Atte Kaleva: Terrorismin uhka Suomessa tulee kasvamaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja m1es
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

m1es

Tunnettu jäsen
01.10.2014
24 184
8 746
113
rauhallinen
Palaako turvallisuus koskaan? :(

– Syyrian ja Irakin taistelualueille jihadististen äärijärjestöjen riveihin on matkustanut taistelemaan 80-90 henkilöä, joista noin 20 on jo palannut takaisin ja suunnilleen saman verran menehtynyt taistelualueella. Tähän lukuun lasketaan mukaan vain sellaiset henkilöt, jotka lähtiessään muodostavat uhan kansalliselle turvallisuudelle.
------
Suojelupoliisin arvion mukaan terrorismin torjunnan kohdehenkilömäärä tulee lähivuosina entisestään kasvamaan ja jihadistinen yhteisö vakiinnuttaa paikkansa osana suomalaista ääri-islamistista kenttää. Suomalaisten jihadistien kytkökset kansainvälisiin terroristisoluihin tiivistyvät, kun Isis muuttuu aluettaan hallitsevasta kalifaattivaltiosta hajanaiseksi ja löyhäksi ideologiseksi verkostoksi.

Hänen mukaansa Syyriassa ja Irakissa kalifaatin riveissä radikalisoitunut sukupolvi vaikuttaa globaalissa jihad-liikkeessä vielä 10–15 vuoden ajan. Myös Suomessa.

– Tämä tarkoittaa sitä, että jihadistisen terrorismin muodostama uhka maassamme tulee vielä lähivuosina kasvamaan, Atte Kaleva toteaa.

https://www.verkkouutiset.fi/atte-k...ee-suomen-instituutiot-hurskaiden-sortajiksi/
 
Suvakit ei tuota usko vaikka olisi keklu omassa päässä pystyssä.Ne ihmisoikeudet,ne ihmisoikeudet tai "kukaan ei ole laiton" ei olekkaan mutta OVAT LAITTOMASTI MAASSA.
 
Ei se mitään, koska...
t4wwo7.png
 
Palaako turvallisuus koskaan? :(

– Syyrian ja Irakin taistelualueille jihadististen äärijärjestöjen riveihin on matkustanut taistelemaan 80-90 henkilöä, joista noin 20 on jo palannut takaisin ja suunnilleen saman verran menehtynyt taistelualueella. Tähän lukuun lasketaan mukaan vain sellaiset henkilöt, jotka lähtiessään muodostavat uhan kansalliselle turvallisuudelle.

/

eräskin aksu ainakin on erittäin tyytyväinen, että vain 20 Suomesta lähtenyttä jihadistia heitti veivinsä (täysipäiset suomalaiset, eli 99,99% on sitä mieltä, että niistä 100% olisi saanut poistua satuparatiisinsa neitsytsaarille)

samainen (censored :censored:) tyyppi on innoissaan, että hyvässä lykyssä 70 jihadistia jatkaa täällä keppostelujaan vielä jonain päivänä

aksu=:mad::mad::mad:
 
Mä mietin kun Isiksen puolella on nyt ollut hiljaista.
Tyyntä myrskyn edellä, vai oliko tappiot lähi-Idässä masentava asia sille liikkeelle? Jaksavatko he hajallaan ollessaan pitää intoa yllä?

Tietty jos mamutus jatkuu loputtomiin, niin rytinät jatkuu ympäri maailmaa.
 
takuulla jatkuu, koska tuolle porukalle ei mikään maailman järjenpuhuminen auta
viha "vääräuskoisia" kohtaan on niiden graniitt.., eikun hiekkaan betonilla valettu

mutta aksu ainakin taputtaa pöhöttyneillä kämmenillään ja nakkisormillaan, ihana rikastuttajien tekemä keppostelu jatkuu !
 
Eli mikä on sitä 95 %?

Ainakin musulmaanimamu käsittää asiat tietysti väärin omaksi harhaiseksi edukseen, mutta näinhän se oikeasti menee:

Nähdään 5 jihadistia, mutta 95 on piiloissaan valmistamassa pommeja ja keräämässä aseita levittääkseen edelleen rauhanuskontonsa ilosanomaa!

Plop-plop-plop vaan, niin niitä pulpahtelee jonain päivänä esiin koloistaan täysissä varusteissaan :(

muslim-insurgency-1024x576.jpg

wpid-wanna-be-jihadist.jpg
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777

Niin...vaikka 95% mamu-muslimeista olisi rauhanomaisia, niin ne 5% riittää muuttamaan länsimaisen yhteiskunnan pommien täyttämäksi.
Huomasin sen viime kesänä Euroopan reissulla: ei ollu mukava lasten kans pälyillä kaduilla kuorma-autoja, kun siinä maassa oli ollu just terrori-isku.

Lisäksi Suomen muuttuminen kalifaatiksi onnistuu ilman terroristejakin ihan hitaastikin, väestöpohjan kautta: jos suomalaiset tekee 1-2 lasta ja mamu-muslimipari 6-7, niin demokratian ansiosta/takia meillä on joskus 2050-2060 muslimivaltio.
Ja ne ei äänestä 110-vuotiasta Väyrystä vaan jotain ahmedia.
 
Eikö vituta, kun maahanmuuttajat ottavat teidän rakastetun kotimaan ja olette kykenemättömiä tekemään mitään, paitsi itkemään maahan kaatunutta maitoa.

Vituttaa rankasti kyllä, kun päättäjät ei sinisilmäisyyttään kykene, mutta onneksi isänmaalliset suomalaiset kyllä kykenee! (aksuahan ei lasketa joukkoon, HUOM!)

Alkaa Kodinturva ym -joukot, kuten Odinit esim nostamaan päätään.

Täällä joikhaavat vaan lappalaiset, ei tekstiilipäät minkään tornien huipuilta
 
Aksu on yksi niitä harvoja, jotka näkee ja ymmaärtää enemmän kuin sen viisi prosenttia.

T, mamu.
 
Vituttaa rankasti kyllä, kun päättäjät ei sinisilmäisyyttään kykene, mutta onneksi isänmaalliset suomalaiset kyllä kykenee! (aksuahan ei lasketa joukkoon, HUOM!)

Alkaa Kodinturva ym -joukot, kuten Odinit esim nostamaan päätään.

Täällä joikhaavat vaan lappalaiset, ei tekstiilipäät minkään tornien huipuilta
Monilla laphalaisilla on heidän erikoistekstiilit päässä.
Oletko huomannut?
 
Yhteistyössä