Huomio sossupummit: tulonsiirtojen alasajo alkaa ensi vuonna

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Jari Ehrnroothin kolumni: Hyvinvointivaltio on tullut tiensä päähän
Tulevaisuuden sosiaalipolitiikka tarkoittaa jotakin muuta kuin valtion vastuuta kansalaisistaan. Vastuu hyvästä elämästä kuuluu jatkossa yksilöille itselleen, kirjoittaa Jari Ehrnrooth. Voit keskustella aiheesta jutun lopussa.

Sosiaalipolitiikka
11.6.2018 klo 06:45

Sote on vasta alkua, aktivointimalli ensituulahdus. Vanhoillinen hyvinvointivaltio on tullut aatteellisen, poliittisen ja taloudellisen tiensä päähän. Tulevalla vaalikaudella alkaa suomalaisen yhteiskuntapolitiikan ennennäkemätön korjaus.

Oman arvioni mukaan tulemme siirtymään hyvinvointimallista (well-being) hyvintoimintamalliin (well-doing), jossa vastuu vapaan yksilön itsenäisestä hyvästä elämästä palautetaan valtiolta sinne minne se kuuluukin: yksilölle itselleen.

Erilaisten sosiaalitukien ja palvelujen varassa elävien suomalaisten on syytä tiedostaa, että pian kaikki menee uusiksi.

Tukiriippuvuus tekee ihmisistä epävapaita valtion alamaisia ja sehän on perustuslakimme edistyshengen vastaista. Vapaista yksilöistä muodostuva liberaali kansakunta voi edistyä vain parantamalla jokaisen yksilön itsenäistä toimeentuloa, työn tuottavuutta ja kykyä antaa arvoa luova työpanoksensa koko kulttuurin kehitykseen.

Toisin sanoen, vapaamatkustuksen helpot ajat ovat pian muisto vain.

Tämä 2020-luvun sosiaalipolitiikka merkitsee valtavaa asennemuutosta.

Ensinnäkin, marxilaisen kollektivismin ja tulontasauksen aatteellinen perusta romahtaa lopullisesti.

Toiseksi, konsensuspolitiikka tulee hajoamaan, koska julkistalouden välttämättömät uudistukset pakottavat siihen.

Kolmanneksi, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kehittäminen alkaa yhä enemmän kohdistua toisten kustannuksella elämisen, vastuuttomuuden ja vapaamatkustuksen poistamiseen.

Terveys ja hyvinvointi eivät ole arvokkaan elämän tarkoitus vaan edellytys.

Neljänneksi, 2020-luvun sosiaalipolitiikassa tullaan yleisesti ymmärtämään, että terveys ja hyvinvointi eivät ole arvokkaan elämän tarkoitus vaan edellytys. Kohtuullinen hyvinvointi tarvitaan siihen että vapaa yksilö voi keskittyä luomaan jotakin arvokasta.

Karl Marxin ja Friedrich Engelsin 170 vuotta sitten ilmestynyttä Kommunistista manifestialukiessa ei voi olla hämmästelemättä heidän pääideansa järjettömyyttä.

Sosialistisessa unelmassahan vähiten koulutettu ja alkeellisimpia ruumiillisia töitä tekevä yhteiskuntaluokka, proletariaatti, nousee historiallisen kehityksen johtavaksi voimaksi kumoamalla kapitalistisen markkinatalouden ja tuotantovälineiden yksityisomistuksen.

1900-luvulla näimme, millaista sosialismia valtaan päässeen työväestön edustajat rakensivat ja miten hyvin tuotantovälineiden yhteisomistus ja suunnitelmatalous toimivat. Hölmöläisten puuhalta vaikuttanut nurinkurinen proletaarinen yhteiskuntajärjestys ei missään johtanut ihanteelliseen kommunismiin, jossa jokaisen yksilön vapaus on jokaisen yksilön vapauden ehto, kuten aatteen parrakkaat profeetat kauniisti muotoilivat.

Kun marxilaisen sosialismin varjo vetäytyy menneisyyteen, yhteiskunnallista palvelujärjestelmää tullaan kehittämään klassisen liberalismin ja yleisen velvollisuusetiikan pohjalta.

