Äitiyslaki - oletko allekirjoittanut?

up

 

Ilmeisesti perustat käsityksesi tämän ketjun foliohattujen kirjoitteluun, nimittäin oikeastihan äitiyslaki ei tuo yhtään uutta epäkohtaa, vaan poistaa muutaman olemassaolevan epäkohdan.

Eikö ole aika naurettavaa, että nimittelet muita foliohatuiksi, vaikka itse julistit täysin virheellistä tietoa asiasta? Sinä, joka väität asian olevan sinulle kovin tärkeä, mutta et tiennyt edes ketä muutosesitys koskee. Vai väitätkö edelleen, että vain rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä naispareja?

Myös tuo psykologin puoltavan lausunnon vaatimus on ihan hatusta keksitty juttu, ei sellainen perustu mihinkään lakiin. Jos joku "asiasta paremmin tietävä" pystyy linkittämään virallisen lähteen väitteelle, jonka mukaan tällaisia vaadittaisiin, sen tehköön. Tai edes esittämään tapauksen, jossa hedelmöityshoitoja on kieltäydytty antamasta vain siksi, että hoitoon hakeutuvan parin parisuhdetta on pidetty kestoltaan liian lyhyenä. Se että joku on kokenut psykologin kanssa aiheesta keskustelun syynäyksenä, ei todista yhtään mitään. Toki psykologin tapaamisessa keskustellaan parisuhdeasioista ja muista yksityisasioista, mutta jotain todella hälyttävää saisi ilmetä, jotta olisi ilmeistä, ettei lapselle voida turvata tasapainoista kehitystä. Ja vain tämä on hedelmöityshoidon este, ei se että parisuhteen tulevaisuus on epävarma. Itse asiassa ei ole mitenkään harvinaista, että ero tulee jo hoitojen aikana.

 

Eikö ole aika naurettavaa, että nimittelet muita foliohatuiksi, vaikka itse julistit täysin virheellistä tietoa asiasta? Sinä, joka väität asian olevan sinulle kovin tärkeä, mutta et tiennyt edes ketä muutosesitys koskee. Vai väitätkö edelleen, että vain rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä naispareja?

Myös tuo psykologin puoltavan lausunnon vaatimus on ihan hatusta keksitty juttu, ei sellainen perustu mihinkään lakiin. Jos joku "asiasta paremmin tietävä" pystyy linkittämään virallisen lähteen väitteelle, jonka mukaan tällaisia vaadittaisiin, sen tehköön. Tai edes esittämään tapauksen, jossa hedelmöityshoitoja on kieltäydytty antamasta vain siksi, että hoitoon hakeutuvan parin parisuhdetta on pidetty kestoltaan liian lyhyenä. Se että joku on kokenut psykologin kanssa aiheesta keskustelun syynäyksenä, ei todista yhtään mitään. Toki psykologin tapaamisessa keskustellaan parisuhdeasioista ja muista yksityisasioista, mutta jotain todella hälyttävää saisi ilmetä, jotta olisi ilmeistä, ettei lapselle voida turvata tasapainoista kehitystä. Ja vain tämä on hedelmöityshoidon este, ei se että parisuhteen tulevaisuus on epävarma. Itse asiassa ei ole mitenkään harvinaista, että ero tulee jo hoitojen aikana.

Miksi jauhat niin paljon näistä psykologin lausunnoista jos et asiasta mitään tiedä? Tämä tuli esimerkiksi ihan ekana googlesta vastaan: http://kaksplus.fi/threads/lahjasolut-ja-psykologipakko.1840271/
Ihan läpihuutojuttu vai?

 

Eikö ole aika naurettavaa, että nimittelet muita foliohatuiksi, vaikka itse julistit täysin virheellistä tietoa asiasta? Sinä, joka väität asian olevan sinulle kovin tärkeä, mutta et tiennyt edes ketä muutosesitys koskee. Vai väitätkö edelleen, että vain rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä naispareja?

Myös tuo psykologin puoltavan lausunnon vaatimus on ihan hatusta keksitty juttu, ei sellainen perustu mihinkään lakiin. Jos joku "asiasta paremmin tietävä" pystyy linkittämään virallisen lähteen väitteelle, jonka mukaan tällaisia vaadittaisiin, sen tehköön. Tai edes esittämään tapauksen, jossa hedelmöityshoitoja on kieltäydytty antamasta vain siksi, että hoitoon hakeutuvan parin parisuhdetta on pidetty kestoltaan liian lyhyenä. Se että joku on kokenut psykologin kanssa aiheesta keskustelun syynäyksenä, ei todista yhtään mitään. Toki psykologin tapaamisessa keskustellaan parisuhdeasioista ja muista yksityisasioista, mutta jotain todella hälyttävää saisi ilmetä, jotta olisi ilmeistä, ettei lapselle voida turvata tasapainoista kehitystä. Ja vain tämä on hedelmöityshoidon este, ei se että parisuhteen tulevaisuus on epävarma. Itse asiassa ei ole mitenkään harvinaista, että ero tulee jo hoitojen aikana.

Se on foliohattuilua, että aletaan kuvailla epärealistisia skenaarioita joistain "random tyttöystävistä", jotka tulevat ja kaappaavat heteromiestenb lapset. Hei herätkää nyt!

Enkä ymmärrä miksi naisparien kohdalla esitetään oletuksia, että perheitä perustetaan erityisen kevyin perustein. Enemmän tuo ongelma taitaa olla heteroparien kohdalla, jotka tulevat vahingossa raskaaksi ja voivat hankkia lapsen vaikka hetken mielijohteesta - jos ovulaatio osuu sopivasti. Naisparin kohdalla tällainen on aika epätodennäköistä.

Mutta kuten heteroiden, myös lesbojen kohdalla ihmisten täytyy itse voida päättää perheen perustamisestaan. Jos joku heteropari perustaa perheen päivän tuntemisen jälkeen, niin selvä - se on sen parin valinta. Sama koskee naisparia. Jos joku pari päättää hankkia lapsen lyhyen tuntemisen jälkeen, niin se on heidän asiansa. Mutta lyhyimmilläänkin se prosessi on naisparin kohdalla niin pitkä, että jos päätös oli harkitsematon, sen ehtii muuttaa.

 

Miksi puhut ex-tyttöystävästä, kun kyse on ex-puolisosta? Täällä yritetään koko ajan vähätellä naisparien suhdetta puhumalla tyttöystävästä ja random tyttösystävästä. Ei heteronaistenkaan puolisoista puhuta poikakavereina. Tarkoituksella sen tietysti teette, mutta välitön vaikutelma on kyllä se, että kirjoittaja on vähän yksinkertainen - ette te tuolla keinolla pysty vaikuttamaan ihmisten mielipiteisiin ja arvoihin.

