pitääkö äidin hakea lapsi heti pois isält, kun lapsi soittaa itkien että säikähti isän ja äitipuolen hetkellistä riitaa?

Miten teillä tapahtuu noin, kun lapsi säikähtää, eikä todellakaan ole vaarassa ja riita on tiukkaa juttelua ja muutaman lauseen äänen korotus?

Lapsi soittaa äidille että pelkää ja aikuiset ei saa mahdollisuutta hoitaa tilannetta lapsen kanssa..
Äiti hakee lapsen kun lapsi niin sanoo, eikä ole kiinnostunut yhtään kuulemaan millaiseen tilanteeseen lapsi on reagoinut. Riita oli ihan normaali aikuisten välinen tiukka tilanne, eikä perheen muut lapset reagoineet ollenkaan.

Menneisyydessä lapsi nähnyt pahempia tappeluita kun aikuisilla oli haastava elämäntilanne. Nyt kun reagoi vähäänkin voimakkaasti hänet haetaan heti pois eikä tilannetta anneta hoitaa siellä missä on alkanutkin. Muille lapsille jutellaan että sanotaan että aikuisilla oli riita ja pyydetään anteeksi ja sovitaan, mut yksi soittaa heti äidille ja äiti hakee pois. Isä yrittää jutella lapselle niin kuin muillekin mutta äiti hakee lapsen niin nopeasti ettei kerkeä.

Onko yleinen toiminta tapa,ottaen huomioon että tilanne ei ole normaalia erimielisyyttä kummempi, kesti pienen hetken ja vietettiin muuten iloista aikaa päivän aikana? Eikö vanhempien pitäisi arvioida tilanne eikä mennä 100 % lapsen mukaan joka reagoi normaalia herkemmin?

 

Ei todellakaan pitäisi hakea pois. Ja fiksumpaa olisi, että lapsi pääsisi näkemään nimenomaan sen sovun ja tajuaa, että tilanne ei ollukkaa niin vakava. Nythän tilanne jää auki ja lapselle kuva, että Se oli dramaattista ja vakavaa kun äiti tulee hakemaan pois.

 

Miten äidin saa tajuamaan että tekee hallaa lapselle? Olen yrittänyt selittää miehelle että hänellä pitää olla mahdollisuus hoitaa tilanne, mutta sanoo vaan että eihän voi sille mitään että äiti hakee. Lapsi saa juurikin sen kuvan että tilanne on äärettömän vakava vaikkei olisikaan. Muut lapset ihmettelee miksi yksi lähtee, eikä me voida hoitaa tilannetta normaalisti hänen kohdallaan. Itse olen todella ihmeissäni kun äiti sanoo ettei häntä kiinnosta tilanne vaan se riittää että lasta pelottaa...

 

Jos on isän tapaamissopimuksen mukainen tapaamisajankohta, ei äidillä ole oikeutta hakea lasta pois (ainakaan jos lapsi on alle 12-vuotias), jos isä ei suostu. Poliisiin tai lastensuojeluviranomaisiin voi toki olla yhteydessä, jos on huolta lapsesta.

Mutta kyllä teidän minusta pitäisi itse huomioida se lapsen herkkyys ja olla riitelemättä lapsen kuullen. Äänen korottaminen ei ole mitään arkipäiväistä kommunikaatiota, ei ainakaan pitäisi olla, mutta ehkä käsityksesi asioista on vääristynyt. Olen minäkin toki joskus ääntäni puolisolle korottanut, mutta sellainen riita onkin mielestäni tosi paha, eikä sellaista lasten kuullen harrasteta.

Onko historiassa äänen korottaminen edennyt joskus väkivaltaan, tavaroiden paiskomiseen yms. käytökseen? Jos on, lapsen pelko on hyvin ymmärrettävää ja teidän tulisi suojella häntä tilanteilta, joissa menneet traumat nousee pintaan. Lapsi ei tällä hetkellä ilmeisesti luota lainkaan isäänsä, vaan turvautuu vain äitiin. Luottamusta ei palauteta selittelyillä ja anteeksipyynnöillä, vaan luottamuksen arvoisella käytöksellä.