Toistaiseksi eduskunnassa ihmetellään niitä jotka harjoittavat itsenäistä ajattelua ja puhuvat niin kuin oma järki sanoo. Ensi vuosikymmenellä yksilöllinen kansanedustajuus ja siihen perustuvat liittolaissuhteet tulevat uudeksi maan tavaksi, kun autoritääriset puolueet aletaan nähdä vapaista yksilöistä muodostuvan kansan edustamista rajoittavina instituutioina. Puolueita suosivan suhteellisen vaalitavan tilalle voisi syntyä vapaa kaksivaiheinen kansanvaali yksiöllisen ehdokkaaksi asettumisen pohjalta.

Politiikkaa koossapitäväksi ja vakautta luovaksi tekijäksi tulee entistä selkeämpi budjettikuri. 1960-luvun sosiaalipolitiikan pääarkkitehti Pekka Kuusihan oli sitä mieltä, että sosiaaliset tulonsiirrot eivät saisi ylittää 20 prosentin rajaa. Käytännössä raja on asettunut korkeammalle.

Hyvinvointipalvelujen kustannukset ovat jo kaksi kertaa aiheuttaneet valtaisan rahoituskriisin(siirryt toiseen palveluun)talouden normaalivaihteluun kuuluvien lamakausien aikana. Toistuvasti kriisiin ajautuva malli ei voi olla oikea. Sekä 1990- että 2010- luvuilla kriisi puhkesi(siirryt toiseen palveluun) ja suurleikkaukset tehtiin, kun sosiaalikulujen suhde bruttokansantuotteeseen ylitti 30 prosentin rajan.

2020-luvun sosiaalipolitiikassapäätöksentekoa ja vaalilupauksia järkevöittävät budjettirajoittimet, jotka ennaltaehkäisevät kriisit ja paniikinomaiset leikkaukset. Palvelujärjestelmän laadullinen kehitystyö esimerkiksi koulutuksessa ja sivistyksessä on vakaammalla pohjalla, kun rahoitus on puskuroitu lamakausien varalta.

Työllisyysastetta on nostettava ja itsenäisesti toimeentulevien osuutta vahvistettava. Erityisenä ongelmanryhmänä kaikki ne edes jossain määrin työkykyiset ihmiset, joiden työn tuottavuus ei riitä työllistymiseen vapailla markkinoilla, on erikoisjärjestelyjen avulla ja ilman porsaanreikiä ohjattava ansaitsemaan elantonsa ainakin osittain esimerkiksi takuutyömarkkinoiden ja kolmannen sektorin avulla.

Jokainen alkoholin suurkuluttuja, tupakoitsija, ylipainoinen, liikuntaansa laiminlyövä huonoa elämää elävä henkilö tietää, että elintavoillaan hän sairastuttaa itseään.

Terveyspolitiikassa jokaisen on otettava vastuu omista elintavoistaan ja niiden seurauksista. Sairausvakuutuksen on rajoitettava tuottamuksellisten vahinkojen korvaamista selkeiden yksilöllisten terveydenhoitosopimusten avulla. Jokainen alkoholin suurkuluttuja, tupakoitsija, ylipainoinen, liikuntaansa laiminlyövä huonoa elämää elävä henkilö tietää, että elintavoillaan hän sairastuttaa itseään ja siten ottaa ylimääräistä niiltä jotka elävät vastuullista hyvää elämää.

Tämä on terveyspalveluihimme nyt sisältyvä suurin epäoikeudenmukaisuus eikä se voi loputtomiin jatkua, koska kustannusten kasvu ylittää kestokyvyn. Vakavasti sairaat ja vanheneva väestö tarvitsevat hoitoa joka tapauksessa.

Koulutuspolitiikassa yksilönvastuu tarkoittaa sitä, että jokaisen on kouluttauduttava niin, että hän onnistuu työllistymään.

Aikuiset ihmiset käyttäytyvät kuin lapset joita kaikkivoiva äitivaltio hoitaa kohdusta hautaan.

Tätä nykyä meillä on yhä ihmisiä, jotka maksuttomassa koulutusjärjestelmässämme hankkivat itselleen jonkun tutkinnon ja alkavat sitten syyttää järjestelmää, jos eivät saa koulutusta vastaavaa työpaikkaa. Tällainen vastuunpakoilu on kauhistuttava esimerkki siitä mihin vanhoillinen hyvinvointiajattelu on johtanut. Aikuiset ihmiset käyttäytyvät kuin lapset joita kaikkivoiva äitivaltio hoitaa kohdusta hautaan.

