Ilmastonmuutos muuttamassa maapallon lähes elinkelvottomaksi ehkä jo meidän lastenlastemme elinaikana

  • Viestiketjun aloittaja Mitä me äidit voimme tehdä
  • Ensimmäinen viesti
Minusta jokaisen tulisi yrittää parhaansa tässä asiassa ja karsia vähän omaa elintasoa ja mukavuutta. Ihan jokaisessa maailman paikassa. Valitettavasti vaan on niin paljon itsekästä tai tietämätöntä porukkaa, ettei se tule ikinä onnistumaan.
Noh... tääl kotolandiassa me ei just muuhun pystytä kuin olemaan sotkematta omia nurkkiamme. Siinäkin on haastetta riittämiin. Mut täältä käsin ei maailmaa pilata, eikä pelasteta.
Korkeintaan viemällä tekniikkaa, mis käytetty energia/tuotettu paska/tuotettu tonni on paremmalla tolalla.
 
  • Tykkää
Reactions: Moraalinvartija
"M33"
Päätös lasten hankkimisesta tai hankkimatta jättämisestä on ylivoimaisesti merkittävin ympäristöteko, jonka ihminen voi tehdä. Mikään määrä kierrättämistä, lentämisen välttelyä ja turhien valojen sammuttelua ei pääse lähellekään niitä vaikutuksia, jotka voi saavuttaa hankkimalla yhden lapsen vähemmän. Siksi lapsettomana reissaan ulkomailla ihan hyvällä omallatunnolla.
 
"M33"
Lisäksi tulee muistaa, että juuri suomalainen vauras länsimainen, elämäntapa ja elintaso on planeetan kantokyvylle tuhoisa. Jokainen Suomeen syntyvä lapsi tulee kuormittamaan ympäristöä kymmenkertaisesti Intiaan syntyvään lapseen verrattuna. Kyse ei siis ole vain kehitysmaiden ongelmasta.
 
[QUOTE="M33";30314130]Lisäksi tulee muistaa, että juuri suomalainen vauras länsimainen, elämäntapa ja elintaso on planeetan kantokyvylle tuhoisa. Jokainen Suomeen syntyvä lapsi tulee kuormittamaan ympäristöä kymmenkertaisesti Intiaan syntyvään lapseen verrattuna. Kyse ei siis ole vain kehitysmaiden ongelmasta.[/QUOTE]

Mut täkäläisellä nykyisellä lisääntymisvauhdilla (ilman maahanmuuttoa) väkimäärä täällä ei lisäänny vaan pikemminkin vähenee.
 
[QUOTE="M33";30314130]Lisäksi tulee muistaa, että juuri suomalainen vauras länsimainen, elämäntapa ja elintaso on planeetan kantokyvylle tuhoisa. Jokainen Suomeen syntyvä lapsi tulee kuormittamaan ympäristöä kymmenkertaisesti Intiaan syntyvään lapseen verrattuna. Kyse ei siis ole vain kehitysmaiden ongelmasta.[/QUOTE]

Ai. Muistaakseni yksi lehmä tuotti enemmän päästöjä, kuin uusi city- maasturi.
 
[QUOTE="M33";30314179]En ole varma, mitä tarkoitat. Suomen väkiluku kasvaa koko ajan, samoin kasvaa kollektiivinen ympäristökuormituksemme.[/QUOTE]

Siitä voimme kiittää maahanmuuttoa ja heidän innostustaan siittää jälkeläisiä mahdollisimman nopeasti. Kyllähän kantasuomalaiset tekee "tappiota" kokoajan.
 
[QUOTE="M33";30314200]Anteeksi, etten näe yhteyttä valkoisen rodun puolustamisesi ja tämän ketjun aiheen välillä.[/QUOTE]

Anteeksi vain, ei ollut tarkoitukseni puolustella valkoista rotua. Kunhan totesin, että toiset on innokkaampia siittämään, kuin toiset.
Käsittääkseni sinä esitit, että suomalaiset lisääntyvät ennätysvauhtia, kun asiankannattaja oli esittänyt, että väestönkasvu täällä tapahtuu tällä hetkellä maahanmuuton vuoksi.
 
[QUOTE="M33";30314228]Eipä tuo vaikuta siihen, millaiset ympäristövaikutukset lapsen hankkimisella on. Luonto kun ei välitä valtioiden rajoista tai kansallisuuksista.[/QUOTE]

Ei välitä ei.

Mutta jos täällä väkiluku pysyy suurinpiirtein vakiona, niin se ei ole ongelma.
 
