Ymmärrän, mutta voisitko ajatella tottuvasi johonkin muuhun? Että asioista puhutaan ilman hienovaraisia vihjailuja. Mä olen ollut sen verran kauan pois palstalta, että en tiedä noista hymiöistäkään, mitä palstan nykyvakkareilla on missäkin tilanteessa tapana käyttää. Hienovarainen vihjailu kirjallisesti on hyvin vaikeaa. Varsinkin, jos henkilö, jonka kanssa kommunikoi, ei ole millään tasolla - edes virtuaalisesti - tuttu. Ilmeet, eleet ja äänenpainot eivät näy kirjallisessa viestinnässä ja se on kuitenkin aika oleellinen osa normaalia keskustelua, jossa aiheesta ollaan eri mieltä.
Tuohon "peukutukseenkin" kannattaisi suhtautua vähän toisin. Esimerkiksi AV:llä on keskustelun tahti aivan eri planeetalta kuin täällä Kaksplussalla (vaikka aiheet ovatkin suurimmaksi osaksi aika pösilöitä). Kun aloittaa lukemaan ketjun, on hyvin todennäköistä, että jotkut sivulla 3, 5, 6, 7, 11, 12, 13, 14,19 ja 21 on jo esittänyt saman perustelun erimielisyyteen kuin itsekin olisit. Olisi oikeasti ihan turhaa lainata ensimmäisen sivun kommenttia ja kirjoittaa sama perustelu, jonka monet muut ovat jo seuraavilla sivuilla kirjoittaneet. Paljon järkevämpää on vain laittaa ylä- tai alapeukku sen mukaan, onko samaa vai eri mieltä. Ja jos KUKAAN ei ole vielä ketjuun kirjoittanut juuri sitä mielipidettä, joka sinulla on, niin vasta sitten kirjoittaa omansa. Seuraava, joka on samaa mieltä kanssasi, antaa yläpeukun, ja joka on eri mieltä, antaa alapeukun. Minusta ei kannata ottaa peukkuja ollenkaan henkilökohtaisesti vaan ne ovat ainoastaan osoitus siitä, että joku on samaa tai eri mieltä kanssasi. Mua ei ainakaan kiinnosta tietää, kuka on ollut kanssani samaa tai eri mieltä vaan mielenkiintoista on ainoastaan se, onko oma näkemykseni mitenkin poikkeava (peukkujen lukumäärä) muiden mielipiteistä.
*Lisäys* Ja vielä sen verran tuohon perusteluun...Kaksplussalla suurin osa viimeisen vuorokauden aikana seinälle nousseita ketjuja on vuosien takaa. En ainakaan minä näe mitään syytä alkaa perustelemaan jollekin palstalaiselle, joka ei ole ehkä enää vuosiin ollut palstalla tai ei ole elossakaan enää.