Voisi olla ex-puoliso tai ex-tyttöystävä, lakiesitys kun ei tosiaan koske pelkästään puolisoita. Lakiesityksessä puhutaan vain naisesta, eikä määritellä suhdetta synnyttäneeseen äitiin mitenkään. Ja erityisen ongelmallista äitiyden vahvistaminen on, kun kyse on vain tyttöystävästä. Itse asiassa, tuon pohjalta ihan vain joku kaveri voisi tulla vahvistetuksi toiseksi äidiksi, eihän ehdotuksessa edellytetä seksuaalis-romanttista suhdetta "äitien" välillä. Enkä minä nyt tiedä, onko se edes mitenkään huonompi juttu, kaveruussuhteethan on usein jopa vakaampia kuin romattiset suhteet. Mutta laajenee kyllä vanhemmuuden käsite sitten aika lailla.

Mitä mieltä olet siitä, jos hoitoihin on menty lahjasukusoluilla heterosuhteessa, joka sitten purkautuu - pitäisikö se ei-geneettinen vanhempi siivota kuvioista kokonaan silloinkin?

Jos suhde purkautuu jo ennen kuin lapsi on syntynyt tai muutaman kuukauden sisällä syntymästä, aidon lapsi-vanhempi -suhteen syntyminen on epätodennäkoistä. Ainakaan vastoin hoitoihin osallistuneiden tahtoa ei minusta ole siis järkevää isyyttä vahvistaa. Ainut syy, mikä puoltaa isyyden vahvistamista vaikka ei ole olemassa sen enempää biologista kuin sosiaalista vanhemmuutta, on kysymys taloudellisesta vastuusta. Pitäisikö se kuitenkin olla henkilöllä, joka hedelmöityshoitoihin antaa suostumuksen. Enpä tiedä, kaksipiippuinen juttu. Itse asiassa luin juuri paristakin tapauksesta, joissa heteroparille on tullut ero hedelmöityshoitojen aikana ja nainen on kuitenkin halunnut jatkaa keskeytyksettä lapsen yritystä, eron jälkeen toki yksinään. Aika sattumanvaraista voi siis olla, päätyykö ex-kumppani vanhemmaksi vai ei. Tällöin tulee mieleen, että eipä se ex olisi kyllä ollut yhtään sen enempää aito isä, jos olisikin tärpännyt jo yhtä aiemmasta hoitokierrosta ja juridinen vanhemmuuskin tuntuisi siis aika teennäiseltä. Ei sitä ainakaan väkisin yhteiskunnan toimesta pitäisi "langettaa".

Missään vaiheessa kritiikkini ei ole koskenut tilanteita, joissa molemmat ovat ehtineet olla lapselle sosiaalisia vanhempia ja luoda tähän aidon suhteen. Jos ero tapahtuu vaikka edes vuosi-pari lapsen synnyttyä, tottakai vanhemmuuden tulee jatkua sen jälkeenkin. Mutta silloin ovat naisparitkin ehtineet perheen sisäisen adoption hoitaa kuntoon.

 

Eikö ole aika naurettavaa, että nimittelet muita foliohatuiksi, vaikka itse julistit täysin virheellistä tietoa asiasta? Sinä, joka väität asian olevan sinulle kovin tärkeä, mutta et tiennyt edes ketä muutosesitys koskee. Vai väitätkö edelleen, että vain rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä naispareja?

Myös tuo psykologin puoltavan lausunnon vaatimus on ihan hatusta keksitty juttu, ei sellainen perustu mihinkään lakiin. Jos joku "asiasta paremmin tietävä" pystyy linkittämään virallisen lähteen väitteelle, jonka mukaan tällaisia vaadittaisiin, sen tehköön. Tai edes esittämään tapauksen, jossa hedelmöityshoitoja on kieltäydytty antamasta vain siksi, että hoitoon hakeutuvan parin parisuhdetta on pidetty kestoltaan liian lyhyenä. Se että joku on kokenut psykologin kanssa aiheesta keskustelun syynäyksenä, ei todista yhtään mitään. Toki psykologin tapaamisessa keskustellaan parisuhdeasioista ja muista yksityisasioista, mutta jotain todella hälyttävää saisi ilmetä, jotta olisi ilmeistä, ettei lapselle voida turvata tasapainoista kehitystä. Ja vain tämä on hedelmöityshoidon este, ei se että parisuhteen tulevaisuus on epävarma. Itse asiassa ei ole mitenkään harvinaista, että ero tulee jo hoitojen aikana.

Tietääkseni ei ole lakiin kirjoitettu että hedelmöityshoiŧoihin vaadittaisiin psykologin lausunto, mutta lähes kaikki hedelmöitysklinikat sen lausunnon vaativat. Laki vaatii vain sen, että parille kerrotaan hoitojen vaikutuksesta lapseen ja lapsen suhtautumisesta asiaan tulevaisuudessa jne. Ja laki vaatii että parille on oltava tarjolla keskusteluapua ja tukea aiheeseen liittyen. On todella paljon tapauksia, joissa psykologin puoltavaa lausuntoa hedelmöityshoidoille EI saada, jolloin klinikka ei suostu paria asiakkaaksi ottamaan (googlesta löytyy).

 

Voisi olla ex-puoliso tai ex-tyttöystävä, lakiesitys kun ei tosiaan koske pelkästään puolisoita. Lakiesityksessä puhutaan vain naisesta, eikä määritellä suhdetta synnyttäneeseen äitiin mitenkään. Ja erityisen ongelmallista äitiyden vahvistaminen on, kun kyse on vain tyttöystävästä. Itse asiassa, tuon pohjalta ihan vain joku kaveri voisi tulla vahvistetuksi toiseksi äidiksi, eihän ehdotuksessa edellytetä seksuaalis-romanttista suhdetta "äitien" välillä. Enkä minä nyt tiedä, onko se edes mitenkään huonompi juttu, kaveruussuhteethan on usein jopa vakaampia kuin romattiset suhteet. Mutta laajenee kyllä vanhemmuuden käsite sitten aika lailla.

Miten niin vanhemmuuden käsite laajenee? Eihän nykyisinkään vanhemmilta odoteta seksuaalista tai romanttista suhdetta toisiinsa nähden. Vanhemmuus tarkoittaa aina suhdetta lapseen - ei siihen vaikuta se, minkälainen suhde toiseen vanhempaan on. Ei heterovanhempienkaan tarvitse olla suhteessa keskenään, eihän heidän tarvitse edes tuntea toisiaan. Ja heteroiden kohdalla tällaista variaatiota onkin paljon enemmän - sikäli on outoa olla huolissaan, että naispari ei olisi riittävän sitoutunut toisiinsa, vaikka nimenomaan yhdessä lapsen hankkivat naisparit nimenomaan muodostavat perheen yhdessä. Heteroilla on näitä yhden illan jutuista, syrjähypyistä ja ties mistä syntyneitä lapsia ja tuntuu, että usein juuri heteroperheissä on niitä ei-vakaita parisuhteita. Se taas johtuu siitä, että vielä nykyisinkin jotkut muuttavat yhteen vahinkolapsen takia. Tai sitten joku etsii vaan jonkun miehen itselleen saadakseen isäehdokkaan toiveissa olevalle lapselle.