 

Tähän pätee muuten minusta sama kuin alkoholinkäyttöön lapsiperheessä. Kohtuullisesta alkoholinkäytöstä ei lapsi kärsi niin kauan, kun se ei koskaan mene överiksi tai aiheuta lapselle pelottavia kokemuksia. Mutta kun ikäviä juttuja on sattunut, lapsi alkaa ahdistumaan heti kun vanhempi korkkaa yhden oluen. Vanhempi voisi puolustella, että eihän nyt yhdestä tai kahdesta oluesta voi olla haittaa, käytös ei muutu merkittävästi jne.. Mutta jos on jo aiheuttanut lapselle trauman, pitää aikuisen ottaa vastuu aiemmista teoistaan ja välttää lapselle ahdistavia tilanteita.

Sama siis riitelyssä, jos riidat ovat joskus menneet useasti överiksi, vanhemmat itkeneet, raivonneet ja jättäneet lapsen henkisesti heitteille omissa tunnekuohuissaan, pahimmillaan syyllistyneet väkivaltaan, lapsi pelkää tämän toistumista heti riidan alettua. Ehkä ne toiset lapset eivät ole joutuneet vastaaviin tilanteisiin, joten eivät pelkää ns. normaaleja riitoja. Mutta sen traumatisoituneen lapsen pelko on ymmärrettävää, ei sitä voi verrata näihin muihin. Aikuiset voisivat hillitä itsensä ja antaa lapselle mahdollisuuden rakentaa luottamustaan uudelleen.

 

Onko riitoja useinkin, ilmeisesti ei ole ensimmäinen kerta kun lapsi on haettu pois?
Kuinka lähellä äiti asuu, jos lapsen isä ei ehdi juttelemaan lapsen kanssa?
Olen myös sitä mieltä että tilanne pitäisi pystyä rauhoittamaan, mielummin kuin että lapsi haetaan pois, paitsi jos lapsi on hysteerinen tai muuten kärsii psyykkisesti liikaa.
Varmasti nyt kun tilanteita on ollut ymmärrätte aikuiset, että koitatte hoitaa riitanne silloin kun lapsi ei ole paikalla, tai mennä esim ulos riitelemään.

 

Saa olla aikamoinen riita, että lapsi sitä säikähtää ihan itkien soittaa jollekin... Kyllä minä tuossa tilanteessa hakisin lapseni pois ja toivottaisin isälle, että jos tuollaisia riitoja on, niin toivottavast tekevät suhteelleen jotain ja äkkiä. Lapselle kertoisin, että joskus aikuisillakin tulee erimielisyyksiä ja suututtaa, mutta eiköhän asiat saada sovittua, ihan niin kuin lasten erimielisyydet saadaan sovittua.

 

Tähän pätee muuten minusta sama kuin alkoholinkäyttöön lapsiperheessä. Kohtuullisesta alkoholinkäytöstä ei lapsi kärsi niin kauan, kun se ei koskaan mene överiksi tai aiheuta lapselle pelottavia kokemuksia. Mutta kun ikäviä juttuja on sattunut, lapsi alkaa ahdistumaan heti kun vanhempi korkkaa yhden oluen. Vanhempi voisi puolustella, että eihän nyt yhdestä tai kahdesta oluesta voi olla haittaa, käytös ei muutu merkittävästi jne.. Mutta jos on jo aiheuttanut lapselle trauman, pitää aikuisen ottaa vastuu aiemmista teoistaan ja välttää lapselle ahdistavia tilanteita.

