Kansallissosialismi eli natsismi on vasemmistoa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Saksan kansallissosialistisella työväenpuolueella tuotantovälineiden yhteisomistus kuului puolueohjelmaan. Sosialismi tarkoittaa tuotantovälineiden yhteisomistusta. Kansallissosialismi näkee kapitalismin pahana asiana kuten muu vasemmisto. Kapitalismin vastustus oli osa kansallissosialistista ideologiaa. Kapitalismi tarkoittaa että omaisuus ja sen tuotantovälineet ovat yksityisessä omistuksessa ja hallinnassa.

Vuosina 1935-1938 Saksassa 90% invenstoinneista oli valtiollisia. Sitä ennen ne olivat pää-asiassa yksityisiä mutta kansallissosialismi teki niistä lähes kokonaan valtiollisia. Kaikkia tuotantovälineitä ei Saksan käytännön politiikassa otettu valtion omistukseen mutta kaikki tärkeimmät tuotantovälineet saatettiin valtion kontrollin alle. Valtion ote taloudesta oli tiukka. Käyttöön otettiin saman tyylinen suunnitelmatalous kuin Neuvostoliitossa. Valtion valta ulottui yhteiskunnan kaikille muillekin aloille talouden lisäksi.

Kansallissosialismi on totalitarismia.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Totalitarismi

Totalitarismi on äärivasemmistoa.

Jos kansallissosialismi olisi sijoitettu vasemmisto-oikeisto akselille niin se olisi Vasemmistoliittoakin vasemmalla jossakin kommunismin paikkeilla.

Perussuomalaisia ajatellaan usein oikeisto puolueena. Tässä näkyy että miten Perussuomalaiset ja muita puolueita ovat sijoittuneet vasemmisto-oikeisto-akselille.

http://www.talouselama.fi/uutiset/perussuomalaiset-olemme-vasemmistopuolue-tai-sitten-ei-3465100
 
Kansallissosialismi oli vasemmistolaisuutta, sosialismia ja totalitarismia päättömillä rotuopeilla.

http://liberalismi.net/wiki/Kansallissosialismi
 
Öööhhh??
Ihan vaan oikaistakseni, termit haltuun ihmiset. Natsismi on äärioikeistolaisuutta, kommunismi äärivasemmistolaisuutta.

Vasemmalla olevat aatteet on karkeasti heikomman ja työntekijän puolella. Oikealla karkeasti vahvemman ja "ison herran" puolella.

Natsithan teurastivat syöpänä pitämiensä juutalaisten lisäksi myös mm. kehitysvammaisia, taiteilijoita yms. "vähempiarvoisia" ja "kyvyttömämpiä" ihmisiä. Johtajat ja parempiosaisethan kun olivat "parempaa rotua". Yhteiskunnallinen asemahan on vain ja ainoastaan kiinni yksilön geeniperimästä.

(Viimeinen lause on ironinen, eli haluaa sanoa juuri päinvastaista)

Jos saan kysyä, mikä ketjun aloittajan päämääränä oli? Väärän tiedon levittäminen mammasivulla vai heikohko yritys perustaa uutta tietosanakirjaa?
 
Tuo onkin se mitä joskus käytetään vasemmiston ja oikeiston määritelminä, että vasemmistossa kaikki ovat samanarvoisia ja oikeistossa pyritään hierarkioihin. Näin määriteltynä kansallissosialismi olisikin oikeistoa. Mutta jos puhutaan siitä kun aatteet sijoitetaan talouspolitiikan perusteella vasemmisto-oikeisto-akselille, niin kansallissosialismi olisi vasemmistoa, koska siinä valtio hallitsee taloutta. Kansallissosialismi on totalitarismia jossa valtio hallitsee kaikkea. Jos kommunismiin lisättäisiin rasistisia rotuoppeja niin sekin olisi silloin äärioikeistoa jos oikeisto määritellään siksi että pyritään hierarkioihin.
 
vierailija
Suomessahan Kansallinen Vastarinta vastustaa taloudellista eri-arvoisuutta ja haluaakin kansallisen sosialismin. Moni pitää Perussuomalaisia Suomen oikeistolaisimpana puolueena, mutta se ei sellainen ole. Tässä samassa kuvassa jossa Perussuomalaiset ovat hieman vasemmalla keskikohdasta, Kansallisen Vastarinnan ajama politiikka olisi jossakin Vasemmistoliiton kohdilla. Kuva löytyy klikkaamalla linkkiä.

