Vauvakuumepohdintaa.
Mies kysyi tuossa, että enhän mä stressaa kaikkine ovispohdintoineni ja testeineni ja raskausvitamiineineni. Aloin sitten oikein pohtimaan tätä vauvanyritystä, kun tämmönen pohtija olen.
Ja ei, en mä stressaa! Voin jopa sanoa, että en pätkääkään. Tottakai toivon ihan kamalasti, että tärppäisi, ja mahdollisimman nopeasti toki, mutta stressi? Ei sentään.
Mä vähän jotenkin ajattelen, ettäkun esikoinen sai alkunsa kamalan salakavalasti, sain tietää raskaudesta "vasta" kahdeksannella viikolla yms. Kaikki hauska alkuraskauden ja sen odottamisen jännäily jäi. Nyt jotenkin koen, että haluan tehdä tätä lasta ihan koko rahalla. Tehdä jokaikisen sylki ja ovistestin, tunnustella ja haistella jokaikisen limakokkareen mikä musta irtoaa, tehdä raskaustestejä kahden tunnin välein dpo ykkösestä alkaen, ultraviolettivalottaa kaikki testit ja pitää haarukkaa patjan alla maksimoidakseni hedelmällisyyden.
Koska oikeesti mä en usko näihin hommiin - esikoinen sai alkunsa vaikka harrastin seksiä kahdeksan päivää ennen oletettua ovulaatiota - siis sen päivän iltana, kun kuukautisvuoto loppui aamulla. Join kahvia kiinnittymisenaikana, enkä varmasti syönyt vitamiineja. Tupakoinkin, mokoma pahis. Housut puristi munasarjoja ja isäkin käytti liian kireitä boksereita.
Mutta huvittavaahan tää on, ainakin toistaiseks, kertakaikkisesti!