Rotat hyppivät silmille, koska te suvakit swn sallitte äänestämällä. Sitä saa mitä tilaa.
Ajattelen lähinnä näin, että jos Ruotsi vuotaa kuin seula, niin siellähän on puukkotappelu eräänlainen rahantulon lähde. Aina kun sattuu saa korvaukset.
Koskien Turun puukotuksen Hassania, totuushan on, että hän haavoittui ja sai pysyvän vamman, invaliditeetin, taistellessaan puukottajaa vastaan ainoana miehenä koko torin miesporukasta, koska suomalaiset juoksivat karkuun. Pitäisi kerätä nimilista kaikista pupujusseista, ja yökätä niiden nimien päälle, mutta vai kirjallisesti esimerkiskis twitterissä.
Suomessa korvauslainsäädäntö tällaisessa tapauksessa on ihan perseestä: aina pitää perustella korvaukset historialla tuloistasi aiemmin todistaaksesi sen mitä menetat ikuisesti. Suomessa ei korvauksia koskaan makseta menetettyyn tulevaisuuteen vedoten, jos ei ole vakuutusta, ja kelläpä tavan ihmisellä on varaa sellaista maksaa, tai jos maksaa, niin herätä, että vakuutusehdot eivät kata vammoja, jotka ovat syntyneet katutappelussa.