Jimi on suvakeille tärkeämpi kuin ne kymmenet suomalaiset jotka mamut ovat tappaneet

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Olen jo pitkään seurannut kauhuissani sitä ilmiötä, että mamujen tekemät murhat, ryöstöt, raiskaukset ja joukkoraiskaukset ovat niin jokapäiväisiä, ettei kukaan jaksa reagoida. Noista uutisoidaan väsyneesti ja vähätellen, kuin ne olisivat vain asioita, joita tapahtuu ja joille ei voida mitään.
 
Joopajoo, missäs luurasivat itkukerholaiset silloin, kun porilainen teinityttö murhattiin? Kun somali tappoi kirveellä Oulussa kaksi suomalaismiestä? Kun joukkoraiskattu nainen ei kestänyt ahdistusta ja häpeää ja päätti päivänsä? Kun Arto Mikkosen henki riistettiin paljain käsin? Kun lukematon määrä muita suomalaisia on joutunut henkirikoksen tai muun vakavan rikoksen uhriksi mamujen toimesta? Milloin? Mamujen rikoksia lähinnä vähätellään ja anellaan ymmärrystä.

Teko oli väärin, sikäli kun kuolema nyt liittyi tähän pahoinpitelyyn. Ymmärsin, että poliisi vasta tutkii pahoinpitelyn ja kuoleman yhteyttä. Edelleen korostan tahallaan väärinymmärtäjien vuoksi, että pahoinpitely ilman kuolemaankin olisi väärin. Lakien ja oikeuksien pitäisi vain olla samat kaikille.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Todella ikävä tapaus tämä, mutta oksettavaa, kuinka media oikein hekumoi tilanteella. Oksettavaa, kuinka NYT reagoidaan tähän, kun viime viikon Irakilaisten tekemiin murhiin ei mediatilaa juurikaan saanut, saatikka surunvalitteluja ja pahoitteluja vihervassareilta ja suvakeilta.

Suomi on menossa alamäkeä ja lujaa. Tällä kuolemantapauksella tulee jopa kärjistetysti ilmi se, että tämä maa on menetetty. Todellakin, joku täällä mainitsi, että mitä jos tilanne olisi ollut toisinpäin, maahanmuuttaja olisi tönäissyt mielenilmaukseen tullutta, naamaan räkivää häirikköä, ja olisi käynyt näin. Niin MITEN olisi suhtauduttu?! Olen varma, että se olisi laitettu sen häirikön omaksi syyksi, ei missään nimessä maahanmuttajan.
 
Tässä menee ihmisillä asiat kyllä totaalisen sekaisin. Tätä Jimi-keissiä käytetään osoituksena äärioikeiston väkivallasta. Sen kanssa tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä. Äärioikeistolainen väkivalta on poliittista väkivaltaa. Siis sitä kun nahkatukat käy muljuttamassa maahanmuuttajia siksi että he ovat maahanmuuttajia.

Jimin kohdalla tilanne oli se, että hän oli kamapäissään tai kännissä käynyt sylkemässä SVL:n aktivistien päälle ja sen jälkeen hän on saanut nyrkistä. Siis Jimiä ei ole pahoinpidelty poliittisen mielipiteensä vuoksi. Häntä ei pahoinpidelty siksikään, että hän kuuluisi johonkin vähemmistöön. Jimi sai turpaansa, koska hän hyökkäsi aktivistin päälle sylkemällä tätä päin.

Tuo tapahtuma olisi voinut käydä aivain hyvin toisenlaisessakin mielenosoituksessa. Siellä olisi voinut olla vaikka maajussit vaatimassa lisää tukirahoja. Jos joku olisi hyökännyt maajussimielenosoittajan päälle, aivan hyvin sekin olisi voinut tirvaista nyrkillä tuota hyökkääjää.

Ärsyttää ihmisten hölmöys! Veikkaan että moni ei tämän kirjoituksenikaan luettua tajua tuota eroa. Edelleen jankutetaan äärioikeiston väkivallasta, millä ei ole mitään tekemistä Jimi-keissin kanssa.
 
