Mies vaati eron jälkeen testin kaikista lapsista, vaikka ovat kopioita isästään

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Kuinka moni on tullut ajatelleeksi? No, uskallan väittää, ettei kovin moni. Eivät ihmiset yleensä mieti asiaa tuolta kannalta, ja miksi miettisivät? Ihan yhtä hyvin olisit voinut kysyä, eikö raskaana olevaa naista pelota se, että lapsen ulkonäöstä saa viitteitä siitä, onko hän naisen miespuolisen kumppanin biologinen lapsi. Vastaushan olisi, että ei pelota - miksi pelottaisi?

Tuossa sun viestissä on vähän sellainen kaiku, kuin melkein jokaisen kohdalla olisi epäselvää, kuka lapsen isä on. Mutta näinhän ei normaalisti parisuhteessa elävän kohdalla ole. Eri asia, jos lapsi on vahinko ja saanut alkunsa jostain yhden illan jutusta.
En tuossa kysymyksessä tarkoittanut nimenomaan tätä erotapausta vaan asiaa noin yleisemmin. Esim. ne lapset, jotka ovat saaneet alkunsa "anonyyminä" lahjoitetusta munasolusta tai siittiöstä, löytävät nuo anonyymit vanhempansa lähes varmasti niin halutessaan. Tuolle haluamiselle on jopa taloudellinen kannuste, perimisoikeus.* Jos heille ei heidän alkuperäänsä kerrota, tulee myöhemmin geenitesteissä vähemmän miellyttäviä yllätyksiä.

Anomyymin geneettisen vanhemmuuden aika on ohi, kaikissa tapauksissa.

* lesboparia "muumimukilla" pyyteettömästi auttanut mies saa siis perillisiä, jotka ovat tasaveroisia (lakiosa) hänen muihin mahdollisiin lapsiinsa nähden.
 
Viimeksi muokattu:
Abortinkin saa ilman, että täytyy kertoa kumppanille, joten jos vahinko tapahtuisi vaikka tilanteessa, jossa itsellä on myöhemmin sivusuhde, ei tarvitsisi alkaa esittää omalla kumppanille, että saadaan yllätysvauva.
Tässä onkin toinen epäkohta, se abortoitava sikiö on myös isänsä lapsi. Eli tarvittaisiin myös laki, joka kieltää abortin isälle kertomatta.
 
Tätä olen itsekin täällä yrittänyt sanoa. Että ex-kumppanille kostoksi tai loukkaukseksi mietitty tempaus todennäköisesti loukkaakin nimenomaan niitä lapsia - jotka kaikella todennäköisyydellä ovat kuitenkin just niitä omia, joita rakastaa ja joiden kanssa haluaa elää. Jopa alakouluikäinen alkaa miettiä asioita, kun mennään ottamaan dna-näytettä - jotenkinhan se täytyy selittää, ja aina jossain lukee sanoja, joista yllättävän nuori lapsi alkaa tehdä omia tulkintoja - ja yllättävän nuori lapsi myös tajuaa asioita.

Ja jos nainen on vaikka jättänyt miehen syystä tai toisesta, niin ei häntä enää tuollainen loukkaa. Hän ottaa sen mustasukkaisen ja ripustautuvan ex-miehen kiukutteluna, josta on lähinnä ylimääräistä vaivaa.
Ei tuo ap:n tapauksessakaan välttämättä ole (pelkästään) kostoa. Jos jonkin lapsen biologiseksi isäksi varmistuu joku muu, pitäisi sen vaikuttaa elatusmaksuihin. Eli kysymys voi olla myös rahasta.
 
Eikä silläkään ole väliä, että sinä ja moni muukin vierailija ei testauksia hyväksy.

Kun asia saadaan aloitteeksi, pidän sen läpimenoa jopa todennäköisenä. Yksittäinen mamma voi kertoa loukkaantuvansa testeistä, mutta (nais)kansanedustajan on vaikea vastustaa aloitetta, joka lisää tasa-arvoa ja lasten oikeuksia, vähentää yhteiskunnan maksamia elatuskustannuksia sekä on kustannuksiltaan halpa, jopa negatiivinen.

