Voiko perhe toimia jos toinen kieltää ja toinen sallii

Mietin tossa jo eilen etten jaksa tätä..

Mutta mitäs jos vaan annan olla. Jos minäkään en pidä mitään kuria ? Sittenkö ollaan onnellisia?? Leikitään, lauletaan ja syödään herkkuja. Menköön kukin nukkumaan kun haluaa. Jos on sotkuista, niin tavarat vaan roskiin? Minimalismihan se nyt on muotia...

 

Jaa, no on se ainakin parempi vaihtoehto kuin se, että kumpikaan ei pitäisi kuria. Ja onhan noita nähty, varsinkin uusperheissä.

Toisaalta vähän huolestuttaa teidän parisuhde jos ette pysty näinkään perustavanlaatuisesta asiasta sopimaan. Edes siten, että jos vaikka tavaraa menee roskiin, niin puoliso aina maksaa uuden tavaran tilalle, kun ei kerran halua että kuria pidetään...?

 

Meillä on hyvin vilkkaat lapset ja ollaan pakostakin jouduttu pitään hyvin määrätietoinen ja jämpti kasvatus, komentaa saa joka päivä mutta homma on toiminut. Mutta nyt... mies on jostain saanu päähänsä tuon kivakasvatusideologian ja päättänyt "kasvattaa positiivisuudella". No seuraus on jo nyt kahdessa viikossa että lapset riehuu ja riekkuu eikä meinaa tottella/rauhoittua, minä siis yksin hoidan nyt komentamisen, kun ärähdän niin lapset aloittaa hirveän tekoulinan ja juoksee isän syliin. Ja sitten sama ralli jatkuu kunnes telovat ittensä. Tavarat ja lelut on sikin sokin ja nuorempi 5v. kirjaimellisesti heittelee niitä pitkin poikin.... Noista on tullut aivan kauhukakaroita. Lelujen pois otto, televisiokielto, kaikki mikä ennen toimi ei toimi enää kun isi antaa periks kun vähän tihrustaa... Tämä miehen inspiraatio lähti siiitä kun lapset näkevät joskus pahoja unia (mikä on ihan normaalia) ja mies pähkäili että komennetaan liikaa. No lasten uniin ei ole vaikuttanut mitenkään mutta minulta menee kohta mielenterveys.

 

Provo

 

Meillä on hyvin vilkkaat lapset ja ollaan pakostakin jouduttu pitään hyvin määrätietoinen ja jämpti kasvatus, komentaa saa joka päivä mutta homma on toiminut. Mutta nyt... mies on jostain saanu päähänsä tuon kivakasvatusideologian ja päättänyt "kasvattaa positiivisuudella". No seuraus on jo nyt kahdessa viikossa että lapset riehuu ja riekkuu eikä meinaa tottella/rauhoittua, minä siis yksin hoidan nyt komentamisen, kun ärähdän niin lapset aloittaa hirveän tekoulinan ja juoksee isän syliin. Ja sitten sama ralli jatkuu kunnes telovat ittensä. Tavarat ja lelut on sikin sokin ja nuorempi 5v. kirjaimellisesti heittelee niitä pitkin poikin.... Noista on tullut aivan kauhukakaroita. Lelujen pois otto, televisiokielto, kaikki mikä ennen toimi ei toimi enää kun isi antaa periks kun vähän tihrustaa... Tämä miehen inspiraatio lähti siiitä kun lapset näkevät joskus pahoja unia (mikä on ihan normaalia) ja mies pähkäili että komennetaan liikaa. No lasten uniin ei ole vaikuttanut mitenkään mutta minulta menee kohta mielenterveys.

Positiivinen kasvatus se vasta tarvitseekin johdonmukaisuutta ja sinnikkyyttä, enemmän kuin uhkailu ja rankaisu, mutta vaikka se vaatii vanhemmalta viitseliäisyyttä se on parempi tie. Eikä tarkoita periksi antamista. Suotavaa olisi saada opetettua lapsille että ohjeita noudatetaan yhteistyön, toisten huomioimisen ja vanhemman kunnioituksen nimissä eikä huudon tai rangaistuksen pelossa. Se ottaa aikansa jos lapsi on opetettu siihen että auktoriteetti = uhkaava käytös.

