Montako lasta sinulla on?

[QUOTE="Kukka";29800144]Usein se yksi eli ensimmäinen on se kaikkein työläin. Näin meilläkin. Nyt lapsia on viisi ja elämä on monella tapaa nykyään helpompaa kuin silloin, kun esikoinen oli pieni.[/QUOTE]

No minä toivon näin jos niitä lapsia lisää tulee . Tämän yhden olen kyllä hoitanut täysin yksin, joten mahdollisesti toisen kanssa olisi vain puolet työstä

 

Kaksi lasta on ja kolmas syntyy kesällä. Todennäkösesti lapsiluku jää sitten kolmeen, ellei joskus kymmenen vuoden päästä innostuta vielä iltatähteä yrittämään.. mä oon 24v niin on vielä hyvin aikaa sitä miettiä mutta toistaiseksi ainakin kolme on hyvä.

No sinä olet ehtinyt . Minäkin aina ajattelin että haluaisin lapset nuorena mutta elämä ei mennytkään ihan niin kuin kuvittelin ja nyt en halua sitä toista vielä hetkeen (jos ikinä)..

 

Samaa mieltä. Lapsista on mielettömästi seuraa toisistaan ja esim. tälläkin hetkellä 4v leikkii vauvan kanssa ihan innoissaan. Ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki on uutta ja jännittävää, mutta kun lapsia alkaa olemaan vähän enemmän, niin hommat hoituu jo rutiinilla. On paljon rennompaa ja stressittömämpää

Jassoo, kyllä meillä on ainakin rentoa ja stressitöntä joka pv, ainoa poikkeus on jos tulee joku katastrofi että rauha meillä rikkoutuu. Mulla on siis 1 lapsi, tytär 11v jonka kanssa eletään kaksistaan. Mun on vaikea kuvitella että tää muuttuis rennommaksi jos tässä ois neljä lasta.

Te ette taida nyt oikein ottaa huomioon, että se ainoa lapsikin kasvaa, ei se ole ikuisesti joku taapero. Enkä mä muutenkaan tuota käsitä että rentous lisääntyy lisäämällä pikkulasten määrää, tuntuu vähän siltä kuin se hölmöläisten tapa jatkaa peittoa.
mulla on varmasti enemmän kokemusta yhdestä lapsesta kuin niillä, jotka on olleet yksilapsisia vuoden tai kaksi ja sitten ovat tietävinään millasta se on.

 

Mulla on 4 lasta, viides tulossa. Sitten on miehen kanssa yhteensä 10 lasta

 

Minä olen vasta 25 joten vielä ei ole myöhäistä hankkia lisää . Tuossa yhdessäkin on kyllä täysi työ

Lucky you. Mulle ei suotu mahdollisuutta saada useampi.

 

No sinä olet ehtinyt . Minäkin aina ajattelin että haluaisin lapset nuorena mutta elämä ei mennytkään ihan niin kuin kuvittelin ja nyt en halua sitä toista vielä hetkeen (jos ikinä)..

Mä taas pitkään ajattelin, etten halua lapsia ollenkaan ja tässä sitä ollaan niin se mieli muuttuu äkkiä
Esikoinen on n.3,5v kun vauva syntyy, eli aika pienellä ikäerolla nää on kaikki..

 

Kaksi lasta on. Olen nyt 32 ja lapset vielä ihan pieniä, mutta jos olisin vähän nuorempi, niin ehdottomasti yritettäis vielä parin vuoden päästä lasta tai vaikka kahta.

Elämä kahden lapsen kanssa on ollut paljon helpompaa kuin osasin edes uskoa, ensimmäisen kanssa jotenkin tuli stressattua kehityksestä ja kaikesta.

 

Jassoo, kyllä meillä on ainakin rentoa ja stressitöntä joka pv, ainoa poikkeus on jos tulee joku katastrofi että rauha meillä rikkoutuu. Mulla on siis 1 lapsi, tytär 11v jonka kanssa eletään kaksistaan. Mun on vaikea kuvitella että tää muuttuis rennommaksi jos tässä ois neljä lasta.

Te ette taida nyt oikein ottaa huomioon, että se ainoa lapsikin kasvaa, ei se ole ikuisesti joku taapero. Enkä mä muutenkaan tuota käsitä että rentous lisääntyy lisäämällä pikkulasten määrää, tuntuu vähän siltä kuin se hölmöläisten tapa jatkaa peittoa.
mulla on varmasti enemmän kokemusta yhdestä lapsesta kuin niillä, jotka on olleet yksilapsisia vuoden tai kaksi ja sitten ovat tietävinään millasta se on.

