suupielet auki("haavoilla")-minkä vitamiinin puutos?

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
heltsu
mulla on nyt jo toista kertaa vasemmassa suupielessä semmosia pokittaisia viivoja tossa ihan ulkoreunassa.. joskus pari viikkoa sitten katosi ihan bepanthenilla, mutta nyt tuli sitten takaisin. oon kylläkin kasvissyöjä, voiskohan sillä olla vaikutusta asiaan..?
 
"kkk"
Iselläni alkoivat suupielet halkeilla tuossa pari kolme viikkoa sitten. Viioknloppuna pitäisi olla todella edustuskunnossa, eivätkä terveellinen ruokavalio tai b-vitamiinin syömninen ole auttaneet. Täytyy varmaan kokeilla tuota hammastahnan vaihtoa (vahvasti epäilen allergiaa kun apteekin tuotteita käytän) ja käydä juttelemassa sienitulehdusmahdollisuudesta vaikkapa ensin apteekissa.
 
"Eevis"
Muutamakin täällä maininnut tomaatin. Mulla myös raaka tomaatti aiheuttaa suupielten aukeamisen viikkojenkin ajaksi. En enää syö sitä raakana. Nyt myöhemmin mulla on myös sormet alkaneet kuoriutumaan aina kun kuorin raakoja perunoita.
 
mutta
Mulla samaa vikaa taas vaihteeksi, enkä tajua mistä johtuu. Syön terveellisesti ja monipuolisesti, joten vitamiinien puutoksesta se ei voi johtua. Liekö jotain "raskausvaivoja".
Obsidan ja siinä oleva natriumlauryylisulfaatti on se, mikä tekee aftat limakalvoille. Sitä käytetään labodatorioissa rikkomaan soluja, joten aika järjetön juttu lisätä vitamiinivalmisteeseen - ainakin pitilaan kannalta. Mut eihän odottava äiti ole potilas. vaan asiakas!

Vaahtoavat hammastahnat myös pois ja tomaatit luomuna, auttaa:)

googlaa spc ja natriumlauryylisulfaatti, tulee lista muistakin apteekkivalmisteista. Ainakin 230 valmistetta sisältää sitä ja englanniksi se on sodiumlaurylsulfat. Joskus fimean listassa on ollut kirjoitusvirheitäkin, esim natriumlauriil... jne. Lue ensisijaisisesti pakkausseloste, ennen kuin OSTAT tuotteen, sillä myyjän kannalta on ihan sama,. syökö sitä kukaan, kunhan joku ostaa:-(
 
mutta
[QUOTE="Eevis";30414385]Muutamakin täällä maininnut tomaatin. Mulla myös raaka tomaatti aiheuttaa suupielten aukeamisen viikkojenkin ajaksi. En enää syö sitä raakana. Nyt myöhemmin mulla on myös sormet alkaneet kuoriutumaan aina kun kuorin raakoja perunoita.[/QUOTE]

Mutta eihän mitään, perunoita, ei marjoja eikä hedelmiäkään saa syödä RAAKANA koskaan! Jos ne ostaa kaupasta raakana, täytyy jatkaa kypsymistä kotona.

Autoimmuunisairaudet ja patofysiologiset mekanismit: hoito ravinnolla sekä stressinhallinnalla | Integral Life by OlliS

Katso tuo. Saatat olla allerginen koisokasveille ja silloin sun kannattaa käyttää perunan tilalla vaikkapa kukkakaalta.
 
Kiitos Olli!!!!!!!!!!
"Suoliston suolinukassa on tiiviitä liitoksia, jotka yhdistävät suolen epiteelisolut toisiinsa. Näiden on tarkoitus estää vieraiden ja kookkaiden molekyylien tunkeutuminen verenkiertoon ja päästää lävitseen vain erilaisia hivenaineita, aminohappoja ym. ravinteita. Vuotavan suolen oireyhtymässä tapahtuu kuitenkin tiiviiden liitosten hajoamista, mistä tuleekin oireyhtymän nimi: suoli alkaa kirjaimellisesti vuotaa (hyperpermeabiliteetti-ilmiö). Perinteisen käsityksen mukaan suoliston tehtävänä on ollut vain ravinteiden imeytyminen ja veden homeostaasin säätely. Kuitenkin viimeisten tutkimusten valossa toinen vähintäänkin yhtä tärkeä tekijä on suoliston toiminnallinen makromolekyylien kuljettaminen isännän (oma elimistö) ja ympäristön välillä, ja niissä tiiviit liitokset ovat oleellisessa osassa GALT-imukudoksen sekä suoliston neuroendokriinisen verkoston kanssa [3]. Tämä mekanismi säätelee toleranssia ja immuniteettia ns. non-self-antigeenejä vastaan. Kun tämä hieno säätelymekanismi on häiriintynyt geneettisesti alttiilla henkilöillä ympäristön altisteiden (kuten gluteenin) vaikutuksesta, voi käynnistyä patogeeninen kaskadi, jota kutsutaan autoimmuunisairaudeksi.

Eräät virukset, bakteerien patogeenit sekä parasiitit voivat muokata suoliston tiiviiden liitosten rakenteita ja aiheuttaa häiriöitä suolistossa (kuten epiteelisolujen sytoskeletonin sekä tiiviiden liitosten vaurioita). Muita tiiviiden liitosten vaurioita mahdollisesti aiheuttavia tekijöitä ovat alkoholi, tupakka, tulehduskipulääkkeet, ehkäisyvalmisteet, oraaliset antasidit (kuten Gaviscon) sekä ehkäpä tärkeimpänä eri ruoka-aineiden antiravinteet, joita käsitellään tarkemmin seuraavassa kappaleessa"
 
mutta
mulla on nyt jo toista kertaa vasemmassa suupielessä semmosia pokittaisia viivoja tossa ihan ulkoreunassa.. joskus pari viikkoa sitten katosi ihan bepanthenilla, mutta nyt tuli sitten takaisin. oon kylläkin kasvissyöjä, voiskohan sillä olla vaikutusta asiaan..?
Onhan sillä. Et voi mitenkään saada joka päivä tarpeeksi sitä vesiliukoista B12- vitamiinia, kobalamiinia:-(

Eniten ja v

Pistoksena saat, mutta tarviiko siihen lääkärin määräyksen?

Älä syö ollenkaan sulatejuustoja ja muita tuotteita, missä on jotakin fosfaattia. Se aiheuttaa ravinteiden imeytymättömmyttää:-(
 

Yhteistyössä