Kun joku rohkea poliittinen päättäjä, kuten kansanedustaja Susanna Koski, esiintyy vapaamatkustusta rajoittavan oikeudenmukaisuuden äänenä, joka vaatii itsenäistä harkinta- ja toimintakykyä kaikilta vapailta yksilöiltä, vanhoilliseen sosialistiseen kollektivismiin sitoutuneet populistit rientävät syyttämään häntä fasistiksi, vaikka hänen ajattelunsa täysin johdonmukaisesti seuraa perustuslakimme ydinarvoa.

Vapauden ja valistuksen valtakunnassa vastuu hyvästä, terveestä, kunnollisesta ja tuottavasta elämästä kuuluu yksilöille – siis aivan jokaiselle meistä. Koska me itsenäiset ja vapaat ihmiset kuitenkin olemme riippuvaisia toisistamme, on reilua, että kaikki ponnistelevat ja tekevät parhaansa. Tämän ja vain tämän yleisen vastuuperiaatteen vallitessa rakentuu oikeudenmukainen yhteiskunta.

Kun sosialistiseen tulontasaukseen nojaava hyvinvointimalli korjataan yksilönvastuuseen ohjaavaksi hyvintoimintamalliksi, anarkistiset parasiittiunelmat romahtavat, jokaisen yksilön velvollisuuksien rima nousee ja koko kulttuuri pääsee kehittymään korkeammalle eettiselle tasolle.

Jari Ehrnrooth

Kirjoittaja kirjailija ja filosofi, kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti. Syntyi Koitereella, kirjoittaa Munkkiniemessä, juoksee Keskuspuistossa.
 
vierailija
Tuolla on miljardi musua odottamassa miten päästä Eurooppaan ja sitä kautta Suomen lihapatojen ääreen. Ei ole hirveästi vaihtoehtoja kuin ajaa alas Suomen sosiaalitukijärjestelmä.
 
vierailija
Ja kun vielä leikataan poliisista niin ihmiset ovat todella vapaita kykyjensä ja voimiensa mukaan. Kannattaa huolehtia että voi suojella omaansa ja ottaa se mikä itselle kuuluu. Yksin et tule pärjäämääm kuitenkaan, joten ryhmäydy.
 
vierailija
Noin puolet eläkeläisistä kokee jonkinlaisia vaikeuksia tavanomaisten menojen kattamisessa, selviää Eläketurvakeskuksen (ETK) kyselytutkimuksesta.

Suomessa on 1,5 miljoonaa eläkeläistä
– Suomen eläkeläisistä 174 000 on pienituloisia.

– Pienituloisiksi lasketaan henkilöt, joiden kotitalouden käytettävissä oleva rahatulo on alle 60 prosenttia kansallisesta mediaanitulosta.

– Pienituloisuuden määritelmä perustuu EU:n suositukseen. Myös Tilastokeskus käyttää samaa määritelmää pienituloisuuden ensisijaisena mittarina.

– Vuonna 2016 pienituloisella yhden aikuisen kotitaloudella tulot olivat alle 1 200 €/kk.

Lähde: Eläketurvakeskus

Tutkimukseen vastanneista eläkeläisistä lähes kymmenen prosenttia kertoo kokevansa vakavia toimeentulo-ongelmia. Kolmasosalle vastaajista ei jää rahaa välttämättömien menojen jälkeen.

Toimeentulovaikeuksia on erityisesti pienituloisilla, työkyvyttömillä ja yksinasuvilla eläkeläisillä. He kertovat karsineensa rahan puutteen vuoksi välttämättömistä menoista, kuten terveydenhoidosta, lääkkeistä tai ruoasta.

– Eläke on niin pieni, että en saa ostettua vaatteita. Samat vaatteet 20 vuotta. Rahat ei oikein riitä ruokaan. Onneksi saan joskus ruoka-avustusta eräältä kauppiaalta. Eläke menee laskuihin, kertoo kyselyyn vastannut 70-vuotias nainen.

– En pysty ostamaan tarvittavia lääkkeitä, kirjoittaa puolestaan 69-vuotias nainen.

ETK:n tutkijan Liisa-Maria Palomäen mukaan työkyvyttömyyseläkeläisten kokemukset toimeentulosta ovatkin selvästi muita eläkeläisiä heikompia.