Meillä on 1. ja 2. lapsen ikäero yli 6 vuotta, joten kyllä mullakin on kokemusta siitä, millaista se on, kun perheessä on vain yksi, jo taaperoiän ylittänyt lapsi.

Sä et taida nyt taida ymmärtää, mitä mä tarkoitin. En mä tarkoittanut asiaa niin, että mitä enemmän lapsia on, sitä stressittömämpää elämä automaattisesti on.

Vaan tarkoitin sitä, että kun elämässä kohtaa minkä tahansa uuden asia, se yleensä jossakin määrin jännittää tai herättää esiin kysymyksiä. Lapsen kohdalla vieläpä aika paljon. En tunne yhtäkään ensimmäistä kertaa vanhemmaksi tullutta ihmistä, joka ei olisi pohtinut ja pähkäillyt sellaisia asioita, jotka näin neljän äitinä on ihan normikamaa, joita ei pohtia edes siis tarvitse. Ne kun on pohdittu jo silloin sen ensimmäisen lapsen kanssa. Aika moni useamman lapsen äiti sanoo, että mitä enemmän lapsia on tullut tehtyä, sitä helpompaa on aina sen uuden vavan kanssa Eollut. Kun jo löytyy sitä varmuutta omiin kykyihin vanhempana jne.

Sulla on varmasti kokemusta yhden äitinä olemisesta enemmän kuin mitä mulla. Mutta sulla ei ole sen sijaan päivääkään kokemusta kahden äitinä olemisesta. Vaikka sinä et osaa kuvitella, että elämä neljän kanssa voi olla rennompaa, kuin mitä yhden kanssa, ei se siltikään tarkoita sitä, etteikö niin voisi olla.

Tosin millä mittapuulla sitä rentoutta edes määritellään? Me kun kaikki ollaan jo persoonina aivan erilaisia...yksi ei stressaa koskaan mistään, toinen stressaa aina ja kaikesta. Voidaanko moisesta asiasta siis edes kiistellä? Tai mikä tärkeintä, onko siitä tosiaan tarpeen kiistellä?

 

Ei yhtään, mutta haluaisin 2-4 lasta.

 

4 lasta on, halusin 4 ja ne sain! : )
2 tyttöä ja 2 poikaa <3
Ikää 30v

 

Meillä on 1. ja 2. lapsen ikäero yli 6 vuotta, joten kyllä mullakin on kokemusta siitä, millaista se on, kun perheessä on vain yksi, jo taaperoiän ylittänyt lapsi.

Sä et taida nyt taida ymmärtää, mitä mä tarkoitin. En mä tarkoittanut asiaa niin, että mitä enemmän lapsia on, sitä stressittömämpää elämä automaattisesti on.

Vaan tarkoitin sitä, että kun elämässä kohtaa minkä tahansa uuden asia, se yleensä jossakin määrin jännittää tai herättää esiin kysymyksiä. Lapsen kohdalla vieläpä aika paljon. En tunne yhtäkään ensimmäistä kertaa vanhemmaksi tullutta ihmistä, joka ei olisi pohtinut ja pähkäillyt sellaisia asioita, jotka näin neljän äitinä on ihan normikamaa, joita ei pohtia edes siis tarvitse. Ne kun on pohdittu jo silloin sen ensimmäisen lapsen kanssa. Aika moni useamman lapsen äiti sanoo, että mitä enemmän lapsia on tullut tehtyä, sitä helpompaa on aina sen uuden vavan kanssa Eollut. Kun jo löytyy sitä varmuutta omiin kykyihin vanhempana jne.

Sulla on varmasti kokemusta yhden äitinä olemisesta enemmän kuin mitä mulla. Mutta sulla ei ole sen sijaan päivääkään kokemusta kahden äitinä olemisesta. Vaikka sinä et osaa kuvitella, että elämä neljän kanssa voi olla rennompaa, kuin mitä yhden kanssa, ei se siltikään tarkoita sitä, etteikö niin voisi olla.

Tosin millä mittapuulla sitä rentoutta edes määritellään? Me kun kaikki ollaan jo persoonina aivan erilaisia...yksi ei stressaa koskaan mistään, toinen stressaa aina ja kaikesta. Voidaanko moisesta asiasta siis edes kiistellä? Tai mikä tärkeintä, onko siitä tosiaan tarpeen kiistellä?

