Oletteko kieltäytyneet kummiudesta? Voiko siitä ylipäätään kieltäytyä?

Voiko silloin sanoa ei jos joku pyytää lapsensa kummiksi? Ja pitääkö jotenkin perustella kieltäytymistä?

Oletteko koskaan kieltäytyneet ja millä perusteella sen teitte? Loukkaantuiko vastapuoli?

 

Miksei voisi kieltäytyä?

 

En ole kieltäytynyt. Mielestäni siihen on oltava hyvät perustelut, eikä perusteluiksi riitttäisi itselleni se että "teidän lapselle en jaksa kummiksi nyt alkaa". Perusteluiksi riittäis todennäköisesti se että "en halua kummilapsia, en halua sitoutua lapsen/lasten kasvatukseen sillä tavalla tai enne esim. kuulu seurakuntaan ja sovellu kummiksi"

 

Olen kieltäytynyt, sillä perusteella että kummilapsia on ennestään jo monta kappaletta.

 

Olen kieltäytynyt, ihan sen vuoksi koska en kuulu kirkkoon.

 

Olen kieltäytynyt. Vaimoni sukulainen pyysi yllättäen meitä kummeiksi, vaikka emme ole edes mitenkään läheisiä. Sanoin, etten halua kummin tehtäviä, ja asia oli sillä selvä. En tiedä, loukkaantuiko kysyjä vai ei, eikä se minulle kuulukaan.

 

Mun mielestä on parempi kieltäytyä kuin alkaa kummin hommiin jos ei kuitenkaan edes kiinnosta.

Mä en ymmärrä näitä että ei saisi kieltäytyä kummin, kaason tms. tehtävistä.

 

Jos ei kykene/osaa täyttää kummin velvollisuuksia, voi reilusti kieltäytyä. Kummin tehtävät löytyvät googlettamalla ja luulenpa, että moni ei niihin halua/kykene. Monen lapsen kummius voi myös olla taakka, koska aina jouluisin ja syntymäpäivänä pitäisi muistaa ja vanhemmat loukkaantuvat jos tätä hommaa ei suorita. Itsellä neljä kummilasta ja siinä kun ostat 8 kpl lahjoja vuodessa (synttäri- ja joulu), menee aika paljon rahaa. Nyt olen työtön ja aion skipata joulun lahjat, laitan vain kortit. Saapi nähdä mitä sota syntyy...

 

Yks sellainen äitituttu (oltiin tunnettu silloin vajaa vuosi, tavattiin lähinnä lasten kerhoissa tms., ei siis tod.mitään bestiksiä) pyysi uuden vauvansa kummiksi, kieltäydyttiin. Perustelin sillä, että on jo monta kummilapsia, eikä olla niin läheisiä. Pyytäjä kyllä loukkaantui, nykyisin ollaan jo väleissä taas

 

Olen kieltäytynyt, sisko (itselleni hyvin läheinen) pyysi. En kuulunut kirkkoon enkä halunnut liittyäkään.
Ei tietääkseni loukkaantunut.

 

En tohtis ikinä kieltäytyä ja loukkaantuisin, jos joku kieltäytyisi. En kyllä kysyiskään keltään puolitutulta vaan tärkeimmiltä henkilöiltä. Enkä odota lahjasumaa kummien taholta.

Ennen vanhaan (sota-aikaan) täällä päin ei kummeilla ollut sen kummempaa tehtävää, nimi paperiin haettiin esim. naapureilta eikä kummit koskaan olleet tekemisissä lapsen kanssa. Oliskohan heillä sit ollut velvollisuus ottaa lapsi hoitoon, jos olis sen vanhemmat kuolleet tms. en tiedä.

 

Yritin kieltäytyä mutta sitä ei hyväksytty.

No siinä kävi niinku aavistelinkin, en ole kys. perheen kanssa ollut vuosiin oikein missään tekemisissä. Kummilapsen olen nähnyt ristiäisissä ja kerran parivuotiaana.
Kolme ekaa vuotta lähettelin lahjoja mutta sitten lopetin, en nähnyt mitään järkeä lähetellä lahjoja lapselle jolla ei oo hajuakaan siitä kuka mä oon.

 

En ole kieltäytynyt. Mielestäni siihen on oltava hyvät perustelut, eikä perusteluiksi riitttäisi itselleni se että "teidän lapselle en jaksa kummiksi nyt alkaa". Perusteluiksi riittäis todennäköisesti se että "en halua kummilapsia, en halua sitoutua lapsen/lasten kasvatukseen sillä tavalla tai enne esim. kuulu seurakuntaan ja sovellu kummiksi"

Mun äidin mielestä ei saa kieltäytyä kun se on kunniatehtävä. Mun mielestä saa ja pitääkin kieltäytyä jos kokee ettei halua tai jaksa tuota hommaa hoitaa. Mä olen pariin kertaan kieltäytynyt, en tiedä loukkaantuivatko mutta eivät ainakaan näyttäneet päälle. Kyseessä oli yksi ei niin hirveän läheinen kaveri ja toisella kerralla serkku kenen kanssa ollaan nykyään aika harvoin yhteyksissä. Molemmat vähän sellaisia että heiltä taisi läheiset kummit olla loppu ja yrittivät vaan keksiä joitain tuohon tehtävään.

Mun mielestä syyksi riittää sekin ettei jaksa kyseisen perheen lapsen kummiksi ruveta, vaikka sen voi muotoilla jotenkin kauniimmin. Mulla esim oli kolme kummilasta siinä vaiheessa kun toi kaveri pyysi kummiksi. Sanoin ettei aika nyt riitä kun näitä kummilapsia jo on ja omiakin löytyy. Varmaan kuukautta myöhemmin mun sisko pyysi tulevan vauvansa kummiksi ja siihen suostuin.

 

Ei minusta ole fiksua kieltäytyä, se on ns. kunniatehtävä. En koskaan kieltäytyisi ja toki loukkaantuisin jos joku kieltäytyisi kun pyydän.

 

[QUOTE="hmmmmm";30364458]Ei minusta ole fiksua kieltäytyä, se on ns. kunniatehtävä. En koskaan kieltäytyisi ja toki loukkaantuisin jos joku kieltäytyisi kun pyydän.[/QUOTE]

Onko sun mielestä sitten parempi että sun lapsella on kummi joka ei kerkeä tai muuten jaksa tätä huomioida?

Mä vaan olen niin paljon kuullut valituksia siitä kun lapsi on 4v ja kummi ei 1v syntymäpäivien jälkeen ole kuin korkeintaan lähettänyt jouluisin ja syntymäpäivisin ne pakolliset lahjat jos niitäkään. Että jos olisi tiennyt niin olisi mielummin ottanut jonkun muun kummiksi.

 

Onko sun mielestä sitten parempi että sun lapsella on kummi joka ei kerkeä tai muuten jaksa tätä huomioida?

Mä vaan olen niin paljon kuullut valituksia siitä kun lapsi on 4v ja kummi ei 1v syntymäpäivien jälkeen ole kuin korkeintaan lähettänyt jouluisin ja syntymäpäivisin ne pakolliset lahjat jos niitäkään. Että jos olisi tiennyt niin olisi mielummin ottanut jonkun muun kummiksi.

Mulla on kyllä aikaa edes kerran vuodessa viedä kummilapsi vaikka leffaan tai pistäytyä kahville, ja niin pitäisi olla jokaisella muullakin normaalilla terveellä ihmisellä. Harvoin kumminkaan kummiksi pyydetään ihan uppo-outoa ihmistä, joten kyllä kaverin/sukulaisen jne kanssa sen verta luulis jokaisen pystyvän olla tekemisissä.

Mutta sehän on vain mun mielipide.

 

[QUOTE="hmmmmm";30364473]Mulla on kyllä aikaa edes kerran vuodessa viedä kummilapsi vaikka leffaan tai pistäytyä kahville, ja niin pitäisi olla jokaisella muullakin normaalilla terveellä ihmisellä. Harvoin kumminkaan kummiksi pyydetään ihan uppo-outoa ihmistä, joten kyllä kaverin/sukulaisen jne kanssa sen verta luulis jokaisen pystyvän olla tekemisissä.

Mutta sehän on vain mun mielipide.[/QUOTE]
Kaikki eivät halua tällaista velvoitetta elämäänsä. Jotkut ovat mielellään lähipiirin lasten kanssa tekemisissä epämuodollisesti ja ilman "kunniatehtävän" sisältämiä odotuksia.

 

Olen kieltäytynyt, kun olin juuri eronnut kirkosta. Seuraavalle lapselle sitten menin kummiksi ja liityin hetkeksi takaisin kirkkoon. Ei tullut välirikkoa siskon kanssa.

 

[QUOTE="M33";30364546]Kaikki eivät halua tällaista velvoitetta elämäänsä. Jotkut ovat mielellään lähipiirin lasten kanssa tekemisissä epämuodollisesti ja ilman "kunniatehtävän" sisältämiä odotuksia.[/QUOTE]

Kyllä minä sen tiedän. Ja siis itsekkäitä ihmisiä ylipäätään on todella paljon nykypäivänä. Seura kelpaa tasan niin kauan kun siitä ei ole minkäänlaista velvoitetta itselle.

Mutta edelleen minun mielestäni kummius on kunniatehtävä, josta on tökeröä kieltäytyä ja lähes aina aiheuttaa pahaa mieltä. Ja miettisin kyllä että ei ole mikään kaveri sellainen ollenkaan, joka ei edes sitä kertaa tai kahta vuodessa voi meillä sitten kahvilla käydä ja siinä sivussa täyttää kumminvelvollisuutensa.

Ja edelleen, se on vain minun mielipiteeni.