– Terveytensä heikoksi kokevilla on korkeammat terveysmenot, jolloin muihin menoihin jää vähemmän rahaa, Palomäki sanoo ETK:n tiedotteessa.

Joka viides eläkeläinen tukee läheisiään taloudellisesti
Puolet eläkeläisistä kertoo olevansa kohtalaisen tyytyväisiä toimeentuloonsa. Kahdella kolmasosalla jää rahaa käyttöön myös välttämättömyysmenojen jälkeen.

Noin 40 prosenttia eläkeläisistä kykenee säästämään tuloistaan. Lisäksi joka viides eläkeläinen ilmoittaa tukevansa läheisiään taloudellisesti.

– Olen melko tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseeni. Niin kauan kun saan olla terveenä, liikuntakykyisenä ja tämä "nuppi" pelaa. Vähälläkin toimeentulolla pärjää, kun osaa sen järkevästi käyttää, toteaa kyselytutkimukseen vastannut 71-vuotias nainen.

– Minä olen 50-luvun ihminen, joka on elänyt kovia aikoja ja nähnyt köyhyyttä ja kovaa työtä, en viitsi pikkuasioista valitella, sanoo 66-vuotias mies.

Syksyllä 2017 tehtyyn kyselyyn vastasi lähes 3 000 eläkeläistä. Vastaajat olivat 55–85-vuotiaita vanhuus-, työkyvyttömyys- tai osatyökyvyttömyyseläkeläisiä.
 
vierailija
Valkoihoiset on maapallon vähemmistö. Että se nyt vain on matemaattinen fakta, että jos ruskeat ja tummat on tänne ja vieläpä vain ja ainoastaan Eurooppaan tulossa, niin meiltä loppuu yksinkertaisesti rahat.
 