[QUOTE="M33";30314130]Lisäksi tulee muistaa, että juuri suomalainen vauras länsimainen, elämäntapa ja elintaso on planeetan kantokyvylle tuhoisa. Jokainen Suomeen syntyvä lapsi tulee kuormittamaan ympäristöä kymmenkertaisesti Intiaan syntyvään lapseen verrattuna. Kyse ei siis ole vain kehitysmaiden ongelmasta.[/QUOTE]

Jep jep. Intiassa on muuten sillä ihmispaljoudella aivan helvetin vähän vaikutusta siihen ympäristöön, jossa ne elää. Ootko käynyt?
Me länsimaalaiset ei pärjätä niille edes kymmenkertaisella kuormituksella. Sori vaan.
 
[QUOTE="M33";30314342]Nyt oli puhe ilmastonmuutoksesta, ei Gangesin likaantumisesta.[/QUOTE]

Miksi sä sitten puhut ympäristön kuormittamisesta?
Luulis sunkin tietävän, että koko hölynpöly mittavasta ilmastonmuutoksesta on täyttä humpuukia. Ympäristön likaantuminen ja kuormittuminen on sensijaan täyttä faktaa ja ei, se ei pahimmissa määrin tapahdu suomessa, vaan jossain ihan muualla.
 
Uskotko todella noin, vaikka kaikki Mailman ihmiset aloittaisivat kierrättämään ja vähentäisivät autoilua.. Niin yksi perkeleen öljynjalostamo aasiaan lisää niin hyöty on kuitattu.
No tietysti. Sitä uutta öljynjalostamoa ei perustettaisi jos ihmiset ajattelisivat enemmän. :) Siis nekin ihmiset ketkä niitä päätöksiä noista tekee.
 
[QUOTE="M33";30314371]Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on tiedeyhteisön tunnustama tosiasia. Ikäviä asioita ei tietenkään mielellään usko, koska ne voisivat vaatia muutoksia omassa käyttäytymisessä. Huuhaa on aina älyllisesti helpompi vaihtoehto.[/QUOTE]

Ja uskot tuon "tiedeyhteisön" olevan jokin yhteinen rintama, jossa kaikki tieteilijät ovat absoluuttisesti samaa mieltä asiasta. Vähän siis tiedät.
Usko pois, mutta tiedeyhteisössä on kyllä varmaan epäilijöitä enemmän, kuin puolestapuhujia.

Mielestäni on myös kerrassaan naurettavaa todeta, että huuhaa on aina älyllisesti helpompi vaihtoehto. Kuten jo aiemmin totesin, ettei se, että pidän lätinää ilmastonmuutoksesta humpuukina tarkoita sitä, että toimin miten sattuu ja vähät välittäen ympäristöstäni.
Kyllä minä kunnioitan suuresti luontoa ja ympäristöä ja pyrin tekemään parhaani ollakseni mahdollisimman fiksu kuluttaja ja rasittamaan luontoa mahdollisimman vähän. Ilmastonmuutos on silti yksi iso kusetus.
 
  • Tykkää
Reactions: Asiankannattaja
[QUOTE="M33";30314344]Ei niin, jos ei välitä jättää planeettaa asuttavaan kuntoon jälkipolville.[/QUOTE]

En oikein ymmärrä järkeilyäsi.

Jos täällä väkimäärä pysyy vakiona, niin täällä ei väestöräjähdyksen suhteen ole juurikaan korjattavaa.
 
Ja uskot tuon "tiedeyhteisön" olevan jokin yhteinen rintama, jossa kaikki tieteilijät ovat absoluuttisesti samaa mieltä asiasta. Vähän siis tiedät.
Usko pois, mutta tiedeyhteisössä on kyllä varmaan epäilijöitä enemmän, kuin puolestapuhujia.

Mielestäni on myös kerrassaan naurettavaa todeta, että huuhaa on aina älyllisesti helpompi vaihtoehto. Kuten jo aiemmin totesin, ettei se, että pidän lätinää ilmastonmuutoksesta humpuukina tarkoita sitä, että toimin miten sattuu ja vähät välittäen ympäristöstäni.
Kyllä minä kunnioitan suuresti luontoa ja ympäristöä ja pyrin tekemään parhaani ollakseni mahdollisimman fiksu kuluttaja ja rasittamaan luontoa mahdollisimman vähän. Ilmastonmuutos on silti yksi iso kusetus.
Se on suuri ku$etus rahallisestikin. Päästökauppa ei ole mitään muuta kuin keino tehdä päästöistäkin bisnestä.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama

Yhteistyössä