  • Tykkää
Reactions: .....
"Jimin kohdalla tilanne oli se, että hän oli kamapäissään tai kännissä käynyt sylkemässä SVL:n aktivistien päälle ja sen jälkeen hän on saanut nyrkistä. Siis Jimiä ei ole pahoinpidelty poliittisen mielipiteensä vuoksi. Häntä ei pahoinpidelty siksikään, että hän kuuluisi johonkin vähemmistöön. Jimi sai turpaansa, koska hän hyökkäsi aktivistin päälle sylkemällä tätä päin."

Tämä!

Komppaan tätä kirjoittajaa täysin. Tyyppi oli mennyt kamapäissään aukomaan päätään ja räkimään mielenilmaisijoita, jolloin joku oli tönäissyt häirikön syrjemmäksi. Päihteiden alaisena varmasti tasapaino on heikompi, ja kävi sitten kuin kävi, todella ikävä onnettomuus. Nyt media ym. tietyt tahot käyttävät tätä tilaisuutta vääntelemällä asioita saadakseen ne näyttämään "vähemmistöryhmien" polkemiselta, poliittiselta teolta ja vaikka miltä. Ja kansaan uppoaa. Surullista!
 
Tässä menee ihmisillä asiat kyllä totaalisen sekaisin. Tätä Jimi-keissiä käytetään osoituksena äärioikeiston väkivallasta. Sen kanssa tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä. Äärioikeistolainen väkivalta on poliittista väkivaltaa. Siis sitä kun nahkatukat käy muljuttamassa maahanmuuttajia siksi että he ovat maahanmuuttajia.

Jimin kohdalla tilanne oli se, että hän oli kamapäissään tai kännissä käynyt sylkemässä SVL:n aktivistien päälle ja sen jälkeen hän on saanut nyrkistä. Siis Jimiä ei ole pahoinpidelty poliittisen mielipiteensä vuoksi. Häntä ei pahoinpidelty siksikään, että hän kuuluisi johonkin vähemmistöön. Jimi sai turpaansa, koska hän hyökkäsi aktivistin päälle sylkemällä tätä päin.

Tuo tapahtuma olisi voinut käydä aivain hyvin toisenlaisessakin mielenosoituksessa. Siellä olisi voinut olla vaikka maajussit vaatimassa lisää tukirahoja. Jos joku olisi hyökännyt maajussimielenosoittajan päälle, aivan hyvin sekin olisi voinut tirvaista nyrkillä tuota hyökkääjää.

Ärsyttää ihmisten hölmöys! Veikkaan että moni ei tämän kirjoituksenikaan luettua tajua tuota eroa. Edelleen jankutetaan äärioikeiston väkivallasta, millä ei ole mitään tekemistä Jimi-keissin kanssa.
Älä pilaa suvakkien propagandaa tosiasioilla!
 
Tässä menee ihmisillä asiat kyllä totaalisen sekaisin..

Niin menee sinullakin ja lujaa.
Tolla tapauksella ei ole a)yhtään b)mitään tekemistä minkäänlaisen maahanmuuton kanssa.
SVL on puhdasverinen natsijärjestö jonka tavoitteena on perustaa pohjoismaa-balttilainen natsivaltio ja jonka vihollisia ovat kaikki jotka eivät tunnusta, kumarra ja alistu aatteelle.

Toisekseen, missään ei ole sanottu, että olisi räitty päin naamaa. Päinvastoin, SVL:n omilla sivuilla sanottiin, että joku sankari kävi antamassa "kurinpalautuksen". Jos joku räkii päin naamaa ei tarvitse "käydä" yhtään missään. Jos pitää kolmekin askelta ottaa niin on turha selittää, että sylkijä olis ollut päällekarkaaja.

Tossa opetuselokuva natseista:
 
Joka kerta kun sinä avaat suusi, tyrmistyn typeryydestäsi.
 
Suvakkien tavoitteena on luoda Euroopasta muslimivaltio, jonka vihollisia ovat kaikki jotka eivät tunnusta, kumarru ja alistu islamille.
 
