Tyttö unnuttaa todella paljon, pitkään ja äänekkäästi. Mitä teen?

  • Viestiketjun aloittaja "uivelo"
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ei taida isukki paljoa kasvatella, kun noin vanha, eikä tiedä tyttärestään tuotakaan? Ja mahdollisesti väkivaltainenkin, kun pelkäät ja sanot "jöröksi". Miehes on paljon suurempi hälytyskello perusongelma tässä kuin unnutus.

"Pikkulapsiperheessä on äärettömän tärkeää, että molemmilla vanhemmilla on joskus kahdenkeskistä aikaa lapsen kanssa. Tämä on erityisen tärkeää, jos elämäntilanne jostain syystä muuttuu vaikkapa uuden vauvan syntymän myötä. Kaikki muutokset voivat näkyä lapsessa myös siten, että unnutus lisääntyy."

"Jos unnutusta esiintyy paljon, on hyvä miettiä, saako lapsi myönteistä huomiota vanhemmiltaan."

"Jos voimakas unnutus jatkuu, vaikuttaa pakonomaiselta ja rajoittaa elämää, kannattaa olla yhteydessä neuvolaan."
 
vierailija
Homma täytyy lopettaa, keskeyttää jos lapsi alottaa. Ei ole normaalia ja soveliasta, mitään traumoja ei tule jos tuon käytöksen katkaisee. Eihän lapsi voi mennä muuten mihinkään yökylään ikinä.
 
vierailija
Itse olen syntynyt 60-luvulla, eikä silloin lapset harjoittaneet itsetyydytystä. Itse naispuolisena hoksasin itsetyydytyksen vasta n. 15-vuotiaana, kun luin nuortenkirjasta, kun oli mennyt näkkärinmuru alushousuihin ja sitä pois ottaessa olikin tuntunut hyvältä.
 
Niin. Nyt pitää pikku pilttien saada tehdä kaikkea vaikka olisi kuinka sopimatonta tahansa Ettei vaan tule traumoja.
 
vierailija
Ei ole mullekaan tuttu sana. Milloin sitä on alettu käyttää? Mulla ei ole pientä lasta.
Sanan kuulin jo 80 luvulla kun itsellä ei ollut lapsia. nyt jo 6 lastenlastakin on. Omien lasteni en huomannut Uunutelevan mutta ystäväi tyttö joka melkein yksin äitinsä kanssa asui eron jälkeen .kun isälleen tuli kylään niin istuesaan yksin unnuteli jatkuvasti.3-4 vuotias.
 
lapsilleoikeuksia
Niin. Nyt pitää pikku pilttien saada tehdä kaikkea vaikka olisi kuinka sopimatonta tahansa Ettei vaan tule traumoja.
se on aivan normaalia, että pikkulapset ovat kiinnostuneita omasta kehostaan. ne vaan tutkiskelee sitä koskettelemalla, joka on yksi yleisimmistä tavoista lapsille tutkia omaa kehoa. tää koskettelu-vaihe tulee yleensä siinä 2-5 iän välillä, kun alkaa oma ja muitten keho kiinnostaa. pitää antaa lapselle oikeus tutkia omaa kehoa, ilman että sitä aletaan kustua vääräksi. lapsi kun koskee haaroväliinsä, ja huomaa että se tuntuu hyvältä, niin mitä sitten? smanlaista hyvää se niille on kuin silittelykin. lapset ei sitä seksiin yhdistä. unnuttaminen on harmitonta lapselle, kunhan se ei mene lapsen elämän tielle, kuten että ei mene tapaamaan enään kavereita, ei vietä perheen kanssa aikaa, ja sitä tapahtuu monesti päivässä. masturbointi ja unnutus ovat eri asioita, sillä masturboinnissa, itseään koskettelemisella haetaan seksin tunnetta ja eroottista mielihyvää, toisin kuin unnuttamisessa, jossa lapsi vain miettii että hei, "täähän tuntuu ihan kivalta", eikä yhdistä sitä seksuaalisiin fantasioihin mitenkään.

tuo on aivan kauhea asenne tuo tommonen, että lapset ei saisi tykätä oman kehon koskemisesta. unnutuksessa ei ole mitään väärää. se on aivan normaalia lapselle, vaikka se monia aikuisia mietityttää.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
Mun lapset eivät ole tehneet tuota. Mutta traumojenkin uhalla olisin sanonut, että älkää tehkö tuollaista. Keksinyt vaikka, että pimppi tulee kipeeksi, kun tuollaista tekee tms.

