoa mitä tekisi mieli on sushi ja se ei nyt oikein käy. Olen kyllä miettinyt, että ehkä uskaltaisin syödä vegesushia ihan harvakseltaan... siinä on tietysti merilevää, mutta ei raakaa kalaa (ja listeria riskiä). Ärsyttää kun en siis edes oksentele, mutta ei vaan ole ollenkaan ruokahalua. Mutta joo, paino putoaa edelleen kun päädyn sitten syömään usein nälkään vaan vähän jotain, ehkä yhden näkkärin, salaattia, porkkanoita tai hedelmiä. Onko muilla ollut samanlaista ongelmaa syömisen kanssa? Oletteko löytäneet jotain herkkuja, joita tekisi jopa mieli?
 
taatelinen

Täällä sama homma ollut parisen viikkoa, että ei tekisi mieli syödä kunnon ruokaa. Väkisin yrittää syödä ruoka-aikaan edes pienen annoksen lämmintä ruokaa. (n)Muuten päivän aikana napostelee pieniä välipaloja. Hedelmät, erityisesti satsumat ja viinirypäleet maistuvat. Cashew pähkinöitä syön välillä. :)
Paistettu kananmuna uppoaa kun tekee mieli suolaista, mutta ei sitäkään saisi montaa kertaa viikossa nauttia.;)
Mulla kans paino tippunut, kun syö niin huonosti. Pari kertaa oksentanut, mutta jatkuvasti pitkin päivää etova olo. :sick: Nyt menossa viikot 7+5.
Tsemppiä kaikille muillakin pahoinvoinnin kanssa kamppaileville!(y)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: taatelinen
Noista kananmunista piti sanoa että mä oon syönyt yli 10 vuoden ajan 2 kananmunaa päivässä. Kolesterolit oli viime mittauksessa viitteissä, joten tuskinpa on kovin vaarallista :) Ainoa aamupala joka pitää kunnolla nälkää ja menee alas tilanteessa kuin tilanteessa
 
@MariCarina Aika jännä tuo syntyvien lasten koko ero. Mistäköhän se johtuu? Onko suomalaiset vaan isompia jo alusta alkaen? :LOL:

Täällä on nyt ehkä viikon tai kahden verran ollut ongelmana se ettei mikään ruoka oikein maistu (n) Kaupassa kaikki vaan jotenkin ällöttää. Ainoa mitä tekisi mieli on sushi ja se ei nyt oikein käy. Olen kyllä miettinyt, että ehkä uskaltaisin syödä vegesushia ihan harvakseltaan... siinä on tietysti merilevää, mutta ei raakaa kalaa (ja listeria riskiä). Ärsyttää kun en siis edes oksentele, mutta ei vaan ole ollenkaan ruokahalua. Mutta joo, paino putoaa edelleen kun päädyn sitten syömään usein nälkään vaan vähän jotain, ehkä yhden näkkärin, salaattia, porkkanoita tai hedelmiä. Onko muilla ollut samanlaista ongelmaa syömisen kanssa? Oletteko löytäneet jotain herkkuja, joita tekisi jopa mieli?
Sama täällä, ei tee yhtään mitään mieli ja iltaa kohti vielä vähemmän. Lämmintä ruokaa on tosi vaikee saada alas. Mies toi eilen pitsaa, eipä sekään uponnut oikeastaan. Leipä, hedelmät ja mehu tuntuu olevan nyt mun ruokavaliona. :D Monella on muuten ekassa neuvolassa kuunneltu sydänääniä, meillä ei! Seuraava neuvola on tammikuussa ja sitä ennen sit nt-ultra. Pitääkin alkuviikosta varata:love:
 
Meilläkään ei ekassa neuvolassa kuunneltu sydänääniä. Kuulemma niin todennäköistä ettei näillä viikoilla vielä kuule, ettei haluta aiheuttaa odottajille turhaa huolta.

Tänään 9+1 ja jatkuva pahoinvointi edelleen läsnä. Tai se pysyy aisoissa jos syön 2h välein, mutta eihän se nyt aina onnistu... Olen myös ollut viikon kovassa flunssassa ja joutunut pärjäämään hunajalla, kun ei mitään lääkkeitä uskalla nyt syödä. Nenäsuihketta on ollut kyllä ikävä...!