vierailija
Siis itselleni tulee vahva tunne jo ennenkin tätä juttua, että valtio haluaa kepittää meitä pyllyyn.. Eli käytännössä meistä tulee "kiinalaista" työvoimaa. Tähän ollaan kokoajan menossa ja kyllä tuo tulevaisuus vaikuttaa aika rankalta.
Ensinäkin on ollut lottovoitto syntyä tänne kylmyyden ja masennuksen keskelle, mutta pian valtio haluaa meidän ajattelevan, että en vielä toinen päävoitto, jos saat työpaikan. Luultavasti pieni voitto tulee olemaan se, että saat edes jotenkin ns. Palkkatuetun paikan itsellesi, etteivät tuet katkea. Itse olen ollut koko vuoden kuntouttavassa työtoiminnassa, olen viihtynyt ihan hyvinkin välillä, mutta väkisinkin alkaa kaipaamaan jotain muutakin. Ekaa kertaa olen nyt loppuunpalamisesta ja eron takia sairaslomalla koko viikon. Tuli tarpeeseen, koska eihän näistä 9€/päivä -hommista saa edes lomaa. Kyllä mielestäni meidän kuuluisi saada samat lomaedut kuin muillakin. Ärsyttävää. No kun olen tuota jatkoa pohtinut, niin aika toivottomalta tuntuvat nuo jatkomahdollisuudet. Töitä on mielestäni turha hakea kun cvssä on viimeinen merkintä vuodelta 2013. Tietysti tuohon väliin mahtuu jonkun verran opiskelua, en kuitenkaan ole papereita saanut kuin kauppiksesta merkonomin paperit, ne tuntuvat niin turhilta, että voisi laittaa vessaan, siltä varalta että paperi loppuu. Olen 28 ja asun 80 000 ihmisen kylässä, tai kylältä tämä ainakin alkoi tuntua, kun kartoitin työvoimapoliittisia koulutuksia. Löytyi yksi ainoa kurssi mihin pystyi hakemaan ja sinne pääsee jos pääsee syksyllä.
Kyllä mä väitän, vaikka en politiikkaa seuraakkaan, että nykyinen valtio ajaa meidät viimeistään em. Tilanteeseen. Siellähän on nykyään jo aivan häikälemättömäksi mennyttä talousrikollisuutta, jota ei edes viitsitä peitellä mitenkään. Mielestäni ollaan ajauduttu aika sairaaseen tilanteeseen joka tapauksessa. Mutta ei nuo tuet nyt ihan vuodessa ole häviämässä, ettei puolet kansasta kuole ja ajaudu kaaokseen. Hyvä puoli tässä valtion raiskauksessa kansaansa kohtaan voi kuitenkin olla se, että suomi on lähestulkoon ainoita maita missä hallitus voi tehdä mitä vain ilman verisiä mielenosoituksia. Te sanotte vaan bääää, kun palkkanne on peruna/soppakuponki päivässä . Tai no, ne sanoo jotka haluaa olla lampaita, itse kyllä suunnittelen vakavasti maan vaihtamista.
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
vierailija
Siis itselleni tulee vahva tunne jo ennenkin tätä juttua, että valtio haluaa kepittää meitä pyllyyn.. Eli käytännössä meistä tulee "kiinalaista" työvoimaa. Tähän ollaan kokoajan menossa ja kyllä tuo tulevaisuus vaikuttaa aika rankalta
Ensinäkin on ollut lottovoitto syntyä tänne kylmyyden ja masennuksen keskelle, mutta pian valtio haluaa meidän ajattelevan, että en vielä toinen päävoitto, jos saat työpaikan. Luultavasti pieni voitto tulee olemaan se, että saat edes jotenkin ns. Palkkatuetun paikan itsellesi, etteivät tuet katkea. Itse olen ollut koko vuoden kuntouttavassa työtoiminnassa, olen viihtynyt ihan hyvinkin välillä, mutta väkisinkin alkaa kaipaamaan jotain muutakin. Ekaa kertaa olen nyt loppuunpalamisesta ja eron takia sairaslomalla koko viikon. Tuli tarpeeseen, koska eihän näistä 9€/päivä -hommista saa edes lomaa. Kyllä mielestäni meidän kuuluisi saada samat lomaedut kuin muillakin. Ärsyttävää. No kun olen tuota jatkoa pohtinut, niin aika toivottomalta tuntuvat nuo jatkomahdollisuudet. Töitä on mielestäni turha hakea kun cvssä on viimeinen merkintä vuodelta 2013. Tietysti tuohon väliin mahtuu jonkun verran opiskelua, en kuitenkaan ole papereita saanut kuin kauppiksesta merkonomin paperit, ne tuntuvat niin turhilta, että voisi laittaa vessaan, siltä varalta että paperi loppuu. Olen 28 ja asun 80 000 ihmisen kylässä, tai kylältä tämä ainakin alkoi tuntua, kun kartoitin työvoimapoliittisia koulutuksia. Löytyi yksi ainoa kurssi mihin pystyi hakemaan ja sinne pääsee jos pääsee syksyllä.
Kyllä mä väitän, vaikka en politiikkaa seuraakkaan, että nykyinen valtio ajaa meidät viimeistään em. Tilanteeseen. Siellähän on nykyään jo aivan häikälemättömäksi mennyttä talousrikollisuutta, jota ei edes viitsitä peitellä mitenkään. Mielestäni ollaan ajauduttu aika sairaaseen tilanteeseen joka tapauksessa. Mutta ei nuo tuet nyt ihan vuodessa ole häviämässä, ettei puolet kansasta kuole ja ajaudu kaaokseen. Hyvä puoli tässä valtion raiskauksessa kansaansa kohtaan voi kuitenkin olla se, että suomi on lähestulkoon ainoita maita missä hallitus voi tehdä mitä vain ilman verisiä mielenosoituksia. Te sanotte vaan bääää, kun palkkanne on peruna/soppakuponki päivässä . Tai no, ne sanoo jotka haluaa olla lampaita, itse kyllä suunnittelen vakavasti maan vaihtamista.
Niin ja eihän se nyt hyvä juttu ole, että olemme maailman suurin lammaslauma. Juuri se, että suomalaiset korkeintaaan harkitsevat jotain addressia, kun muissa maissa olisi tilanne jo täysi sotatila. Ei muiden valtioiden kansalaiset olisivat suostuneet esim. Eläkeiän nostoon heti reilusti muutamallakin vuodella, plus eläkkeillä tulee kokoajan vain huonommin ja huonommin toimeen, koska hinnat tupakka/alkoholi/elintarvike -tuotteissa nousevat kyllä, mutta palkat, tuet ja eläkkeet eivät todellakaan nouse mitenkään järjellisessä suhteessa. Tätä mielipidettä kirjoitettaessa minulle tuli jotenkin kyllä todella huono olo päättäjien+muiden tärkeiden ihmisten toimista. Koska tosiasiahan on, että olemme pilanneet planeettamme jo peruuttamattomasti, että meitä mahtuisi tänne 7 miljardia ja ylöspäin. Luulenpa, että tuo tarkoituksenmukainen väestönharvennus eli depupolaatio on ollut tosiasia jo vuosikymmeniä. Syöpää aiheuttavia turvallisuusriskejähän on jokaisen talous täynnä. Otetaan nyt esimerkiksi mikroaaltouuni. Sehän on kuin suoraan saatanasta... Kyllä se nyt on ilman tutkimuksiakin selvää, että ei voi olla hyvä idea säteilyttää jokin lihapalanen lämpimäksi. Kaveri sanoi hyvin, että jos laitat esim. Lihan mikroon, niin kun otat sen pois se ei ole enää sama liha, sen dna on muuttunut...kuullostaa hyvältä, itse lämmittelen sopat liedellä ja en ota mitään sikasupertappohysteriarokotetta. Toisaalta, se on vielä niin vähän kai tehty, että viimeistään keuhko- tai aivosyöpä odottaa iloisesti. Hyvää kesää kaikille, koittaisitte valtaväestökin ryhtyä ajattelemaan omilla aivoillanne :)!
 