Sama siis riitelyssä, jos riidat ovat joskus menneet useasti överiksi, vanhemmat itkeneet, raivonneet ja jättäneet lapsen henkisesti heitteille omissa tunnekuohuissaan, pahimmillaan syyllistyneet väkivaltaan, lapsi pelkää tämän toistumista heti riidan alettua. Ehkä ne toiset lapset eivät ole joutuneet vastaaviin tilanteisiin, joten eivät pelkää ns. normaaleja riitoja. Mutta sen traumatisoituneen lapsen pelko on ymmärrettävää, ei sitä voi verrata näihin muihin. Aikuiset voisivat hillitä itsensä ja antaa lapselle mahdollisuuden rakentaa luottamustaan uudelleen.

Itse asiassa nämä muut lapset ovat nähneet vielä pidempään aikuisien hankalia tilanteita ja ovat kyllä sen ikäisiä että ovat reagoineet ja nykyäänkin reagoivat jos rupeaa pelottamaan. Tälle yhdelle ei ole tullut tilanteita pitkiin aikoihin ja siksi ihmettelen miksi hän on nyt niin herkillä vaikka muut ovat nähneet vielä enemmän. Muille lapsille olemme jutelleet asioista ja siitä että aikuisilla on joskus vaikeampaa. He luottavat ja eivät reagoi niin pieniin tilanteisiin,mutta kun tälle yhdelle ne pienetkin tilanteet näytetään kammottavina äidin toimesta niin lapsi ei pääse normaaliin kiinni. Onko lapselle tervettä ettei ikinä näe aikuisten normaaleja erimielisyyksiä, sopimista ja anteeksi pyyntöjä. Miten sellainen elämä toimii että yhdelle lapselle ollaan koko ajan täydellisesti? Muut ovat kokeneet enemmän mutta asiat on hoidettu järkevästi, ei yhden kohdalla voi jatkaa tämmöstä.

 

Meidän vanhin likka on tosi herkkä reagoimaan, vaikka ääntä ei korotettaisikaan suuremmin. Ei voi välttyä siltä, etteikö olisi koskaan erimielisyyksiä. Muut eivät ole millänsäkkää, mutta vanhin luulee meillä olevan iso riita, jos ollaan eri mieltä asioista. On vaan niin herkkä. Kyllä elämään vaan kuuluu myös riidat Sillon tällöin ja Sillon lasten pitää ehdottomasti nähdä vanhempien tekevän sopu. Ei mekää voida elää hissutellen koko ajan vain siksi että tyttö säikähtää. Vaan opettaa tälle että elämässä on erimielisyyksiä jotka sovitaan ja elämä jatkuu.

 

Kun nimenomaan idea on siinä että tilanne ei ollut normaalia erimielisyyttä kummempaa, ei yletöntä huutoa, riehumista, tavaroiden nakkelua yms...juteltiin tiiviisti ja kerran nousi ääni. Minusta sellainen tilanne ei ole lapselle vaarallinen varsinkin kun se kestää 10 min. Eli on normaalia että lapsi hätääntyy tuollaisesta suunnattomasti ja haetaan vielä pois eikä edes olla kiinnostuneita reagoiko lapsi yli vai aiheesta... meillä oli hankala elämäntilanne joskus, mutta näen sen ihan normaalina että aikuisilla on joskus erimielisyyksiä.

 

Ehkä lapsi kyllästyi teidän jatkuvaan riitelyyn ja varsinkin silloin kun hän on paikalla.