Tuo elatuskustannusten väheneminen perustuu siihen, että testit huomattavasti lisäävät totuuden esiin tulemisen riskiä. Jatkossa ei enää löydy yhtä paljon yh-äitejä, jotka ovat "unohtaneet" isän nimen. Jo nyt äidin pitää puhua totta sakon uhalla, mutta valehtelusta ei juurikaan jää kiinni.

Kuten totesin, junaa lastataan jo ja aikanaan se päätyy asemalle riippumatta siitä, mitä radan varrelta huudellaan. :cool:
En ole vastustanut testejä. Olen lukuisia kertoja sanonut, että testit ovat paikallaan silloin, kun jompikumpi niitä haluaa.

Mitä tulee veronmaksajien kustannuksiin, niin ne kasvavat. Paitsi lukemattomien turhien testausten muodossa, niin myös niiden muutaman tapauksen johdosta, joissa isä ei ole se, joka kuviteltiin. Tällöin elatusmaksut lankeavat yhteiskunnalle.
En ymmärrä tuota ajatustasi, että testaukset jotenkin vähentäisivät tapauksia, joissa isää ei ole tiedossa. Siis miten kuvittelit niiden testauksella vähenevän? Että kun lapsi testataan, saadaan tulokseksi isän nimi osoitetietoineen? Jos äiti ei nimeä tiedä tai isä on ilmoittanut, ettei halua lasta (eikö äiti halua oikeuteen lähteä asiaa vaatimaan) ei pakollinen testaus muuta asiaa miksikään.

Mitä junaan tulee, niin höyryveturisi suuntaa menneisyyteen. Yhä useampi tekee lapsen yksin ja nais- ja miesparien lapset lisääntyvät, joten paine muuttaa lainsäädäntöä niiden osalta on se, millä junia nyt lastataan.
 
Jos geneettisellä vanhemmuudella ei ole merkitystä, kalliit lapsettomuushoidot kannattaa lopettaa heti. :sneaky: Lapsettomuudesta kärsiville tilataan sopivasta kehitysmaasta (voisiko Intia tai Nigeria olla sopiva?) halvalla tukkuhintaan hedelmöitettyjä munasoluja jotka istutetaan lapsettomiin lapsia haluaviin äiteihin. Ehkä vielä helpompaa on antaa lapsettomille intialainen tai nigerialainen adoptiolapsi.
Mussä todellisuudessa oikein elät?
Edes intiasta tai nigeriasta ei löydy mitään tavarataloja, joista lapsen voi noin vain tilata. Adoptio on pitkä ja kallis prosessi.
Mitä tulee hedelmöityshoitoihin, niin toki intiasta varmasti saataisiin vähäosaisia ostettua ihmistehtaisiin, mutta paitsi että se olisi eettisesti väärin, ei se juuri vähentäisi kustannuksia. Munasolujen kasvatuksessa suurin menoerä lienee hormonit (jotka nykyisin asiakas maksaa), joten kustannukset lähinnä lisääntyisivät.
 
Viimeksi muokattu:
En tuossa kysymyksessä tarkoittanut nimenomaan tätä erotapausta vaan asiaa noin yleisemmin. Esim. ne lapset, jotka ovat saaneet alkunsa "anonyyminä" lahjoitetusta munasolusta tai siittiöstä, löytävät nuo anonyymit vanhempansa lähes varmasti niin halutessaan. Tuolle haluamiselle on jopa taloudellinen kannuste, perimisoikeus.* Jos heille ei heidän alkuperäänsä kerrota, tulee myöhemmin geenitesteissä vähemmän miellyttäviä yllätyksiä.

Anomyymin geneettisen vanhemmuuden aika on ohi, kaikissa tapauksissa.