Jos suhde purkautuu jo ennen kuin lapsi on syntynyt tai muutaman kuukauden sisällä syntymästä, aidon lapsi-vanhempi -suhteen syntyminen on epätodennäkoistä. Ainakaan vastoin hoitoihin osallistuneiden tahtoa ei minusta ole siis järkevää isyyttä vahvistaa. Ainut syy, mikä puoltaa isyyden vahvistamista vaikka ei ole olemassa sen enempää biologista kuin sosiaalista vanhemmuutta, on kysymys taloudellisesta vastuusta. Pitäisikö se kuitenkin olla henkilöllä, joka hedelmöityshoitoihin antaa suostumuksen. Enpä tiedä, kaksipiippuinen juttu. Itse asiassa luin juuri paristakin tapauksesta, joissa heteroparille on tullut ero hedelmöityshoitojen aikana ja nainen on kuitenkin halunnut jatkaa keskeytyksettä lapsen yritystä, eron jälkeen toki yksinään. Aika sattumanvaraista voi siis olla, päätyykö ex-kumppani vanhemmaksi vai ei. Tällöin tulee mieleen, että eipä se ex olisi kyllä ollut yhtään sen enempää aito isä, jos olisikin tärpännyt jo yhtä aiemmasta hoitokierrosta ja juridinen vanhemmuuskin tuntuisi siis aika teennäiseltä. Ei sitä ainakaan väkisin yhteiskunnan toimesta pitäisi "langettaa".

No sellaista se elämä on. Jos on lähtenyt mukaan hedelmöityshoitoihin, niin vaikka heti onnistuneen hedelmöityksen jälkeen tulisikin ero, niin ei tämä yhteiskunta sillä lailla pyöri, että miehet voivat valikoida aina ja milloin vaan, mikä heitä sattuu huvittamaan. Ei vahinkoraskaudenkaan kohdalla saa itse päättää, onko elatusvelvollinen vai ei. Mutta kun tästä on tietoinen, tietää myös mihin ryhtyy.

Ei se varmaan reilulta tunnu ja ainahan voi ongelmallisia tilanteita tulla. Mutta nykyinen laki on siltä osin ainakin selkeä eikä jätä epäreilua tulkinnanvaraa tai sellaisia porsaanreikiä, jotka voisivat olla muiden kannalta huonoja. Lapsen etu pitäisi aina olla ensisijainen. Toki sekään ei aina toteudu, ja se on ikävää.

Missään vaiheessa kritiikkini ei ole koskenut tilanteita, joissa molemmat ovat ehtineet olla lapselle sosiaalisia vanhempia ja luoda tähän aidon suhteen. Jos ero tapahtuu vaikka edes vuosi-pari lapsen synnyttyä, tottakai vanhemmuuden tulee jatkua sen jälkeenkin. Mutta silloin ovat naisparitkin ehtineet perheen sisäisen adoption hoitaa kuntoon.

Äitiyslakiahan ei olla nyt viemässä eteenpäin sen vuoksi, että ajatellaan mahdollisia eroja. Vaan lähinnä siksi, että lapsen asema olisi turvatumpi - esimerkiksi kuolemantapauksissa. Muutenkin halutaan, että moelmmat vanhemmat olisivat juridisesti vanhempia jo syntymästä asti. Se on lapsen etu ja sen vuoksi myös avoparien isyydentunnustuskäytäntöä muutettiin.

 

No, jos hän on biologisesti isä, niin silloin se toki menee noin. Tarkoitinkin sitä, että ketä tahansa ei voi ilman perustetta nakittaa isäksi. Eli toki siinä vaaditaan joko oma isyydentunnustus tai sitten laboratoriotestien osoittama isyys.

Mukavaa, että käytit ilmaisua "biologisesti isä". Mutta kyllä isäksi on Suomessa moni mies joutunut ilman isyydentunnustusta tai testiä - avioliiton kautta. Eli vaikka biologinen isä olisikin joku muu (yhden illan hoito), on avioliitossa automaattisesti aviomies isä. Tämä kaipaisi muutosta ja siksi kaikki syntyvät lapset pitäisi testata.

 

Mukavaa, että käytit ilmaisua "biologisesti isä". Mutta kyllä isäksi on Suomessa moni mies joutunut ilman isyydentunnustusta tai testiä - avioliiton kautta. Eli vaikka biologinen isä olisikin joku muu (yhden illan hoito), on avioliitossa automaattisesti aviomies isä. Tämä kaipaisi muutosta ja siksi kaikki syntyvät lapset pitäisi testata.

En minäkään sitä hyvävä käytäntönä pidä, että isyys määrittyy ensisijaisesti avioliiton kautta. Tästähän on se yksi kuuluisa esimerkki, jossa eroamassa ollut nainen alkoi olla yhdessä uuden miehen kanssa, ja alkoivat odottaa lasta, mutta sitten nainen muuttikin mielensä eikä halunnutkaan erota. Tämä mies olisi halunnut tunnustaa isyyden, mutta äiti ja tämän aviomies estivät sen - ja siksi mies ei saanut mitään oikeuksia lapseenkaan (eikä lapsi toisaalta myöskään isäänsä). Onhan tuo tietenkin kauhean väärin. Ja isyyskäsityksen kannalta kieroa, että isyys määrittyy avioliiton kautta.

 

Tietääkseni ei ole lakiin kirjoitettu että hedelmöityshoiŧoihin vaadittaisiin psykologin lausunto, mutta lähes kaikki hedelmöitysklinikat sen lausunnon vaativat. Laki vaatii vain sen, että parille kerrotaan hoitojen vaikutuksesta lapseen ja lapsen suhtautumisesta asiaan tulevaisuudessa jne. Ja laki vaatii että parille on oltava tarjolla keskusteluapua ja tukea aiheeseen liittyen. On todella paljon tapauksia, joissa psykologin puoltavaa lausuntoa hedelmöityshoidoille EI saada, jolloin klinikka ei suostu paria asiakkaaksi ottamaan (googlesta löytyy).

Sinänsä tuo psykologin lausunto on turha, koska jos sitä nyt ei satu saamaan, voi aina istua laivaan ja käydä hakemassa ne hedelmöityshoidot Virosta, jossa mitään lausuntoja ei tarvita. Se on täysin laillista, ja tulee halvemmaksikin.