En todellakaan olisi hyssytellyt, että saa tehdä mutta yksikseen omassa huoneessa tms. Siitä nyt takulla tulee lapselle kummallinen olo, että miksi kaikkea muuta saa tehdä porukassa, mutta tämä yksin
 
vierailija
Kannattaa kiinnittää lapsen mielenkiinto johonkin muuhun mukavaan tekemiseen kuin kieltää. Kieltämisellä voi olla seksuaalisen kehityksen kannalta haitallisia vaikutuksia, jotka myöhemmin (aikuisena) ilmenevät ongelmina.
Ei saa tehdä noin koska se on tuhmaa ei pidä paikkaansa. Oman kehon tuntemus ja aistiminen on tärkeä vaihe lapsen kehityspsykologiassa.
 
vierailija
Vanha aloitus, mutta aina ajankohtainen.

AIvan normaalia ja yleistä pikkulasten keskuudessa. Lapsi tutustuu kehoonsa ja on huomannut, että unnuttaminen tuntuu hyvältä. Lapsi ei tietoisesti hae seksuaalista nautintoa, vaan se tosiaan vain tuntuu hyvältä, ehkä myös rauhoittaa. Tässä ei ole mitään "likaista".

Tästä ei missään tapauksessa pidä suuttua, saati sitten rankaista. Kannattaa kertoa lapselle, että unnuttaminen on ihan ok, mutta se on jotain, jota saa tehdä vain yksin ollessaan. Eli joka ikinen kerta kertoa, (asiallisesti ja rauhallisesti), että ei saa nyt tehdä noin, kun on muita paikalla ja ohjata lapsi omaan huoneeseen jatkamaan.

Jos unnuttaminen on ylenpalttista, voi yrittää ohjata lapsen huomiota muualle. Ottaa syliin ja hieroa selkää, jutella, pitää vain lähellä. Koska lapsi ei liitä hyvänolontunnetta seksuaalisuuteen, saattaa tämä joskus riittää.
Neuvolasta saa tosiaan hyviä ohjeita, jos tuntu ettei omat keinot riitä.

Tärkeintä on muistaa, että lapsi ei tee mitään väärää.
 
se on aivan normaalia, että pikkulapset ovat kiinnostuneita omasta kehostaan. ne vaan tutkiskelee sitä koskettelemalla, joka on yksi yleisimmistä tavoista lapsille tutkia omaa kehoa. tää koskettelu-vaihe tulee yleensä siinä 2-5 iän välillä, kun alkaa oma ja muitten keho kiinnostaa. pitää antaa lapselle oikeus tutkia omaa kehoa, ilman että sitä aletaan kustua vääräksi. lapsi kun koskee haaroväliinsä, ja huomaa että se tuntuu hyvältä, niin mitä sitten? smanlaista hyvää se niille on kuin silittelykin. lapset ei sitä seksiin yhdistä. unnuttaminen on harmitonta lapselle, kunhan se ei mene lapsen elämän tielle, kuten että ei mene tapaamaan enään kavereita, ei vietä perheen kanssa aikaa, ja sitä tapahtuu monesti päivässä. masturbointi ja unnutus ovat eri asioita, sillä masturboinnissa, itseään koskettelemisella haetaan seksin tunnetta ja eroottista mielihyvää, toisin kuin unnuttamisessa, jossa lapsi vain miettii että hei, "täähän tuntuu ihan kivalta", eikä yhdistä sitä seksuaalisiin fantasioihin mitenkään.

tuo on aivan kauhea asenne tuo tommonen, että lapset ei saisi tykätä oman kehon koskemisesta. unnutuksessa ei ole mitään väärää. se on aivan normaalia lapselle, vaikka se monia aikuisia mietityttää.
👍
 
Ite runkkailin jo 9 vuotiaana.Eli on ihan normaalia.☺
Minäkin tutustuin itseeni jo todella varhain.
Satuin lisäksi työntämään joskus ihan skidinä marmorikuulan pimppuuni illalla ja koin melkoista kauhua kun en saanutkaan sitä pois. Luulin että sinnepä jäi, ikuiseksi ajoiksi. Aamulla kuula oli helpotuksekseni pikkareissa.😁
Osasin 9-vuotiaana jo vaikka mitä erilaisimpia temppuja, mutta tein niitä ihan omassa rauhassa tai joskus kavereiden kanssa ”lääkärileikkejä”, ei minun aloitteesta kuitenkaan.
 
Yhteistyössä