Hämmentää kun en ole saanut vieläkään sähköpostiin viestiä, että voin varata nt-ultran. Neuvolassa kävin kuitenkin jo keskiviikkona. Kuinka nopeasti muut pk-seudulla asuvat ovat sen saaneet?
 
Hei, mulla jäi vielä lisäämättä tiedot listaan aikaisemmin, joten tässä tulis

Antsukka/26/2. Lapsi/26.6.

Tänne ei ole kuulunut juuri ihmeempiä viime päivinä raskauden osalta. Pieni etova olo on jatkuvasti mukana, mutta ei ole varsinaiseksi pahaksi oloksi päässyt kun on yrittänyt syödä niitä ruokia, mitä tekee mieli. Olen huomannut kyllä, että raskausmonivitamiinin syöminen olisi yhteydessä pahaan oloon siksi se on jäänytkin useamman kerran ottamatta.. Onko kukaan huomannut samaa?

Vielä pitäisi viikko odottaa ensimmäistä neuvolaa. Toisaalta tuntuu, että raskausika tähän asti on mennyt nopeammin kuin esikoisen raskaudessa, mutta ihan alussahan tässä vielä ollaan. Tänään taitaa olla 8+2 menossa.
 
Hei, mulla jäi vielä lisäämättä tiedot listaan aikaisemmin, joten tässä tulis

Antsukka/26/2. Lapsi/26.6.

Tänne ei ole kuulunut juuri ihmeempiä viime päivinä raskauden osalta. Pieni etova olo on jatkuvasti mukana, mutta ei ole varsinaiseksi pahaksi oloksi päässyt kun on yrittänyt syödä niitä ruokia, mitä tekee mieli. Olen huomannut kyllä, että raskausmonivitamiinin syöminen olisi yhteydessä pahaan oloon siksi se on jäänytkin useamman kerran ottamatta.. Onko kukaan huomannut samaa?

Vielä pitäisi viikko odottaa ensimmäistä neuvolaa. Toisaalta tuntuu, että raskausika tähän asti on mennyt nopeammin kuin esikoisen raskaudessa, mutta ihan alussahan tässä vielä ollaan. Tänään taitaa olla 8+2 menossa.
Mulla Minisun Mama aiheutti pahan olon, mutta Multivitan vastaava valmiste sopii hyvin.
 
Mullakin paino putosi, painan tällä hetkellä vähemmän kuin ennen odottamista. Taisi muutaman viikon pahoinvointi jättää tällaiset tulokset. Mieliteot eivät ole millään mittarilla terveellisemmästä päästä, ranskanperunoita syön silloin kun mikään muu ei maistu. Apua! Eilen mies teki meille ruuaksi kanaa, ja jo pelkästään sen katsominen sai aikaan ilmoituksen, ei hyvä idea! Ensihätään sitten söin mehujään ja perään pellillisen makkaraperunoita.. Ja samaan aikaan vielä pitää (tietysti) murehtia syömäni ruuan terveellisyyttä, ettei varmasi huono omatunto ainakaan poistuisi mihinkään.. Kyllä tämä odotusaika on ristiriitoja täynnä..
 
@Puuvilja, kävin ekassa neuvolassa perjantaiaamuna ja se ajanvarauslinkki tuli eilen päivällä eli tosi nopeasti. Mun th sanoi että siinä on ollut ongelmia eikä ole tullut ollenkaan kaikille sähköpostiin. Ehkä kannattaa soittaa perään jos ei huomennakaan tule? 3 vrk pitäisi kuulemma olla maksimiaika.
 
  • Tykkää
Reactions: Puuvilja
Nyt kun porukka alkaa olla jo suurimmaksi osaksi käynyt neuvolassa, niin miltä oma neuvolan täti tuntuu? Mun superiloiseen fiilikseen oli perjantaina osasyy juurikin ihana neuvola täti, johon tutustuin esikoista odottaessa ja joka myös hoitaa meidän pojan lastenneuvolakäynnit. Aikaa tähän käyntiin oli varattu 2 tuntia ja koko aika käytettiin, puhuttiin ummet ja lammet esikoisen vaikeasta synnytyksestä, toiveista ja odotuksista seuraavaan synnytykseen, erityisestä tuen tarpeesta (jota ei vielä ainakaan ole, mutta sellaista heti tarjottiin), siitä miten mies saa käydä yksin siellä puhumassa esikon synnytyksestä jos hänellä on jotain hampaankolossa ymymym. Ihana nainen. En voisi pyytää parempaa henkilöä raskautta seuraamaan. :) ja sillä on tosi iso merkitys. Hänestä tuli mun neuvolaterkka rv 16 esikoista odottaessa, kun eka olin nähnyt pari kertaa toista terkkaa, joka sit jäikin pois. Onneksi. Hänen kanssaan kaikki tökki.. Oli sikiöseulontavastainen ja muutenkin nihkeä. Joskus käy onneksi tuuri :)
 