Niin juuri, millä mittapuulla sitä määritetään, ei ainakaan lasten lukumäärällä. Mua alkoi vaan sieppaamaan kun aina näissä keskusteluissa aletaan mollaamaan (toki sillai mukamas huomaamattomasti) 1lapsisia tavalla tai toisella, enkä ymmärrä miksi. Ajattelin että nyt sanon suorat sävelet.

Pitäs muistaa että kaikkien elämät on erilaisia, vaikka lapsilukukin oisi sama. Enkä nyt vain ymmärrä että miten se että ensimmäisen vauvan kanssa on vaikeinta, poistaa sitä asiaa jos niitä tekee kymmenen lisää. Pitääkö sama "virhe" siis toistaa kerta toisensa jälkeen että siihen tottuisi paremmin. En vain käsitä näitä omituisuuksia mitä monilapsiset laukovat ihan pokkana täällä välillä. Antakaa nyt herranjestas yksilapsisten ja esim lapsettopmienkin elää ja olla onnellisia. Aina pitää tulla pätemään ja leikkimään onnellisempia kuin muut ja tietäväisempiä.

Kyllä, en tiedä millasta on esim kolmelapsisen elämä, mutta EN HALUA TIETÄÄKÄÄN. Kiitos, olen ihan itse halunnut olla lisääntymättä kolmelapsiseksi.
En halua mitään kolmelapsisen normikamaelämää. Menikö kaaliin!

Peace & lööööv.

 

Seitsemäs syntyy lähiviikkoina. Ikää mulla on 34 ja tämän seittemännen jälkeen lapsiluku on täynnä. Olen niin onnellinen ja kiitollinen tästä perheestäni. <3

 

Niin juuri, millä mittapuulla sitä määritetään, ei ainakaan lasten lukumäärällä. Mua alkoi vaan sieppaamaan kun aina näissä keskusteluissa aletaan mollaamaan (toki sillai mukamas huomaamattomasti) 1lapsisia tavalla tai toisella, enkä ymmärrä miksi. Ajattelin että nyt sanon suorat sävelet.

Pitäs muistaa että kaikkien elämät on erilaisia, vaikka lapsilukukin oisi sama. Enkä nyt vain ymmärrä että miten se että ensimmäisen vauvan kanssa on vaikeinta, poistaa sitä asiaa jos niitä tekee kymmenen lisää. Pitääkö sama "virhe" siis toistaa kerta toisensa jälkeen että siihen tottuisi paremmin. En vain käsitä näitä omituisuuksia mitä monilapsiset laukovat ihan pokkana täällä välillä. Antakaa nyt herranjestas yksilapsisten ja esim lapsettopmienkin elää ja olla onnellisia. Aina pitää tulla pätemään ja leikkimään onnellisempia kuin muut ja tietäväisempiä.

Kyllä, en tiedä millasta on esim kolmelapsisen elämä, mutta EN HALUA TIETÄÄKÄÄN. Kiitos, olen ihan itse halunnut olla lisääntymättä kolmelapsiseksi.
En halua mitään kolmelapsisen normikamaelämää. Menikö kaaliin!

Peace & lööööv.

Ensinnäkään, mä en MISSÄÄN NIMESSÄ mollannut yksilapsisia perheitä. En edes huomaamattomasti. Mun nähdäkseni siinä nimittäin ei ole mitään mollaamista. Olenhan mä itsekin sitä elämää viettänyt reilut 6 vuotta ja kovasti siitä pidin.

Toisekseen, ei se sitä asiaa mitenkään poista, jos lapsia tekee lisää, jos ensimmäisen vauvan kanssa on ollut vaikeaa. Mutta kun yleensä (jos ne seuraavat lapset ovat suunnilleen perusterveitä) siihen vauvan hoitoon on muodostunut jo tietynlainen rutiini ensimmäisen lapsen jälkeen. Tällöin niiden uusien vauvojen hoito sujuu helpommalla, kun tosiaan on jo tietty rutiini. Toki lapset ovat yksilöitä, mutta perusasiat kuitenkin melko pitkälti pysyy samoina.

