Onko kukaan päässyt pakko-oireista eroon? Miten? Lääkkeet, terapia, itsehoito?

["hmm"]

Tuo lääkitys pelottaa senkin takia, että se on varmaan sitten popsittava sitä koko loppuikä, jos siihen hommaan ryhtyy. Niin ja se, että jos yksi lääke ei autakaan, pitää ottaa toinen, kolmas... miten sitä pillereiden voimalla voi elää... Enkä todellakaan tarkoita mollata tai syyttää, enkä mitään pahaa näillä ajatuksillani tarkoita heitä kohtaan, jotka käyttävät lääkettä. Kaikkea tällaista kuitenkin tulee mieleen kun pelkää.

ei niitä lääkkeitä syödä loppuikää, ne ovat terapian ohessa tukena. sivuvaikutuksia on turha pelätä, jos niitä on niin ovat hyvin harmittomia. itselle esimerkiksi mirtasapiinista kasvoi ruokahalu ja makeanhimo, ja koska tämä on yleinen sivuoire tuossa, niin lääkäri vaihtoi lääkkeen jo viikon jälkeen. ei niitä tarvitse kymmeniä testailla, yleensä ihan ensimmäisistä löytyy sopiva. sivuoireita ei tule kaikille eivätkä ne yleisesti ole kauhean voimakkaita.
eikä se elo ole sen jälkeen mitään pillereiden voimalla elämistä. ne eivät ratkaise ongelmaa eivätkä pidä sinua pystyssä, mutta jonkun verran helpottavat pakkoajatuksia ja ahdistuneisuutta jolloin terapia ja paranemisprosessi ovat helpompia.

 

["Wieras"]

Joo olette oikeassa, minulla ei ole minkäänlaista kokemusta pakko-oireista. Mutta silti haluan auttaa.

Mikä oli tuo esine jonka pakotit itsesi pitämään kädessä? Sehän oli hieno saavutus! Teeppä sama uudestaan joka päivä. Pienin askelin.

Auttaako jos vaihtaisit ahdistustunteen kiukun tunteeseen? Hankala selittää.. Siis sun pitäisi saada sellanen kiukku päälle, että menet läpi vaikka harmaan kiven, ja sitten menet ja teet sen. Jätät ahdistuksen taka-alalle kokonaan.

Oonks mä hölmö kun tällasia ehdottelen, en tiedä..

 

["laura"]

Wieras sun ehdotukset on aika samanlaisia mitä terapiassakin käytetään Näissä ahdistuneisuushäiriöissä mihin pakko-oireet luokitellaan, on vaan käytettävä todella paljon aikaa paranemisprosessiin. Tai siis tietyt altistukset saattaa aiheuttaa niin voimakasta ahdistusta, että tilanne saattaa vaan pahentua jos ei edetä varovasti

Mä itse oon kärsinyt pakkoajatuksista jotka liittyi toisten vahingoittamiseen. Olo oli niin kamala että hakeuduin itse hoitoon ja onneksi pääsinkin. Nuori lääkärimies oli ihan hämillään kun istahdin tuoliin ja aloin hulluna itkeä että pelkään tappavani jonkun (nyt naurattaa, sillon ei kyllä pätkääkään) Lekuri laitto heti lähetteen psykiatriselle ja pääsin päivystyksen kautta osastolle. Luojan kiitos että pääsin! Olin siellä viikon ja ahdistus lieveni paljon! Siitä sitten alkoi terapia 1-2 kertaa viikossa ja lääkitystä tietysti jatkettiin joka osastolla alotettiin. Nyt kun tästä on aikaa useampi vuosi, niin olen päässyt niistä ajatuksista eroon mutta eräs fobia on nostanut päätään ja nyt tarvitsisin siihen apua :/ Mutta se nyt on jo uusi tarina..