vierailija
Siis itselleni tulee vahva tunne jo ennenkin tätä juttua, että valtio haluaa kepittää meitä pyllyyn.. Eli käytännössä meistä tulee "kiinalaista" työvoimaa. Tähän ollaan kokoajan menossa ja kyllä tuo tulevaisuus vaikuttaa aika rankalta.
Ensinäkin on ollut lottovoitto syntyä tänne kylmyyden ja masennuksen keskelle, mutta pian valtio haluaa meidän ajattelevan, että en vielä toinen päävoitto, jos saat työpaikan. Luultavasti pieni voitto tulee olemaan se, että saat edes jotenkin ns. Palkkatuetun paikan itsellesi, etteivät tuet katkea. Itse olen ollut koko vuoden kuntouttavassa työtoiminnassa, olen viihtynyt ihan hyvinkin välillä, mutta väkisinkin alkaa kaipaamaan jotain muutakin. Ekaa kertaa olen nyt loppuunpalamisesta ja eron takia sairaslomalla koko viikon. Tuli tarpeeseen, koska eihän näistä 9€/päivä -hommista saa edes lomaa. Kyllä mielestäni meidän kuuluisi saada samat lomaedut kuin muillakin. Ärsyttävää. No kun olen tuota jatkoa pohtinut, niin aika toivottomalta tuntuvat nuo jatkomahdollisuudet. Töitä on mielestäni turha hakea kun cvssä on viimeinen merkintä vuodelta 2013. Tietysti tuohon väliin mahtuu jonkun verran opiskelua, en kuitenkaan ole papereita saanut kuin kauppiksesta merkonomin paperit, ne tuntuvat niin turhilta, että voisi laittaa vessaan, siltä varalta että paperi loppuu. Olen 28 ja asun 80 000 ihmisen kylässä, tai kylältä tämä ainakin alkoi tuntua, kun kartoitin työvoimapoliittisia koulutuksia. Löytyi yksi ainoa kurssi mihin pystyi hakemaan ja sinne pääsee jos pääsee syksyllä.
Kyllä mä väitän, vaikka en politiikkaa seuraakkaan, että nykyinen valtio ajaa meidät viimeistään em. Tilanteeseen. Siellähän on nykyään jo aivan häikälemättömäksi mennyttä talousrikollisuutta, jota ei edes viitsitä peitellä mitenkään. Mielestäni ollaan ajauduttu aika sairaaseen tilanteeseen joka tapauksessa. Mutta ei nuo tuet nyt ihan vuodessa ole häviämässä, ettei puolet kansasta kuole ja ajaudu kaaokseen. Hyvä puoli tässä valtion raiskauksessa kansaansa kohtaan voi kuitenkin olla se, että suomi on lähestulkoon ainoita maita missä hallitus voi tehdä mitä vain ilman verisiä mielenosoituksia. Te sanotte vaan bääää, kun palkkanne on peruna/soppakuponki päivässä . Tai no, ne sanoo jotka haluaa olla lampaita, itse kyllä suunnittelen vakavasti maan vaihtamista.
Ensinnäkään erosta ei pitäisi kirjoittaa sairaslomaa. Ero on surullinen asia ja suru taas on tunne. Sairaus se ei ole. Loppuun palaminenkin tuntuu oudolta, koska kyseessä on työkokeilu. Onko siellä jokainen vakkarikin sairaslomalla? Kerrot ettet ole saanut papereita opinnoistasi. Miksi? Kerrot että merkonomin paperi tuntuu turhalta. Miksi? Varmasti näin jos sillä paperilla koittaa ylilääkärin paikan saada, mutta miksi noin muuten?

CV:ssä on viimeisin työpaikka viiden vuoden takaa. Miksi? Miksi et ole mennyt vaikka Freskalle kotisiivoojaksi? Selkä kipeä tai kuiva kurkku? Palkka ei ehkä olisi ollut johtajatasoa, mutta eipähän olisi aukkoa CV:ssä.

Ja puhut työpaikasta kuin jostain ihmisarvoon kuuluvasta asiasta, jonka valtion pitää antaa jokaiselle. Meinaatko että valtion sinut pitää palkata? Vai ajattelitko että valtio vankeuden ja kuritushuoneen uhalla pakottaa vapaavaltaisen kansalaisen rekrytoimaan sinut omaan yritykseensä ja kenties vielä etukäteen pakolla säännöstellyllä palkalla?

Ja sitten sä oikeasti suret sitä, että asut jollain pienellä paikkakunnalla ja elättelet toivetta jostain vitun kurssista, josko vaikka sinne pääsisi. Voi kyynel. Mitäpä jos haet ihan suosiolla sen kurssin sijasta "paskaduunia" kaupungista ja muutat sen työn perässä laitakaupungille vuokralle? Pääset noin ens' alkuun pois sieltä perähikiältä. Sitten voit työssä ollessasi katsella itseäsi enemmän miellyttäviä töitä.
 
Luulisi tolla koulutuksella ja osaamisella kirjoittaa jotain muuta kuin tommoista sontaa.

Kun Marx kirjoitti mitä kirjoitti niin ihan samassa lauseessa ei kannata mainita vapaista ihmisistä mitään.
Kas kun valtaväestö eli maatalodesta mutta ne maat omisti aatelisto ja papisto. He olivat niitä vapaita miehiä muiden ollessa käytännössä maaorjia.
Silloin kyllä töitä riitti kun kaikki tehtiin käsin niin jokainen käsipari oli tarpeen mutta paljosta työstä huolimatta ne maaorjan ansiot eivät kummoiset olleet.

Suomessakin ongelma korjattiin vasta torpparilain myötä.

Niin, sitten jokaisen velvollisuus kouluttautua ammattiin jolla työllistää itsensä. Voisi kysyä niinkin, että miksi ylipäänsä järjestetään koulutuksia jotka eivät työllistä? Miksi on olemassa kaikenlaisia multinomikoulutuksia jos multinomeille ei ole töitä?
Aikanaan muuten poliisikoulustakin valmistui poliiseja kortistoon vaikka sen ei kuuluisi olla mahdollista.
Mitäs herra Ernrooth itse tekee jos valtio tekee koulutusleikkauksia ja hommat akatemiassa ja yliopistoissa loppuvat? Työllistyykö kulttuurihistorian dosentti helposti muualle kuin valtiolle?

Niin ja se erityinen ongelmaryhmä joka pitäisi ohjata puuhastelemaan jotain. Niin, että valtio maksaa heille ja he tekevät jotain joka ei kuitenkaan tuota mitään. Näitä risusavottaideoita kuuluu säännöllisin väliajoin mutta mitään järkeä niissä ei koskaan ole.

Onko päässyt unohtumaan, että savottoja ei enää ole eikä lapiomiehiä juurikaan tarvita kun hommat hoidetaan nykyisin koneilla. Tietysti jos komennetaan yksi työtön kaivamaan kuoppa ja toinen täyttämään se niin hiki virtaa ja saadaan maa täyteen täytettyjä kuoppia ja sitten voidaan iloisin mielin maksaa sitä työttömyyskorvausta?
Ei luulisi dosentilta unohtuneen, että työllisyystöistä luovuttiin hyödyttöminä ja tehottomina 60-luvulle tultaessa.