Mä en käsitä, että miten nyt tekstistäni saa sellaisen kuvan, etten anna "yksilapsisten ja lapsettomien olla ja elää onnellisina". Enkä käsitä sitäkään, että miten olen nyt niin kovasti pätenyt tai leikkinyt onnellista. Sähän vedät nyt aivan omanlaiset johtopäätökset suunnilleen yhdestä sanasta, jonka sä haluat jostakin käsittämättömästä syystä tuoda esiin erillisenä ja aivan erilaisessa valossa, kuin mitä se on kirjoitettu.

Ja samaa voisin kysyä myös sulta...menikö kaaliin?

 

Kaksi ja vielä yksi haaveissa. Ovat niin ihania, siksi. Toivottavasti ei tule yhtä hankalaa vauvavuotta kuin toisella oli...

 

Yksi on ja yhteen varmaan jää. Välillä tunnen todella kovaa haikeutta siitä, että ei tajunnut silloin tämän lapsen kanssa raskausaikana ja vauvauotena että tämä oli nyt tässä, nauti vaikka on todella rankkaa. En kuitenkaan usko, että minusta on kasvattamaan toista lasta enää nyt, kun ensimmäinen jo sen verran iso. Liikaa kompromisseja kaiken muun elämän suhteen taas vuosikausiksi eteenpäin. Yksi on ihan hyvä.

 

[QUOTE="muu";29800320]Yksi on ja yhteen varmaan jää. Välillä tunnen todella kovaa haikeutta siitä, että ei tajunnut silloin tämän lapsen kanssa raskausaikana ja vauvauotena että tämä oli nyt tässä, nauti vaikka on todella rankkaa. En kuitenkaan usko, että minusta on kasvattamaan toista lasta enää nyt, kun ensimmäinen jo sen verran iso. Liikaa kompromisseja kaiken muun elämän suhteen taas vuosikausiksi eteenpäin. Yksi on ihan hyvä.[/QUOTE]
Ja sanotaanko, että vauva-ajan seisoisi vaikka päällään, vaikka se olisi kuinka kamalaa, mutta se että pitää omia töitään ja intressejään järjestellä pitkälle kouluikään saakka (eli aloittaisi kaiken alusta juuri kun eka tyyliin koulussa), niin en jaksa ottaa sitä osaa itselleni toistamiseen.

 

Mulla on kaksi. Jonkun aikaa kuumeilin kolmannesta, mutta kyllä nyt tuntuu oman jaksamisen suhteen (2 uhmista), että saa jäädä kahteen. En uskalla vetää itseäni ihan piippuun.

 

Ensinnäkään, mä en MISSÄÄN NIMESSÄ mollannut yksilapsisia perheitä. En edes huomaamattomasti. Mun nähdäkseni siinä nimittäin ei ole mitään mollaamista. Olenhan mä itsekin sitä elämää viettänyt reilut 6 vuotta ja kovasti siitä pidin.

Toisekseen, ei se sitä asiaa mitenkään poista, jos lapsia tekee lisää, jos ensimmäisen vauvan kanssa on ollut vaikeaa. Mutta kun yleensä (jos ne seuraavat lapset ovat suunnilleen perusterveitä) siihen vauvan hoitoon on muodostunut jo tietynlainen rutiini ensimmäisen lapsen jälkeen. Tällöin niiden uusien vauvojen hoito sujuu helpommalla, kun tosiaan on jo tietty rutiini. Toki lapset ovat yksilöitä, mutta perusasiat kuitenkin melko pitkälti pysyy samoina.

Mä en käsitä, että miten nyt tekstistäni saa sellaisen kuvan, etten anna "yksilapsisten ja lapsettomien olla ja elää onnellisina". Enkä käsitä sitäkään, että miten olen nyt niin kovasti pätenyt tai leikkinyt onnellista. Sähän vedät nyt aivan omanlaiset johtopäätökset suunnilleen yhdestä sanasta, jonka sä haluat jostakin käsittämättömästä syystä tuoda esiin erillisenä ja aivan erilaisessa valossa, kuin mitä se on kirjoitettu.

Ja samaa voisin kysyä myös sulta...menikö kaaliin?

chef: "Ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki on uutta ja jännittävää, mutta kun lapsia alkaa olemaan vähän enemmän, niin hommat hoituu jo rutiinilla. On paljon rennompaa ja stressittömämpää"

Esim noin kirjotit. Mä väitän että et voi tietää miten rentoa ja stressitöntä esim meillä on tai kellään muullakaan. Oli siellä muitakin kommentteja, en ehdi nyt hakea niitä tähän, mutta ne kalskahtaa tosi hölmöiltä korvaan kun sattuu nyt olemaan "vain" se yksi lapsi ja elämän PITÄIS olla kurjaa ja kamalaa ja stressaavaa yms. sen vuoksi. Älkää oikeesti jaksako, aikuiset ämmät.

