Mehua ei päiväkodeissa juurikaan ole. Kiisselit tehdään marjoista ja täysmehutiivisteestä (ei lisättyä sokeria mehussa) ja sokeria laitetaan hyvin kohtuudella. Aikuisista kiisseli saattaa olla jopa hapanta, jos ohjeita noudatetaan. Rahkaankin on laitettava hiukan sokeria, mutta taas kohtuudella. Jogurtti tehdään joko luonnonjogurtista ja hedelmäsoseesta tai marjoista tai tarjotaan luomujogurttia. Kerokaa minulle mikä tässä kaikessa on niin vaarallista? Varsinkin kun aina on lisäksi luomuleipää ja tuorepalaa. No jaa, jonkun marjaruuan kanssa ei välttämättä ole tuorepalaa. Mitä te kotona annette välipalaksi? Niin joo ja taaperoille on usein välipalalla puuroa, maitoa ja tuorepalaa.Mikään kerran kk pannari ei olisi haitannut yhtään, mutta tuntui olevan jatkuvasti jotain mehua/kiisseliä tai muuta sokerijälkkäriä ja se kyllä otti päähän. Olisin juu voinut sanoa, että mun taapero ei kiitos tarvitse mehua ollenkaan, mutta koin sen liian julmaksi kun ympärillä herkuttelee muut mehujensa kera ja olisi ainoa joka ei saa.
Niin ajatella. Katsos kun ei olekaan eikö se ole ihanaa, että voi keskittyä oikeanlaiseen ravintoon kun ei ole esim sota käynnissä jolloin antaisin lasten syödä mitä tahansa saatavaa jos ei muuta vaihtoehtoa olisi. Vitun nykyihmiset eikö?Alkuperäinen kirjoittaja perspektiiviä;30200371:Nykyaikana kuin ei joillain ihmisillä ole enää mitään ongelmia eikä mikäänlaisia uhkia, niin niitä ongelmia ja uhkia sitten keksitään kaikista pienimmistäkin asioista.
No jos et ymmärrä, voisit ensi alkuun vaikka lukea koko jutun sen sijaan, että sorrut itsekin hysteriaan.En ymmärrä yhtään koko vouhotusta. Suomalaisilla perheillä on paljon isompia ongelmia kuin pannari kerran kuussa päiväkodin välipalalla. Ei voi käsittää!
Lounas on samaa mitä kouluissa, jos on yksityinen niin sit on oma keittäjä vain. Välipalalla on vaihtoehtoja eikä kenenkään ole pakko syödä pelkkää herkkua. ;o Varmasti ammattititaitoiset hoitajat kannustavat maistamaan kaikkea, niitä vihannestikkuja ja hedelmäpaloja myös (joita on muuten usein tarjolla).No jos et ymmärrä, voisit ensi alkuun vaikka lukea koko jutun sen sijaan, että sorrut itsekin hysteriaan.
Kysehän ei ole mistään kerran kuussa tarjoiltavasta pannarista vaan juuri siitä, että ruokalistalla on päivittäin, joskus useita kertoja, kiisseleitä ja muuta sokerihöttöä.
Se on kyllä hieman huvittavaa, että adressin aloittanut äiti ehdottaa hunajaa sokerin tilalle, aivan kuin se olisi jotenkin merkittävästi terveellisempää.
Mutta sehän sitä ravitsemuskasvatusta on, että opetetaan syömään ruoka-aikoina. Kukaan ei varmaan sillä liho, että syö 5 kertaa päivässä ja ajoittaa ne herkutkin ruokailun ajaksi esim. syö jätskin tai pannarin esim. välipalaksi. Tulee kyllä kulutettua. Eri asia sitten lösähtää illalla tv:n ääreen ja alkaa oikeasti mättämään jotain herkkua.Sulla on ilmeisesti mennyt ohi mm. se, että viime vuosikymmenten aikana tyypin 2 diabetes on yleistynyt, samoin lihavuus. Sinä saatat olla normaalipainoinen, mutta tilastollisesti suomalainen on lihonut.
Kyllä mä säälin enemmän niitä "lapsiparkoja", jotka opetetaan syömään päivittäin jotain sokerihöttöä. Ruoan järjetön mättäminen ja turha syöminen on tapa, joka opitaan lapsena.