Jos terveyspolitiikassa jokainen vastaa elintavoistaan ja niiden seurauksista niin lähes kaikki urheiluun viittaava kannattaa kieltää. Jos menee nilkka tohjoksi niin oma vika, mitäs pelasit jalkapalloa?

Tämmöisiä aivopieruja tulee nykyään säännöllisin väliajoin koska hallitus tilaa niitä saadakseen kannatusta surkealle työllisyyspolitiikalleen. Tarkoitus on saada ihmiset ajattelemaan, että töitä olisi jos työttömät eivät olisi niin laiskoja.
Vaan jospa ongelma onkin siinä, että ihmiset ovat työttömiä koska töitä ei ole? Ei niitä silloin sillä tule, että lyödäänpäs työttömiä kepillä. Mutta joka tahtoo lyödä saa hyvän mielen saadessaan toteuttaa itseään.
 
vierailija
Ja sitten sä oikeasti suret sitä, että asut jollain pienellä paikkakunnalla ja elättelet toivetta jostain vitun kurssista, josko vaikka sinne pääsisi. Voi kyynel. Mitäpä jos haet ihan suosiolla sen kurssin sijasta "paskaduunia" kaupungista ja muutat sen työn perässä laitakaupungille vuokralle? Pääset noin ens' alkuun pois sieltä perähikiältä. Sitten voit työssä ollessasi katsella itseäsi enemmän miellyttäviä töitä.
80 000 asukkaan paikkakunta ei ole pieni
 
Ensinnäkään erosta ei pitäisi kirjoittaa sairaslomaa.

ja elättelet toivetta jostain vitun kurssista, josko vaikka sinne pääsisi. Voi kyynel.
Ihan ensiksi, ero on asia johon moni on kuollut.
Henkilön työkyky tai sairasloman tarve kannattaa jättää jonkun muun kuin sinun arvioitavaksi.

Joku vitun kurssi muuten tuo mieleeni tutun sähkömiehen jolla on takanaan pitkäaikainen työttömyys ja päihdeongelma. Silti hän ihan itse sai itselleen työpaikan, tai olisi saanut jos sähkötyöturvallisuuskorttinsa olisi ollut voimassa. Hänellä ei siihen parin päivän rasti-ruutuun kurssiin ollut varaa. Työkkärillä ei ollut mielenkiintoa järjestää sitä työvoimapoliittisena koulutuksena.
Työnhaku-kurssilla oli paikka vapaana joten hänet komennettiin sinne.
Kaikki hyvin ja maassa yksi työtön pois tilastoista mutta ei työssä.
 
vierailija
btw(y)
Nyt on ne parhaat ottiajat tälle kuunkierrolle ja kaksi valtavaa lohta oli just äsken syöntipäällä. Ei pidä mennä veneeseen huonokuntoisena, esimerkiksi krapulassa, kun siinä tarvii taitoa väsyttää ne otukset et saa veneeseen.

Onko kalastuskursseja ollut:sneaky:
 
vierailija
Ihan ensiksi, ero on asia johon moni on kuollut.
Henkilön työkyky tai sairasloman tarve kannattaa jättää jonkun muun kuin sinun arvioitavaksi.

Joku vitun kurssi muuten tuo mieleeni tutun sähkömiehen jolla on takanaan pitkäaikainen työttömyys ja päihdeongelma. Silti hän ihan itse sai itselleen työpaikan, tai olisi saanut jos sähkötyöturvallisuuskorttinsa olisi ollut voimassa. Hänellä ei siihen parin päivän rasti-ruutuun kurssiin ollut varaa. Työkkärillä ei ollut mielenkiintoa järjestää sitä työvoimapoliittisena koulutuksena.
Työnhaku-kurssilla oli paikka vapaana joten hänet komennettiin sinne.
Kaikki hyvin ja maassa yksi työtön pois tilastoista mutta ei työssä.
Missäpäin Suomea tuollainen oli? Kannattaa tosiaan korjata niitä veneitä kesän aikana, jos ei muut keksi. Sitähän ei tarvi myöskään kenenkään osata, vaikka ihanvarmasti resulla hukkuu kaikki kyytissäolijat:
https://hirvikota.wordpress.com/2018/06/22/vanha-puuvene-kannattaa-usein-korjata-puolen-paivan-tyolla-kymmenen-vuotta-lisaa-ikaa/
 

Yhteistyössä