 

Itse asiassa nämä muut lapset ovat nähneet vielä pidempään aikuisien hankalia tilanteita ja ovat kyllä sen ikäisiä että ovat reagoineet ja nykyäänkin reagoivat jos rupeaa pelottamaan. Tälle yhdelle ei ole tullut tilanteita pitkiin aikoihin ja siksi ihmettelen miksi hän on nyt niin herkillä vaikka muut ovat nähneet vielä enemmän. Muille lapsille olemme jutelleet asioista ja siitä että aikuisilla on joskus vaikeampaa. He luottavat ja eivät reagoi niin pieniin tilanteisiin,mutta kun tälle yhdelle ne pienetkin tilanteet näytetään kammottavina äidin toimesta niin lapsi ei pääse normaaliin kiinni. Onko lapselle tervettä ettei ikinä näe aikuisten normaaleja erimielisyyksiä, sopimista ja anteeksi pyyntöjä. Miten sellainen elämä toimii että yhdelle lapselle ollaan koko ajan täydellisesti? Muut ovat kokeneet enemmän mutta asiat on hoidettu järkevästi, ei yhden kohdalla voi jatkaa tämmöstä.

Tai sitten muut ovat jo kääntyneet sisäänpäin, eivätkä enää näytä tunteitaan. Tai paatuneet ja alkaneet pitää näkemäänsä toimintaa normaalina. Tai sitten vaan perusluonteeltaan erilaisia, toiset ovat luonnostaan sensitiivisempiä kuin toiset. Tämä etälapsi sitä paitsi saa ilmeisesti kotonaan olla rauhassa aikuisten riidoilta ja hänellä on turvapaikka siellä, muilla lapsilla ei välttämättä ole muuta vertailukohtaa.

Minusta lasten ei tosiaan tarvitse nähdä mitään aikuisten välisiä riitoja, joissa huudetaan ja pyydetään anteeksi. Pieni arkipäiväinen kinastelu minusta ok, mutta itse en pidä äänen korottamista, jostain solvauksista puhumattakaan, normaalina käytöksenä. Vakavampien aikuisten riitojen aiheet ovat sitä paitsi lapsille ihan liian vaikeita ymmärtää, heitä on vaan paras suojella sellaisilta. Ja ei kai ole mitään tarvetta korottaa ääntään, jos toinen ei ole vienyt roskapussia?

Minusta tuntuu, että sinun käsityksesi normaalista kommunikaatiosta on vääristynyt.

 

Minun mielestä normaali juttelu on normaalia kommunikaatiota ja sen lisäksi normaalia että joskus hermostuu/ korottaa hetkellisesti ääntä. Meillä ei todellakaan tapella koko ajan niin kuin joku tuossa vinkkasi, vaan normaalia iloista arkea ja välillä tulee erimielisyys joka hoidetaan ja jatketaan elämää. Kertokaa minulle sitten mikä on normaalia arkeen kuuluvaa riitelyä ja saako ihminen näyttää olevansa vihainen äänen sävyillä yms...

Tulee niin erilaisia vastauksia kun toiset sanoo että saa arjessa välillä tulla riitaa jotka hoidetaan ja toiset sanoo että pitää olla pumpulissa ettei yksi säikähdä. Hmm...

 

[QUOTE="elli";30446217]Ehkä lapsi kyllästyi teidän jatkuvaan riitelyyn ja varsinkin silloin kun hän on paikalla.[/QUOTE]

Ilonen päivä perheen kesken ulkoilujen ja saunomisen merkeissä ja illalla tulee 10 min erimielisyys...
Se siitä jatkuvasta...

 

Ilonen päivä perheen kesken ulkoilujen ja saunomisen merkeissä ja illalla tulee 10 min erimielisyys...
Se siitä jatkuvasta...

Minusta 10 minuutin riita on jo pitkä. Ei mikään normaali sananvaihto vaikka jostain kotitöistä kestä paria minuuttia kauempaa.

Minkätyyppistä asiaa riita muuten koski? Mietin vaan, että saatteko pikkujutuista tuollaisen väittelyn aikaiseksi vai puitteko jotain vakavampia asioita lasten kuullen.

