Äärioikeistolainen harkitsee ryhtyykö EU:n pomoksi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Italian Salvini tähyää Euroopan komission johtoon
Tänään klo 14:48

Italian äärioikeistolainen sisäministeri Matteo Salvini harkitsee pyrkivänsä Euroopan komission puheenjohtajaksi.

Puheenjohtajuuden tavoittelu voisi tulla eteen, jos kansallismieliset puolueet yltäisivät voittoon ensi kevään europarlamenttivaaleissa.

– Se on totta. Ystäväni useista eurooppalaisista maista ovat pyytäneet minua ja ehdottaneet sitä (puheenjohtajuuden tavoittelua), Salvini sanoi La Repubblica -lehdelle antamassaan haastattelussa torstaina.

– Katsotaan. Harkitsen asiaa, Salvini sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Kannatus jo yli 30 prosenttia
45-vuotias Salvini nousi äärioikeistolaisen, maahanmuuttovastaisen La Legan johtoon vuonna 2013. Salvinin johdolla puolueesta on kehkeytynyt kansallismielinen voima, jonka iskulause on ”Italialaiset ensin”.

Salvinin puolue sai maahanmuuttovastaisella retoriikallaan viime kevään parlamenttivaaleissa 17 prosentin kannatuksen ja nousi hallitukseen yhdessä populistisen Viiden tähden liikkeen kanssa.

La Legan kannatus on tällä hetkellä jo yli 30 prosenttia, ja Salvini Italian suosituin poliitikko.

Euroopan komission puheenjohtajan nimittävät jäsenmaiden valtionpäämiehet europarlamentin suurimman ryhmän ehdotuksesta.

Salvini on arvostellut toistuvasti komissiota ja sen nykyistä puheenjohtajaa Jean-Claude Junckeria, joka on varoittanut Italiaa lihottamasta budjettivajettaan ensi vuoden budjetissa.

- Emme muuta pilkkuakaan budjetistamme, Salvini sanoi uhmakkaasti torstaina.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Mites viimeksi kävi, kun ääripuolueet nousi valloille?
Tapahtuisiko nyt jotain muuta?

Tänne on raahattu miljoonittain sopeutumattomia kehitysmaamuslimeita, jotka eivät integroidu, eivätkä halua integroitua eurooppalaiseen yhteiskuntaan. Rikoksia, raiskauksia, terrori-iskuja, sossun tuilla elämistä, jne. Tämä on parhaillaan käynnissä, kun ääripuolueet ovat vallassa.
 
Lue välillä jotain muutakin kuin pelkästään väkivaltauutisia... maailmasta voi löytyä muutakin kun vastaanpomppivat viholliset.
 
Suvaitsevaisto on ihan ITSE ajanut asiat tähän pisteeseen.
Ette voi sanoa, etteikö teitä muka oisi moneltakin eri taholta koitettu varoittaa, ettei tämä maahanmuuttopolitiikka toimi.

Ja surullisinta tässä on se, mitä minäkin olen vuosia hokenut.
Jos eu:n ulkorajat oisi pistetty kiinni ja otettu vain vähän (oikeassa avun tarpeessa olevia) turvapaikanhakijoita olisimme säästäneet valtavan määrän rahaa.

Ja tästä rahasta olisimme voineet käyttää siihen, että oisimme tukeneet näitä maita joissa on suurin hätä.
JÄRKEVÄLLÄ rahankäytöllä/avustuskohteilla näissä maissa, oisimme voineet auttaa valtavaa määrää enemmän ihmisiä kuin mitä pystymme ikinä ottamaan siirtolaisia.

Sanon siirtolaisia, sillä suurin osa niistä, joilla on varaa tulla tänne eivät ole niitä oikeasti hädänalaisia, sillä eurooppaan pääsy maksaa...
Olen vuosia koittanut sanoa, että näiden maiden ongelmat pitäisi ratkoa ensisijaisesti näissä maissa.

Näiden siirtolaisten (jotka eivät hyvin todennäköisesti sopeudu eurooppalaiseen kulttuuriin) ottaminen tänne näin sankoin joukoin on aiheuttanut vain kaaosta.
Ja tämän vuoksi äärioikeiston suosio kasvaa eri maissa.

Että joo, olen sitä mieltä että saatte syyttää suvakit itseänne.
Te tätä järjetöntä toimintatapaa halusitte.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Salvini havainnollistaa videollaan yksinkertaisesti:

"Joten jos turvapaikanhakija saapuu Italiaan, rantautuu Italiaan, hakee poliittista turvapaikkaa ja sillä välin kaupittelee huumeita, lyö poliisia, hakkaa ja ryöstää eläkeläisiä tai sekaantuu lapsiin, paikallinen piirikunta kutsuu heidät välittömästi kuultavaksi ja kertoo, että rakas, et ole pakolainen, sinä olet rikollinen ja... ensimmäinen kone, ensimmäinen vene, ensimmäinen polkuvene, ensimmäinen kuumailmapallo palautetaan takaisin kotiin."

http://beta.oikeamedia.com/o1-86006

Suomessa rikolliset mamut ovat suunnaton rikkaus ja voimavara...
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
"Italian sisäministeri Matteo Salvini ennustaa odotettavissa olevan suuria muutoksia ensi vuoden Euroopan parlamenttivaalien jälkeen. Seuraavat Euroopan parlamentin vaalit käynnistävät käänteentekevät muutokset Euroopan tulevaisuuteen", Salvini totesi uutistoimisto TASSin haastattelussa.

http://beta.oikeamedia.com/o1-86006

Suvakkien #unelma katoaa viemäriin.
 