Asema-aukion pahoinpitelystä epäilty on sama kuin tapahtumasta ilmoittanut - rankka väkivaltarikostausta
Maanantai 19.9.2016 klo 13.49 (päivitetty klo 14.36)

STT:n tietojen mukaan toissa lauantaisen Helsingin Asema-aukion tapahtuman ilmoituksen teki sama mies, jota poliisi epäilee törkeästä kuolemantuottamuksesta.

    • STT:n tietojen mukaan Helsingin Asema-aukion tapahtuman ilmoituksen teki sama mies, jota poliisi epäilee törkeästä kuolemantuottamuksesta.
    • Miehellä on rankka väkivaltarikostausta ja historia Suomen vastarintaliikkeessä.
    • Poliisin mukaan epäilty mies on edelleen pidätettynä, ja hänet on vangittava tai vapautettava tiistaina.
Tapahtuman yhteydessä pahoinpideltiin mies, joka pysähtyi poliisin esitutkinnan mukaan mielenilmaisijoiden eteen. Mies kuoli perjantaina.

Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä ja törkeänä kuolemantuottamuksena. Vuonna 1990 syntynyt epäilty otettiin kiinni sunnuntain vastaisena yönä.

Rankka rikostausta

Tapahtumailmoituksen tehneellä miehellä on rankka väkivaltarikostausta ja historia Suomen vastarintaliikkeessä.

Esimerkiksi vuonna 2010 mies on kaatanut rikoskumppaninsa kanssa Helsinginkadulla toisen miehen katuun ja potkinut tämän jälkeen tätä kasvoihin ja vartaloon rikoskumppaninsa kanssa. Sivullinen oli saanut lopetettua pahoinpitelyn tulemalla väliin tilanteeseen.

Vuonna 2011 mies on yrittänyt estää poliisia ottamasta kiinni toista miestä tönimällä ja repimällä konstaapelia.

Pahoinpitelyjen ja törkeän pahoinpitelyn lisäksi mies on tuomittu ainakin virkamiehen vastustamisesta, salakuljetuksesta, vaarallisen esineen hallussapidosta ja törkeästä vahingonteosta. Hän on saanut teoistaan sekä ehdollista että ehdotonta vankeutta.

Vaadittava vangittavaksi huomenna

Poliisin mukaan epäilty mies on edelleen pidätettynä. Tutkinnanjohtaja Teemu Kruskopf kertoo, että miestä kohtaan on esitettävä huomenna vangitsemisvaatimus tai hänet on vapautettava.

Poliisi käy parhaillaan läpi Asema-aukion valvontakameroiden kuvamateriaalia, kertoo Kruskopf STT:lle. Kruskopfin mukaan tutkinnan tässä vaiheessa poliisi ei vielä kommentoi kuvamateriaalin sisältöä.

STT

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016091922341324_uu.shtml?ref=juurinyt_desktop

Poliisi ehti puhuttaa uhrin ennen kuolemaa - epäilty ilmoittautui itse
Sunnuntai 18.9.2016 klo 17.17

Pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta epäilty mies ilmoittautui itse poliisipartiolle lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Tutkinnanjohtajan mukaan poliisi ehti puhuttamaan uhrin sairaalassa ennen tämän menehtymistä. Tämän hetkisten tietojen mukaan tilanne vaikuttaa saaneen alkunsa siitä, että uhri on mahdollisesti sylkenyt mielenilmaukseen osallistuneiden suuntaan.

- Uhri itse on kertonut siitä tapahtumasta, että hän on mahdollisesti ohi mennessään sylkäissyt, Kruskopf kertoo.

Tutkinnanjohtaja luonnehtii, että pahoinpitely vaikuttaa tapahtuneen "yllättäen", mutta ei tarkemmin kommentoi teon yksityiskohtia.

Kruskopf ei myöskään ota kantaa, onko tilanne tallentunut valvontakameroille tai esimerkiksi kännykkäkameroille.

Vastarintaliike on itse julkaissut nettisivuillaan tapahtumasta videon, jossa näkyy kuinka mies makaa maassa. Hänen vieressään on verta ja ympärille on kerääntynyt auttajia.