 

Meillä oli erimielisyys siitä miten tulee reagoida kun pieni lapsi tulee nukkumaan viennin jälkeen sängystä toistuvasti pois...sovittiin että viedään rauhallisesti takaisin ja mies toimi just päin vastoin, oli koko olemukseltaan kireä lapsen luona, kirosi kun ei tuttia löytynyt ja jätti lapsen itkemään.. eikä nähnyt virhettä toiminnassaan. Perustelin asiaa lapsen kannalta mutta ei toiminut..
Että semmonen tilanne ja ei edeltänyt mitään riitelyä, oltiin rauhassa perheen kesken ja iloisina todettiin miehen kans että lapsi testailee...toimivaan sitten just päin vastoin kun sovittiin ja se sai aikaan 10 min juttelun. Siksi olenkin ihmeissäni miksi kenenkään tarvitsee poistua kun aikuiset juttelee tuommoisesta.

 

Ilonen päivä perheen kesken ulkoilujen ja saunomisen merkeissä ja illalla tulee 10 min erimielisyys...
Se siitä jatkuvasta...

Otitko ihan ajan miten kauan teidän erimielisyys kesti!?
Vai etkö huomaa miten usein teillä näitä erimielisyyksiä just silloin kun kyseinen lapsi teill?

 

No ei äidin _pidä_ hakea pois mutta jos lapsi on ahdistunut ja peloissaan niin aika moni vanhempi varmaan toimisi tilanteessa siten että lapsen olo paranee.

Ei minulla olisi sydäntä sanoa että en tule hakemaan, ole siellä ja mene nukkumaan jos omani soittaisi itkien että säikähti riitaa ja haluaa pois. Jos lapsen isä haluaa lapselle asiaa selittää niin voisiko sen tehdä joskus kun riitaa ei ole? Jos lapsi on säikähtänyt teidän sanailua niin helposti pelottaa vaan enemmän jos tuntee että häntä komennetaan/käsketään olla pelkäämättä. Lapsella on oikeus tunteisiinsa, on varmaan herkkä lapsi ja pelästyy pienestä mutta hänelle se pelko on aitoa.

Olisiko sinusta parempi vaihtoehto se että lapsi jää sänkyyn pelokkaana miettien uskaltaako nukkua vai alkaako isi ja äitipuoli kohta taas riidellä?

 

Tulin katsoneeksi kelloa kun vilkaisin kauan lapsi oli valvonut yli nukkumaan meno ajan ja kyllä vilkaisin uudelleen kun muiden lapsien nukkumaan meno aika lähestyi...ja siihen väliin oli juttelu. Tuo juttelu olisi voinut sattua ihan muulloinkin kun lapsi on meillä, ei liittynyt siihen mitenkään. Ei olisi lapsen tarvinnut mennä peloissaan nukkumaan kun oltas saatu edes tilaisuus käydä tilanne läpi. Mieskin oli ihan ihmeissään mistä lapsi oikein säikähti kun tilanteessa ei ollut mitään vakavaa... lapsella on muutenkin tapana liioitella asioita ja valehtelee säännöllisesti, niin siksi harmittaa että lapsen sana muuttaa tilanteen ihan toiseksi mitä se oli..

Mitenhän ydinperheen lapset selviää järjissään kun he eivät pääse pois kun pää tekee temput ja reagoi kovemmin kun mitä tilanne on? Jos heille toimii aikuisten kanssa juttelu ja rauhottuminen niin miksi ei muillekin, samassa talossa on kuitenkin lapsen vanhempi jonka pitäisi olla samanarvoinen ja kykenevä hoitamaan tilanteet kun toisenkin.

 

Riitely on aivan kamalaa! Lasten ei pitäisi joutua seuraamaan sellaista! Lopettakaa hyvät ihmiset. Ette tajua, miten lapset, isommat ja pienemmät siitä kärsivät, miten tyttöni suree aina kotiin palattuaan, kun isän uusi naisystävä on jälleen melskannut ja valittanut. Ihan,hirveää.

 

Jostain syystä lapsella on ollut turvaton ja pelokas olo eli ilmeisesti se paikalla ollut vanhempi ei ole kykenevä hoitamaan tilannetta.