 

En alkaisi kummiksi, koska uskonnottomana minulla ei ole halua osallistua tuollaisiin rituaaleihin. Kaikki läheiseni tietävät etten kuulu kirkkoon, joten tuskin pyytäisivätkään. Pitäisin outona, jos joku siitä loukkaantuisi.

 

Kyllä minä sen tiedän. Ja siis itsekkäitä ihmisiä ylipäätään on todella paljon nykypäivänä. Seura kelpaa tasan niin kauan kun siitä ei ole minkäänlaista velvoitetta itselle.

Mutta edelleen minun mielestäni kummius on kunniatehtävä, josta on tökeröä kieltäytyä ja lähes aina aiheuttaa pahaa mieltä. Ja miettisin kyllä että ei ole mikään kaveri sellainen ollenkaan, joka ei edes sitä kertaa tai kahta vuodessa voi meillä sitten kahvilla käydä ja siinä sivussa täyttää kumminvelvollisuutensa.

Ja edelleen, se on vain minun mielipiteeni.

En mä tiedä onko sekään ihan viimeisen päälle hoidettu kummius jos stressaten etsitään kerran vuodessa se aika päästä kummilasta tapaamaan ja lähettää pari kertaa vuodessa lahjat. Kun käytännössä muuten se yhteydenpito kummilapsen vanhempiin hoituu lähinnä sillä että ollaan fb-kavereita ja tykkäillään välillä toistemme kuvista.

Mä olen itsekäs koska haluan olla myös oikeasti osana kummilasten elämää. Tällä hetkellä meillä on neljä omaa lasta, ja yksi bonuslapsi miehen puolelta, 5 kummilasta ja siihen päälle 8 muuta mun sisarusten lasta, 6 miehen sisarusten lasta ja nopeasti laskettuna 7 sellaista hyvien ystävien lasta joiden elämässä ollaan mukana. Kaikkien noiden syntymäpäivillä käydään ja lähes kaikille pyritään lähettämään lahjat syntymäpäivinä ja jouluna. Kaikkia yritetään ottaa yökylään ja mukaan pienemmille reissuille, viettää aikaa yhdessä.

Kuitenkin ollaan molemmat töissä, molemmilla on harrastukset niin kuin osalla lapsistamme. Käydään myös välillä seuraamassa näiden kummilasten ja muiden läheisten lasten harrastuksia. Talossa ja pihassakin on hommia ja välillä halutaan lomailla ihan omalla perheellä.

Sori jos mä nyt olen niin itsekäs etten enää jaksa ottaa kenenkään serkun tai kaverin kenen kanssa yhteydenpito on kovin harvaa, lasta kummilapsekseni ja ruveta panostamaan siihen että olisin oikeasti mukana hänen elämässään. Tai vaihtoehtoisesti kokisin huonoa omaatuntoa siitä että lähetän ne pakolliset lahjat ja yritän kerran vuodessa käydä, samalla kun muiden kummilasten kanssa yhteydenpito on ihan erilaista.

 

Mutta edelleen minun mielestäni kummius on kunniatehtävä, josta on tökeröä kieltäytyä ja lähes aina aiheuttaa pahaa mieltä.

Jos joku haluaa pahoittaa mielensä siitä, etten halua toimia hänen tahtonsa mukaisesti, sille en tietenkään voi mitään. Minulle on paljon tärkeämpää tehdä sellaisia valintoja, joiden kanssa voin itse elää. Halveksin selaista, että suostutaan epämiellyttäviin tehtäviin vain, koska ei uskalleta pitää kiinni omista rajoista.

 

En ole kieltäytynyt. Meillä on 5 kummilasta, joten joutuisin kyllä kovasti harkitsemaan, jaksaisinko enää kuudetta. Jos siis tulisi pyyntö vielä alkaa kummiksi.

 

Olen kieltäytynyt. Kyseessä oli lähisukulainen, jonka aiempia lapsia olin nähnyt n. 10 kertaa enkä uskonut, että tulisin tätä nuorimmaistakaan näkemään. Tästä on jo aikaa viisi vuotta ja olen kyseisen lapsen nähnyt 3 krt. En kadu päätöstäni, koska en halua olla mikään lahjakummi vaan oikeasti lapsen elämässä mukana.

 

[QUOTE="hmmmmm";30364458]Ei minusta ole fiksua kieltäytyä, se on ns. kunniatehtävä. En koskaan kieltäytyisi ja toki loukkaantuisin jos joku kieltäytyisi kun pyydän.[/QUOTE]

Niin varmaan koki pojan kummit kun myöntyivät vaan eipä niitä oo kohta 7v kiinnostanu pätkääkään. Oisivat vaan sanoneet reilusti että ei. Ovat käyneet kaksikertaa synttäreillä,ei ainuttakaan korttia tai lahjaa tai puheluakaan lapselle muutoin. Noillekin juhlille pyydettiin, sieltä ei mitään elonmerkkiä. Tänävuonna en edes kysy,antaa olla jos ei kiinnosta. Onneksi toiset kummit ovat kiinnostuneita kummilapsensa elämästä ja mukana.