 

[dfghjk]

Olen kärsinyt myös pakko-oireista teinistä asti ja olen tullut siihen tulokseen, että ne ovat sisäisen ahdistuksen ulkoinen manifestaatio. Siis on joku sellainen pelko, jota ei pysty edes ajattelemaan, vaan se purkautuu näinä oireina. Olen päätellyt näin, koska oireet ovat olleet pahimmillaan juuri ennen ja loppuneet heti esim. seuraavien tapahtumien jälkeen:
-avioero
-valmistuminen
-tärkeä työmatka jne.

Terapia ei välttämättä auta sen takia, että oireiden ajatteleminen ainakin mulla tuntuu pahentavan niitä. Olen muutenkin sellainen persoona, jolla on taipumusta turhaan asioiden vatvomiseen ja ns. ajatusjumeihin. Nyt vanhemmiten olen oppinut katkaisemaan väkisin ahdistavat ajatukset mielikuvaharjoitusten avulla. Ja terapiassa kun juuri vatvotaan niitä ahdistavia asioita, niin se ei välttämättä mielestäni auta.

 

["laalaa"]

Minä kärsin 15 vuotta sitten erittäin pahoista pakkoajatuksista, joiden kanssa painiessa meni 3-4 vuotta. Pystyin normaaliin opiskeluun ja työssäkäyntiin, varmaan siksi että pystyn sekä kuuntelemaan tunnilla opetettavaa ainetta, että miettimään pakkoajatuksia ikäänkuin "toisella puoliskolla". Vapaa-ajat menivät oireillessa... helvettiä oli, mutta paranin.

Minä lähdin opiskelemaan mm. sosiaalialan ja psykologian opintoja, ja samalla sain nimen pakkoajatuksilleni. Tajusin olevani sairas, ja että se johtuu jostain pääni sisällä. Aloin hoitaa itseäni itse kehittelemälläni menetelmällä, johon kuului vastustaa pakkoajatuksia niin pitkään, että alkoi holtiton itku, ja sen jälkeen kirjoitin kaiken päästä virtaavan ylös paperille. Rukoilin myös, ja koin sen auttavan (olen uskossa, tosin ajatusmaailmaltani kaikkea muuta kuin konservatiivinen). Paranemisessa meni muutama vuosi, mutta lopulta pakkoajatukset loppuivat.

Raskausajat tekevät ilmeisesti jotain hormonimuutoksia, koska olen molemmissa raskauksissa ollut paljon alttiimpi pakkoajatuksille. Olen nytkin raskaana, ja pakkoajatukset yrittävät tehdä tuloaan. Se on raskasta, vaikka tämä on toooooooodella paljon lievempää kuin silloin kauan sitten. Nyt kun tilanne on paljon lievempi, pyrin vain vastustamaan tiukasti pakkoajatuksia ja jonkun ajan päästä ne väistyvätkin. Kunnes tulee taas seuraava... Rukoilen myös paljon, ja yritän aina pohtia mikä minua oikeasti pelottaa, kun pakkoajatuksia syntyy. Uskon kuitenkin, että raskausajan hormonit tekevät tämän minulla.

 

["laalaa"]

Olen kärsinyt myös pakko-oireista teinistä asti ja olen tullut siihen tulokseen, että ne ovat sisäisen ahdistuksen ulkoinen manifestaatio. Siis on joku sellainen pelko, jota ei pysty edes ajattelemaan, vaan se purkautuu näinä oireina.

Tähän minäkin olen päätynyt.

Pakkoajatukset/oireet ovat sijaistoimintaa, ne estävät sitä todellista pelkoa tulemasta. Siis kun pakkoajatuksessa pelkäät jotain, minulla se on aina jotain irrationaalista. Se kuitenkin estää sitä todellista pelkoa tulemasta tietoisuuteen, koska se todellinen pelko on jotain niin ahdistavaa ja suurta, ettei sitä pysty kohtaamaan.

Esimerkiksi olen pelännyt kuollakseni hiviä joskus aikanaan, vaikka oli aivan äärettömän pienet (täysin olemattomat) mahdollisuudet, että olisin sen saanut.