Nyt kun porukka alkaa olla jo suurimmaksi osaksi käynyt neuvolassa, niin miltä oma neuvolan täti tuntuu? Mun superiloiseen fiilikseen oli perjantaina osasyy juurikin ihana neuvola täti, johon tutustuin esikoista odottaessa ja joka myös hoitaa meidän pojan lastenneuvolakäynnit. Aikaa tähän käyntiin oli varattu 2 tuntia ja koko aika käytettiin, puhuttiin ummet ja lammet esikoisen vaikeasta synnytyksestä, toiveista ja odotuksista seuraavaan synnytykseen, erityisestä tuen tarpeesta (jota ei vielä ainakaan ole, mutta sellaista heti tarjottiin), siitä miten mies saa käydä yksin siellä puhumassa esikon synnytyksestä jos hänellä on jotain hampaankolossa ymymym. Ihana nainen. En voisi pyytää parempaa henkilöä raskautta seuraamaan. :) ja sillä on tosi iso merkitys. Hänestä tuli mun neuvolaterkka rv 16 esikoista odottaessa, kun eka olin nähnyt pari kertaa toista terkkaa, joka sit jäikin pois. Onneksi. Hänen kanssaan kaikki tökki.. Oli sikiöseulontavastainen ja muutenkin nihkeä. Joskus käy onneksi tuuri :)
Mun neuvolatäti on tosiaan luultavasti ihan juuri valmistunut, todella nuori, lapseton, tuntui valitettavasti olevan todella pihalla kaikesta. Ei mm tiennyt mikä on who:n imetyssuositus. Ei oltu oikeastaan yhtään samalla aaltopituudella. Luojan kiitos ei ole ensimmäinen raskaus!
 
@Royalmf se on kurja jos ei tule juttuun. Ite mietin ekan kohdalla kun ne pari ekaa käyntiä ei sujunut ekan terkan kanssa, että kiva hänelle puoltaa kaikista yksityisasioita, kun tuntuu ettei yhtään halua avautua juuri hänelle.

Voi että harmittaa, kun on ollut niin hyvä plssis muutaman päivän, ja se tyssäs tänä aamuna taas veriseen huoltoon. Dopplerilla kyllä kuului sykkeet hienosti, mutta täällä sitä taas odotushuoneessa kökitään, kun tahtoisin tietää mistä tuo vuoto nyt taas tulee.. Onneksi vuoto on kivutonta eikä sitä tule hirveitä määriä, tämä on taas tällaisen neuroottisen naisen lääkärikäynti o_O
 
Mulla oli myös perjantaina ensimmäinen neuvolakäynti. Oma neuvolatäti oli pois, joten sijaisen kanssa tutustuttiin ja oli kyllä todella mukava ja käynnistä jäi hyvä fiilis. Ainut mitä jäin miettimään oli kommentti varhaisultrasta, kun mainitsi että sikiön koko heittää parilla päivällä mutta syytä huoleen ei kuitenkaan ole. Mietin, kun lääkäri ei ultratessa maininnut asiasta mitään? Nyt on varattu seuraava ultra viikolle 12, en malta odottaa! <3

Edelleen huolestuttaa tämä oireiden aaltoilu. Nyt esimerkiksi viime viikolla yhtenä aamuna oksensin ja sen jälkeen ei oo ollut juuri mitään. Pientä etovaa oloa ihan välillä, senkin kyseenalaistan että kuvittelenko vain. Alussa kun oli niin voimakkaat oireet ja nyt hädintuskin mitään niin väkisinkin pelkään, että onko kaikki varmasti hyvin.. :unsure:

@Effis Kerro kun on tarkistettu, että onhan kaikki hyvin? Uskon kyllä, että kaikki on ihan kunnossa, ilmeisesti tuollainen vähäinen vuoto on hyvinkin normaalia ja moni kokee sitä alkuraskaudessa. <3
 
Viikot menee 10+ ja olo on alkanut helpottaa niin, että välillä ehtii hetkittäin unohtaa olevansa raskaana. Itse vain odotan, että viimeisimmätkin kidutusoireet katoaisivat eli ei tarvitsisi yllättäen oksentaa, itkeskellä yhtäkkiä, olla yliväsynyt yms.