http://www.talouselama.fi/uutiset/perussuomalaiset-olemme-vasemmistopuolue-tai-sitten-ei-3465100
 
vierailija
Käytännön tasolla kansallis- ja tavallinen sosialismi ovat tosiaan hyvin lähellä toisiaan, vain liturgia on erilaista. Jos vertaatte oloja 30-luvun Saksassa ja Neuvostoliitossa niin huomaatte että löytyy paljon yhteisiä piirteitä. #2 sanoi sen hyvin että rotuoppi on suurin ero, joskin siinäkin käytännön tasolla Neuvostoliitossa oli samaa nimittäin isovenäläisyys oli arvossaan ja reuna-alueiden kansoja pidettiin epäluotettavina. Stalinin aikana tuhottiin monia pieniä kansoja eikä juutalaisiakaan mitenkään silkkihansikkain kohdeltu.
 
vierailija
Kannattaa ensin luopua jo peruskoulussa aloitetusta aivopesusta ja sitten siitä oman porukan paatoksesta. Eläinoikeusaatteen kehdon voidaan katsoa olevan Natsi-Saksasta, samoin ajatus jossa jotkut ihmisrodut ovat eläimiä alempia. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö kierrätys ja luonnonsuojelu sekä uusituvat energiamuodot olisi hyviä asioita. Ongelma on siinä, ettei koko pakettia kannata ostaa ja pureskella nielemättä, koska saattaa tulla nielleeksi ''sitä itseään''.

Entä sitten porvaripuolueet, ja vasemmisto. Eikö kenelläkään soi varoituskellot kun kaikissa kannetaan huolta samoista asioista?
Jaa,a, ilmeisesti suomalainen pientuloinen turvaa nykyään mieluummin eläinten ja pakolaisten oikeuksia, kuin sitä että itsellä ja toverilla on ruokaa ja hampaat suussa jolla ruokaa syödä.

Mikäkö olisi hyvä ratkaisu? Unohtakaa ne aatteet ja olkaa puhtaan itsekkäitä seuraavissa vaaleissa. Valitkaa se ehdokas joka lupaa antaa suoraan ja eniten teille itsellenne.
 
vierailija
Ihan vaan oikaistakseni, termit haltuun ihmiset. Natsismi on äärioikeistolaisuutta, kommunismi äärivasemmistolaisuutta.

Vasemmalla olevat aatteet on karkeasti heikomman ja työntekijän puolella. Oikealla karkeasti vahvemman ja "ison herran" puolella.

Natsithan teurastivat syöpänä pitämiensä juutalaisten lisäksi myös mm. kehitysvammaisia, taiteilijoita yms. "vähempiarvoisia" ja "kyvyttömämpiä" ihmisiä. Johtajat ja parempiosaisethan kun olivat "parempaa rotua". Yhteiskunnallinen asemahan on vain ja ainoastaan kiinni yksilön geeniperimästä.

(Viimeinen lause on ironinen, eli haluaa sanoa juuri päinvastaista)

Jos saan kysyä, mikä ketjun aloittajan päämääränä oli? Väärän tiedon levittäminen mammasivulla vai heikohko yritys perustaa uutta tietosanakirjaa?
Natsi-Saksassa, vaikka olit korkeassa asemassa alkujaan, niin olit ali-ihminen, jos olit juutalainen tai kuuluit mihin vain natsien vihaamaan ihmisryhmään. Silloin jouduit menettämään asemasi ja tietyssä vaiheessa sinut jo lähetettiin keskitysleirille kuolemaan. Vastaavasti arjalaiseen rotuun kuuluvia arvostettiin kunhan he olivat natsipuolueen ja Hitlerin puolta vaikka he eivät olleet missään korkeassa asemassa. Hitler itse sanoi vastustavansa taloudellista epätasa-arvoa. Kansallissosialismi oli vasemmistoa rotuopeilla höystettynä. "Väärän" rotuisia, homoseksuaaleja ja kehitysvammaisia vihattiin mutta köyhä arjalainenkin oli kunnon kansalainen kunhan nöyristeli Saksan kansallissosialistiselle työväenpuolueelle ja Hitlerille. Eri-arvoisuus kansallissosialismissa ei siis tule köyhyyden tai rikkauden perusteella vaan rotuoppien perusteella. Ne ovat ainoa asia mitkä siinä ovat eri-arvoisuutta, ja hierarkioiden luomista yhteiskuntaan, eli oikeistoa, näin katsottuna. Ilman rotuoppeja kansallissosialismia olisi aina sanottu vasemmistolaiseksi aatteeksi.

