Miksi tämä palsta ei voi olla enää hauska?

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Luonnehäiriöinen kiusaaja harvoin suorin sanoin pyytää tai käskee kiusaamaan. Hän manipuloi ihmiset mukaan peliinsä.

Narsisti kertoo suhteidensa avulla saaneensa kiusatusta selville yhtä ja toista. Manipuloitava tuntee itsensä tärkeäksi, kun narsisti kertoo hänelle muka luottamuksellista tietoa haluten varoitella, että ystävä tietäisi mihin kaikkeen hänen on syytä varautua kiusatun taholta. Nasse maalailee kohteesta irvikuvan vastenmielisenä, outona, pelottavana tai surkeana oliona, jonka sanomisiin ja tekemisiin syytä suhtautua varauksella. Suurin osa ihmisistä lähtee mukaan syrjintään luontevasti, itse sitä lainkaan huomaamatta.
 
vierailija
Hämmästyttävää on näissä kampanjoissa ihmisten hyväuskoisuus, siis se, että uskotaan silmää räpäyttämättä tarinat ja jatketaan niitä eteenpäin. Tosin tämä sinisilmäisyys saattaa olla näennäistä. Onhan juorut aina vähän herkullisia ja niistä saa jutun juurta tuttavien kesken, eihän aina jaksa höpistä BB-talon selkkauksista tai vastaavista. Jos omatunto soimaa, voi sen hiljentää vaikka verhoamalla huhun huolen pitoon tai muuhun hyväksyttävään muotoon. Tätä ihmisen piirrettä narsistit käyttävät sumeilematta hyväkseen. Ja lopulta narsisti katselee tyytyväisenä ympärilleen, ihmiset juoruavat, huhu leviää, muuttaa muotoaan ja huhujen kohde kärsii. Narsisti on saavuttanut tavoitteensa.
 
vierailija
Narsistin hovi/lentävät apinat (flying monkeys).Suomen kielinen sana hovi tarkoittaa hieman eri asiaa kuin lentävät apinat, mutta ne liittyvät kuitenkin toisiinsa. Narsistin hovissa ovat ihmiset, jotka joko myötäilevät häntä tai mahdollistavat hänen toimintansa. Lentäväksi apinaksi hovin jäsen muuttuu silloin, kun hän alkaa narsistin puolesta lähestyä sinua. Lentävät apinat voivat vilpittömästi uskoa narsistin tarinat, ja yrittää saada sinua takaisin narsistin hoviin puhumalla narsistin puolesta. Narsisti voi myös manipuloida lentäviä apinoita vihaamaan sinua, ja näin ollen narsistinen väkivalta toteutuu toisen käden kautta, lentävän apinan kiusatessa sinua. Osa lentävistä apinoista voi olla itsekin narsisteja, jotka nauttivat kaaoksesta ja haluavat vain sekoittaa tilannetta entisestään.
 
Täällä alkoi liikkumaan eräästä palstailijasta yli puolitoista vuotta sitten huhuja, jotka edelleen liikkuvat ja niihin kaikki jos olisi uskominen, ei kyseisellä henkilöllä olisi päätä kirjaimellisesti lainkaan ja hän olisi kyberrobotti.
 
vierailija
Narsistin hovi/lentävät apinat (flying monkeys).Suomen kielinen sana hovi tarkoittaa hieman eri asiaa kuin lentävät apinat, mutta ne liittyvät kuitenkin toisiinsa. Narsistin hovissa ovat ihmiset, jotka joko myötäilevät häntä tai mahdollistavat hänen toimintansa. Lentäväksi apinaksi hovin jäsen muuttuu silloin, kun hän alkaa narsistin puolesta lähestyä sinua. Lentävät apinat voivat vilpittömästi uskoa narsistin tarinat, ja yrittää saada sinua takaisin narsistin hoviin puhumalla narsistin puolesta. Narsisti voi myös manipuloida lentäviä apinoita vihaamaan sinua, ja näin ollen narsistinen väkivalta toteutuu toisen käden kautta, lentävän apinan kiusatessa sinua. Osa lentävistä apinoista voi olla itsekin narsisteja, jotka nauttivat kaaoksesta ja haluavat vain sekoittaa tilannetta entisestään.
Tämä sopii siihen punanuttuun hyvin joka pyöritti aikanaan sisäpiiriänsä täällä taitavasti.
 
