Täällä vuoto jatkuu nyt kolmatta päivää. Neuvola ja varhaisultra-ajat on nyt peruttu. Neuvolasta sanottiin, ettei mitään kontrollia tarvita, 3vko:n päästä raskaustesti ja toiveena, että se näyttää negaa. Kamalaa toivoa ensimmäistä kertaa, että raskaustesti on nega... Laitoin jo lapsettomuusklinikallekin viestiä, ja sinne sitten viimeiseen inseminaatioon, kunhan hormonit laskee ja menkat alkaa. Kun ihan pakolla mietin jotain positiivista tässä asiassa, niin se että tuolla jonkinlainen hedelmöittyminen on tapahtunut, luo tietenkin toivoa, että joku kerta vielä onnistutaan. Tämä kun oli kuiten ensimmäinen plussa vuoden yrityksessä.
Jotenkin tuntuu, etten ole sisäistänyt tätä menetystä ihan täysin.
Katkeruudesta. Minä ymmärrän kyllä myös hyvin, että toisten ilouutisia voi olla vaikea ottaa ilolla vastaan. Kyllä minäkin monesti ajattelen, että miksi jotku raskautuu sormia napsauttamalla ja menee kerta laakista alusta loppuun onnistuen, ja toisilla on ensin itse raskautuminenkin vaikeaa, ja sitten menee vielä kesken. Ja kyllä minäkin välillä ihmettelen sitä, että tänne tullaan kommentoimaan tyyliin ”hei muistatteko mua, oon nyt rv 30 ja oikein vilkas tyyppi on mahassa kun potkii koko ajan” yms. Eihän kukaan tätä pahalla tarkoita, mutta täällä HAAVEILLAAN siitä omasta lapsesta, ja tuo luo ainakin itselle sen fiiliksen, että saankohan itse koskaan kokea tuota tunnetta. Raskautuneille on sitten omat ryhmät hehkutukseen. Itsellä toki tällä hetkellä tunteet pinnassa, ja nämä kolahtaa erityisen lujaa.