 

Positiivinen kasvatus se vasta tarvitseekin johdonmukaisuutta ja sinnikkyyttä, enemmän kuin uhkailu ja rankaisu, mutta vaikka se vaatii vanhemmalta viitseliäisyyttä se on parempi tie. Eikä tarkoita periksi antamista. Suotavaa olisi saada opetettua lapsille että ohjeita noudatetaan yhteistyön, toisten huomioimisen ja vanhemman kunnioituksen nimissä eikä huudon tai rangaistuksen pelossa. Se ottaa aikansa jos lapsi on opetettu siihen että auktoriteetti = uhkaava käytös.

Kovin on mustavalkoisia nämä kasvatusideologiat.

Vaihtoehto 1: uhkailua, pelkoa, huutoa
Vaihtoehto 2: lapsen opettamista ja kukkaisketo, kaikki tekee kivasti kaikille

 

No parisuhde on mitä on, ja erokin olisi osaltaan vain helpotus elämään.

No mutta.
Mies sai puolivuotta sitten ukaasin että lähtee mukaan Ihmeelliset vuodet vanhemmuusryhmään tai sit muutetaan erilleen. Lähti mukaan ryhmään ja varmasti kuvitteli että näin lunastaisi taas kiitollisen vaimon ja iloisen äidin lapsille. Mutta kun..Mutta kun se pelkkä paikalle tuleminen ei riitä, eikä se riitä että vaimo ja lapset opettelevat uusia tapoja toimia ( = itse edelleen pysyy yhtä ongelmallisena vanhempana eikä mikään ratkea, paitsi vaimon pää...)

Eilen riitti. Ajattelin että no selvä. Jos ei mun tapa kelpaa, niin ei sitten, antaa olla. Mää nyt pesen käteni ton isomman lapsen kasvattamisesta, tehdään sit niin kuin isä haluaa. Mutta saa sitten todella hoitaakin lapsen. Laitetaan homma 50/50, minä hoidan pienemmän, hoitakoon hän isomman.
-Ap

 

Kovin on mustavalkoisia nämä kasvatusideologiat.

Vaihtoehto 1: uhkailua, pelkoa, huutoa
Vaihtoehto 2: lapsen opettamista ja kukkaisketo, kaikki tekee kivasti kaikille

Minusta kasvatus ei ole lainkaan mustavalkoista, mutta let's face it, mihin rangaistukset perustuu jos ei pelkoon ja uhkaan? Niillekin on paikkansa, mutta jos se on tulokulma kasvatukseen niin aika ahdistavaa. Positiivinen vahvistaminen ei ole mikään kukkaketo vaan sisältää johdonmukaista vaatimista, mutta toimintavat johtaa paremmin sisäiseen ja kestävään motivaatioon (puhumattakaan eduista esim. lapsen itsetunnolla) kuin nuo ykkösvaihtoehdon tavat.

 

Minusta kasvatus ei ole lainkaan mustavalkoista, mutta let's face it, mihin rangaistukset perustuu jos ei pelkoon ja uhkaan? Niillekin on paikkansa, mutta jos se on tulokulma kasvatukseen niin aika ahdistavaa. Positiivinen vahvistaminen ei ole mikään kukkaketo vaan sisältää johdonmukaista vaatimista, mutta toimintavat johtaa paremmin sisäiseen ja kestävään motivaatioon (puhumattakaan eduista esim. lapsen itsetunnolla) kuin nuo ykkösvaihtoehdon tavat.

Jos vanhemmalla on järkeä päässä, niin toivottavasti hän kuitenkin menee näissä asioissa ns. käytäntö edellä ja katsoo mikä oikeasti toimii missäkin tilanteessa ja milläkin hetkellä, ja mikä ei.

Jos eletään mustavalkoisessa maailmassa voidaan toki esittää sellaisia väitteitä kuin, että "rangaistukset saavat lapsen elämään pelossa ja ahdistuksessa ja pilaavat itsetunnon" tai että tämä mitä kutsut positiiviseksi vahvistamiseksi "tuo perheeseen anarkian missä mitään pakkoja ei enää ole ja lapset tekevät mitä tykkäävät kun määräykset muuttuvat seurausten puutteessa pelkiksi suosituksiksi".