Nykyäänhän monet samaistavat kansallissosialismin oikeistoon, eivätkä tiedä mitään siitä miksi sitä oikeistoksi sanotaan, ja kuvittelevat että se on jokin kommunismin vastakohta, vaikka se on hyvin lähellä kommunismia, kapitalismin ja vapaan markkinatalouden vastaisena ideologiana.
 
Vasemmistoko ei koskaan ole teurastanut tai vainonnut toisinajattelijoita? Sehän nimenomaan kuuluu äärivasemmiston ideologiaan, että väärin ajattelevat passitetaan leireille.

Ja et saa kysellä päämääriä. Sinä et täällä ole huolehtimassa "mammapalstan" väärästä tiedosta. Huvittava ajatus, että joku äärivassari muka tietäisi asioista paremmin.
 
vierailija
Natsi-Saksassa, vaikka olit korkeassa asemassa alkujaan, niin olit ali-ihminen, jos olit juutalainen tai kuuluit mihin vain natsien vihaamaan ihmisryhmään. Silloin jouduit menettämään asemasi ja tietyssä vaiheessa sinut jo lähetettiin keskitysleirille kuolemaan. Vastaavasti arjalaiseen rotuun kuuluvia arvostettiin kunhan he olivat natsipuolueen ja Hitlerin puolta vaikka he eivät olleet missään korkeassa asemassa. Hitler itse sanoi vastustavansa taloudellista epätasa-arvoa. Kansallissosialismi oli vasemmistoa rotuopeilla höystettynä. "Väärän" rotuisia, homoseksuaaleja ja kehitysvammaisia vihattiin mutta köyhä arjalainenkin oli kunnon kansalainen kunhan nöyristeli Saksan kansallissosialistiselle työväenpuolueelle ja Hitlerille. Eri-arvoisuus kansallissosialismissa ei siis tule köyhyyden tai rikkauden perusteella vaan rotuoppien perusteella. Ne ovat ainoa asia mitkä siinä ovat eri-arvoisuutta, ja hierarkioiden luomista yhteiskuntaan, eli oikeistoa, näin katsottuna. Ilman rotuoppeja kansallissosialismia olisi aina sanottu vasemmistolaiseksi aatteeksi.

Nykyäänhän monet samaistavat kansallissosialismin oikeistoon, eivätkä tiedä mitään siitä miksi sitä oikeistoksi sanotaan, ja kuvittelevat että se on jokin kommunismin vastakohta, vaikka se on hyvin lähellä kommunismia, kapitalismin ja vapaan markkinatalouden vastaisena ideologiana.
Tarkoitan siis että monet luulevat että se sijoittuisi vasemmisto-oikeisto-akselilla vaikka Kokoomusta oikeammalle, kun sitä kerran äärioikeistoksi kutsutaan, vaikka se on talouspoliittisesti siis aivan vastakohta vaikka Kokoomukselle, joka onkin Suomen oikeistolaisin puolue talouspoliittisesti.
 
Ihan vaan oikaistakseni, termit haltuun ihmiset. Natsismi on äärioikeistolaisuutta, kommunismi äärivasemmistolaisuutta.

Vasemmalla olevat aatteet on karkeasti heikomman ja työntekijän puolella. Oikealla karkeasti vahvemman ja "ison herran" puolella.

Natsithan teurastivat syöpänä pitämiensä juutalaisten lisäksi myös mm. kehitysvammaisia, taiteilijoita yms. "vähempiarvoisia" ja "kyvyttömämpiä" ihmisiä. Johtajat ja parempiosaisethan kun olivat "parempaa rotua". Yhteiskunnallinen asemahan on vain ja ainoastaan kiinni yksilön geeniperimästä.