Salvini havainnollistaa videollaan yksinkertaisesti:

"Joten jos turvapaikanhakija saapuu Italiaan, rantautuu Italiaan, hakee poliittista turvapaikkaa ja sillä välin kaupittelee huumeita, lyö poliisia, hakkaa ja ryöstää eläkeläisiä tai sekaantuu lapsiin, paikallinen piirikunta kutsuu heidät välittömästi kuultavaksi ja kertoo, että rakas, et ole pakolainen, sinä olet rikollinen ja... ensimmäinen kone, ensimmäinen vene, ensimmäinen polkuvene, ensimmäinen kuumailmapallo palautetaan takaisin kotiin."

http://beta.oikeamedia.com/o1-86006

Suomessa rikolliset mamut ovat suunnaton rikkaus ja voimavara...

Kyllä. Lapsenraiskaaja-irakki piti oikein kynsin ja hampain pitää Suomessa. https://www.helsinginuutiset.fi/art...pUshGO6AViDJQY1KFAPq9zeOuR9MUX72_D9GrioK8fd-o
 
Kyllä. Lapsenraiskaaja-irakki piti oikein kynsin ja hampain pitää Suomessa. https://www.helsinginuutiset.fi/art...pUshGO6AViDJQY1KFAPq9zeOuR9MUX72_D9GrioK8fd-o

18.10.2018 20.05

Mies tuomittiin lapsen hyväksikäytöstä vankeuteen – Uusimaa: Karkotusta Irakiin vastusti yli 2 000 suomalaista
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on langettanut Irakista lähtöisin olevalle miehelle yli kahden vuoden vankeusrangaistuksen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Asiasta kertoo sanomalehti Uusimaa.

Akram nautti runsaasta julkisuudesta eri medioissa syksyllä 2016, jolloin häntä uhkasi maastakarkotus. Maahanmuuttovirasto perusteli karkotusta miehen rikostaustalla. Yrittäjän ja perheenisän puolesta kerättiin yli 2 000 nimeä adressiin, jossa vaadittiin, että hän saisi jäädä Suomeen.

Käräjäoikeuden mukaan Rikaan Jameel Akram on syyllistynyt lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön vuosina 2009–15. Uhri on ollut noina vuosina 8–14-vuotias.

#unelmien mamu
 
Meillä on nyt mahdollisuus siihen, että eurooppa pelastuu jos salvini saa tuon viran:love:

Selkeästi tolkun ihminen:love::love:

Tietenkin, on ymmärrettävää että suomalaisen suvakin on suunnattoman vaikeaa ymmärtää hänen näkökantaansa ihan jo siitä syystä että suomi on äärimmäisen onnekas sijaintinsa vuoksi.

Kaukainen sijaintimme on pitkälle säästänyt meitä haittamaahanmuutolta, vaikkakin tulijoita on tullut tännekin aivan liikaa.
Mutta miettikää vaikka italia parkaa, joka on siirtolaisten läpikulkumaa ja jossa noita moniosaajia todellakin on enemmän:unsure:

Tietenkin suvaitsevaiston voi olla vaikea ymmärtää, että kun #unelmasta tulee totisinta totta ei kenelläkään ole enää kivaa(n)
 
Ehkä se kuvitteli, että 5miljoonan ihmisen maassa 32ooo ihmistä häviää kuin pieru saharaan.
Toki 32.000 tuntuu pieneltä jos sitä verrataan asukaslukuun, mutta isolta jos verrataan Suomessa vuodessa syntyviin lapsiin, noin 50.000, joista suuri osa on mamujen lapsia.
Jokainen hiukankin laskutaitoa omaava osaa laskea suomalaisten jäävän vähemmistöön omassa maassaan jos Suomeen tulee vuosittain 32.000 mamua.
 
Tuleeko suomeen vuosittain 32ooo ulkomaalaista, niinkuin säännöllisesti? Luin jostain tilastosta, että 2016 suomessa olis ollut 350 000 ulkomaalaista, mukaanlukien venäläiset ja virolaiset, joita siis vielä enemmän kuin muita edustajia. Onko jotain muuta tilastoa, mikä näyttää pakolaisten määrää? Meinaan, jos tuo tilasto pitää paikkaansa, niin prosenteista puhutaan.
 
Yhteistyössä