 

["laura"]

Mä en henk.koht. usko tuohon ajatusten vastustamiseen, koska mitä enemmän jotain asiaa yrittää olla ajattelematta, niin sitä enemmän sitä ajattelee. Ajatuksen pitää antaa tulla, todeta että jaahas siinä se on ja jatkaa sitä jotain mitä oli tekemässä. Ajatus ja ahdistus katoaa kyllä Mutta tässäkin varmasti on tapauskohtasia eroja.
Mulla kans muuten raskaus laukaisi pakkoajatukset.

 

[dfgdfh]

Tarkoitin siis itse tuolla ajatusten katkaisemisella nimenomaan noita ns. ajatusjumeja, eli aiemmin saatoin vaipua ajatuksiini vatvomaan vaikka puoleksi tunniksi jotain vuosikymmeniä vanhaa mokaa tai traumaattista tapahtumaa, tai vaikka ensi viikon lääkärikäyntiä. Siis jotain ahdistavaa juttua. Se ei johda mihinkään, vaan ajatus on parempi hylätä heti kättelyssä. En siis vastusta yksittäisten ajatusten tuloa päähäni, vaan en vain nykyisin juutu niihin. Alan sen sijaan ajatella jotain mukavaa asiaa. Ymmärsitteköhän mitä tarkoitin?

t. 29

 

["Laalaa"]

Minulla vastustaminen toimii, koska minulla sen seurauksena nousee yleensä se todellinen pelko esiin ja pääsen käsittelemään sitä. Vaikea selittää ja varmaan tapauskohtaista, mutta mä sain itseni vapautettua pakkoajatuksista.

 

[Luonnollista apua ahdistukseen]

Luonnollista apua ahdistukseen – Sahrami, suklaa, valeriaana ja humala

 

["Maca"]

taisikin olla tuo jonkun mainitsema kirja Perhosia vatsassa, ben furmanin.
Mä olen täysin invalidisoitunut pakko-oireitteni kanssa.
Sinällään mä en pelkää "pöpöjä", siis varsinaisesti sairastumista, vaan ällöän vain likaa ja hiukkasia jotka ovat ihmisistä tai eläimistä peräisin, enkä halua siirrellä niitä paikasta toiseen kotonani.
Rasittavaa tämä elämä on näin.

 

[Kissimi]

Kyllä, aikoinaan erittäin pahanakin olleet pakko-oireet täysi poissa (samoin kuin krooninen masennus), otan SAM-e:a, sinkkiä, P5P(aktivoitu B6) ja jonkin verran myös magnesiumia. Olen ollut huomaavinani ettäetenkin SAM-e:n määrä on verrannollinen pakko-oireiden määrään, mutta b-vitamiinitkin vaikuttaa hermostoon.

 

[nyt apua!!]

Kiitos vastauksista, niissä on pureksimista. Nyt on huono päivä, ei tahdo jaksaa keskittyä ja ajatukset on aika maassa. Näinkö se menee, päivä tai pari vähän parempaa ja tänään melkein takapakkia. Olo on sellainen että "mä en selviä tästä, tulen aina olemaan tällainen ja elämä menee pilalle".

En nyt viitsi kertoa tässä tarkemmin sen erään esineen kanssa "kamppailusta", mutta nyt tosiaan tuntuu että siitäkään ei ollut mitään hyötyä...

 

[nyt apua!!]

Kyllä, aikoinaan erittäin pahanakin olleet pakko-oireet täysi poissa (samoin kuin krooninen masennus), otan SAM-e:a, sinkkiä, P5P(aktivoitu B6) ja jonkin verran myös magnesiumia. Olen ollut huomaavinani ettäetenkin SAM-e:n määrä on verrannollinen pakko-oireiden määrään, mutta b-vitamiinitkin vaikuttaa hermostoon.

