T
"Tinka"
Vieras
Oltiin miehen kanssa baarissa pitkästä aikaa. (n.vuoteen ei olla käyty.)
Ilta sujui mukavasti, mutta kotona mies kertoi suudelleensa pariin kertaan jonkun
naisen kanssa juomia meille hakiessaan. Loukkaannuin, sillä meillä on pitkä yhteinen liitto. Mies vähätteli tapahtunutta ja sanoi ettei ollut tosissaan ja nainenkin oli kuulema vanha. Aamulla ei omien sanojensa mukaan muistanut tapahtuneesta mitään.
En tiennyt, että meillä on nykyään näin "avoin" liitto. Miehen mielestä siis loukkaannuin turhasta. Mitä ajatuksia miehen käytös teissä herättää?