 

En minäkään sitä hyvävä käytäntönä pidä, että isyys määrittyy ensisijaisesti avioliiton kautta. Tästähän on se yksi kuuluisa esimerkki, jossa eroamassa ollut nainen alkoi olla yhdessä uuden miehen kanssa, ja alkoivat odottaa lasta, mutta sitten nainen muuttikin mielensä eikä halunnutkaan erota. Tämä mies olisi halunnut tunnustaa isyyden, mutta äiti ja tämän aviomies estivät sen - ja siksi mies ei saanut mitään oikeuksia lapseenkaan (eikä lapsi toisaalta myöskään isäänsä). Onhan tuo tietenkin kauhean väärin. Ja isyyskäsityksen kannalta kieroa, että isyys määrittyy avioliiton kautta.

Väärin ja väärin. Tuossa on ajateltu lapsen etua ja pidetty sitä siis sellaisena, että lapsen isä on se joka hänet yhdessä äidin kanssa kasvattaa, eikä mitään ulkopuolisia tuoda tekemään perheestä sekavaa ja rikkonaista. Eli sosiaalinen isyys on asetettu biologisen isyyden edelle. Käsittääkseni sinä yleisesti arvostat sosiaalista vanhemmuutta ohi biologisen, mutta et siis tässä tapauksessa?

Ja sitä paitsi tällaisessa tilanteessa lapsella on kyllä ollut mahdollisuus hakea isyyden kumoamista, joten hänen oikeuksiaan ele viety millään tavoin.

 

Miten niin vanhemmuuden käsite laajenee? Eihän nykyisinkään vanhemmilta odoteta seksuaalista tai romanttista suhdetta toisiinsa nähden. Vanhemmuus tarkoittaa aina suhdetta lapseen - ei siihen vaikuta se, minkälainen suhde toiseen vanhempaan on. Ei heterovanhempienkaan tarvitse olla suhteessa keskenään, eihän heidän tarvitse edes tuntea toisiaan. Ja heteroiden kohdalla tällaista variaatiota onkin paljon enemmän - sikäli on outoa olla huolissaan, että naispari ei olisi riittävän sitoutunut toisiinsa, vaikka nimenomaan yhdessä lapsen hankkivat naisparit nimenomaan muodostavat perheen yhdessä. Heteroilla on näitä yhden illan jutuista, syrjähypyistä ja ties mistä syntyneitä lapsia ja tuntuu, että usein juuri heteroperheissä on niitä ei-vakaita parisuhteita. Se taas johtuu siitä, että vielä nykyisinkin jotkut muuttavat yhteen vahinkolapsen takia. Tai sitten joku etsii vaan jonkun miehen itselleen saadakseen isäehdokkaan toiveissa olevalle lapselle.

Kyllä nykyisen käsityksen mukaan vanhemmuuteen liitetään se, että jonkinlainen seksuaalinen suhde vanhemmilla on tai on ollut. Ainakin sen yhden illan ajan. Sukusolujen luovuttajia ei pidetä vanhempina, vaikka lapsi on biologisesti luovuttajan. Isyyden tunnustamisen yhteydessä pitää vakuuttaa, että ollaan oltu "silleen" lapsen siittämisajankohtana.

Kun ollaan puhuttu nais- tai miesparien lapsenhankinnasta ja siihen liittyvistä oikeuksista, on aina kyse seksuaalivähemmistöistä. Koskaan en ole kuullut, että olisi vaadittu kaveruksille oikeutta hankkia yhdessä lapsi. Oletko sinä muka?

Lapsellahan voi olla läheisiä aikuisia vaikka miten monta erilaisissa rooleissa, mutta koska vanhempia voi olla korkeintaan kaksi, ei ihan ketä tahansa äidin kaveria tms. pidä toiseksi vanhemmaksi nimetä. Se ei olisi lapsen edun mukaista.

No sellaista se elämä on. Jos on lähtenyt mukaan hedelmöityshoitoihin, niin vaikka heti onnistuneen hedelmöityksen jälkeen tulisikin ero, niin ei tämä yhteiskunta sillä lailla pyöri, että miehet voivat valikoida aina ja milloin vaan, mikä heitä sattuu huvittamaan. Ei vahinkoraskaudenkaan kohdalla saa itse päättää, onko elatusvelvollinen vai ei. Mutta kun tästä on tietoinen, tietää myös mihin ryhtyy.

Ei se varmaan reilulta tunnu ja ainahan voi ongelmallisia tilanteita tulla. Mutta nykyinen laki on siltä osin ainakin selkeä eikä jätä epäreilua tulkinnanvaraa tai sellaisia porsaanreikiä, jotka voisivat olla muiden kannalta huonoja. Lapsen etu pitäisi aina olla ensisijainen. Toki sekään ei aina toteudu, ja se on ikävää.

Onko muka lapsen etu, että henkilö joka on harkitsemattomasti antanut tahdonilmaisun jota pian katuu, nimetään lapsen vanhemmaksi vaikka ei sitä ole sen enempää biologisesti kuin sosiaalisestikaan? Jos heteroilla on ongelmana vahinkolapset, niin ei kai se tarkoita että hedelmöityshoitojen avulla pitäisi luoda lisää vahinkolapsia?

Yhden illan jutuissa sentään biologinen yhteys luo kannustinta tutustua omaan lapseen, joten väitän että tällaiseen vahinkolapseen syntyy myös aito suhde todennäköisemmin kuin hedelmöityshoitojen tuloksena syntyneeseen lapseen, jonka synnyttävästä vanhemmasta on erottu jo ennen lapsen syntymää.

Äitiyslakiahan ei olla nyt viemässä eteenpäin sen vuoksi, että ajatellaan mahdollisia eroja. Vaan lähinnä siksi, että lapsen asema olisi turvatumpi - esimerkiksi kuolemantapauksissa. Muutenkin halutaan, että moelmmat vanhemmat olisivat juridisesti vanhempia jo syntymästä asti. Se on lapsen etu ja sen vuoksi myös avoparien isyydentunnustuskäytäntöä muutettiin.

Erothan on paljon yleisempiä kuin kuolemat vuoden sisällä lapsen syntymästä. Ja tuo avoparien raskaudenaikainen isyydentunnustus on muuten mahdollista peruuttaa lapsen synnyttyä, joten se ei ole mitenkään sitova.

 

Väärin ja väärin. Tuossa on ajateltu lapsen etua ja pidetty sitä siis sellaisena, että lapsen isä on se joka hänet yhdessä äidin kanssa kasvattaa, eikä mitään ulkopuolisia tuoda tekemään perheestä sekavaa ja rikkonaista. Eli sosiaalinen isyys on asetettu biologisen isyyden edelle. Käsittääkseni sinä yleisesti arvostat sosiaalista vanhemmuutta ohi biologisen, mutta et siis tässä tapauksessa?

Ja sitä paitsi tällaisessa tilanteessa lapsella on kyllä ollut mahdollisuus hakea isyyden kumoamista, joten hänen oikeuksiaan ele viety millään tavoin.