* lesboparia "muumimukilla" pyyteettömästi auttanut mies saa siis perillisiä, jotka ovat tasaveroisia (lakiosa) hänen muihin mahdollisiin lapsiinsa nähden.
En edelleenkään tajua, miten kuvittelen tuon pakkotestauksen tähän mitenkään vaikuttavan. Muumimukin kautta raskaaksi tullut sanoo edellenkin, että kyse oli yhden yön jutusta, eikä nimiä kyselty. Miten tämä muka nyt muuttuisi miksikään?
 
r0s
Et paljon menetä, vaikket luekaan...

Jaksoin kolmannelle sivulle.

Ja sen enempää lukematta totean, että eihän se edes olisi loukkaavaa jos testattaisiin aina automaattisesti. Ja jos toi mun tekemä testi maksoi alennuksessa, postikuluineen rahdun yli neljäkymppiä ja se kiepaisi jenkeissä tutkittavana niin tuskinpa testi montaa kymppiä per vauva toisi lisäkuluja. Hyöty taas saattaisi olla jopa rahallinen kun ainakin osa perheriidoista jäisi alkamatta kun isä ei voi humalaspäissään alkaa epäillä... (kokemuksesta, mun faija teki niin kun ei -tyhmä- ymmärtänyt että velipojallani voi olla eri väriset hiukset mitä mulla vaikka munkin kuontaloni on tyyliä valkoinen jos faijalla se on musta)
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
vierailijaDd
En edelleenkään tajua, miten kuvittelen tuon pakkotestauksen tähän mitenkään vaikuttavan. Muumimukin kautta raskaaksi tullut sanoo edellenkin, että kyse oli yhden yön jutusta, eikä nimiä kyselty. Miten tämä muka nyt muuttuisi miksikään?
No en kyllä tajua mäkään. Pitäisi olla kaikista suomalaisista miehistä olemassa jokin dna-tietopankki, että kun lapsesta otetaan näyte niin se tiedot syötetään tietokantaan ja sieltä löytyy vastaavuus.

Esim. nainen tulee raskaaksi yhden illan jutusta ja tietää miehestä etunimen, ei tiedä edes asuinpaikkakuntaa. Kun lapsi syntyy niin voidaan ottaa dna-testi, mutta mihin sitä verrataan?
 
vierailija
Jaksoin kolmannelle sivulle.

Ja sen enempää lukematta totean, että eihän se edes olisi loukkaavaa jos testattaisiin aina automaattisesti. Ja jos toi mun tekemä testi maksoi alennuksessa, postikuluineen rahdun yli neljäkymppiä ja se kiepaisi jenkeissä tutkittavana niin tuskinpa testi montaa kymppiä per vauva toisi lisäkuluja. Hyöty taas saattaisi olla jopa rahallinen kun ainakin osa perheriidoista jäisi alkamatta kun isä ei voi humalaspäissään alkaa epäillä... (kokemuksesta, mun faija teki niin kun ei -tyhmä- ymmärtänyt että velipojallani voi olla eri väriset hiukset mitä mulla vaikka munkin kuontaloni on tyyliä valkoinen jos faijalla se on musta)
Niin ei sisarukset aina näytä samalta vaikka olisikin täysin samat vanhemmat. Itse tiedän kaksoset jotka ovat ihan eri pituiset ja silmät on eri väriset. Onko heillä siis eri isät. :D
 
Jaksoin kolmannelle sivulle.