Neuvola on tällä viikolla ja tosiaan neljännen kanssa on siinä pisteessä, ettei hirveästi kiinnosta että joku alkaa minulle puhumaan ruokavalion laadusta yms. Senkään takia, että olen terveys- ja liikunta-alalla muutenkin niin en kaipaa sitä, että joku sanelee montako grammaa ja millaista rasvaa voin käyttää. Jos haluan voita leivän päälle, niin laitan :D

Neuvolassa käyn oikeastaan vain perusjuttujen seurannan takia, en kaipaa mitään hössötyksiä, etenkään mitä yksin odottajana voisi kohdata. Onneksi näitä lapsia on jo ennestään, niin ei varmaan sitä hössötystä niin kohtaakaan kun on jo kolme vauvaa saanut ja hoitanut, rutiinit on valmiina.

Toivottavasti @Effis kaikki on ok!

Mulla on vieläkin epätodellinen olo raskaudesta. Vaikea alkuraskaus pelotti, että kuuluuko tämä asiaan vai meneekö kesken, että onko jotain pielessä kun on niin järkyttävän kipeä olo laikin tavoin. Joten en ole vieläkään uskaltanut alkaa nauttia asiasta ja fyysinen puoli on pitänyt huolen ettei olisi pystynytkään.

Olen kuitenkin alkanut jo laulaa vauvalle :D
 
Tsemppiä @Effis toivottavasti siellä on kaikki kunnossa!

Mulla on kanssa kokemusta mitä mielenkiintoisimmista neuvolaterkkareista, esikoisen kanssa käytiin sellaisilla sijaisilla että ei kiitos enää koskaan uudelleen! Siksi pyysin että esikoisen "oikea terkkari" jatkaa myös nyt tämän juniorin kanssa. Eka käynti ei onnistunut varsinaiselle th:lle, joten tämä hoidettiin aikataulujen takia vielä (jälleen uudella) sijaisella - hän oli kyllä mukava ja hänen kanssaan synkkasi ihan kivasti. Ja myönnän, että tuntui mukavalta kun myöhemmin mein oma terkkari soitti onnitellakseen ja varmisti vielä itsekin, että hänen kanssa jatketaan tästä eteenpäin.

Tänään alkoi rv 12, ja mein eka ultra (np) on tasan viikon päästä. Jostain syystä päässä pyörii kaikista pahimmat skenaariot, vaikka miten yrittäisi järjellä itseään rauhoitella.. Vielä viikko - tuntuu pitkältä ajalta.
 
Kiitos tsempeistä kaikille ❤

Vauva voi mahassa hyvin, mutta aiemmin jo kadonneen hematoomaan tilalle.on nyt taas muodostunut tosi iso hematooma. Onneksi ei ole istukan kohdalla, mutta kokoa sillä on yhtä paljon kuin vauvalla. Nyt sitten tuli uinti-, yhdyntä-, urheilu- ja nostelukielto. Gyne sanoi, että valitettavasti epäilee tämän hematoomaan vuotavan jopa 24 viikolle asti :unsure: tosi kurjaa, kun vuoto tietty huolestuttaa kovasti vaikka onkin niukahkoa. Lisäksi se tulehdusriski, joka tähän liittyy.. Jos veri, joka onkin hyvä pöpöjen elatusalusta, nappaa tulehduksen, se on sit vauvan menoa se :( mutta täytyy vain toivoa parasta. Kaveri siellä jumppaili nyt hyvässä voinnissa.

Ja arvatkaapa mitä lääkäri sanoi. Näyttää siltä, että hematooma on muodostunut siihen, missä tämän vauvan kaksosen istukka on ollut. Eli kaksoset siellä alussa oli, mutta toinen on jäänyt matkasta jo silloin rv6 tienoilla. :eek:

Vaikka vauvalla oli kaikki hyvin on iloinen odottelu saanut nyt kyllä melkoisen stressin kaverikseen.. Tiedän, ettei hematooma ole välttämättä niin paha juttu, mutta ainahan kaikki totutusta poikkeava näissä asioissa pelästyttää.
 

Yhteistyössä