The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
Argg, kroppani näköjään aloitti temppuilemaan jostakin syystä. Ei tullut kunnon tätiä, menkkakipuja yli viikon,oli viellä aamullakin. Vain torstaina ja perjantaina tippa,pari vuotoa. Aamutesti nega. Yleensä tulee kunnon vuoto, ei ole ominaista tollanen. ;):(
 
Mä olen tullut siihen tulokseen, ettei lapsista tuu tiskiä eikä pyykkiä eikä sotkuja mutta niitä on hyvä syyttää niistä.

Lapset tiskaavat täällä ollessaan, auttavat siivouksessa ja sen yhden koneellisen minkä saunan jälkeen saa niiden pyykkejä pestä, ripustavat ihan itse kuivumaan.

Viikolla kun katselen keittiön lattiaa, on siellä ihan yhtä paljon murusia kuin silloin kun lapset ova täällä... MÄ olen meidän perheen sottapytty. :oops:
Tai sitten ne murut luikertelee lattialle piiloistaan ihan omia aikojaan :alien:

Totta puhuen toi pyykkikone laulaa nyt koska pesen kaikki talvivaatteet pois eteisen kaapista ja vaihdoin lakanat
 
  • Tykkää
Reactions: -tibis
Mä pesin talvivermeet kolme viikkoa sitten. Ja siitä lähtien onkin sit ollut tosi kylmä. Takatalvesta saa syyttää minua!
Mä taas ajattelin eilen kun ajelin tuolta hautajaisista kotiin, että kun toisella puolella tietä paistaa aurinko ja toisella puolella on ihan mustaa, puuttuu vain Mikko Alatalo tanssimasta motarilla.

 
  • Tykkää
Reactions: -tibis
Viimeksi muokattu:
Voi tietysti olla,että tresssasin jotakin tietämättäni ja sen takia sitten temppuilee,toivottavasti ei ala kroppa väittämään,etten ennää tarvii menkkoja :cautious::(
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä