vierailija
Missä on sanottu, ettei suomenruotsalaiset osaa englantia? Tapa karsia opiskelijoita tuo kielikin. Aalto-yliopiston koulutuksesta merkittävä osa on koulutusta, josta valmistuvat suomalaisetkin tulevat työskentelemään kansainvälisissä yhtiöissä tai kansainvälistä yhteistyötä tekevissä yhtiöissä, jolloin englanniksi tapahtuvaa kommunikaatiota työhön liittyvissä asioissa on enemmän kuin hyödyllistä jo opiskeluaikoina harjoitella englanniksi.Edelleen Aalto on suomalaisten Suomeen perustama yliopisto suomalaisia eikä ulkomaalaisia varten.
Riittäisikö sinun älynlahjat opiskelemaan kiinaksi?
Onko suomenruotsalaisten älynlahjat normaalia heikommat kun eivät pysty opiskelemaan suomeksi tai englanniksi?
En henkilökohtaisesti ole opetellut kiinaa kuin muutaman tervehdyksen, joten opiskelu kiinaksi vaatisi ensin kieliopintoja.