(Viimeinen lause on ironinen, eli haluaa sanoa juuri päinvastaista)

Jos saan kysyä, mikä ketjun aloittajan päämääränä oli? Väärän tiedon levittäminen mammasivulla vai heikohko yritys perustaa uutta tietosanakirjaa?
Kun peräänkuulutat oikeaa tietoa, olet varmaan tutustunut Stephane Courtoisin Kommunismin mustaan kirjaan? Jos tappettujen määrällä kilpaillaan, kommunismi pesee natsismin mennen tullen. Ja listalle sopivissa oloissa pääsi väärällä koulutuksella, väärillä vanhemmilla, lukutaidolla, väärällä kansallisuudella tai homoseksuaalisuudella. Kuulostaako tutulta?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kommunismin_musta_kirja

vierailija
Natsi-Saksassa, vaikka olit korkeassa asemassa alkujaan, niin olit ali-ihminen, jos olit juutalainen tai kuuluit mihin vain natsien vihaamaan ihmisryhmään. Silloin jouduit menettämään asemasi ja tietyssä vaiheessa sinut jo lähetettiin keskitysleirille kuolemaan. Vastaavasti arjalaiseen rotuun kuuluvia arvostettiin kunhan he olivat natsipuolueen ja Hitlerin puolta vaikka he eivät olleet missään korkeassa asemassa. Hitler itse sanoi vastustavansa taloudellista epätasa-arvoa. Kansallissosialismi oli vasemmistoa rotuopeilla höystettynä. "Väärän" rotuisia, homoseksuaaleja ja kehitysvammaisia vihattiin mutta köyhä arjalainenkin oli kunnon kansalainen kunhan nöyristeli Saksan kansallissosialistiselle työväenpuolueelle ja Hitlerille. Eri-arvoisuus kansallissosialismissa ei siis tule köyhyyden tai rikkauden perusteella vaan rotuoppien perusteella. Ne ovat ainoa asia mitkä siinä ovat eri-arvoisuutta, ja hierarkioiden luomista yhteiskuntaan, eli oikeistoa, näin katsottuna. Ilman rotuoppeja kansallissosialismia olisi aina sanottu vasemmistolaiseksi aatteeksi.

Nykyäänhän monet samaistavat kansallissosialismin oikeistoon, eivätkä tiedä mitään siitä miksi sitä oikeistoksi sanotaan, ja kuvittelevat että se on jokin kommunismin vastakohta, vaikka se on hyvin lähellä kommunismia, kapitalismin ja vapaan markkinatalouden vastaisena ideologiana.
Hitler vihasi vähemmistöjä ja rakasti enemmistöä, tänään suvakit vihaavat enemmistöä ja rakastavat vähemmistöjä. Jokainen voi mielessään miettiä kumpi on omalta kannalta parempi.
 
vierailija
Ihan vaan oikaistakseni, termit haltuun ihmiset. Natsismi on äärioikeistolaisuutta, kommunismi äärivasemmistolaisuutta.

Vasemmalla olevat aatteet on karkeasti heikomman ja työntekijän puolella. Oikealla karkeasti vahvemman ja "ison herran" puolella.

Natsithan teurastivat syöpänä pitämiensä juutalaisten lisäksi myös mm. kehitysvammaisia, taiteilijoita yms. "vähempiarvoisia" ja "kyvyttömämpiä" ihmisiä. Johtajat ja parempiosaisethan kun olivat "parempaa rotua". Yhteiskunnallinen asemahan on vain ja ainoastaan kiinni yksilön geeniperimästä.

(Viimeinen lause on ironinen, eli haluaa sanoa juuri päinvastaista)

Jos saan kysyä, mikä ketjun aloittajan päämääränä oli? Väärän tiedon levittäminen mammasivulla vai heikohko yritys perustaa uutta tietosanakirjaa?
No natsien puoluehan oli Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue, joka ei ollut mitenkään "ison herran" puolella jos ajatellaan varallisuutta. Natsismin hierarkiat tulivat puhtaasti rotuopeista. Voidaan ajatella yhtä tyypillistä jakoa, jossa oikeisto pyrkii hierarkioihin ja vasemmisto tasa-arvoon. Tässä jaottelussa natsit olisivat äärioikeistoa koska pyrkivät äärimmäisiin hierarkioihin, mutta hierarkiat eivät tule talouspolitiikasta vaan rotuopeista. Natsithan juuri vastustavat taloudellista epätasa-arvoa ja luokka-yhteiskuntaa valkoisen rodun keskuudessa, koska pitävät sitä kansalle tuhoisana kun osa kansalaisista elää köyhyydessä. He juuri vastustavat kapitalismia.