Jospa lapsi vain vaistoaa sinun asenteesi häntä kohtaan (liioittelija ja valehtelija) eikä pysty luottamaan että teidän kodissa ollaan hänen puolellaan.

 

Ei ole minun asenne,vaan ihan vanhemmatkin ovat todenneet että liioittelua on ja sen takia totuus vääristyy ja valehtelee asioista. Ei ole minun keksimä asia,seuraan vain vierestä kun vanhemmat painivat tuollaisten tilanteiden kanssa.

 

Viimeisimpien viestiesi jälkeen en yhtään ihmettele, että lapsella on luonanne paha olla. Jos lasta itkettää ja pelottaa, siinä ei ole mitään liioittelua ja valehtelua. Vaikka joskus olisikin valehdellut (useimmat lapset sitä joskus tekee), miten se tähän tilanteeseen liittyy?

Miksi olisit edes halunnut lapsen jäävän? En usko, että sinä ainakaan olisit lohduttanut lasta, vaan lähinnä mitätöinyt hänen tunteitaan.

 

Varmaan on nyt niin turhautunut tilanteeseen että ei kirjota enää järkevästi...

Minä olen koko ajan halunnut lapsen parasta, isänsä on enemmän asenteella ei niin väliä. Hoidan juttelut, lohdutukset, ja sen jos joku lapsen asia vaatii miettimistä ja ratkaisua. Tässäkin rupesin miettimään miten tekisin itse äitinä niin olisin itse kysellyt juurta jaksain mitä on tapahtunut että lapsi pelkää ja sitten arvioinut toisen aikuisen kanssa tilanteen miten toimia. Mutta nyt kukaan ei kuullut muuta kun herkkyydestä johtuvan reaktion eikä kukaan kysellyt oliko tilanne todella niin kauhea kun kuulostaa...kun ei ollut. Tuntea saa ei siinä mitään mutta on aika hurjaa miten asiat voi kuulostaa aivan toiselta kun sitä ei katsota joka kantilta.

Mä olin se joka ois halunnu jutella lapsen kanssa säikähdyksen jälkeen, olisin halunnut jutella äidinkin kanssa. Mutta toiseen en saanut mahdollisuutta kun lähti niin nopeasti ja äidille soittamisesta mies ei ollut samaa mieltä. Olen tänään miettinyt pääni puhki miten tilannetta voi hoitaa. Toiset lapset ovat koko päivän nähneet poissa olevan äidin kun tämän lähtijä lapsen juttu on mielessä. voin sanoa että en todellakaan ole välinpitämätön äitipuoli, sattumus vaan tympäsee nyt niin paljon että näkyy varmaan kirjotuksissa. Anteeksi siitä.

 

Niin asiassa on vähintään kaksi puolta ja näkemystä, sinun ei välttämättä ole sen oikeampi kuin lapsen vaikka tunnut niin uskovan. Kenellekään ei siis jäänyt "väärä" kuva tai näkemys vaan eri ihmiset ovat kokeneet eri tavoin ja eri ihmiset kuulleet eri näkemyksiä. Kai sä nyt ymmärrät että vaikka se sinusta on ollut ihan tavallista juttelua jossa vähän korotettiin ääntä niin lapselle se on saattanut kuulostaa joltain ihan muulta?

Lapsella on luonanne turvaton olo, johtunee isästä jos ei häntä kerran kiinnosta lapsen asiat ja vointi vaan sinä hoidat kaiken. Ja jos isää ei kiinnosta lapsen vointi niin ei kai se ihme ole että äiti hakee tämän herkästi pois, varmaan ovat jutelleet aiemminkin siitä että isiä ei kiinnosta ja äitipuoli vaan hoitaa. Lapsi on luonanne tapaamassa isäänsä ja jos tätä ei kiinnosta niin kai se on sama sitten vaikka olisi kotonaan.