Ja sen enempää lukematta totean, että eihän se edes olisi loukkaavaa jos testattaisiin aina automaattisesti. Ja jos toi mun tekemä testi maksoi alennuksessa, postikuluineen rahdun yli neljäkymppiä ja se kiepaisi jenkeissä tutkittavana niin tuskinpa testi montaa kymppiä per vauva toisi lisäkuluja. Hyöty taas saattaisi olla jopa rahallinen kun ainakin osa perheriidoista jäisi alkamatta kun isä ei voi humalaspäissään alkaa epäillä... (kokemuksesta, mun faija teki niin kun ei -tyhmä- ymmärtänyt että velipojallani voi olla eri väriset hiukset mitä mulla vaikka munkin kuontaloni on tyyliä valkoinen jos faijalla se on musta)
Jos miettii että koko testaus tulisi vaikka satasen per tapaus maksamaan yhteiskunnalle (yksityisellä näytti olevan n 150e), ja lapsia syntyy reilu 50000 vuosittain, niin kustannukset ovat yli viisi milliä vuosittain.
Voisihan sen rahan paljon järkevämminkin käyttää.
 
Sen satasen voisi naftata vaikka kaikista tulevista lapsilisistä. Eipä tuntuisi kuukausitasolla kuin centeissä.
 
r0s
Niin, tuo tuntuu olevan hallituksenkin linja, että hassataan rahaa kaikkeen turhaan ja otetaan lapiperheiltä.
Sitten ihmetellään, miksei syntyvyys nouse.

Ei se ole turhaa.

Esimerkiksi jotkut syöväthän ovat osin perinnöllisiä. Mä kyllä haluaisin tietää, mihin oikea isoäitini kuoli. Ja jos syy ois rintasyöpä niin olisin jo rintojenpoistoleikkausjonolistalla koska mulla riski syöpiin yleensä on sädehoitojen vuoksi kasvanut.
 
En jaksaisi tästä enää jauhaa...
Mutta jos noita väärä isä -tapauksia on kourallinen vuodessa, niin valtaosa ne perinnölliset taudit voi luotettavasti vanhemmiltaan kysyä. Ja epäselvissä isyys-tapauksissa isyys voidaan testata. Kuten nykyisinkin.
 
vierailija
No en kyllä tajua mäkään. Pitäisi olla kaikista suomalaisista miehistä olemassa jokin dna-tietopankki, että kun lapsesta otetaan näyte niin se tiedot syötetään tietokantaan ja sieltä löytyy vastaavuus.

Esim. nainen tulee raskaaksi yhden illan jutusta ja tietää miehestä etunimen, ei tiedä edes asuinpaikkakuntaa. Kun lapsi syntyy niin voidaan ottaa dna-testi, mutta mihin sitä verrataan?
Jos oon vaikka saanut naisen raskaaksi (tietämättäni) yhden illan jutussa on mut helppo löytää. Kiitos dna-testin minkä olen teettänyt. Ei ole edes harvinaista että lapsi 18v täytettyään alkaa etsimään biologista isäänsä dna:n avulla. Helpompaa olisi automaattisesti etsiä se isä, se olisi nykyaikaa. Vai onko naisen oikeus salata lapselta tieto isästä?
 
vierailija
En jaksaisi tästä enää jauhaa...
Mutta jos noita väärä isä -tapauksia on kourallinen vuodessa, niin valtaosa ne perinnölliset taudit voi luotettavasti vanhemmiltaan kysyä. Ja epäselvissä isyys-tapauksissa isyys voidaan testata. Kuten nykyisinkin.
Ei näytä joillakin menevän jakeluun tuo. Mun lapsen isä on se jonka nimi on papereissa ja ihan voin exältä kysyä kaikki mahdolliset asiat. Itse asiassa lapsella on riski saada eräs sairaus isänsä puolelta.

Edelleen tuntuu jotkut ajattelevan, että on todella paljon lapsia joiden oikea isä ei ole se jonka väitetään olevan. Kun todellisuudessa suurimman osan isä on tiedossa. On pieni osa joilla ei ole.
 
Pieni osa tai ei, on se tärkeää tietoa! Juuri vaikkapa lesbopari siittää itsensä random miehellä, lapsi yhden illan jutusta jne lista jatkuu. Perinnölliset sairaudet ovat iso uhka. Kaikista vaan dna-testi niin ei tule epäselvyyksiä ja testi 'varmoissakin' tapauksissa.
 
Yhteistyössä