Tästä mun piti vielä kysyä, et mitä? Mä en tajua mitään mikä on SAM-e... sinkin tajuan, mutta en P5P:tä. Mistä näistä löytäis lisätietoa?

 

["..."]

Sisko on kanssa muutaman vuoden painiskellut pakko-oireiden kanssa, nykyään on kiinnitetty ruokavalioon huomiota ja syö myös jotain lisäravinteita, mutta gluteeniviljat ja maidon jätti pois, ihottumat lähti ja ahdistus on vähentynyt huomattavasti. (Kävi helsingissä jollain antioksidanttiklinikalla) Edelleen pesee liian usein käsiä, eikä suostu käymään yleisissä vessoissa, mutta enää ahdistus ei ole samalla tavalla elämää hallutsevaa, kuin vuosi-pari sitten. Terapiassa kävi muutaman kerran, mutta siellä alkoi terapeutti inttämään kerta toisensa jälkeen, että onko kotona perheväkivaltaa ja se vain lisäsi ahdistusta, kun "ei" ei kelvannut ja tyttöparka alkoi jo kuvitella, että entäs jos sitä onkin, jos ei ole tajunnut aiemmin ja toisena ajatuksena se, että entäs jos vahingossa väittää kotona olevan väkivaltaa, vaikkei sellaista ole kokenut... Terapeutin vaihto olisi saattanut auttaa, mut nyt on mennyt ilman.

ap, etsi ihmeessä käsiisi kaikki tieto mitä saat ja hae apua, olen varma, että oireitasi voidaan ainakin lieventää niin, että pystyt elämään niiden kanssa!

 

[perseestä]

En ole päässyt. Eikä ole kamalasti helpottanutkaan. Terapiassa oon käynyt vuositolkulla jo, lääkkeitä en käytä kun niistä en kokenut olevan kuin massiivista haittaa ja ei niitä muutenkaan kiinnosta syödä loppuikää, niin ilman on parempi. Ja ehkä olen alkanut pelkäämään niitäkin. Ihan taaperosta saakka olen kärsinyt, aikuisiällä hain itse vasta apua. Mistään ei tule yhtään mitään, mutta pakko on yrittää, vaikka teraputtinikin jo ehdottaa työkyvyttömäksi toteamista, mutta en osaa suostua siihen. Ainoa mikä auttaa on pelkojen poisto elämästä, eli elelen kotosalla hissukseen yksinäni ja elämä on hyvää niin kauan kuin sitä voin jatkaa. Heti kun menen pelottavaan paikkaan töihin tai jonnekin stressaavaan paikkaan, alkaa unettomuus, oksentelut, vatsakrampit, ripulit, vapinat, änkytykset ja itsetuhoiset ajatukset, stressi, ahdistus ja levottomuus. Hyvin pahassa tilanteessa voin olla jopa aggressiivinen tai hysteerinen ihan kuin joku panikoitunut eläin, hemmetti.

 

["vierailija"]

Onko kenelläkään pakko-oireita johon ei liity hygienia tai pelot suoranaisesti? Siis vaikka kynsien puremista, hiusten kiskomista, rutiineita joita on pakko toistaa? Miten näistä olette päässeet eroon?

 

["Maarit"]

Itse olen päässyt pakko-oireista lähes eroon säännöllisemmällä elämällä, hyvillä yöunilla, rennommalla elämänasenteella ja luullakseni myös E-Epan (kalaöljy) avustuksella. Stressaavissa elämäntilanteissa pakkoajatuksia välillä tulee, mutta todella harvoin siihen nähden millaista oli aikaisemmin.

