Huomauttaisin että noi lukuisat vertaukset siihen, miten kirjaston asiakkaita, työsuhteen osapuolia, armeijaa suorittavia henkilöitä tms. muissa tilanteissa toimivia aikuisia voidaan kohdella on käyttökelvottomia tässä keskustelussa, koska lapsi 1. ei ole voinut vaikuttaa siihen, käykö päiväkotia vai ei 2. ei ole vielä vastuussa omasta toiminnastaan.
Lapsi vasta opettelee käytöstapoja, joten yllättävä, lapselle ominaisesta toiminnasta huutaminen on täysin epäasiallista kohtelua.
Lapsihan on päivähoidossa sosiaalihuollon asiakas, rinnastukset työsuhteen vaatimuksiin sosiaaliseen käytökseen liittyen on yhtä epärealistisia kuin se, että lapsen pitäisi olla esim. kirurgi.
Joo, no eipä se töissä käyminen tai armeijan suorittaminenkaan kovin vapaaehtoista ole. Työelämässä voi tietysti alkaa katsella uusia työpaikkoja, jos pomo käyttäytyy toistuvasti epäasiallisesti. Mutta ei voi lähteä ovat paukkuen, jos pomo kerran jostain virheestä huutaa. Ei myöskään mennä arvostelemaan pomon johtamistaitoja kun hän on keskellä asiakasneuvottelua. Toisten pienet virheet on useimmiten paras vaan sietää ja unohtaa. Jos ne toistuu ja asiasta haluaa keskustella, pitää asiallisesti sopia keskustelulle sopiva tilaisuus.
6-vuotiaalla on jo paljonkin vastuuta käytöksestään, toisia asioita hän vasta opettelee. Vanhemmilla on ensisijainen kasvatusvastuu. Vanhemmilla tai lapsella ei sen sijaan ole mahdollisuutta saati velvollisuutta alkaa kouluttamaan päivähoidon tai koulun työntekijöitä. Kyllä minä siis vanhempana keskityn ensi sijassa lapseeni ja tilanteessa, jossa kumpikin osapuoli on toiminut väärin muttei kuitenkaan mitään sen hirveämpää ole tapahtunut, en paisuttelisi lapselle sen toisen virheitä vaan kiinnittäisin enemmän huomiota siihen, että lapsi osaa jatkossa toimia sääntöjen mukaan. Jokainen meistä kohtaa elämässään pieniä "vääryyksiä". Paras, jos niitä ei jää märehtimään.
Vaikka minä en siis varsinaista huutamista pidä päiväkodin työntekijöiltä asiallisena käytöksenä (äänen korottaminen ok), en siis olisi tehnyt siitä sellaista numeroa kuin aloittaja. En varsinkaan, kun lapsi on myös toiminut väärin ja minun velvollisuuteni on tukea päivähoitoa siinä, että lapsi oppii yhteiset säännöt. Ei yksi tuollainen tilanne ole perusteltu syy luoda vastakkainasettelua kodin ja päiväkodin välillä ja siten rapauttaa yhteistyömahdollisuuksia. Eri juttu, jos lasta olisi vaikka tukistettu tai huutaminen olisi aivan jatkuvaa ja lapsi siitä ahdistunut.
Tuosta mielipiteiden ilmaisusta. Kun olin lapsi, opetettiin vielä, että jos ei ole mitään mukavaa sanottavaa on paras olla hiljaa. En minä ihan niinkään opeta, mutta en myöskään kannusta rajoituksetta ilmaisemaan kaikkia negatiivisiakin mielipiteitä. Sain aloittajan kirjoituksista käsityksen, että hän tekee niin. Kyllä meillä on perussääntönä, ettei toisia saa haukkua. Ei kavereita eikä päiväkodin tätejä.
Rakentavan kritiikin antamista ei hallitse kaikki aikuisetkaan, pienistä lapsista puhumattakaan. Kotona sitä toki opetellaan siten, että mielipiteensä saa ilmaista vapaasti, mutta jos menee aivan selväksi haukkumiseksi, kerron lapselle että se oli rumasti sanottu (en kuitenkaan tälläisista rankaise). Muualla minusta on parempi, ettei lapsi oma-aloitteisesti mene muita arvostelemaan, koska ei osaisi kuitenkaan sitä hienotunteisesti ja oikealla hetkellä tehdä. Tottakai muuten saa mielipiteitään kertoa, mutta toisten haukkuminen on eri juttu. Jos lapselle opetetaan, että mielipiteiden ilmaisu on täysin vapaata eikä mitään tällaista toisten tunteisiin liittyvää rajoitusta ole, niin meneehän se lapsi sitten yhtä lailla haukkumaan kaverin vaatteet kuin arvostelemaan päiväkodin tädin toimintaa, jos on sitä mieltä että kaverin paita on ruman värinen ja päiväkodin täti tyhmä.