Ilmoittautui itse

Teosta epäilty mies ilmoittautui itse poliisipartiolle Helsingin keskustassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

- Hän kertoi poliiseille, että häntä ilmeisesti etsitään, Kruskopf kertoo.

Tutkinnanjohtaja ei toistaiseksi kommentoi, onko miehellä aiempaa rikoshistoriaa. Miehen kuulusteluiden sisällöstä ei myöskään kerrota vielä mitään julkisuuteen.

Poliisi on jo ehtinyt puhuttaa muutaman silminnäkijän, mutta kaipaa edelleen lisää havaintoja tapahtumista.

Poliisin tietojen mukaan uhri oli pahoinpitelyn aikaan liikkeellä ystävän kanssa, mutta ystävää ei ole toistaiseksi tavoitettu. Poliisi haluaa puhuttaa myös häntä.

Poliisin niukka tiedottamislinja tapauksesta on herättänyt kritiikkiä muun muassa sosiaalisessa mediassa.

- Meillä oli tietty linja, miten tutkinnan kanssa edetään. Tietysti kun henkilö menehtyi, se linja muuttui. Julkisuuteen ei voitu kuitenkaan tulla, ennen kuin oli tarpeeksi tietoa, Kruskopf perustelee.

28-vuotias Jimi ehti kotiutua sairaalasta pahoinpitelyn jälkeen torstaina, mutta menehtyi yllättäen aivoverenvuotoon perjantai-iltana.

- Tutkinta lähtee tässä vaiheessa siitä, että näillä on syy-yhteys, mutta tässä tulee oikeuslääketieteellinen kuolemansyyn selvittäminen, jossa asia on tarkemman tarkastelun kohteena, Kruskopf sanoo.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016091822335462_uu.shtml

Niin menee sinullakin ja lujaa.
Tolla tapauksella ei ole a)yhtään b)mitään tekemistä minkäänlaisen maahanmuuton kanssa.
SVL on puhdasverinen natsijärjestö jonka tavoitteena on perustaa pohjoismaa-balttilainen natsivaltio ja jonka vihollisia ovat kaikki jotka eivät tunnusta, kumarra ja alistu aatteelle.

Toisekseen, missään ei ole sanottu, että olisi räitty päin naamaa. Päinvastoin, SVL:n omilla sivuilla sanottiin, että joku sankari kävi antamassa "kurinpalautuksen". Jos joku räkii päin naamaa ei tarvitse "käydä" yhtään missään. Jos pitää kolmekin askelta ottaa niin on turha selittää, että sylkijä olis ollut päällekarkaaja.

Tossa opetuselokuva natseista:

Kyllä siitä räkimisestä on mainittu uutisissa. Kannattais lukea muutakin kun uuninpankkopojan blogia.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016091822335462_uu.shtml
 
Kyllä pitää olla todella sairas päästään kun puolustelee tollasta paskaa joka koko elämänsä on tehnyt rikoksia ja nyt sitten vielä tappaa jonkun. Ei yritystäkään elää normaalisti ja sitten täällä ihaillaan tollasta tyyppiä. syrjäytynyttä paskaa joka ei kykene elämään missään yhteiskunnassa vaan aiheuttaa vaan ongelmia ja vihaa kaikkea.
 
Kuka on puolustellut? Ja mitä se henkilön tausta vaikuttaa? Tekeekö se asiasta muka erilaisen? Että kun on tuomittu väkivaltarikollinen, niin pitää sietää sitä että päällesi syljetään? Ei ole oikeutta puolustautua, koska rikostausta!

Tapahtuma näyttää nykyisten tietojen valossa vahingolta. Tekijä on tönäissyt päällensä sylkevää narkkia, joka on tönäisystä kaatunut ja lyönyt päänsä. Vasemmisto koittaa nyt syöttää propagandaa, että äärioikeiston natsi olisi hakannut hengiltä viattoman sivustaseuraajan, koska tämä on ollut eri mieltä. Ensinnäkään ketään ei ole hakattu, toisekseen vahinko ei ole tapahtunut erilaisen mielipiteen takia ja kolmanneksi sivustaseuraaja on ollut itse hyökkääjä.
 