Sitten voidaan myös ajatella että nationalismi ja arvokonservatismi ovat aina oikeistoa, ja vastaavasti globalismi ja arvoliberalismi ovat vasemmistoa. Näin natsismi olisi äärioikeistoa. Tällä perusteella taas moni liberaali oikeistopuolue ei olisi oikeistoa.

Rehellisesti kuvattuna "äärioikeisto" on vasemmistoa joka on äärinationalistista ja arvokonservatiivista, ja joka pyrkii hierarkioihin muissa asioissa kuin ihmisten varallisuudessa. Olavi Mäenpää oli hyvä esimerkki siitä minkälaisia ihmisiä monesti sanottiin "äärioikeistolaisiksi". Hän oli SDP:n kannattaja, eli siis keskustavasemmistolainen, mutta koska hänet tunnetaan Sinivalkoisesta Rintamasta, kansallismielisyydestä ja maahanmuuttovastaisuudesta, niin hän on siten automaattisesti "äärioikeistoa" monen mielestä.

Uusnatsijärjestö SVL kertoo sivuillaan että se haluaa tuotantovälineet, ja kaikki yritykset lukuunottamatta pienyrityksiä valtion omistukseen, vastustaa taloudellista epätasa-arvoa ja luokkayhteiskuntaa.

"Valtiolla, jonka tehtävä on palvella kansaa, on aivan toisenlaiset ajatukset vastuunjaosta ja tulevaisuudesta kuin yksittäisellä yhtiöllä, jonka on tehtävä voittoa osakkeenomistajille.
Esimerkiksi valtio-omisteinen pankki kykenisi tarjoamaan täysin korkovapaata lainaa, ja valtion omistama media olisi vapaa mainonnasta. Valtiollisessa omistuksessa oleva bussiyhtiö pystyisi liikennöimään maaseudullakin, kun taas yksityisomisteinen yhtiö ei näkisi tätä tarpeeksi tuottoisana toimintana. Hoito- ja huolenpitoalan toimipaikkojen ja koulujen ollessa valtion omistuksessa valtio pitäisi huolen siitä, ettei koulutuksesta ja laadukkaasta hoidosta tulisi luokkakysymyksiä. Kun edellä mainitut asiat ovat luokkakysymyksiä, hyvätuloisimmat saavat parasta eikä kaikkia kansalaisia kohdella oikeudenmukaisesti.
Pohjoismainen Vastarintaliike:
– Palauttaa hoito- ja huolenpitoalan sekä koulutuksen kokonaan valtion ylläpitämiksi palveluiksi pois voitonnälkäisiltä sijoittajilta."

"Vaikka valtio-omisteisuus tuleekin takaamaan kauaskantoisuuden monilla eri yhteiskunnan aloilla, on olemassa myös sellaisia aloja, joihin valtion ei tule koskea, sillä näillä tietyillä aloilla yleistä hyvinvointia palvelee paremmin yksityisomisteisuus. Kannustamme yrittäjyyteen ja innovatiivisuuteen. Tuotannosta ja kaupasta tulee säilyttää mahdollisimman suuri osa Pohjolan rajojen sisäpuolella. Pieniä ja paikallisia yrityksiä kannustetaan toimimaan tarjoamalla niille otolliset olosuhteet."

http://www.vastarinta.com/politiikkamme-kohta-7/

Väittääkö joku vielä tosissaan yllä olevan luettuaan että uusnatsit edustavat jotenkin saman suuntaista politiikkaa kuin vaikka Kokoomus ja muut oikeistopuolueet? Todellisuudessa heidän politiikkansa on lähellä Vasemmistoliittoa, ja erottavana tekijävä on lähinnä rotuopit, antisemitismi, rasismi, arvokonservatismi ja kansallismielisyys.
 
vierailija
Ihan vaan oikaistakseni, termit haltuun ihmiset. Natsismi on äärioikeistolaisuutta, kommunismi äärivasemmistolaisuutta.

Vasemmalla olevat aatteet on karkeasti heikomman ja työntekijän puolella. Oikealla karkeasti vahvemman ja "ison herran" puolella.
Hyvin on sodan jälkeiset voittajien propagandaopit iskostettu mieliin. Politiikantutkimuksen kanssa tuolla ei sitten olekaan mitään tekemistä. Ennen Toista maailmansotaa ei kenellekään olisi tullut mieleenkään kutsua Saksan työväenpuoluetta oikeistolaiseksi eikä varsinkaan äärioikeistolaiseksi. Kyseessä oli puhtaasti kansallismielinen eli nationalistinen työväenpuolue. Erotuksena kommunistisesta internationaalista. Rotuopit olivat tuohon aikaan laajasti käytössä jopa Ruotsin sosialidemokraattien (äärioikeistolaisia?) ohjelmissa.