vierailija
Mä puhuin eilen viimeks tästä asiasta kaksplussan toimitukselle ja heidän vastaus oli pitkä mutta tiivistettynä tämä: Täältä poistetaan kiusaamisviestit mutta kaikki ketjut ovat julkisia ja ketjut tyyliin ''lissu miksi teit näin'' tai ''ellu miksi luotat'' jne...ovat pelkkää aikuisten välistä selvittelyä eikä kiusaamista ja ei riko otavamedian sääntöjä...siksi heidän ei niitä tarvitse poistaa, mutta jos ketjut alkavat sisältämään viestejä missä kiusataan selkeesti toista ne poistetaan.
No nimenomaanhan tämä onkin toimituksen uusi linjaus. Joskus aikoinaan tossa sääntöjulkaisussa oli modejen nikit ja jos tähänkin ketjuun olisi joku mode tullut laittamaan vaikka pelkän tonttulakkihymiön, säksätys olisi loppunut siihen paikkaan. Riitapukarit kun olisivat tienneet, että seuraavaksi tulee sitten banaanikakkua. Tämäkään ketju ei ole enää moneen sivuun liittynyt alkuperäiseen aiheeseen, mutta ehkä toimitus on tyytyväinen, kun keskenänne tappelette ja siinä sivussa klikkailette sivua tarpeeksi ja näin mainostajatkin pysyvät tyytyväisenä.
 
  • Tykkää
Reactions: Vonda
vierailija
Narsistin hovi/lentävät apinat (flying monkeys).Suomen kielinen sana hovi tarkoittaa hieman eri asiaa kuin lentävät apinat, mutta ne liittyvät kuitenkin toisiinsa. Narsistin hovissa ovat ihmiset, jotka joko myötäilevät häntä tai mahdollistavat hänen toimintansa. Lentäväksi apinaksi hovin jäsen muuttuu silloin, kun hän alkaa narsistin puolesta lähestyä sinua. Lentävät apinat voivat vilpittömästi uskoa narsistin tarinat, ja yrittää saada sinua takaisin narsistin hoviin puhumalla narsistin puolesta. Narsisti voi myös manipuloida lentäviä apinoita vihaamaan sinua, ja näin ollen narsistinen väkivalta toteutuu toisen käden kautta, lentävän apinan kiusatessa sinua. Osa lentävistä apinoista voi olla itsekin narsisteja, jotka nauttivat kaaoksesta ja haluavat vain sekoittaa tilannetta entisestään.
Tän takia en enää usko yhtä kaverii joka kerto et se on petetty. Se kaveri mustamaalas yhtä tyyppiä ja sai melkein koko mun suvunki uskomaan sen valheisiin. Mäkin lähin mukaan niihin sen juttuihin kun se osas olla tosi uskottava se kirjotti jopa itselleen vihapuheita ja uhkauksia somessa ja väitti että sitä kiusataan. Kaikki sääli sitä ja lähti myös siks mukaan. Ja tätä tapahtuu nuorillekin, oon16v.
 
Teit sovinnon ja silti jatkat harmaana mustamaalaamista? Ajattelitko ollenkaan lopettaa tuota Lissu? Ainoa joka sun juttujasi enää taitaa uskoa on Ellu ja hänkin heikosti.
 
olen sitä mieltä että Lispettin ja Elenan sekä kaikkien muiden asiaan kuuluvien pitäisi nostaa yksityisesti niin sanoakseni "kissa pöydälle"ja keskustella asiasta keskenään,oli se sitten mitä tahansa.

No niin tämä oli sitten tässä,enkä aio sekaantua tähän enää tämän kummemmin.Eihän tämä oikeasti edes minulle kuulukkaan kunhan vaan tässä jutustelin,mutustelin.:confused::oops:
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti ja Vonda

Sen jälkiseurauksia puitaisiin seuraavat 1,5 vuotta.
 
vierailija
Täällä oli ennen huumorintajuisempaa porukkaa. Tavallisesta aloituksesta syntyi jotain hauskaa. Esimerkiksi kun Jätkä lähti kauppaan. Tai aloitus oli tehtykin kieli poskessa. Esimerkiksi kun Keittis mietti voiko jättää pojan yksin nukkumaan ja lähteä baariin. Osa palstalaisista tiesi pojan olevan melkein täysi-ikäinen ja osa luuli olevan taapero. Hulvattoman hauskoja ketjuja.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti ja 0oo0

Yhteistyössä