 

4 lasta on minulla,osa-aikaisesti käy myös mieheni teini. Meidän lapset on tässä,mieheni ei halua enää yhtään ja onneksi on se meidän perheen järjen ääni tässä asiassa,minä olisin voinut hyvin vielä harkita lisääkin,mutta tässä asiassa on pakko kunnioittaa toisen mielipidettä.

Ja jos tarkkoja ollaan niin oikeassa hän varmasti on,tälle porukalle me saadaan tarjottua vielä harrastuksia yms,jos lapsia olisi enemmän niin jouduttaisiin tinkimään sellaisesta mistä ei haluta tinkiä. Meillä on nyt mahtava sopivan kokoinen perhe ja keskityn nyt nauttimaan siitä,enkä haikaile jotain sellaista mikä ei toteudu.

 

[QUOTE="muu";29800326]Ja sanotaanko, että vauva-ajan seisoisi vaikka päällään, vaikka se olisi kuinka kamalaa, mutta se että pitää omia töitään ja intressejään järjestellä pitkälle kouluikään saakka (eli aloittaisi kaiken alusta juuri kun eka tyyliin koulussa), niin en jaksa ottaa sitä osaa itselleni toistamiseen.[/QUOTE]

Mulle käy juurikin niin sitten jos joskus se toinen tulee hankittua kaikki alkaa tavallaan "alusta" juuri kun vanhempi on alkanut vähän itsenäistymään.. mutta en tiedä haittaako se..

 

chef: "Ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki on uutta ja jännittävää, mutta kun lapsia alkaa olemaan vähän enemmän, niin hommat hoituu jo rutiinilla. On paljon rennompaa ja stressittömämpää"

Esim noin kirjotit. Mä väitän että et voi tietää miten rentoa ja stressitöntä esim meillä on tai kellään muullakaan. Oli siellä muitakin kommentteja, en ehdi nyt hakea niitä tähän, mutta ne kalskahtaa tosi hölmöiltä korvaan kun sattuu nyt olemaan "vain" se yksi lapsi ja elämän PITÄIS olla kurjaa ja kamalaa ja stressaavaa yms. sen vuoksi. Älkää oikeesti jaksako, aikuiset ämmät.

Minä käsitin tuon sillä tavalla että toisen lapsen kanssa työ ei välttämättä tuplaannu vaan voi olla että hänen suhteen on rennompaa ja stressittömämpää kuin ensimmäisen.. mutta onhan siinä aina myös ne muut lapset, joten tuskin tässä nyt välttämättä aivan sitä tarkoitettiin että mitä enemmän lapsia on niin sitä rennompaa on elämä .

 

Yksi sisälläni.

 

Mä taas pitkään ajattelin, etten halua lapsia ollenkaan ja tässä sitä ollaan niin se mieli muuttuu äkkiä
Esikoinen on n.3,5v kun vauva syntyy, eli aika pienellä ikäerolla nää on kaikki..

No on tosiaan pienellä ikäerolla . Minä sain ensimmäisen 20-vuotiaana ja seuraava tulee sit varmaan lähemmäs 3-kymppisenä jos tulee, eli 10 vuoden ikäero on aivan mahdollinen

 

Yksi sisälläni.

Millä viikolla!? Onnea! =)

 

Kaksi lasta on. Kolmesta haaveilin, mies kahdesta. Jos se kolmas tuntuu joskus tosi tärkeältä, pitää katsoa mitä mies ja lääkäri tuumaa asiasta. Raskaaksi tuleminen ja raskaana oleminen on aiemmin ollut helppoa mut mun synnytykset on poikkeuksellisen vaikeita sektioita, eikä tän toisen jälkeen ole edes käyty tarkistuttamassa onko kohtu toipunut niin, että raskaus olisi edes turvallinen.

Toisen lapsen synnyttyä ensimmäisen kuukauden aikana kävi mielessä jonkun kerran että mitä tuli tehtyä... Mut siitä eteenpäin ratkaisu on tuntunut oikealta Sisarukset ovat toisilleen tärkeitä, ja minä olen parempi äiti kahdelle kun en ehdi ajatella ja pureskella kaikkea "yli" niin kuin mulla on helposti tapana.