The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
jos lähes tuntematon ihminen on menettänyt läheisensä ja on ollut hautajaisissa niin mitä mä sille sanon...kun en edes tunne juuri mitenkään ,mutta kuitenkin sanoo olleensa hautajaisissa. otanko osaa vai mitä...
 
Ehtoontynkää ketjuun :wave:

Ulkona on nättiä, ilta- aurinkoa tyrkkää, vaikkakin aika vilakkata, kun kylmästi tuulee. Ja jei, mustarastaat ovat saapuneet!! Mun puolesta saisivat ihan pesitytyä tohon lähistölle, saisivat masunsa pullolleen napsia pihasta sitten ne mahdolliset ällöniljakkeet pois, joita en toivo tänäkään vuonna tulevan yhtäkään yksilöä mutta kuitenkin osaan varautua siihen, että äänijänteeni ovat kunnossa sitten kun tarvitsee aarioida tiluksia tarkastellessa :D
 
vaikea kun kuitenkin jutellaan mutta ei olla silleen tuttuja niin oikein tiedä miten sanoa mutta ei nyt viitsisi hymähtääkään vaan asialle.
Ainahan tuollaiset tilanteet ovat vaikeita lähteä reagoimaan, vaikeastahan asiasta on kyse. Kuitenkin musta ainakin ois ihan hyvä sanoa pahoittelut. Toisen osapuolen käsissä on sitten se, haluaako asiasta avautua enemmän.
 
kahvikirahvi
Puolikas osaa jo jotakuinkin ajaa fillarilla, mutta hänen keskittymistaitonsa on semmoista... hiiren teelusikkaan mahtuvaa sorttia niin eipä sillä niin paljoo tullu poljeskeltua tänään. Mutta osas kuitenkin, vaikka rekat, ohikulkijat ja keinut olikin houkuttelevampia.

Ja vittuku alko aurinko paistamaan ja paljasti kauheet rannut mun ikkunoissa... Hyi stna, pakko pestä uudestaan.
 
Hiljaa hyvä tulee...ei mene kauaakaan kun sä jo olet hepuloimassa siitä vauhdin ja menon määrästä :D, joten nauti nyt vain kaikessa rauhassa kun vielä voit :p

Mä pistin ihan noi verhot kiinni, niin en näe ollenkaan miten likaset nämä meidän tilateoksia täynnänsä olevat ikkunat ovat. Pesen ne sitten kun joudan eli odotan pikkasen parempia kelejä (auringon ei tarttis lekottaa noin kirkkaasti).
 
Sain taannoin tossa äitikullalta vanhan miniläppärinsä. Äitee säikähti kun kuuli, että xp:n tuki loppui, niin ryntäsi läppärikauppaan ja osti uuden.

Mä ny tässä rakentelen tuosta linux Mint- konetta. Parhaillaan asennan sitä xp:n rinnalle. ( Jos tuolla on jotain valokuvia tms. joita äitikullan tarttee sit kumminkin säilyttää) Poistan xp:n sit myöhemmin.

Kattoo ny mitä tosta tulee. Itte kun tekee saa semmoista mitä sattuu tulemaan. Lapsista alkaen.
 
kahvikirahvi
Hiljaa hyvä tulee...ei mene kauaakaan kun sä jo olet hepuloimassa siitä vauhdin ja menon määrästä :D, joten nauti nyt vain kaikessa rauhassa kun vielä voit :p

Mä pistin ihan noi verhot kiinni, niin en näe ollenkaan miten likaset nämä meidän tilateoksia täynnänsä olevat ikkunat ovat. Pesen ne sitten kun joudan eli odotan pikkasen parempia kelejä (auringon ei tarttis lekottaa noin kirkkaasti).
Parempi pestä nätillä ilmalla, ei putoo niin korkeelta kun ei muutamaa tuntia (saatikka päivää) ehdi nauttia "puhtaista" ikkunoista :D Ajattelin että teen uusintapesun vielä tänään jos toi lapsonen nukahtais nätisti. Hän otti tänään vaan puolen tunnin tirsat tarhassa kun hain kesken uniajan pois.
 
Pesetkö sirahvi millä aineella ikkunat? Mää laitan yleensä tiskiainetta, ja jos ovat oikeen paskaset (aina, kröhöm) ni pyyhin vielä pelkällä vedellä, ja sit ihan lopuksi hinkkaan nukkaamattomalla rätillä.
 
Siellä siivoushommissa ollessani työsuhde-etuna lainasin jotain kymppilitrasessa kanisterissa myytävää pesuainetta. Toimi ihan kivasti töissä, siellä ei ollu läheskään mun ikkunan kokosia pinta-aloja pestävänä :D Eikä tosin päivittäin siivottavissa sisätiloissa ollu mitään vuosien pöly- ja saastekerrostakaan.

Olis varmaan kandenu eka pestä paskat ja sit vasta hinkuttaa sillä superaineella.....
 
kahvikirahvi
Ensimmäinen uusintapesukierros. Onnistui, paitsi että paljasti sisäikkunoista edellisen pesijän rannut. Voi paska, mä kun toivoin ettei niitä tarttis pestä. Huoh, ei olis pitäny koskea koko luukkuihin.
 
Varma ikkunanpesumetodi:
- Fairyvesi ikkunaan rätillä tai mikrokuitupesimellä
- kuivaa lastalla ja ihan sama onko ylösala vai sivusuuntaan
- viimeistele homma nopsaan pyyhkäsemällä mikrokuituliinalla. Sellainen Sini-tuotteen on ihan hyvä.
- aurinko ei sais paistaa vasten silmiä, ei nää mitä tekee.

Jos jäi fläkkiä, niin vedä äkäseen verhot kiinni.
 
Kivaa iltaa ja olematonta tukkakipua aamuksi Tinkuliinille.

Asiasta kukkaruukkuun.
Sattuisko kukaan tietämään miten tossa linuxMintissä sais muutettua kellonaikaa? Harmittaa jos tietsikka on kellosta eri mieltä kuin mä. Enkä kyl hetimiten hoksaa miten tossa pääsis päivämäärän ja kellonajan asetuksiin käsiksi???
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä