onko sillä vaikutusta, jos vaikka yhtenä iltana ottaa ja päihtyy
LukiLukiko tuossa aloituksessa kokoajan että hemoglobiiniin?
Luki
onko sillä vaikutusta, jos vaikka yhtenä iltana ottaa ja päihtyy
jahas, ei siis saa taas ainuttakaan vastausta, jonka vois olettaa liittyvän kysymykseen
Mitä ottaa niin paljon?onko sillä vaikutusta, jos vaikka yhtenä iltana ottaa ja päihtyy
Ei se vaan se mitä siihen on lisätty. Luepa tämä vihkonen, arvaile sitten.Ei alkomaholi tapa punasouluja
Lisään etälukion tekstiä:Mitä ottaa niin paljon?
Nämä ainakin vaikuttaa, vaikkei sitä uskoisikaan:
"kaliumferrosyanidi, 0,5 mg/l tai kalsiumfytaatti punaviinin käsittelemiseksi • kaliumferrosyanidi valkoviinin ja roseeviinin käsittelemiseksi, 8 g/l"
Alkon vihkosesta, mikä löytyi netistäkin. Samaa ainetta on ruoassakin. Jospa jättäisi sellaisen suolan pois myös, ei mitään menettäisi.
Mikä on ollut juomana?
Lisään etälukion tekstiä:
"Syanidipitoiset jätevedet ovat aiheuttaneet joitakin ympäristövahinkoja. Pahimpiin tapauksiin kuuluu vuonna 2000 sattunut Tisza-joen saastuminen, jonka aiheutti Romaniassa sijaitsevan kultakaivoksen syanidilietealtaiden vallien murtuminen. Syanidia ja raskasmetallien ioneja sisältävä liete valui Tonavan sivujokeen ja tuhosi koko joen kalakannan ja suurelta osin muunkin eliöstön."
Ei se vaan se mitä siihen on lisätty. Luepa tämä vihkonen, arvaile sitten.
Esitin sullekin kysymyksiä, mutta et vaivautunut vastaamaan. Oletan.jahas, ei siis saa taas ainuttakaan vastausta, jonka vois olettaa liittyvän kysymykseen
Kohtuukäytöllä kai ei. Enemmän arvoja pudottanee kahvi ja särkylääkkeet.Ei saa olla malttamaton
Se on olennainen ero kahviin. Kahvilla ja stressaavalla elämäntyylillä saa hemoglobiinin myös alas. Sensijaan.. sillä on huomattavasti vaikeampi ''suorittaa'' hidastettua ''itsemurhaa'' kuin alkoholilla. Monikohan suomalainen juo itsensä hengiltä vuosittain..Alkoholi usein kuivattaa, ja jos siihen päälle on ollut sen verran krapula, että on tullut ripuloitua ja oksenneltua, niin hemoglobiiniarvo voi näyttää valheellisesti suuremmalta kuin on. Yksittäisellä alkoholinkäytöllä ei pitäisi olla vaikutusta rauta-arvoihin, pitempiaikainen alkoholinkäyttö altistaa anemialle (kuten se altistaa myös ihan kaikelle muullekin terveysongelmalle.)
Saa sun vastausta odotella ainaMitä ottaa niin paljon?
Nämä ainakin vaikuttaa, vaikkei sitä uskoisikaan:
"kaliumferrosyanidi, 0,5 mg/l tai kalsiumfytaatti punaviinin käsittelemiseksi • kaliumferrosyanidi valkoviinin ja roseeviinin käsittelemiseksi, 8 g/l"
Alkon vihkosesta, mikä löytyi netistäkin. Samaa ainetta on ruoassakin. Jospa jättäisi sellaisen suolan pois myös, ei mitään menettäisi.
Mikä on ollut juomana?
Tulee jostain syystä mieleen lumikki. Eikös siinä sadussa sanota että iho valkoinen kuin lumi?Elikkäs kaikesta päätellen, vaikka hemppa on kuinka huono, saa viinaa kitata niin paljon kuin sielu sietää.
Mmm...Elikkäs kaikesta päätellen, vaikka hemppa on kuinka huono, saa viinaa kitata niin paljon kuin sielu sietää.
Elikkäs kaikesta päätellen, vaikka hemppa on kuinka huono, saa viinaa kitata niin paljon kuin sielu sietää.