Hyväksyisitkö, jos 18-vuotias tyttäresii aloittaisi kotileikin?

Muuttaisi siis yhteen miehen kanssa.

 

Tietenkin, eivätkä minun hyväksyntää edes tarvitse

 

Miksi en hyväksyisi?

 

Hyvin suurella todennakoisyydella tulen AINA hyvaksymaan lasteni valinnat.
Eri asia sitten, mihin heita mielipidetta kysyttaessa (ja valilla kysymattakin) rohkaisen.

 

No mä en paljon vanhempi ollut kun aloitin saman "leikin" ja sillä tiellä ollaan. En tiedä mitä hyväksymistä tuossa on, ei kuulu vanhemmalle.

 

Jos minun ei oleteta sitä kustantavan ja mies on siedettävä.

 

No AP:n asenne ainakin on selvä kun kutsuu "leikiksi" sitä että muuttaa yhteen 18-vuotiaana.

 

Aika ilkeää ja alentavaa kutsua kotileikiksi, jos nuoret rakastuneet muuttavat yhteen.

 

Yrittäisin todennäköisesti puhua järkeä päähän ja varmistaa että menee opiskelemaan jne mutta eipä sille mitään voisi, jos itse kustantavat elämisensä.

 

Ei siinä enää hyväksymistä kysytä. Sinä olet työsi tehnyt, ja jos lapsesi ei ole vielä riittävän vastuullinen, et voi muuta kuin jutella kauniisti - ja sitäkään lapsi ei välttämättä halua kuulla. Rahallisesti en ensisijaisesti auttaisi, tai riippuu tilanteesta. Siinä nimittäin mitataan sitä, onko "lapsella" ja puolisolla rahkeita kantaa vastuutaan. Jos näkisin, että yritystä on, ja itsellä olisi ylimääräistä, voisin toki auttaa.
Toinen puoli on tosiaan se, että jos ja kun "lapsi" on kuitenkin täysi-ikäinen, sinun pitää opetella näkemään ja kohtelemaan häntä täysi valtaisena ja vastuullisena aikuisena. Miksi puhut leikistä? Lyttäämällä ehkä saat hänet itsensäkin pelkäämään ja karttamaan vastuullista aikuisen elämää.

 

Yrittäisin todennäköisesti puhua järkeä päähän ja varmistaa että menee opiskelemaan jne mutta eipä sille mitään voisi, jos itse kustantavat elämisensä.

Minä tunnen monia pariskuntia, jotka ovat muuttaneet yhteen heti lukion jälkeen ja aloittaneet opiskelut. Toki he eivät ole enää 18-vuotiaita, vaan "jo" 19-vuotiaita. En näe mitään syytä siihen, että parisuhteessa eläminen estäisi opiskelun.

 

[QUOTE="kieppi";29787188]Minä tunnen monia pariskuntia, jotka ovat muuttaneet yhteen heti lukion jälkeen ja aloittaneet opiskelut. Toki he eivät ole enää 18-vuotiaita, vaan "jo" 19-vuotiaita. En näe mitään syytä siihen, että parisuhteessa eläminen estäisi opiskelun.[/QUOTE]

Totta. ei yhtään kyllä haittaa se, että saa kotoa opiskeluaikana taloudellista apua. Mutta jos ilman sitä pärjää, niin mikäs siinä sitten.
Itse en kannata kenenkään kanssa yhteen muuttamista 18-vuotiaana, vaan maailman näkemistä ja opiskelijaelämästä nauttimista sinkkuna mutta kukin tavallaan. Kannustamaan en kyllä lähtisi, jos asiaa minulta kysyttäisiin.

 

"kotileikki"?

 

Tietty jos kakrut muuttaisivat kotoa olisi hyvä. Saataisiin vaimokkeen kanssa itsekkin leikkiä rauhassa.

 

Pakko se olisi hyväksyä, mutta toivon, että tulen kasvattamaan lapseni paremmin eikä tuollaisia tilanteita tulisi vastaan.

 

Itse muutin tuonikäisenä miehen kanssa yhteen, enkä nähnyt siinä kyllä mitään outoa..?

Omilleni muutin ekaa kertaa 16-vuotiaana. Kotiin tuossa välissä pariksi kuukaudeksi kuitenkin muutin, ja sit taas menoksi

 

Mikä kotileikki??? Olen muuttanut mieheni kanssa yhteen juurikin 18 vuotiaana ja tuo sama leikki jatkuu viidentoista vuoden jälkeen edelleen.

 

Yhteenmuuton hyväksyisin kyllä, mutta en varsinaista kotileikkiä. Siis sitä että aletaan myös lapsentekopuuhiin. Ensin opinnot ja sitten vasta lapset. Muuten ei elämässä pääse tarpeeksi korkealle.

 

Helpompihan se oli muuttaa seurustelukumppanin kanssa kuin maksaa kaikki itse. Sekä tytön että pojan kun kotoa lähtivät.

 

Olisipa vähän vaikeaa sanoa siihen mitään pelkästään siitä syystä että muuttaa jonkun kanssa yhteen, kun itse olin aika saman ikäinen aikoinaan.

Se miksi ap nimität sitä "kotileikiksi" taas viittaa siihen että sinä et sitä pidä minään järkevänä ratkaisuna? Tai ehkä pidät sen ikäisiä vielä lapsina?

 

Helpompihan se oli muuttaa seurustelukumppanin kanssa kuin maksaa kaikki itse. Sekä tytön että pojan kun kotoa lähtivät.

Rahaa tärkeämpää on itsenäistyminen. Jokaisen tulisi jossain elämänsä vaiheessa asua yksin ja pärjätä omillaan. Liian usein näkee näitä läheisriippuvaisia, jotka ei ole elämässään asuneet koskaan omillaan ja sitten kun se ero tulee, ollaan ihan hukassa.

 

hohhoijjaa taas. Itse olin 17 kun muutin mieheni kanssa yhteen, hiukan alle 19-vuotiaana menin hänen kanssaan naimisiin ja yhä edelleen nyt 25 vuotta myöhemmin "kotileikki" jatkuu. 18-vuotias on täysi-ikäinen itsestään vastuussa oleva ihminen joten ei siinä vanhempien hyväksymiset tai hyväksymättä jättämiset paljon paina. Hanki oma elämä äläkä elä lapsesi kautta.

 

Paljon fiksumpaahan tuo on muuttaa yhdessä jos kumppani sattuu olemaan. Läheisriippuvaiseksi ei kukaan muutu siksi, että muutetaan yhteen, sitä joko ollaan tai ei olla riippumatta siitä, onko kumppani sillä muuttohetkellä ollut vai ei. Naurettava väite tuo läheiseiippuvuuskommentti.

 

Jos lapseni silti jatkaisi opiskeluja eikä ajautuisi siwankassaksi ja yhteen muuttaminen ei tarkoita sitä, että lapseni/se toinen osapuoli joutuisi luopumaan esim. Opintohaaveistaan toisella paikkakunnalla, en hirveästi urputtaisi. Vaikka mieli kyllä tekisi.

Itse en kannata vakavia nuoruussuhteita: sitten erotaan kolmekymppisenä ja lapset kärsii. Pitää ensin vähän katsella tarjontaa ja oppia itsestään, enne kuin sitoutuu johonkuhun.

 

Minä olen vieläkin sillä "kotileikki"matkalla.