ylimielisyyttä vai ujoutta ?

tai no, mitä mieltä olisit ihmisestä, joka ei ikinä itse ole aloitteellinen minkään asian suhteen ystävyyssuhteessa, vaan aina odottaa muiden lähestyvän häntä ja ehdottavan jotain tekemistä, tai soittavan, tai kutsuvan kylään.

Hän on ystävällinen, ja hyvää seuraa, ja ihminen, jonka kanssa voi jutella asiasta kuin asiasta, mutta jotenkin on vaan alkanut viime aikoina ärsyttämään tuo jatkuva ja lisääntyvä passiivisuus ja että hänestä ei ikinä kuule mitään, jos en itse soita hänelle.

Muutama muu yhteinen tuttu onkin alkanut puhua hänestä pahaa selän takana, että kuvitteleeko hän olevansa jokin "kuningatar", jota ystävien pitää alamaisesti lähestyä viihdykkeiden kanssa, mutta jolla ei ole itsellään mitään "velvollisuuksia" vastavuoroisuuteen.

 

Kah,itse seurustelin 3vuotta tollaisen miehen kanssa..erosin koska koin,etten saanut hänestä mitään irti..tuli tunne että vedän kivirekeä.
ei tuollainen kyllä ole vastavuoroista jos toinen on täysin passiivinen.

 

Ehkä se on joskus yrittänyt kysellä että koska nähtäs mut ku ei ikinä sovi, niin ehkä se on alkanu aatella ettei viitti enää. Inhottavasti puhutte hänestä.

 

Itse oon just tuollainen. Oon ujo ja en viitsi vaivata ihmisiä ehdottelemalla tapaamisia.

 

Itse oon just tuollainen. Oon ujo ja en viitsi vaivata ihmisiä ehdottelemalla tapaamisia.

Sama juttu.
En tiedä tietty varmaks sanoa ap:n tapauksessa mutta ite oon hirmu huono ottaa yhteyttä, kun vaikka haluisin ihmisiä (kavereita) nähdä niin ajattelen että niillä on varmasti muuta tärkeempää, ja että vaivaks vaan oon kun kyselen..

 

Ehkä se on joskus yrittänyt kysellä että koska nähtäs mut ku ei ikinä sovi, niin ehkä se on alkanu aatella ettei viitti enää. Inhottavasti puhutte hänestä.

Näin kävi omalla kohdallani...

 

Näin kävi omalla kohdallani...

Vähän sama. Ei sillä, jos joku pyytää et nähdään, mulle sopii yleensä aina. Mut ei mua silleesti haittaa, jos ei nähä, mul on ihan mukavaa itseni kanssa. Ja on myös kavereita, joiden kanssa näkeminen on niin helppoa, ettei tommosia vaikeuksia ole.

 

Minäkin oon tuollainen. Mulla on kai huono itsetunto ja ajattelen ettei muita varmaan kiinnosta nähdä mua ja en viitsi tuppautua ehdottelemalla itse tapaamisia.

 

Mulla on yksi kaveri, jonka kanssa on noin. Mun mielestä on kyse vain siitä, että kaverilla on kiirettä: kaikenlaista menoa ja velvollisuuksia. Siinä kiireessä ei jaksa ottaa kavereihin yhteyttä.

 

Toivottavasti kukaan mun ystävistäni ei pidä mua ylimielisenä. Joillekin se ehdottelu vaan on vaikeampaa.

 

Niin, tällä ihmisellähän ei voi olla omassa elämässä mitään, mikä voisi vaikuttaa vähäiseen yhteydenpitoon... väsymystä ehkä, huolia, stressiä? Ja te reilut kaverit sitten puhutte paskaa selän takana.

Jotenkin niin... naismaista. Paskamaista touhua.

 

jos on huolia, stressiä tms. pitäisi voida kertoa se suoraan. en ymmärrä salailua tai sitä ettei pidetä yhteyttä heti kun jotain risuja tien varrella. silloinhan ystäviä eniten tarvitaan!!!

 

[QUOTE="karpo";30035393]jos on huolia, stressiä tms. pitäisi voida kertoa se suoraan. en ymmärrä salailua tai sitä ettei pidetä yhteyttä heti kun jotain risuja tien varrella. silloinhan ystäviä eniten tarvitaan!!![/QUOTE]

No ehkäpä ei halua rasittaa muita omilla huolillaan.

Mä ainakin otan etäisyyttä jos omassa elämässä on jotakin stressiä tms. Ihan varmasti ystävillä on omatkin murheensa joten omillani en heitä viitsi kuormittaa.

 

[QUOTE="karpo";30035393]jos on huolia, stressiä tms. pitäisi voida kertoa se suoraan. en ymmärrä salailua tai sitä ettei pidetä yhteyttä heti kun jotain risuja tien varrella. silloinhan ystäviä eniten tarvitaan!!![/QUOTE]

Olet varmaan tosi ymmärtäväinen ja luotettava ihminen, sinä ja ap... Onnea teille.

 

Kuulostaa multa. Mä olen ystävällinen, avulias, ja haluan olla ystävä. En vain osaa soittaa ja olla "bestis". Mä oon saanut siipeeni niin monta kertaa ystäviltä (naisilta), ja muutenkin elämä on potkinut päähän viime aikoina. Olen hyväntuulinen, en masentunut. En vain uskalla olla avoin ja soitella, kun tuntuu ettei ketään oikeasti minä kiinnosta. Joten jos se olen minä: sori, soita mulle, mä kaipaan kyllä sitä.

 

Itse olin nuorempana tuollainen ja havaitsin silloin, etta minua ymmarsivat parhaiten mukavat ja tasapainoiset ihmiset vaikka joskus tahattomasti onnistuin heitakin loukkaamaan. Eli sellaiset, joilla ei ollut pahempia neurooseja, hairioita ja itsetuntovammoja ja niiden vuoksi kuvitteluja toisten ikavista motiiveista. Yleensa naita olivat sellaiset hiljaiset ja aidosti kiltit tai sitten reippaammat empaattiset ihmiset.

 

Ehkei kyse ole kummastakaan vaan hän ei koe tarvetta nähdä/pitää yhteyttä niin usein ja muut ehtii sen takia ottaa yhteyttä aina ensin? Itse ainakin olen tälläinen, mutta ystävissähän parasta on se että ei haittaa vaikka välillä menisikin pidempi aika ettei ole nähty, silti se ystävyys säilyy

 

..olen kyllä itsekkin syyllistynyt samaan, kun vauva oli pieni ja itse olin toipilas sektion jälkeen. en jaksanut mitään ylimääräistä ennen kuin vauva täytti 10 kk ja oli ekan kerran yökylässä. ystävät olisivat vauvoineen olisivat halunneet kyläillä, minä en jaksanut edes viesteihin vastata samana päivänä, olin niin univeloisss. on reipas taapero ja yritän korjata hiljaisiksi jääneitä välejä.. aina ei mene nallekarkit tasan.

 

tulipas virheitä