Mutta laki on ristiriitainen, koska esim. avoparien kohdalla oli tämän vuoden alkuun hirveän tärkeä aselvittää nimenomaan se biologinen isyys. Silloin ei sosiaalisella isyydellä ollut mitään merkitystä.

Ja ei sosiaalinen isyys tarkoita sitä, että jos äidillä on joku kumppani, hän olisi aina lapselle ensisijaisesti isä tai että niin pitäisi olla. Sosiaalinen isä tarkoittaa sitä, että joku muu on ensisijaisesti isähahmo kuin biologinen isä. Mutta esim. tuossa tapauksessa, johon viittasin, biologinen isä olisi halunnut olla myös sosiaalinen isä. Eikä hän ollut ulkopuolinen henkilö, sillä hän oli yhteisymmärryksessä lapsen äidin kanssa ryhtynyt perustamaan perhettä. Sinä ajattelet nyt liian ydinperhe- ja avioliittokeskeisesti. Tuossa esimerkin tapauksessa lapsella olisi voinut olla läheinen suhde myös biologiseen isään, mikä ei olisi sulkenut pois myöskään läheistä suhdetta äidin uuteen kumppaniin. Mutta minusta on väärin ajatella, että tietyn näköinen perheyksikkö nähdään automaattisesti perheenä ja sillä perusteella suljetaan esimerkiksi lapsen biologinen isä kokonaan pois lapsen elämästä.

 

Kyllä nykyisen käsityksen mukaan vanhemmuuteen liitetään se, että jonkinlainen seksuaalinen suhde vanhemmilla on tai on ollut. Ainakin sen yhden illan ajan. Sukusolujen luovuttajia ei pidetä vanhempina, vaikka lapsi on biologisesti luovuttajan. Isyyden tunnustamisen yhteydessä pitää vakuuttaa, että ollaan oltu "silleen" lapsen siittämisajankohtana.

Mutta vanhemmuus ei silti määrity sitä kautta millään lailla. Esimerkiksi vanhemmuutta ei voi menettää sillä perusteella, että ei enää ole "silleen" lapsen toisen vanhemman kanssa. Ja vanhemmuutta ei menetä myöskään, vaikka kävisi ilmi, että seksin sijaan lapsi on hankittu yhdessä muumimukimenetelmällä. Ja mitä isyyden tunnustamiseen tulee, niin nuo kyselyt seksielämästä poistuivat nyt vuoden vaihteessa kun käytäntö siirtyi neuvolaan. Ja vanhemmuus ei myöskään määrity sitä kautta, onko vanhemmilla suhde keskenään ja jos, niin minkälainen suhde.

Kun ollaan puhuttu nais- tai miesparien lapsenhankinnasta ja siihen liittyvistä oikeuksista, on aina kyse seksuaalivähemmistöistä. Koskaan en ole kuullut, että olisi vaadittu kaveruksille oikeutta hankkia yhdessä lapsi. Oletko sinä muka?

Eipä se liene yleistä. Mutta periaatteessa lapsen voisi hankkia myös sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei itse ole parisuhteessa.

Lapsellahan voi olla läheisiä aikuisia vaikka miten monta erilaisissa rooleissa, mutta koska vanhempia voi olla korkeintaan kaksi, ei ihan ketä tahansa äidin kaveria tms. pidä toiseksi vanhemmaksi nimetä. Se ei olisi lapsen edun mukaista.

Ei tietenkään, eikä äitiyslakio tällaista tilannetta ajakaan. Äitiyslain tarkoitus on turvata lapsen tosiasiallisten vanhempien juridinen vanhemmuus heti syntymästä lähtien. Äitiyslain tarkoitus ei siis ole se, että kaikille lapsille täytyy etsiä toinen vanhempi vaikka keinotekoisesti, jos sellaista muuten ei ole olemassa. Äitiyslaki ei myöskään kannusta vahvistamaan äidiksi ketään sattumanvaraista ihmistä.

Onko muka lapsen etu, että henkilö joka on harkitsemattomasti antanut tahdonilmaisun jota pian katuu, nimetään lapsen vanhemmaksi vaikka ei sitä ole sen enempää biologisesti kuin sosiaalisestikaan? Jos heteroilla on ongelmana vahinkolapset, niin ei kai se tarkoita että hedelmöityshoitojen avulla pitäisi luoda lisää vahinkolapsia?

Ei tietenkään, mutta ei äitiyslaki ole tuomassakaan tällaisia tilanteita. Äitiyslaissa tarkoitetaan tilannetta, jossa kaksi naista tosiasiallisesti muodostaa yhdessä perheen ja haluaa vakain tuumin yhdessä hankkia perheeseensä yhteisen lapsen. Siinä ei siis ole kyse sellaisesta tilanteesta, että joku nainen hankkisi lapsen yksin ja suostuttelisi jonkun kaverinsa tai juuri tapaamansa kivan naisen lapselleen äidiksi - tällaiset kuvitelmat ovat foliohattuilua.

Yhden illan jutuissa sentään biologinen yhteys luo kannustinta tutustua omaan lapseen, joten väitän että tällaiseen vahinkolapseen syntyy myös aito suhde todennäköisemmin kuin hedelmöityshoitojen tuloksena syntyneeseen lapseen, jonka synnyttävästä vanhemmasta on erottu jo ennen lapsen syntymää.

Erothan on paljon yleisempiä kuin kuolemat vuoden sisällä lapsen syntymästä. Ja tuo avoparien raskaudenaikainen isyydentunnustus on muuten mahdollista peruuttaa lapsen synnyttyä, joten se ei ole mitenkään sitova.

Avoparin isyydentunnustukseen on laitettu mahdollisuus perua se tietyn ajan sisällä, mutta silti se turvaa lapsen oikeudet. Voisihan äitiyslakiin laittaa jonkin vastaavanlaisen, jos se tuntuu tarpeelliselta. Pääasia olisi, että saataisiin ne lapsen oikeudet turvattua.

Veikkaan kyllä, että on aika marginaalisia sellaiste tapaukset, joissa ensin yhdessä hankitaan hedelmöityshoidoilla lapsi (ja vielä maksetaan se yhdessä - naisparihan joutuu maksamaan hoidot kokonaan itse) ja sitten tulisi ero niinkin nopeasti, ettei lapsi ehtisi syntyä. Tämä on niin harvinainen kuvio, että on ihan älytöntä perustella jonkin lain olemattomuutta sillä - varsinkin, kun siinä ohitetaan lapsen oikeudet taas sujuvasti.

 

Eikö ole aika naurettavaa, että nimittelet muita foliohatuiksi, vaikka itse julistit täysin virheellistä tietoa asiasta? Sinä, joka väität asian olevan sinulle kovin tärkeä, mutta et tiennyt edes ketä muutosesitys koskee. Vai väitätkö edelleen, että vain rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä naispareja?