Oletko muuten koskaan tullut miettineeksi miksi Venäjällä niin itsepintaisesti puhutaan fasisteista natsien sijaan? Se johtuu siitä, että natsista voi turhan kepeästi johtaa sen Nationalsozialistische-sanan, joka ei todellakaan sopinut Stalinin tarkoituksiin. Sosialistit eivät voineet olla vihollisia ja niinpä heitä kutsuttiin systemaattisesti fasisteiksi. Ja sen seurauksena kutsutaan edelleen.
 
vierailija
Jos kommunismiin lisättäisiin rasistisia rotuoppeja niin sekin olisi silloin äärioikeistoa jos oikeisto määritellään siksi että pyritään hierarkioihin.
Jos rasistiset rotuopit olisivat oikeistolaisuuden määritelmä, maailmassa ei olisi yhtään varteenotettavaa oikeistolaista puoluetta. Jos kansallismielisyys ja oma kansa ensin -ajattelu tekisivät sosialisteista äärioikeistolaisia, Kiina, Pohjois-Korea ja Venetsuela olisivat äärioikeistolaisia maita.

Nationalismi-globalismi-jaolla ei yksinkertaisesti ole mitään tekemistä oikeisto-vasemmisto-jaon kanssa. Oikeiston ja vasemmiston jako pohjaa pääasiassa talouteen eli tuotannontekijöiden omistukseen. Toissijaisesti tulee liberalismi eli yksilönvapaudet, jotka oikeisto nostaa korkeampaan arvoon vasemmiston pitäessä niitä enemmän alisteisina yhteiskunnan hyvälle. Toisinajattelijat leireille tai vankilaan. Sitten on totalitarismin määrä. Oikeistolaisissa aatteissa halutaan pientä ja kevyttä hallintoa ja byrokratiaa, ja vasemmistossa sitten ajetaan jonkinlaista kaikenkattavaa järjestelmää, joka huolehtii kansalaisistaan kehdosta hautaan. Järjestelmästä tulee helposti itse tarkoitus ja se muuttaa totalitarismiksi mikäli yksipuoluejärjestelmä tulee voimaan kuten kommunismissa.
 
vierailija
Eivät ole. RKP on ainoa suomalainen puolue jonka poliittinen toiminta perustuu (Freudenthalin) rotuoppeihin.
Vaikka RKP haluaakin aina auttaa juuri suomenruotsalaisten asemaa kaikkia muita ennen, niin samatenhan haluavat Perussuomalaiset ja Sininen Tulevaisuus taas parantaa kantasuomalaisten asemaa kaikkia muita ennen. Eli jos RKP toimii rotuoppien mukaan, niin samoin toimii myös Perussuomalaiset ja Sininen Tulevaisuus. Tosin oikeasti jonkun kansan suosimisella ei ole edes mitään tekemistä rotuoppien kanssa, ellei suoraan uskota että joku tietty rotu on muita parempi, kuten natsit uskoivat arjalaisen rodun olevan kaikkia muita parempi.
 
vierailija
Ei rotuoppi liity mitenkään oikeistoon vaan päinvastoin pikemminkin vasemmistoon.
tuolta opettelemaan alkeita.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Eugeniikka
"1900-luvun alkupuolella eugeniikka oli vasemmiston suosiossa. Mm. presidentti Theodore Roosevelt, H. G. Wells, Emma Goldman, George Bernard Shaw, Hardold Laski, John Maynard Keynes sekä marxilaiset biologit J.B.S. Haldane ja Hermann Muller olivat sen puolestapuhujia, kun taas monet kristilliset konservatiivit pitivät eugeniikkaa tieteellisen eliitin yrityksenä "leikkiä Jumalaa."
 
vierailija
Olisi jo aika luopua tästä Euroopan sodan jälkeisen vasemmiston propagandakielestä, jossa selkeästi vasemmistolaista poliittista suuntausta kutsutaan äärioikeistoksi. Kommunismin vastustus ei tee sosialistista oikeistolaista. Muuten demarit olisivat isoin oikeistopuolue Euroopassa.
 
Yhteistyössä