vierailija
Jonkunhan se on katettava ne ilmaiseksi päivähoidossa olevatkin. Eikä nämä maahan tulleet suurperheet auta asiaa, koska saavat ilmaisen koko päivä hoidon sossun ja kielen oppimisen vuoksi.
1200 lasta on eri asia kuin 400 perhettä eli et voi verrata lukuja keskenään noin. Jutussa ei kerrottu, montako lasta noissa 400 perheessä on. Lisäksi näillä 400 perheellä on tietyillä edellytyksillä oikeus hakea enemmän tunteja hoitopäivään.Näinpä.
Pisti silmään lehtijuttu, jossa kerrottiin, että Vantaalla on nyt täysipäiväisessä hoidossa 1200 lasta, joiden toinen tai molemmat vanhemmat ovat kotona. Lakimuutoksen tullessa voimaan elokuussa 400 perhettä joutuu uuden systeemin pariin eli lapsi saa olla vain puolipäiväisenä hoidossa.
Tämä tarkoittaa siis että 2/3 jää edelleen täysipäiväiseen hoitoon. Yllättävän suuri luku. Varmasti suurin osa näistä on juurikin mamu-lapsia.
Mutta toisaalta taas korkeaan verotukseenkin, ei voi verrata suoraan siis tarhamaksuihin toisiin maihin.Tuntuuhan tuo korotus suurelta, mutta suurin ongelma on se, että me ollaan totuttu liian hyvään ja halpaan. Edelleenkään omakustannus ei tule kattamaan päivähoidon todellisista kustannuksista kuin kolmasosan. Jos on yhteiskunta tähän saakka ollut liian antelias, meno tulee muuttumaan....
Ikävä kyllä tällä jenkkiläisemmän yhteiskunnan tiellä ollaan. Nuo lukukausimaksut lukioille, ammattikorkeakouluille ja yliopistoille toteutunevat parin vuoden sisällä, muutama tonni/lukukausi. Terveyskeskuksiin jää vain hiukan peruspalveluita mamuille ja työttömille, muut ohjataan yksityiselle puolelle.Julkisia palveluita tulee vähentää ja osa poistaa kokonaan, kuten terveyskeskukset. Jokainen ostaa itselleen haluamansa vakuutuksen. Näin saadaan ihmisiä myös itse vastuutettua omasta hyvinvoinnistaan.
Lukukausimaksut kaikille peruskoulun jälkeisille opinnoille. Jos vanhemmilla ei ole varaa tai halua maksaa opiskelusta, opiskelija ottaa lainaa tai opiskelee jonkin alemman tutkinnon.
Niin ja sitten se urheilu, jonka joku jo mainitsi. Pois. Ihmiset ylös sohvalta ja itse ulos luistelemaan.
#35
Siis kakaran päivähoidon "normaali hinta" on jotain 800-1000 euroa kuussa?Tuntuuhan tuo korotus suurelta, mutta suurin ongelma on se, että me ollaan totuttu liian hyvään ja halpaan. Edelleenkään omakustannus ei tule kattamaan päivähoidon todellisista kustannuksista kuin kolmasosan. Jos on yhteiskunta tähän saakka ollut liian antelias, meno tulee muuttumaan....
Mennään siis amerikan malliin, jossa köyhillä ei ole varaa ottaa vakuutuksia. Jäävät ilman hoitoa, kun sairastuvat. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.Julkisia palveluita tulee vähentää ja osa poistaa kokonaan, kuten terveyskeskukset. Jokainen ostaa itselleen haluamansa vakuutuksen. Näin saadaan ihmisiä myös itse vastuutettua omasta hyvinvoinnistaan.
Lukukausimaksut kaikille peruskoulun jälkeisille opinnoille. Jos vanhemmilla ei ole varaa tai halua maksaa opiskelusta, opiskelija ottaa lainaa tai opiskelee jonkin alemman tutkinnon.
Niin ja sitten se urheilu, jonka joku jo mainitsi. Pois. Ihmiset ylös sohvalta ja itse ulos luistelemaan.
#35
Me ei todellakaan olla totuttu halpaan. Suomi on yksi maailman kalleimmista maista.Tuntuuhan tuo korotus suurelta, mutta suurin ongelma on se, että me ollaan totuttu liian hyvään ja halpaan. Edelleenkään omakustannus ei tule kattamaan päivähoidon todellisista kustannuksista kuin kolmasosan. Jos on yhteiskunta tähän saakka ollut liian antelias, meno tulee muuttumaan....
Kyllä päivähoito on ollut suhteellisen halpaa. Tässä vertailu vuodelta 2007.Me ei todellakaan olla totuttu halpaan. Suomi on yksi maailman kalleimmista maista.
Plus päiväkotirakennuksen rakentaminen, tonttimaa ja elinkaarikustannukset.Ainakin Espoo ilmoittaa jokaikisessä päikkylaskussa, että hoidon todelliset kustannukset ovat n. 1.050 e/kk. Laskentaperusteita ei kyllä ole kerrottu eli laskuissa on mukana varmaan kaikki byrokratiatätienkin kustannukset eli päivähoidon asiantuntijoiden ja muutkin kiinteät kulut.
Mennään siis amerikan malliin, jossa köyhillä ei ole varaa ottaa vakuutuksia. Jäävät ilman hoitoa, kun sairastuvat. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
Ulkona ei uskalla enää liikkua, kun joka nurkan takana on nykyään matuja vaanimassa.
Katsoitko Sannikan Marjan ohjelman Marjan vallassa:1500 e vuodessa lisää maksettavaa. Pelkästään tästä. Että tällainen yhteiskuntasopimus ilman neuvotteluja...