Oletin, että olisi tarkoittanut rekisteröityjä parisuhteita, koska perheensisäinen adoptio on mahdollinen vain heille. Mutta omasta mielestäni on vaan parempi, jos se koskee myös avopareja, koska silloinhan käytäntö on tasa-arvoinen: myös heteroavoparin kohdalla heidän katsotaan muodostavan perheen. En nyt jaksa tarkistaa, koskeeko laki myös avopareja, mutta jos, niin mikään epäkohta se ei todellakaan ole.

Myös tuo psykologin puoltavan lausunnon vaatimus on ihan hatusta keksitty juttu, ei sellainen perustu mihinkään lakiin. Jos joku "asiasta paremmin tietävä" pystyy linkittämään virallisen lähteen väitteelle, jonka mukaan tällaisia vaadittaisiin, sen tehköön. Tai edes esittämään tapauksen, jossa hedelmöityshoitoja on kieltäydytty antamasta vain siksi, että hoitoon hakeutuvan parin parisuhdetta on pidetty kestoltaan liian lyhyenä. Se että joku on kokenut psykologin kanssa aiheesta keskustelun syynäyksenä, ei todista yhtään mitään. Toki psykologin tapaamisessa keskustellaan parisuhdeasioista ja muista yksityisasioista, mutta jotain todella hälyttävää saisi ilmetä, jotta olisi ilmeistä, ettei lapselle voida turvata tasapainoista kehitystä. Ja vain tämä on hedelmöityshoidon este, ei se että parisuhteen tulevaisuus on epävarma. Itse asiassa ei ole mitenkään harvinaista, että ero tulee jo hoitojen aikana.

Miksi muuten juuri naisparin kohdalla edes pitäisi kauhean tarkkaan syynätä suhteen kestoa? Tämän ketjun perusteella voisi kuvitella, että naisparit hankkivat lapsia lyhyen seurustelun jälkeen suunnilleen harkitsematta, vaikka asia on juuri päinvastoin - prosessin erilaisuuden vuoksi nimenomaan naisparit ovat harkinneet asiaa. Toki moni heteroparikin, mutta ne harkitsemattomat tapaukset löytyvät kyllä heteroista.

 

Miksi muuten juuri naisparin kohdalla edes pitäisi kauhean tarkkaan syynätä suhteen kestoa? Tämän ketjun perusteella voisi kuvitella, että naisparit hankkivat lapsia lyhyen seurustelun jälkeen suunnilleen harkitsematta, vaikka asia on juuri päinvastoin - prosessin erilaisuuden vuoksi nimenomaan naisparit ovat harkinneet asiaa. Toki moni heteroparikin, mutta ne harkitsemattomat tapaukset löytyvät kyllä heteroista.

Ehkä pitäisi myös heteroiden osalta hedelmöityshoitojen tilanteessa, koska vanhemmaksi ei pidä mielestäni päätyä ihmisen, joka ei ole biologinen eikä sosiaalinen vanhempi. Kyllä niitä tapauksia on, joissa hedelmöityshoitoihin lähteminen on vain toisen osapuolen toive, ja toinen myöntyy siihen vastahakoisesti. Ehkä siksi, että muuten koko parisuhde kaatuisi. Ja silloin se ero voi helposti tulla jo hoitojen aikana. Lapsen hankintaa hedelmöityshoitojen avulla on varmasti ainakin toinen osapuoli harkinnut hyvin, mutta ei välttämättä toinen. Nainenhan on voinut jo päättää hankkia lapsen hedelmöityshoitojen avulla vaikka yksin, mutta sitten hän tapaakin uuden kumppanin ja tämä päätyy viime tipassa osaksi jo päätettyä suunnitelmaa. Ja jos uudistuksiin kuitenkin ryhdytään, ei missään tapauksessa erillistä äitiyslakia, vaan sekä äitiyden että isyyden kattava vanhemmuuslaki.

Se että lapsia syntyy harkitsematta myös luomuna, ei ole mikään peruste mahdollistaa täysin keinotekoisten vanhemmuuksien vahvistamista hedelmöityshoitojen yhteydessä. Luomuraskauksissa on sentään biologinen side, jos ei muuta.

Ja joo, suurin osa hedelmöityshoidoilla syntyneistä lapsista on toki molempien vanhempiensa toivomia ja useimmissa tapauksissa lapsi kasvatetaan yhdessä. Mutta tätä äitiyslakiahan kaivattiin sitä varten, että jos toinen naisparin osapuoli kuolisi muutaman kuukauden sisällä lapsen syntymästä ennen kuin sisäinen adoptio on ehditty hoitaa. Eipä sekään yleistä ole, kannattaako niin harvinaisen tilanteen varalta ryhtyä lainsäädäntötoimiin, varsinkaan sillä riskillä että samalla tulisi vahvistetuksi keinotekoisia lapsen edun vastaisia "äitiyksiä". Minusta riittäisi, että perheen sisäinen adoptio mahdollistettaisiin myös avopareille. Jos on lapsen synnyttyä muuttanut mielensä vanhemmuuden suhteen eikä adoptioon päädykään, on minusta lapsellekin parempi että toinen äitiys jää vahvistamatta.

 

Ehkä pitäisi myös heteroiden osalta hedelmöityshoitojen tilanteessa, koska vanhemmaksi ei pidä mielestäni päätyä ihmisen, joka ei ole biologinen eikä sosiaalinen vanhempi. Kyllä niitä tapauksia on, joissa hedelmöityshoitoihin lähteminen on vain toisen osapuolen toive, ja toinen myöntyy siihen vastahakoisesti. Ehkä siksi, että muuten koko parisuhde kaatuisi. Ja silloin se ero voi helposti tulla jo hoitojen aikana. Lapsen hankintaa hedelmöityshoitojen avulla on varmasti ainakin toinen osapuoli harkinnut hyvin, mutta ei välttämättä toinen. Nainenhan on voinut jo päättää hankkia lapsen hedelmöityshoitojen avulla vaikka yksin, mutta sitten hän tapaakin uuden kumppanin ja tämä päätyy viime tipassa osaksi jo päätettyä suunnitelmaa. Ja jos uudistuksiin kuitenkin ryhdytään, ei missään tapauksessa erillistä äitiyslakia, vaan sekä äitiyden että isyyden kattava vanhemmuuslaki.

Se että lapsia syntyy harkitsematta myös luomuna, ei ole mikään peruste mahdollistaa täysin keinotekoisten vanhemmuuksien vahvistamista hedelmöityshoitojen yhteydessä. Luomuraskauksissa on sentään biologinen side, jos ei muuta.