Aina pitäisi muistaa että yksikin lyönti/kaatuminen voi viedä hengen.

Yksi lyönti vei hengen - ravintolan edustalla pahoinpidelty mies kuoli
Lauantai 12.3.2016 klo 11.51

Helsingin Pukinmäessä tapahtui viime lokakuussa poikkeuksellinen rikos, kun mies menetti henkensä yhden nyrkiniskun seurauksena.

Mies oli ollut torstai-iltana lokakuun 29. päivä ravintola Simrikin ulkopuolella selvittämässä riitaa, kun hänet yllätettiin täysin.

Syyttäjän haastehakemuksen mukaan toisen miehen lyönti tuli niin äkisti, ettei miehellä ollut mitenkään mahdollisuutta puolustautua. Tästä syystä tekoa tutkittiin jo lähtökohtaisesti törkeänä pahoinpitelynä.

Tapahtumien kulku selvisi poliisille valvontakameran kuvista.

Lyöty mies sai mustelman oikeaan silmään, ja hän kärsi jo tapahtumapaikalla kovasta verenvuodosta. Sairaalaan ambulanssilla kiidätetty uhri kuoli vammoihinsa kuitenkin kolme päivää myöhemmin. Ravintolan edustalta paenneen tekijän poliisi otti 16. marraskuuta.

Oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa selvisi, että yksi nyrkinisku oli aiheuttanut kallonmurtuman ja kallonsisäisen verenvuodon. Rikosnimike muuttui näin ollen törkeäksi kuolemantuottamukseksi.

Asiasta ensimmäisenä uutisoinut Ilta-Sanomat tavoitti tapausta selvittäneen kihlakunnansyyttäjä Juha-Mikko Hämäläisen, jonka mukaan uhri kaatui lyönnin jälkeen "suorilta jaloilta selälleen". Iltalehti ei tavoittanut Hämäläistä perjantaina.

Haastehakemuksesta käy ilmi, että teosta syytetty mies rikkoi oikeuskäsittelyä odotellessaan kerran käräjäoikeuden määräämää matkustuskieltoa.

Asiassa annetaan tuomio 23. maaliskuuta.

JENNA HEINO
jenna.heino@ilmedia.fi
 
Kuka on puolustellut? Ja mitä se henkilön tausta vaikuttaa? Tekeekö se asiasta muka erilaisen? Että kun on tuomittu väkivaltarikollinen, niin pitää sietää sitä että päällesi syljetään? Ei ole oikeutta puolustautua, koska rikostausta!

Tapahtuma näyttää nykyisten tietojen valossa vahingolta. Tekijä on tönäissyt päällensä sylkevää narkkia, joka on tönäisystä kaatunut ja lyönyt päänsä. Vasemmisto koittaa nyt syöttää propagandaa, että äärioikeiston natsi olisi hakannut hengiltä viattoman sivustaseuraajan, koska tämä on ollut eri mieltä. Ensinnäkään ketään ei ole hakattu, toisekseen vahinko ei ole tapahtunut erilaisen mielipiteen takia ja kolmanneksi sivustaseuraaja on ollut itse hyökkääjä.
Et sä ihan oikeasti ymmärrä että rikollinen on paska. Ei sellasia tarvita ja haluta että heitä on olemassa. Ei sellasia puolusteta koskaan jotka käyttää koko elämänsä vaan pahoihin tekoihin. Ei isis taistelijoitakaan pidä puolustaa ja hyväksyä. Rikollisia nekin on. Kannattais tajuta että joku kuoli niin jokasen pitäis ymmärtää että se on täysin väärin. jos ihmisiä aletaan tappamaan niin kuolleita tulee aina molemmin puolin ja sellaseen haluaminen vaan todistaa ettei mitään halua elää edes ole. Sellasen kuuluis tehdä itsemurha jos ei pysty muuttumaan.
 
Yhteistyössä