Enpä söisi kun kuvassa on kaksi ruskeaa palasokeria - niissä on glutamiinihappoa ja glysiiniä, joista menee maha kipeeksi. Tuoremehu vois olla luomua, mut ainoastaan vaikkapa rahkan mausteena, ei juomana. Askorbiinihappoa siinä ei saa olla yhtään. Ja mysli täytyy olla tietenki luomua. Marjat syön jäätelössä, jonka teen itse, jos en saa kaupasta kunnollista. Banaanista tulee päivässä liikaa hiilaria, mut jos kaliumvarastot alkaa olla tyhillään, täytyy se korjata banaanilla. Pieni peruna päivässä riittää korvaamaan se, mutta peruna on omasta kellarista, luomurosamundaa. Kananmunia kolme munakkaaseen aamulla luomukerman kera, pärjää siis tuhtisti koko päivän noilla eväillä, mut liian vähän siinä on proteiinia:-(
Ei se sovi kaikille muille mitenkään. Muuan "vaivainen" oli vastannut 2013 sairaiden palstalla näin:
"Kannattaa teidän kummankin lueskella ravinto osiosta ohjeita ruokavalio hoitoon, eli kannatta jättää heti kaikki viljatuotteet ja lisätty sokeri pois ruokavaliosta, noin niin kuin ensi apuna. Ja sitä jatkaa ainakin muutaman kuukauden ajan. Kannattaa vältellä myös raakoja kasviksia, syödä vain joko kevyesti tai kokonaan kypsennettyinä. Ei perunaa! Eikä muitakaan runsaasti tärkkelystä sisältäviä. Myös kasvikset joissa on selvästi siemeniä, esim.tomaatti kokonaisena voi olla joillekin hankala, kun siemenet raapii rikkinäistä suolen pintaa ja entisestään aiheuttaa ongelmia (toisaalta tomaatin voi syödä vaikka ilman sitä siemenosiota). Kohtalaisen paljon pitää myös muistaa juoda vetta ja ruokaan voi lisätä aika reippaasti suolaa (mieluummin ruususuolaa tai merisuolahiutaleita) jotta kropan kivennäistasapaino paranee, kun kaikki tulee vetenä ulos. Mutta vaikka lääkärit kuinka sanoo, että syömisillä ei ole mitään väliä, niin on sillä! Yks mikä kannattaa kans muutta on maitotuotteet, joko kokonaan pois, mutta ainakin vähintään vähälaktoosisiksi tai laktoosittomiksi."