En mä nyt oikeasti ajattele näin koska olen "köyhä". En edes koe olevani niin köyhä. Sitä paitsi en ole kokenut, ettei olisi rahaa perusjuttuihin, vaikka saankin vain kelan tuet ja toimeentulotukea joskus. Kyllä se perusasioihin riittää ja silti ei ole tarvinnut lapsille antaa toistensa vaatteita (pieneksi jääneitä ehkä). Nämä on ideologisia valintoja, eivät pelkästään konkreettisia ja käytännöllisiä.
Mielestäni vaan tavarat, myös vaatteet ovat aina jonkun "omia". Näin syntyy normaali identiteetti lapselle ja normaalit rajat suhteessa toisiin ihmisiin. Vähän niin kuin oma sänky, tai oma lautanen. Siis vähemmän varakkaissa perheissähän usein syntyy juuri se, että kaikki on yhteistä ja jotenkin inhorealistista (kaikki kelpaa ja pitää ottaa vastaan mitä vaan). Ei Suomessa mielestäni ole sellaista todellista köyhyyttä, jossa lapset palelisi kaduilla, koska esim. toimeentulotukea saa kyllä, jos lapsella ei ole talvitakkia tms. Itse ostan lähes kaikki vaatteet kirpparilta ja käytän järkeä ostoksissa. Eikä ole silti tarvinnut ajatella koskaan että puuttuisi mitään tai että pitäisi ryhtyä toisen lapsen lahjoja avaamaan toiselle.
Kyllä, olen ehdottomasti samaa mieltä, että suhtautuminen tällaisiin asioihin kertoo myös arvomaailmasta. Itse en vaan jaa arvojasi. Haluan kasvattaa lapseni olemaan suurpiirteinen ja antelias. En vahtimaan tiukasti omaansa.
Itse olin lapsena sellainen, että jos jostain sain rahaa karkkiin, jaoin ne karkit puoliksi kaverini kanssa ellei kaverilla ollut omia. Ja niillä karkeilla oli sentään minulle väliä, toisin kuin vaatteilla mutta silti se jakaminen toi enemmän hyvää mieltä, kuin karkkien syöminen yksin. Myös aikuisena olen antelias ja suurpiirteinen ja arvostan muissakin samanlaisia ominaisuuksia. En voi sietää ihmisiä, jotka ihan periaatteesta laskee sentin tarkkuudella, ettei kukaan vaan vie häneltä mitään. Ja sinä kieltämättä kuulostat sellaiselta, joka nyyttärituomisia jaettaessa valittaa kun fetajuusto maksaa enemmän kuin patonki.
Ei sillä, olen minä osannut itseni suojata silloin kun tarve on ollut. Yhdessä parisuhteessa pidin tarkkaan kiinni omista rahoistani, koska olin köyhä opiskelija ja toinen sellainen huithapeli, joka joutui vähän väliä pyytämään apua äidiltään ja joskus jopa sossusta. Enkä halunnut joutua samaan veneeseen. Mutta muuten olen aina voinut läheisteni kanssa jakaa asioita, vaatteet mukaan lukien, menettämättä identiteettiäni tai taloudellista turvallisuutta.
Ai niin ja omia lautasia ei perheessämme ole ollenkaan ja voidaan myös nukkua toistemme sängyissä.
Lapsi usein välissämme ja itsekin joskus lapsen sängyssä, jos parisängyssä tulee ahdasta.