 

["Moi"]

Itse kävin eräällä auttajalla pari kertaa. Yks harjoitus oli että kun on ongelma on se sitten pakko-oire tai joku vaikea asia, aivot tuntuu pakottavan sen koko ajan mieleen ja se ahdistaa. Jotta tän ahdistavan asian saa pois eli kun se tulee päähän niin kuvittelee että se menee kauemmas ja kauemmas ja lopulta se häviää. Yks on myös että kirjoittaa asian paperille ja sen jälkeen rutistaa paperin ja heittää sen pois.
Sen lisäksi suosin myös lääkehoitoa, itselläni on sepram. muuten kalaöljyä ja juuri luin että sinkki on masennukseen helpottava asia. Miksi ei kokeilisi? kaikki apu on tarpeen. Apteekkarilta sain vinkin että ottaa illalla magnesium sitraattia joka on masennukseen hyvä

 

["vierailija"]

Teidän pitää opetella hallitsemaan mieltänne, ei niin että mieli hallitsee teitä.
Ei pidä uskoa kaikkia ajatuksiaan vaan katsoa niitä tavallaan etäältä, kaikki ajatukset eivät ole totta.
Sama pätee psykoottisuuteen.

 

[nyt apua!!]

Mua kiinnostais kovasti noi Kissimin mainitsemat jutut, mut en osaa oikein etsiä (luotettavaa) tietoa aiheesta. Tuosta SAM-e:stä loysin et se on kai S-adenosyylimetioniini ja sitten tällainen tuli vastaan:

http://www.verkkosivuapteekki.fi/Zentonil-S-adenosylmetioniini-ravintolisae-100-mg-200-mg-400-mg

Siis häh, maksan toimintaa tukeva lääke ja eläimille tarkoitettu? Nyt olen vielä enemmän ulalla! Tuollasta SAM-e:tä ei taida saada kuin jostain ulkomailta tilaamalla?

 

[nyt apua!!]

Nostelen tätä, jos löytyisi vielä oireilijoita, tai ko. vaivan selättäneitä.

 

[nyt apua!!]

Mites muilla pakkovaivaisilla menee? Mulla on välillä ollut ihmeen tyyni olotila, mutta hetkessä ollaankin sitten ahdistuksen kourissa, kun on joku pöpökammo päällä ja pitää pestä käsiä ja ei ne puhdistu...

Olen kyllä mielestäni tehny hirveen paljon myös hyviä, tosin pieniä tekoja ja päätöksiä ja selvinnyt niistä. Silloin minusta tuntuu että mä selviän tästä, mut jo saman päivän aikana joku toinen asia voi tuottaa suurta tuskaa.

Olisin kiinnostunut kuulemaan vielä tarkemmin noista lääkkeistä, että minkä nimistä ja millä annostuksella niitä syötte? Jotain onkin jo mainittu, mutta kiinnostais kuulla lisää. Toki tiedän että minä en ole se joka päättää lääkitykseni nimen, koostumuksen, etc. mut jos luen käyttäjäkokemuksia, niin osaan esittää kysymyksiä ja pohdintoja lääkärille sitten joskus tulevaisuudessa.

 

["tosikko"]

Itse kokeilisin psykiatrin tai psykologin antamaa hypnoosihoitoa ja sanalla suorittaisin itse mieklikuvaharjoittelua. Huomaa, että puoskarin antama hoito pulpauttaa esiin muun laisia pakko-oireita, kun sisällä on paineita.

 

[vierailija]

Itselläni auttoi vahva E-epa kalaöljykapselit ja se, että lopetti pakko-oireiden tekemisen nollaan, vaikka ahdisti. Pikkuhiljaa (itseasiassa yllättävän nopeastikin) sitä kautta ahdistus alkoi vähenemään, ja pakko-oireet vähenivät. Edelleenkin, jos välillä antaa pakko-oireille luvan, eli suorittaa esimerkiksi yhden pakkotoiminnon, ahdistus lisääntyy ja tunne, että niitä pitää tehdä uudestaan, jolloin tuntuu taas vaikealta kontrolloida ahdistusta ja pakko-toimintoja. Eli ahdistus ja pakko-toiminnot pysyvät itselläni kurissa sillä, että ei jousta siinä, että niitä ei tehdä yhtään.