Ja joo, suurin osa hedelmöityshoidoilla syntyneistä lapsista on toki molempien vanhempiensa toivomia ja useimmissa tapauksissa lapsi kasvatetaan yhdessä. Mutta tätä äitiyslakiahan kaivattiin sitä varten, että jos toinen naisparin osapuoli kuolisi muutaman kuukauden sisällä lapsen syntymästä ennen kuin sisäinen adoptio on ehditty hoitaa. Eipä sekään yleistä ole, kannattaako niin harvinaisen tilanteen varalta ryhtyä lainsäädäntötoimiin, varsinkaan sillä riskillä että samalla tulisi vahvistetuksi keinotekoisia lapsen edun vastaisia "äitiyksiä". Minusta riittäisi, että perheen sisäinen adoptio mahdollistettaisiin myös avopareille. Jos on lapsen synnyttyä muuttanut mielensä vanhemmuuden suhteen eikä adoptioon päädykään, on minusta lapsellekin parempi että toinen äitiys jää vahvistamatta.

Tarkoitatko, että isyydentunnustamisen sijaan avoparien kohdalla miehen pitäisi adoptoida oma lapsena? Vai tarkoitatko, että jos toisella on lapsi, voisi avopari tulla tämänkin vanhemmaksi?

Eikö lakien pitäisi kuitenkin turvata yksilön oikeudet myös harvinaisissa tapauksissa? Toki ei ole yleistä, että toinen vanhempi kuolisi ennen adoptiota, mutta on se mahdollista. Ei ole kauhean todennäköistä, että äitiyslain myötä tulisi jotain "keinotekoisia äitiyksiä" - se ei ole tilastojen valossa todennäköistä, koska noihin hoitoihin ei oikeasti lähdetä ihan tuosta noin vaan. Ensinnäkin ne maksavat jo aika paljon, joten ei niihin ihan hetken mielijohteesta lähdetä, jos ei oikeasti halua lasta.

En oikein ymmärrä tätä nimenomaan naisparien suhteiden demonisoimista. Lain tehtävä ei kuitenkaan ole mitata suhteiden syvyyttä, mutta lain tehtävä on turvata yksilön oikeuksia. Ja lapsen oikeudet eivät toteudu nyt tasavertaisesti.

Ja jos mietitään koko adoptioprosessia, niin onhan se todella omituinen systeemi, että pitää adoptoida oma lapsensa - ja samaan aikaan sosiaalipuolen ja oikeuslaitoksen resursseja kuluu täysin turhaan sellaisiin selvityksiin, jotka olisivat oikeasti täysin turhia. Sosiaalipuolella on muutenkin pulaa resursseista ja sitten niitä vähiä resursseja käytetään asiaan, johon olisi yksinkertaisempi ja halvempikin menetelmä.

 

Tarkoitatko, että isyydentunnustamisen sijaan avoparien kohdalla miehen pitäisi adoptoida oma lapsena? Vai tarkoitatko, että jos toisella on lapsi, voisi avopari tulla tämänkin vanhemmaksi?

Eikö lakien pitäisi kuitenkin turvata yksilön oikeudet myös harvinaisissa tapauksissa? Toki ei ole yleistä, että toinen vanhempi kuolisi ennen adoptiota, mutta on se mahdollista. Ei ole kauhean todennäköistä, että äitiyslain myötä tulisi jotain "keinotekoisia äitiyksiä" - se ei ole tilastojen valossa todennäköistä, koska noihin hoitoihin ei oikeasti lähdetä ihan tuosta noin vaan. Ensinnäkin ne maksavat jo aika paljon, joten ei niihin ihan hetken mielijohteesta lähdetä, jos ei oikeasti halua lasta.

En oikein ymmärrä tätä nimenomaan naisparien suhteiden demonisoimista. Lain tehtävä ei kuitenkaan ole mitata suhteiden syvyyttä, mutta lain tehtävä on turvata yksilön oikeuksia. Ja lapsen oikeudet eivät toteudu nyt tasavertaisesti.

Ja jos mietitään koko adoptioprosessia, niin onhan se todella omituinen systeemi, että pitää adoptoida oma lapsensa - ja samaan aikaan sosiaalipuolen ja oikeuslaitoksen resursseja kuluu täysin turhaan sellaisiin selvityksiin, jotka olisivat oikeasti täysin turhia. Sosiaalipuolella on muutenkin pulaa resursseista ja sitten niitä vähiä resursseja käytetään asiaan, johon olisi yksinkertaisempi ja halvempikin menetelmä.

Mikä on oma lapsi, siitähän koko asiassa on kyse. Miten yhteisymmärrys hedelmöityshoidoissa todetaan? Käsittääkseni parin kanssa puhutaan vain yhdessä, joten jos toinen osapuoli onkin painostettu esim. eron uhalla mukaan hedelmöityshoitoihin, se ei tule ilmi. Mielestäni pitäisi ensinnäkin haastatella erikseen ei-synnyttävää osapuolta, sen varmistamiseksi, että hän on aidosti ja itsenäisesti vanhemmuuteen sitoutunut. Jos ei ole, pelkkä mukanaolo hedelmöityshoidoissa ei mielestäni tee syntyvästä lapsesta tämän "tukihenkilön" omaa. Ei varsinkaan, jos suhde synnyttävään sittemmin päättyy joko raskausaikana tai hyvin pian lapsen syntymän jälkeen. Lisäksi vähimmäisvaatimuksena tulisi olla, että pari elää yhdessä perheenä. Jos nämä ehdot ei toteudu, mielestäni vanhemmuus pitäisi vahvistaa vasta lapsen synnyttyä adoptioprosessilla, jos se vielä silloin on molempien osapuolten tahto.

Esityksen perusteluissa korostuu lapsen oikeus kahteen vanhempaan. Minä en näe kahta vanhempaa itseisarvona, vaan mielestäni yhden vanhemman ehjä perhe on lapselle parempi, kuin riitainen ja rikkinäinen kahden vanhemman perhe. Varsinkin, jos ei ole mitään olemassaolevaa sosiaalista vanhemmuutta ylläpidettävänä.

Perusteluissa annettaan yksi esimerkki, miksi muutos on tarpeen:
"Kunnasta ja tuomioistuinten käsittelyajoista riippuen perheen sisäinen adoptio voidaan parhaimmillaankin vahvistaa vasta muutama viikko lapsen syntymän jälkeen. Vanhempien välien rikkoutuminen raskauden tai adoptiomenettelyn aikana estää vanhemmuussuhteen vahvistamisen, jos adoptionhakija tai lapsen synnyttänyt äiti peruuttaa suostumuksensa adoptioon ennen adoption vahvistamista."

Tämä siis halutaan korjata eli pakottaa vastoin jomman kumman tai molempien tahtoa lapsen toiseksi vanhemmaksi entinen kumppani, joka ei ole lapsen biologinen tai sosiaalinen vanhempi. Mielestäni nykytilannetta ei ole tältä osin mitään syytä korjata, vaan jos naispari riitautuu keskenään noin pian eikä halua vanhemmuutta jakaa, synnyttänyt äiti jääköön ainoaksi vanhemmaksi. Joskus myöhemmin lapsen elämään saattaa tulla oikea sosiaalinen vanhempi, jolloin on hyvä olla adoption mahdollisuus vielä olemassa. Lapsi ei tule kaipaamaan äidin entistä naisystävää, johon hänellä ei ole minkäänlaisia siteitä koskaan ollutkaan.

 

Nämä lapset ovat siis syntyneet luovutetuilla sukusoluilla hedelmöityshoidoilla (jonka mahdollistaa aivan toinen laki, tämä ei liity siihen mitenkään), joten heidän isäänsä on mahdotonta selvittää.

Katsoisitteko, että jos vauva on esim. puoli vuotta elänyt kahden äidin kanssa, eikä adoptio olisi vielä tullut voimaan ja biologinen äiti kuolisi, niin lapsen etu olisi huostaanotto? Vaikka hänellä on toinen välittävä ja rakastava vanhempi? Lapsi nimittäin katsottaisiin tässä tapauksessa orvoksi, koska hänellä on ollut vain yksi juridinen vanhempi. Tällaisia tapauksia uudella lailla koetetaan estää.

Kuka käskee tehdä lasta "luovutetulla sukusolulla" ?!!
Tulee mieleen ettei tollaseen pysty edes kuin joku täysin ajattelematon narsisti.

 

Mikä on oma lapsi, siitähän koko asiassa on kyse. Miten yhteisymmärrys hedelmöityshoidoissa todetaan? Käsittääkseni parin kanssa puhutaan vain yhdessä, joten jos toinen osapuoli onkin painostettu esim. eron uhalla mukaan hedelmöityshoitoihin, se ei tule ilmi. Mielestäni pitäisi ensinnäkin haastatella erikseen ei-synnyttävää osapuolta, sen varmistamiseksi, että hän on aidosti ja itsenäisesti vanhemmuuteen sitoutunut. Jos ei ole, pelkkä mukanaolo hedelmöityshoidoissa ei mielestäni tee syntyvästä lapsesta tämän "tukihenkilön" omaa. Ei varsinkaan, jos suhde synnyttävään sittemmin päättyy joko raskausaikana tai hyvin pian lapsen syntymän jälkeen. Lisäksi vähimmäisvaatimuksena tulisi olla, että pari elää yhdessä perheenä. Jos nämä ehdot ei toteudu, mielestäni vanhemmuus pitäisi vahvistaa vasta lapsen synnyttyä adoptioprosessilla, jos se vielä silloin on molempien osapuolten tahto.

Esityksen perusteluissa korostuu lapsen oikeus kahteen vanhempaan. Minä en näe kahta vanhempaa itseisarvona, vaan mielestäni yhden vanhemman ehjä perhe on lapselle parempi, kuin riitainen ja rikkinäinen kahden vanhemman perhe. Varsinkin, jos ei ole mitään olemassaolevaa sosiaalista vanhemmuutta ylläpidettävänä.

Perusteluissa annettaan yksi esimerkki, miksi muutos on tarpeen:
"Kunnasta ja tuomioistuinten käsittelyajoista riippuen perheen sisäinen adoptio voidaan parhaimmillaankin vahvistaa vasta muutama viikko lapsen syntymän jälkeen. Vanhempien välien rikkoutuminen raskauden tai adoptiomenettelyn aikana estää vanhemmuussuhteen vahvistamisen, jos adoptionhakija tai lapsen synnyttänyt äiti peruuttaa suostumuksensa adoptioon ennen adoption vahvistamista."

Tämä siis halutaan korjata eli pakottaa vastoin jomman kumman tai molempien tahtoa lapsen toiseksi vanhemmaksi entinen kumppani, joka ei ole lapsen biologinen tai sosiaalinen vanhempi. Mielestäni nykytilannetta ei ole tältä osin mitään syytä korjata, vaan jos naispari riitautuu keskenään noin pian eikä halua vanhemmuutta jakaa, synnyttänyt äiti jääköön ainoaksi vanhemmaksi. Joskus myöhemmin lapsen elämään saattaa tulla oikea sosiaalinen vanhempi, jolloin on hyvä olla adoption mahdollisuus vielä olemassa. Lapsi ei tule kaipaamaan äidin entistä naisystävää, johon hänellä ei ole minkäänlaisia siteitä koskaan ollutkaan.

Eroriitoja suurempi ongelma lapsen näkökulmasta on tunnustamattoman vanhemman kuoleminen, jolloin lapsi ei häntä peri tai lapsi joutuu maksamaan hänelle testamentatusta omaisuudesta samat verot kuin jos hän saisi perinnön vieraalta ihmiseltä.

Samalla logiikalla voisi ajatella, että heteroparin nainen pakottaa aviomiehensä mukaan hoitoihin, jolloin miehestä tulee vieläpä automaattisesti lapsen isä. Noin päin tuo teoriassa voisi tapahtuakin, mutta varmasti ketään ei voi pakottaa vastaanottamaan hedelmöityshoitoja - ajattele nyt vastaavasti että mies pakottaisi vaimonsa hoitoihin käyttämään luovutettuja sukusoluja, kuulostaako todennäköiseltä kuviolta? Tai ajattele, jos kaikkia hedelmöityshoidoissa mukana olleita miehiä pitäisi estää tunnustamasta lapsensa isyys, koska on pieni mahdollisuus, että hän on pakottanut vaimonsa hedelmöityshoitoihin vastoin tämän tahtoa. Kuulostaako järkevältä?

 

Tiistaina Kioskin Rakelin kuplassa puhuttiin äitiyslaista, näkee myös Areenasta: http://areena.yle.fi/1-3062453

Katsoiko muut?

 

En allekirjoita, enkä toivo että aloite etenee mihinkään. Minun yksinkertaisella biologiallani vain naiset saavat lapsia, miehen kanssa. Kaikkea ei voi elämässä saada.

 

En allekirjoita, enkä toivo että aloite etenee mihinkään. Minun yksinkertaisella biologiallani vain naiset saavat lapsia, miehen kanssa. Kaikkea ei voi elämässä saada.

Saa ne naisparit lapsia jo nyttenkin. Aloitteessa on kyse siitä, onko toinenkin äiti virallisesti äiti vai ei.

 

Hyi, en allekirjoita. Säälin lapsia jotka joutuvat kasvamaan lesboparien perheenjäseninä.

Kuvottaa ajatuskin.

 

Siis en tiedä kuinka paljon tiedätte biologiasta mutta käsittääkseni lapsen saamiseen tarvitaan nainen ja mies. Toista heistä kutsutaan myöhemmin äidiksi ja toista isäksi. Käsittääkseni nainen+nainen eivät voi saada lasta, vai olenko väärässä?
Elikkäs koko lakialoite on huuhaata.